Beauty

Kasvovesi ja ihon kosteuttaminen

Beauty | 11.6.2017 | Katja Kokko

Tarinoita oikeasta elämästä: ystäväni kysyi minulta tällä viikolla neuvoa kiristäväksi kuivuneen ihonsa hoitoon. Iho oli silmin nähden pintakuiva, kilpimäinen ja epätasainen. Näin tapahtuu ihon entsyymitoiminnan häiriintyessä kosteuden puutteen seurauksena. Kysyin ystävältäni käyttääkö hän kasvovettä – vastaus: ei. Hänellä oli käytössä täyteläinen kosteusvoide, jonka alle hän levittää ohutta ihoöljyä. Ongelman aiheuttaja oli päivänselvä: iho ei saanut tarpeeksi kosteutta. Ystäväni oli ajatellut, että hänen tulisi uusia koko kosmetiikka-arsenaalinsa, koska tuotteet eivät tuntuneet tarpeeksi tehokkailta, mutta koko rutiinin uusimisen sijasta passitin hänet ostamaan vain kasvovettä ja päivittämään kosteusvoide täyteläisestä ohuempaan, eli kosteuttavampaan.

Tästä sainkin inspiraation kirjoittaa postauksen perusasioista, eli ihon kosteuttamisesta. Aiheesta löytyy kattavasti tietoa myös Aidosti kaunis -kirjastani. Jos sinulta ei vielä löydy tuota ihonhoidon perusteosta, suosittelen hankkimaan sen. Kirjaa löytyy esimerkiksi Natural Goods Companyn verkkokaupasta, jossa se on tällä hetkellä edullisimmillaan, vain 20 euroa.

Käsi ylös kuinka moni teistä ajattelee, että kun ihoa kiristää ja se on kuiva, pitäisi käyttää täyteläisempää voidetta? Kuinka moni mieltää täyteläisen ja paksun voiteen todella kosteuttavaksi? Tämä onkin yksi yleisimpiä ihonhoitomyyttejä. Englanninkielessä on kaksi on sanaa kosteuttavalle tuotteelle: moisturising ja hydrating. Nämä ovat siis kaksi eri asiaa. Moisturising tarkoittaa tuotetta, joka ehkäisee kosteuden haihtumista iholta ja kasvattaa sitä kautta ihon kosteuspitoisuutta. Tällaiset tuotteet ovat täyteläisiä ja niissä on käytetty enemmän öljyjä ja kenties kasvivahoja (tai valitettavasti usein öljyt ja vahat on saatettu korvata ihon hoitavuuden kannalta huonolaatuisilla sakeuttajilla), jotka ovat vielä tehokkaampia ehkäisemään kosteuden haihtumista. Kuivasta ja pintakuivasta ihosta puuttuu kuitenkin kosteutta (ja usein myös rasvaa), jolloin on yhdentekevää hoitaa sitä yhä vain täyteläisemmällä voiteella ja ihoöljyillä, koska iho huutaa kosteutta eli vettä. Hydrating tarkoittaa tuotetta, joka tuo kosteutta iholle ja lisää ihon kosteuspitoisuutta, eli vesipitoisuutta.

Kosteus on siis vettä, mutta suomenkielessä meillä ei ole kahta eri sanaa kuvaamaan tätä (moisturising vs. hydrating) eroa. Tämän vuoksi en itse koskaan käytä täyteläisestä voiteesta, öljyistä tai vahoista nimitystä kosteuttava, vaan ennemminkin sitten vaikka ravitseva, koska parempaakaan sanaa en ole keksinyt. Täyteläiset voiteet sisältävät ohuita voiteita runsaammin kasviöljyjä ja öljyjen sisältämät rasvahapot sekä antioksidantit ovat ihon tärkeintä ravintoa.

Kosteuttavia tuotteita ovat puolestaan kasvovesi, ohuet fluidiseerumit sekä ohuet kosteusvoiteet, koska ne sisältävät runsaasti vettä eli kosteutta sekä usein myös humektantteja eli ihoon kosteutta sitovia ainesosia, kuten hyaluronihappoa ja glyseriiniä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää esimerkiksi hyaluronihapon kohdalla sen toimintaperiaate: hyaluronihappo kykenee sitomaan itseensä vettä tuhatkertaisen määrän painoonsa verrattuna. Se nappaa kosteuden itsensä ulkopuolelta ja sitoo sen sitten ihosoluihin, jolloin se tekee sarveiskerroksen pinnasta täyteläisen ja tasaisen siloittaen juonteita. Tämän vuoksi hyaluronihappo toimii parhaiten kosteassa ilmastossa ja yhdistettynä hyvin kosteisiin ainesosiin. Hyaluronihappo itsessään ei siis ole kosteutta ja kuivassa ympäristössä se voi alkaa toimimaan päinvastoin, eli sitomaan itseensä kosteutta ihosta.

Itse en pidä hyaluronihappoa automaattisesti merkittävänä ihon kosteuttajana, sillä kosteus on ensisijaisesti vettä (ja sen lisäksi hyaluronihapon imeytyminen ihoon on haastavaa). Iho tarvitsee sekä kosteutta että rasvaa, jotta sen uusiutumisprosessi ja entsyymitoiminta eivät häiriinny ja ihon ulkonäölle ja suojabarriäärille tärkeä hydrolipidikalvo pysyy tasapainossa. Mielestäni vertauskuva kukkaruukusta tai tiskirätistä toimii tässä loistavasti: kuvittele ihoa kukkaruukun multana – jos multa on kuivaa ja kaadat siihen vettä, vesi jää pyörimään multakökkäreen pinnalle ennen imeytymistä, kun taas kosteaan multaan vesi hujahtaa välittömästi. Sama tapahtuu tiskirätin kanssa: kostea tiskirätti imaisee itseensä kaiken, kun taas kuivaan korppuun pöydällä oleva vesi imeytyy hitaasti. Kuivuudesta kärsivän ihon tulee siis saada ensisijaisesti runsaasti kosteutta, jotta kiristävyys, karheus ja ihon ”kilpimäisyys” alkavat helpottaa ja iho alkaa toimia kokonaisvaltaisesti paremmin. Tällöin myös hoitavat öljyt imeytyvät ihoon.

Jokaisen ihotyypin tulisi käyttää iholle runsaasti kasvovettä aamuin illoin. Ei myöskään ole yhdentekevää miten kasvoveden levittää. Paras tapa kasvoveden levittämiseen on suihkuttaa se kasvoille ja taputella se tämän jälkeen ihoon käsin. Toinen vaihtoehto on ottaa kasvovettä kämmenille ja painella se ihoon. Jos käyttää pumpulia, tulee pumpuli olla kasteltu niin, että kun sillä pyyhkii kasvot, iho jää todella kosteaksi. Tämän jälkeen kasvovesi taputellaan ihoon. Kasvovesi tulee siis oikeasti viedä ihoon, ei pyyhkiä pois. Käydessäni kasvohoidossa olen todella tarkka siitä miten kosmetologi levittää kasvoveden ja kuinka paljon hän sitä käyttää. Nihkeintä on käydä hoidossa, jossa kasvot pyyhitään pumpulilla, josta ei jää iholle mitään.

Kasvoveden lisäksi suosittelen kuivalle iholle kosteuttajaksi ohutta seerumia ja/tai hyvin ohutta kosteusvoidetta. Näihin yhdistetään sitten laadukas ihoöljy, joka ravitsee ihoa ja auttaa kosteutta pysymään ihossa. Talvisin tai todella kuivalle iholle huoneenlämmössä kiinteässä muodossa ole balmi voi olla juoksevaa öljyä parempi vaihtoehto, koska balmit sisältävät kasvivahoja, jotka ovat tehokkaita okklusiiveja, kuten edellä mainitsin. Täyteläinen kosteusvoide on kuivalle iholle loistava talvella, sillä se ehkäisee kosteutta haihtumasta iholta, suojaa ihoa ja jatkaa ihon kosteuttamista, mutta täyteläinen voide tulee aina yhdistää kasvoveteen ja tarpeen mukaan vielä kosteuttavaan seerumiin.

Väännän vielä rautalangasta seerumiasian: käytän itse nimitystä seerumi, kun puhun hyvin ohuesta fluidimaisesta emulsiosta, eli tuotteesta, jossa on runsaasti vettä ja aktiivisia aineita. Usein kysyessäni asiakkaalta käyttääkö hän seerumia, hän nimeää tuotteen, joka on sataprosenttista öljyä. Monet merkit käyttävät ihoöljyistään nimitystä seerumi, jos ne ovat usean kasviöljyn, eteerisen öljyn ja maseroitujen yrttiöljyuutteiden seoksia, eli pelkkää öljyä. Tämä nimitys ei ole suinkaan väärä, koska seerumi-nimitys kuvaa tuotetta, joka sisältää tiivistetyssä muodossa runsaasti aktiiviaineita. Olen kuitenkin itse päätynyt käyttämään kaikista 100 % öljypohjaisista tuotteista nimitystä ihoöljy (toinen hyvä sana olisi öljyseerumi) erottaakseni sen runsaasti kosteutta sisältävästä seerumista. Seerumi kannattaa valita oman ihotyypin mukaisesti, se kosteuttaa joka tapauksessa.

Lopuksi pari täsmätuotevinkkiä kosteuttaviin tuotteisiin. Absolution lanseerasi juuri uuden La Crème de Santén, joka on täydellisen ohut ja erittäin kosteuttava voide. Rakastuin voiteeseen heti ensi kosketuksella ja siinä on lisäksi timanttinen hinta-laatusuhde. Voide viilentää ja rauhoittaa ihoa miellyttävästi, joka tekee siitä erinomaisen voiteen kesällä. Lisäksi se tasapainottaa talineritystä, rauhoittaa ärsytyksiä ja auttaa korjaamaan pieniä vaurioita esimerkiksi näppylöiden jäljiltä. Voide sisältää mm. tulehduksia rauhoittavaa ja kirkastavaa melissavettä, ihon hyviä bakteereja ruokkivia prebiootteja, ihon puhdistumista ja aineenvaihduntaa edistävää tulsia sekä puhdistavaa ja huokosia supistavaa iisoppia.

Kasvovesivinkkeihin valitsin tällä kertaa suomalaisen Ekopharman tuotteet, sillä saan paljon kyselyitä kyseisen sarjan tuotteista. Olen erityisen tykästynyt Ekopharman kasvovesiin ja varsinkin näihin kahteen: suihkutettavaan Vadelmaan ja pumppupulloon pakattuun, sormin levitettävään Tyrniin. Ekopharman kasvovesien hinta-laatusuhde on loistava, vaikka esteetikko joutuukin tinkimään niiden kohdalla pakkausdesignista.

Vadelma-kasvovesi sopii normaalille, kuivalle ja pintakuivalle iholle. Se ei sisällä lainkaan puhdistettua vettä, vaan tilalla on käytetty uudistavaa ja kosteuttavaa aloe vera -uutetta sekä runsaasti antioksidantteja sisältävää vadelmauutetta. Tupasvillauute ja allantoiini rauhoittavat ärtynyttä ja punoittavaa ihoa – ja vadelman tuoksu on ihana!

Tyrni-kasvovesi sopii puolestaan ikääntyvälle iholle. Aavistuksen geelimäinen koostumus tekee tästä kasvovedestä helposti sormin levitettävän. Pidän itse todella paljon paksuhkoista, hieman geelimäisistä kasvovesistä (koostumus saadaan aikaan esimerkiksi ksantaanikumilla). Tyrni- ja ruusunmarjauutteet sisältävät runsaasti antioksidantteja, jotka ehkäisevät ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ja auttavat korjaamaan vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita tasoittaen samalla ihon pintaa ja väriä. C-vitamiini auttaa pitämään ihon kirkkaana ja tasaisena. Tyrni-kasvovesi tuoksuu raikkaalle appelsiinille, tosin ehkä pikkuisen liian voimakkaasti omaan nenääni.

Rasvaisen ihon kannattaa valita Ekopharmalta suihkutettava Karpalo-kasvovesi, jossa on raikas piparmintun tuoksu.

Toivottavasti tästä postauksesta oli jälleen apua hahmottamaan ihonhoidon koukeroita, jotka ovat loppupeleissä melko yksinkertaisia – kunhan vain ymmärtää perusasiat ja osaa tulkita ihotyypin ja ihon kunnon oikein (ja lopulta sata muuta hienovaraista asiaa!). Ammattilaisillakin on tosin erilaisia näkemyksiä asioista ja tärkeintä onkin löytää ihoasioissa itselleen se henkilö, jonka näkemykset tuntuvat itselle hyviltä ja toimivilta. Luota silti aina ensisijaisesti oikean ammattilaisen neuvoihin, sillä nykypäivänä esimerkiksi netistä löytyy jos jonkilaista itseoppinutta asiantuntijaa, joiden tietotaidot eivät ole tasolla, mitä ensivaikutelman perusteella voisi kuvitella. Se hämää helposti kuluttajaa, joka ei välttämättä osaa kyseenalaistaa lukemaansa tietoa tai niiden lähteitä.

Oletko itse yrittänyt kosteuttaa kuivaa ja kiristää ihoa paksulla kosteusvoiteella? Entä kuinka levität kasvoveden?

Kuvat Katja Kokko

Tuotteet saatu valmistajilta/maahantuojilta

Avainsanat: , , , , ,