Body & Mind

Vihervoimaa yrteistä

Body & Mind | 19.10.2017 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Järvikylä

Minulla oli ilo ja kunnia olla eilen Järvikylän voimauttavalla viheraamiaisella puhumassa yrttien ja vihreiden kasvisten vaikutuksesta hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon. Sain jopa suunnitella tapahtumaan muutaman lempireseptini, miten itse hyödynnän yrttejä päivittäisessä arkiruoanlaitossa ja tämän lisäksi valmistimme yhdessä osallistujien kanssa ihanan minttuisen vartalokuorinnan ruokakaapin aineksista. Nyt on aika jakaa nämä vinkit yrttien vihervoimasta myös teille.

Ensin kuitenkin sananen Järvikylästä. Tiesittekö, että Järvikylä on perheyritys, jonka lähes kaikki yrtit viljellään Joroisissa Järvikylän kartanon omalla tilalla? Kartano on ollut Gronfeltin suvun omistuksessa vuodesta 1674 ja nykyään sitä isännöi suvun 12. sukupolvi. Järvikylän yrttitarha on 30-vuotias ja valikoimasta löytyy tänä päivänä yli 40 erilaista yrttiä ja salaattia. Tilan ovet yhden yrityksen toisen omistajan Caroline Grotenfelt-Fyhrin mukaan aina auki ja tilalle saa tulla vierailemaan ja tutustumaan yrttien viljelyyn. Minua kiinnostaisi tehdä pieni maakuntakierros ja piipahtaa tilalla, sillä olen todellinen Järvikylän tuotteiden addikti: kuulun 20 prosenttiin niistä suomalaisista, jotka käyttävät 70 prosenttia koko Suomen yrteistä! Takataskusta löytyy siis vinkki jos toinenkin yrttien hyödyntämiseen, sillä yrttejä kuluu viikossa monta ruukullista.

Yrttien vaikutus kauneuteen ja hyvinvointiin

Yrtit ja salaatit ovat tärkeä osa ulkoista kauneutta ja sisäistä hyvinvointia tukevaa ruokavaliota. Iho on hyvinvoinnin ja terveyden peili, joka heijastaa pinnalleen mitä sen alla tapahtuu.

Jotta olomme pysyy virkeänä, kuonanpoistojärjestelmän, eli maksan ja munuaisten, täytyy toimia optimaalisesti. Jos systeemi ei toimi kunnolla, keho alkaa käyttämään ihoa kuonanpoistoon, joka ilmenee erilaisina iho-ongelmina: mm. akne ja rosacea kertovat heikosti toimivasta maksasta. Lisäksi raskasmetallit, mitä kehoon kertyy esimerkiksi vedestä ja kalasta, kuormittavat kehoa, jotka kehoon kertyessään voivat aiheuttaa mm. maksan ja munuaisten sairauksia, autoimmuunisairauksia, hermostollisia häiriöitä ja allergioita. Myös stressi ja ylikuormitus heikentävät etenkin munuaisten toimintaa.

Yrtit ja salaatit sisältävät runsaasti vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja sekä lehtivihreää, joka tukee maksan toimintaa. Lehtivihreä ehkäisee haitallisten bakteerien kasvua ja auttaa suolistoa voimaan paremmin, jolloin maksaan kulkeutuu vähemmän kuonaa käsiteltäväksi. Lehtivihreä edistää lisäksi kudosten uusiutumista ja neutraloi elimistöstä vapaita radikaaleja alentaen tulehdusta kehossa.

Yrttejä ja vihreitä salaatteja kannattaa sisällyttää osaksi kaunistavaa ruokavaliota päivittäin. Jaan teille bloggauksen lopussa muutaman lempireseptini, miten itse käytän yrttejä.

Muutama huomio yrttien käytöstä:

– Vaihtele tapaa ja määriä, jolla käytät yrttejä. Jos joka aamu surauttaa puoli ruukullista salaattia ja yrttejä sisältävän vihersmoothien, alkalisoiva vaikutus voi kääntyä itseään vastaan ja ruoansulatus ”viilentyä”.

– Älä koskaan käytä jääpaloja tai jääkylmää vettä vihersmoothieen, vaan huoneenlämpöistä, mieluiten suodatettua vettä. Maksa ja munuaiset tarvitsevat ympärilleen lämpöä. Talvella päivittäinen vihersmoothie ei välttämättä tee keholle hyvää.

– Suosi neutraalin makuisia, aavistuksen suolaisia vihersmootheja: unohda tuoremehupohjat ja banaani. Kermaista koostumusta saat sen sijaan avokadolla, joka sisältää runsaasti kuituja ja hyviä rasvoja.

– Nauti vihersmoothiet hitaasti pureskelemalla, jotta joukkoon sekoittuu syljen entsyymejä ja keho hyödyntää ravineet paremmin eikä ruoansulatus saa shokkia hätäisesti vatsaan kulautetusta smoothiesta.

Itse käytän smoothiessa tummia salaatteja muutaman lehden ja ruukullisen jotain yrttiä tai puoli ruukkua kahta eri yrttiä. Pasta-annoksien päälle ja salaatteihin silppuan yrttejä vähintään puolikkaan ruukullisen. Lempiyrttejäni ovat basilika, lehtipersilja, tavallinen persilja ja korianteri, koska niitä saa jokaisesta lähikaupasta ja ne maistuvat hyvällä. En käytä juurikaan mausteita ruoanlaitossa, vaan maustan ruokani tuoreilla yrteillä. Tämä juontaa juurensa ayurvediseen ruokavalioon. Olen kehotyypiltäni pitta ja mausteinen ruoka ei tee minulle hyvää. Ystäväni kommentoi, että Instagramissa jakamani reseptit näyttävät siltä, että ne maistuvat puulta, mutta minä uskallan väittää toisin! Kun aivot saa ohjelmoitua maistamaan eri tavoin ja huomaa miten hyvä olo omalle keholle sopivasta ruokavaliosta tulee, ei vanhoja himotuksia (kuten tulista ruokaa ja tomaattikastikkeita) kaipaa.

Vitamiinifaktaa lempiyrteistäni

Basilika

Tukee optimaalista ruoansulatusta, puhdistaa maksaa ja auttaa poistamaan kehosta nestettä. Sisältää runsaasti betakaroteenia, A-vitamiinia ja K1-vitamiinia.

Korianteri

Poistaa toksiineja ja raskasmetalleja kehosta. Sisältää runsaasti betakaroteenia, A-vitamiinia, K1-vitamiinia ja kaliumia.

Lehtipersilja

Tukee munuaisten ja virtsarakon toimintaa ja poistaa nestettä kehosta. Sisältää runsaasti betakaroteenia (melkein kolminkertaisesti verrattuna korianteriin), A-vitamiinia, C-vitamiinia, K1-vitamiinia ja kaliumia.

Iholle ja ololle hyvää tekevät yrttien sisältämät ravintoaineet

Lehtivihreä – tukee maksan toimintaa ja siten kaunista ihoa

Beta-karoteeni – ehkäisee ikääntymisen merkkejä, neutraloi vapaita radikaaleja, vaikuttaa ihon pigmentin muodostukseen ja tukee päivetyksen syntymistä

A-vitamiini – tärkeä rooli ihon uusiutumis- ja sarveistumisprosessissa, ehkäisee ihon kuivumista ja ryppyjen muodostumista, vahvistaa ihoa ja kynsiä, osallistuu ihon pigmentin muodostumiseen

C-vitamiini – tärkeä rooli kollageenintuotannossa, vaikuttaa ihon pintaverenkiertoon, ehkäisee couperosaa, arpien ja haavaumien syntymistä, tukee ihon kosteustasapainoa

K1-vitamiini – ehkäisee tummia silmänalusia, arpien muodostumista sekä couperosaa ja ryppyjä

Kalium – tukee kollageenia ja elastiinia, ylläpitää kosteustasapainoa, ehkäisee turvotusta

Lempireseptini Järvikylän yrteillä

Vihersmoothie

Tämä smoothie on alunperin joogaopettajani vaimon inspiroima resepti. Sen pointti on suolaisuudessa makeuden sijasta.

Iso kourallinen babypinaattia
2–3 lehteä esim. tammenlehtisalaattia tai Järvikylän Ruustinnan salaattia
1/2 avokado (tai jos pieni, niin kokonainen)
1/2 ruukku korianteria
1/2 ruukku lehtipersiljaa
2 tl sitruunanmehua
1/2 tl laadukasta suolaa (puhdistamaton merisuola)
Vettä sen verran, että sekoittuu sileäksi
(Jos kaipaat hieman makeutta, lisää joukkoon 1-2 medjool-taatelia)

Surauta ainekset sileäksi blenderissä ja nauti hitaasti pureskellen.

Korianteri-kurpitsansiementahna

Tämä tahna on ihanaa gluteenittoman pastan kanssa tai siemenkräkkereiden levitteenä.

1 dl kurpitsansiemeniä
2–3 ruukkua korianteria
1–2 limen mehut
Ripaus laadukasta suolaa (puhdistamaton merisuola)
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Paahda kurpitsansiemeniä kevyesti kuivalla pannulla. Laita siemenet blenderit ja aja rouheeksi pienellä teholla. Lisää joukkoon muut ainekset ja soseuta edelleen pientä tehoa käyttäen. Tahnaan on tarkoitus jäädä sattumia. Paahtaminen tuhoaa kurpitsansiemen ravinteita, joten jos haluat säilyttää ne, liota siemeniä sen sijaan 8 tuntia ja jätä paahtaminen välistä.

Lempisalaatti

Rakastan tätä salaattia ja eri variaatioita tästä. Eikä tämä salaatti maistu taatusti puulle! Oma vatsani ei kestä hirveästi palkokasveja ja papuja, mutta isot valkoiset voipavut muodostavat onneksi poikkeuksen.

1,5 – 2 dl voipapuja (käytä kuivia papuja säilykkeiden sijasta)
1/2 luomubataatti (tai kokonainen, jos hyvin pieniä)
1/2 avokado
2 lehtikaalin lehteä
1/2 ruukkua basilikaa
1 pallo buffala-mozzarellaa
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 rkl kylmäpuristettua kurpitsansiemenöljyä
2 tl luomuomenasiiderietikkaa
2 tl luomusitruunan mehua
1 rkl oluthiivahiutaleita
1/2 tl puhdistamatonta merisuolaa

Liota papuja yön yli. Kaada vesi pois ja huuhdo pavut, keitä tunti. Pilko bataatti sopiviksi suupaloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Poista lehtikaalin lehtien paksu keskusta ja hienonna lehdet. Sekoita joukkoon sitruunanmehu ja suola ja puristele silppua käsillä. Lisää joukkoon hienonnettu basilika, omenasiiderietikka, öljyt ja oluthiivahiutaleet ja sekoita. Lisää joukkoon keitetyt ja valutetut pavut sekä bataatti ja revi joukkoon lopuksi mozzarella, sekoita. Lisää viimeisenä kuutioitu avokado.

Minttuvartalokuorinta

Tämä helppo vartalokuorinta valmistuu nopeasti ruokakaapin aineksista ja on parhaimmillaan, kun käytät sen saunassa.

1 dl ruokosokeria
30 ml manteliöljyä
1 vaniljatanko
1 rkl Järvikylän vahvaa minttua silputtuna

Sekoita ainekset kulhossa ja säilö valmis kuorinta kauniiseen lasipurkkiin. Säilytä huoneenlämmössä. Kun käytät kuorintaa, annostele sitä puhtaalla lusikalla, älä työnnä purkkiin märkiä käsiä.

Kuinka paljon yrttejä teillä kuluu päivittäisessä käytössä?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , ,