Beauty

Kuukauden purkit 09/17

Beauty | 2.10.2017 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Huutelin viime viikolla Facebookissa onko kenelläkään ikävä kuukauden parhaat purkit -listoja, joita en ole kirjoittanut kertaakaan tänä vuonna. Aloin kuitenkin kaipaamaan niitä, koska useiden tuotteiden kohdalla on tullut olo, että tässä olisi gamechanger, timantti joka ansaitsee tulla uudelleen nostetuksi tai tuote, josta en muuten ole ehtinyt kirjoittaa. Siispä päätin palauttaa konseptin ja tässä tulee syyskuun parhaat purkit:

1. Lilfox Prickly Pear Illuminating Beauty Nectar & Seabuck + Neroli Face Nectar

Kuukauden purkit -konseptin uudelleen herätys lähti näistä kasvoöljyistä, sillä joka kerta tarttuessani niihin mietin, että tajuaakohan kukaan miten hyviä nämä ovat.

Superhyvien kasvoöljyjen tarjonta on luonnonkosmetiikassa todella laaja ja omalta top shelfilta löytyy useita hyviä öljyseerumeita. Mutta niitä, joiden kohdalla ravistaa pullosta viimeisiä pisaroita ja joihin kiintyy aivan poikkeuksellisen paljon on kuitenkin vähän. Lilfoxin kasvoöljyt ovat olleet pitkästä aikaa itselleni pysättäviä. Prickly Pear kauneusnektari loppui pari viikkoa sitten ja tuotetta jäi ikävä. Onneksi Seabuck + Nerolia löytyy vielä reilusti. Pelkkään fiilikseen öljyjen erinomaisuus ei kuitenkaan perustu, vaan erityisen huolella valittuihin kylmäpuristettuihin kasviöljyihin, joista on nostettava esiin maracuja- eli passionsiemenöljy, granaattiomenaöljy ja kaktusviikunaöljy. Maracujaöljy sisältää runsaasti linolihappoa, joka on varsinkin epäpuhtaalle ja akneiholle hyödyllinen, koska se alentaa tulehdusta ja tasapainottaa ihon kosteuspitoisuutta eikä tuki ihoa. Granaattiomenansiemenöljyssä on puolestaan runsaasti antioksidantteja ja kaktusviikunaöljy sisältää enemmän E-vitamiinia kuin mikään muu kasviöljy. E-vitamiini edistää solujen hapensaantia, uudistaa ihosoluja ja kiinteyttää ihoa. Kaiken lisäksi kauneusnektarit sisältää eteeristen öljyjen lemppareitani, jasmiinia ja nerolia, joka aiheuttaa jo itsessään kiintymystä tuotteisiin.

Lue myös laajempi juttuni Lilfoxin tuotteista.

2. Egyptian Magic 

Ihmemonitoimivoide toimii noin kahdellakymmenellä eri tavalla. Minulla se pelastaa kylmyydestä riekaloituneet ja tulehtuneet kynsinauhat sekä rutikuivat, kiristävät kädet. Rasvaisesta voiteesta ei heti uskoisi että se imeytyy täydellisesti ja nopeasti, mutta niin se tekee. Kädet jäävät sileiksi, pehmeiksi ja tuntuvat siltä, kuin olisi riisunut niistä liian pienet nahkahansikkaat pois. Törmäsin voiteeseen myös Galleria Esplanadin &Other Stories -myymälässä, joka ehkä kertoo sen kulttimaineesta: tuotteen nimeen vannovat mm. Madonna ja Cameron Diaz.

Lue lisää monitoimivoiteen ainesosista.

3. PurO3 otsonoitu oliiviöljy hampaille ja ikenille

Minulla on suussani yksi hampaankolo, johon menee ruokaa aina. Se on raivostuttavaa, koska jos en saa sitä poistettua heti, ien tulehtuu ja tulee järjettömän kipeäksi. Kipu tuntuu siltä kuin koko hammasjuuri olisi mätä. Hammaslangalla ronklaaminen tietenkin ärsyttää ientä entisestään, mutta sen käyttö on välttämätöntä. Kokeilin tulehtuneeseen ikeneen PurO3:n otsonoitua oliiviöljyä, joka on tarkoitettu ienten hoitoon (siihen on lisätty piparminttuöljyä tuomaan makua, mutta ihan tavallinenkin otsonoitu oliiviöljy käy) ja tulehdus lakkasi saman tien. Punoitus katosi sekunnissa ja kipu lakkasi. Uskomatonta. Tämä purkki ei saa kadota kylpyhuoneestani.

Lue lisää otsonoiduista öljyistä.

4. Meditao Laventeliöljy

Kolottavien ja kipeiden lihasten pelastus. Hieron tällä kipeät lihakset iltaisin ja tarvittaessa aamulla joogaharjoituksen jälkeen. Lyhyt, parin minuutin hieronta riittää aivan hyvin (jollei kotoa löydy omaa hierojaa). Öljyn salaisuus on mäkikuismaöljyssä, joka todellakin toimii ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan kolotusten lievittämiseen. Muutama lukija on myös raportoinut, että tämä auttaa heillä PMS-kipuihin. Toivoisin, että Meditaon tuotteet löytäisivät tiensä yhä useamman kotihoitoapteekkiin.

Lue myös aiempi juttuni Meditaosta.

5. Avril misellivesi

Toisinaan on niitä iltoja, kun on illallistanut ystävien kanssa ja nauttinut pari lasia viiniä. Kotiin tullessa väsyttää niin paljon ettei jaksa paneutua perusteelliseen kauneusrituaaliin vaan haluaa meikit pois kasvoilta mahdollisimman nopeasti. Avrilin misellivesi on kuin tehty niihin hetkiin. En pidä lainkaan vaahtoavista misellivesistä, sillä ne kuivattavat ihoa liikaa (misellivesi sisältää pinta-aktiivisia aineita, jotka ns. pesevät ihoa ja osa niistä on aivan liian vahvoja iholle). Avrilin misellivesi on kuitenkin hellävarainen ja tehokas: itselleni riittää meikkivoiteen poistoon kolme vanulappua ja vielä yksi viimeistelyyn. Tuote ei kuivata ihoa eikä kirvele silmiä. Suosittelen jättikokoista pulloa myös meikkaajille, jotka vannovat ranskalaisen Bioderman miselliveden nimiin. Avrilin 500 ml pullo on kuitenkin edullisempi ja siinä on luonnolliset ainesosat.

Lue lisää myös muista suosikeistani Avrililta.

6. 100 % Pure 2nd Skin Foundation

Kuin toinen iho riittää mielestäni kuvaamaan tämän meikkivoiteen ominaisuuksia täydellisesti. 100% Puren 2nd Skin Foundationissa on uskomaton koostumus. Se on seitinohutta, mutta peittää kuitenkin pienet epätasaisuudet. Koostumus on käsittämättömän ohut ja silkkinen ja se kestää kasvoilla kauniina koko päivän. Meikkivoiteen pohjana toimii skvalaani, joka on sebumin eli ihotalin luonnollinen ainesosa. Se on rasvattoman tuntuinen ja sopii erinomaisesti myös rasvaiselle iholle, koska se ei ole komedogeeninen ja auttaa tasapainottamaan talineritystä. Tämän hetkinen suosikkimeikkivoiteeni!

Lue myös laaja juttuni 100% Puresta.

7. Patyka Hydra-Defense Anti Pollution Mist

Tämän hetken kiinnostavin meikkilook on dewy look: kostean näköinen iho, mutta ei märkä tai rasvainen. Tämä onnistuu parhaiten Patykan uudella kasvosuihkeella, joka on tarkoitettu suojaamaan ilmansaasteilta ja ulkoisilta stressitekijöitä sekä kiinnittämään meikkiä.

Lue lisää tuotteesta ja katsot kuvat kasvoillani aiemmasta jutustani.

Löytyykö listalta teidän suosikkeja?

Avainsanat: , , , , , , ,