Beauty

Ihoni valo

Beauty | 22.10.2015 | Katja Kokko

DSC_0060

Ihon puhdistaminen on ehdottomasti minulle kauneudenhoitorituaaleistani pyhin. Mitä monimutkaisempi puhdistusrituaali, sitä kiinnostavampaa.

Siksipä olin saada kohtauksen läydettyäni san franciscolaisen In Fioren 4-2-4 puhdistusmetodin – ja ylipäätään koko sarjan. Merkin purnukat ovat ehkä kauneimpia, mihin olen koskaan törmännyt (miksei kukaan ole aiemmin keksinyt käyttää viininpunaista lasia luonnonkosmetiikassa), ja ne tuoksut… ne ovat jotain, joiden kuvailemiseksi joudun ehkä nauttimaan lasillisen portviiniä.

DSC_0022

In Fioren perustaja Julie Elliott on apteekkari – tosin höystettynä urbaanilla ja hienostuneella twistillä. Lisäksi hän on tuotteidensa koostumusten suunnittelija, parfymööri (!!) sekä antroposofian opiskelija. Julie on inspiroitunut entisaikojen apteekkareista ja alkemisteistä, joiden ikivanhaa viisauttaa hän ammentaa In Fioreen.

Juliella on uskomaton intuitio tuoksuyhdistelmien luomiseen, jonka hän antaa ohjata itseään suunnitellessaan tuotteita. Intohimo onkin syntynyt jo lapsuudessa hänen tutkiessa äitinsä ranskalaista kosmetiikkamuistikirjaa, joka oli täynnä mitä mielikuvituksellisimpia kemiallisia yhdistelmiä. Julie kirjaimellisesti tallentaa hajunystyröihinsä jokaisen tuoksun hienovaraisimmatkin vivahteet, mikä on hyvin harvinainen taito, asettaen In Fioren muiden sarjojen yläpuolelle. Tuotteet puhuvat luonnon omaa kieltä, uskomattoman kauniilla tavalla.

DSC_0043

Suomesta In Fiorea ei vielä löydy ja tilasinkin omat tuotteeni suoraan sarjan omasta verkkokaupasta. Ihanuudet eivät ole myöskään aivan sieltä edullisimmasta päästä, mutta jokaisen dollarin arvoisia, sen voin vakuuttaa. Ensimmäisellä kerralla ostoskoriin päätyi 4-2-4 puhdistusmetodin kokeilusetti, jonka tuotteet ovat matkakokoisia. Seuraavaksi sijoitan normaalikokoisiin purnukoihin, sillä jo ensimmäisen kerran puhdistusmetodia kokeiltuani, sain hämmästellä peilikuvaani: kasvot näyttivät siltä, kuin ihooni olisi sytytetty valot.

4-2-4 puhdistusmetodiin kuuluu viisi tuotetta:

LUSTRA Illuminating Cleansing Essence – aromaterapeuttinen puhdistusöljy, joka imeytyy syvälle ihoon puhdistaen lian ja meikin tasapainottaen talineritystä. Öljyä hierotaan kasvoille neljän minuutin ajan pakkauksessa tulevan hierontakaavan mukaan. Puhdistusöljy sisältää risiiniöljyn lisäksi viinirypäleensiemen-, jojoba- ja avokadoöljyjä. Eteerisistä öljyistä mainittakoon jasmiini, bergamotti, ruusupuu, frankinsensi ja kamomilla.

LUSTRA Exfoliating Floral Compound – ”Divine Mud” ei voisi kuvata paremmin tätä kuorivaa kukkaissavea, joka sisältää kahtatoista villinä kasvavaa kukkaa ja eteeristä öljyä. Kuorinta antaa lempeää kyytiä kuolleelle ihosolukolle ja sillä täydennetään puhdistusta 2-3 kertaa viikossa levittäen se suoraan puhdistusöljyn päälle. Kukkaissavi sisältää ruusun-, laventelin-, kehäkukan ja puna-apilan kukkien lisäksi mantelin kuitumassaa, kauraa ja pelargoniaöljyä.

TREATE Gentle Cleansing Emulsion – kukkaismaito, joka poistaa lian ja epäpuhtaudet ärsyttämättä ihoa ja vahingoittamatta ihon omaa vastustuskykyä eli hydrolipidikalvoa. Puhdistusmaitoa hierotaan öljyn (ja kuorinnan) päälle kahden minuutin ajan. Kukkaismaito sisältää aloeveran ja ruusuveden lisäksi mm. jasmiinia, kehäkukkaa, voikukkaa ja humalaa.

Puhdistusmaidon jälkeen on huuhtelun vuoro, joka aloitetaan huuhtelemalla ihoa ensin kaksi minuuttia lämpimällä vedellä ja sitten kaksi minuuttia kylmällä vedellä, eli yhteensä neljä minuuttia. Tämä huuhtelumetodi stimuloi mikroverenkiertoa antaen iholle elinvoimaa.

VITALE Toning Floral Essence – aloe vera -pohjainen kasvovesi sisältää neljäätoista synergiassa keskenään toimivaa yrttihauduketta, jotka tasapainottavat talineritystä ja supistavat ihohuokosia. Kasvovesi viimeistelee puhdistusmetodin ja valmistelee ihon hoitaville öljyille. Se sisältää aloe vera -mehua, appelsiininkukkavettä, hamamelisvettä, nokkosta, jasmiinia ja rakkolevää.

FLEUR VIBRANTE Face Balm Concentré – parantava balmi, jonka luomuviljellyt kasviuutteet ja -öljyt vahvistavat ihoa ja tekevät siitä elastisen. Balmi imeytyy hyvin kasvovedestä kostealle iholle ja jättää ihon pehmeäksi. Se sisältää mm. ruusunmarjaöljyä, tyrniuutetta, kehäkukkaa ja jasmiinia.

DSC_0034

Julie on saanut inspiraation 4-2-4 metodiin, mistäs muualtakaan, kuin Aasiasta. Hän ei voinut olla Japanin matkallaan kiinnittämättä huomiota naisten virheettömiin ihoihin. Julien perehtyessä syvällisemmin japanilaisten ja aasialaisten naisten ihonhoitotottumuksiin, hänelle selvisi, kuinka suuressa roolissa ihon puhdistaminen siellä oli. Omistatuneisuus puhdistukselle oli poikkeuksellista. Yhteistä rituaaleille oli aina kasvojen huuhtelu ensin lämpimällä vedellä, musliiniliinan käyttö, lopuksi huuhtelu kylmällä vedellä ja viimeistely suihkauksella kasvovettä. That’s it.

Metodi voi tuntua wash-and-go ajattelulle tottuneen korviin aikaa vievältä, mutta tulokset puhuvat puolestaan: ihosta tulee tasainen, kirkas, heleä ja puhdas. Itse olen sitä mieltä, että jokainen kauneudenhoitoon käyttämämme minuutti on kuin rakkauskirjeen kirjoittamista itselleen.

Puhdistusmetodin tuotteiden ja tilauksessa mukana tulleiden näytteiden myötä olen aivan täysin In Fioren pauloissa. Palan halusta päästä kokeilmaan sarjan tuotteita laajemmin, sen verran kirkkaasti alkoi oman ihoni valo 4-2-4 metodilla loistamaan. Nyt joku: tuokaa tämä sarja Suomeen!

Miltä 4-2-4 metodi kuulostaa? Jaksaisitko tehdä joka ilta näin huolellisen kasvojen puhdistamisen? Mikä on oma lempirituaalisi päivittäisessä ihonhoidossa?

DSC_0038

Koristeet Proloque

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,