Lifestyle

Viljaton keittokirjarakkaus

Lifestyle | 23.2.2015 | Katja Kokko

DSC_0470

Hyviä ja loistavia keittokirjoja on julkaistu ja julkaistaan edelleen semmoisella tahdilla, ettei perässä meinaa pysyä, saatika ehtiä kokkaamaan edellisen ohjeita, kun taas tulee uutta. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös niitä yksilöitä, joiden äärellä viipyy pidemmän aikaa. Niitä, jotka vakiinnuttavat paikkansa arjessa ja jotka eivät koskaan päädy kirjahyllyyn asti, sillä ne odottavat aina keittiönpöydällä kirjanmerkin kanssa seuraavan reseptin kokkaamista.

Yksi näistä kirjoista on hetki sitten ilmestynyt Emmi-Liia Sjöholmin Viljaton kattaus, joka nimensä mukaisesti tarjoilee gluteenittomia reseptejä. Ohjeet ovat kasvis- ja vegaanipainotteisia, vaikka joukosta löytyy myös jonkin verran lihaa, kanaa, kalaa ja maitotuotteita, mutta ne eivät ole pääosassa mielestäni missään reseptissä ja siten helposti korvattavissa vegevaihtoehdoilla.

Emmi-Liia on tunnettu ihastuttavasta Torkkuja ja Nokkosia -blogistaan ja olikin odotettavissa, että kirja tyydyttää myös estetiikan nälkäisen. Lahjakas nainen ei todellakaan tuottanut pettymystä ja kirjan visuaalinen anti onkin kaunista ja ajatonta, ja mikä tärkeintä, on kirja muutenkin laadukas ja kestävä. Tämän keittiön aktiivikäytössä opukset saattavat nimittäin ennen pitkää revetä liitoksistaan.

DSC_0067-2

Tähän mennessä olen ehtinyt kokata kirjasta vasta kolme ohjetta, sillä minulle tyypilliseen tapaan, jumitun hyviin resepteihin. Ensimmäisenä testiin pääsi gluteeniton pizzapohja kikhernejauhoista, joka oli taatusti herkullisin koskaan maistamani viljaton pizzapohja. Seuraavaksi testasin munakoisopurilaisen, josta tuli oitis tämän keittiön viikon gourmetlounas. Tämmöisten reseptien ansiosta ei vaan voi lähteä ulos lounaalle, sillä kotona saa paljon ravitsevampaa ja herkullisempaa ruokaa – ja myös edullisempaa.

Nyt olen viikon ajan ollut pienimuotoisella dieetillä (oikaistakoon heti harhakäsitykset, en siis missään nimessä laihduta), sillä viimeisen puolen vuoden aikana vietetty huoleton elämä alkoi vihoviimein tuntua kehossa erittäin hälyyttävällä tavalla ja olenkin nyt eliminoinut monta asiaa ruokavaliostani niin pitkäksi aikaa, kunnes tilanne on normalisoitunut pysyvämmin. Sen myötä jouduin sanomaan hyvästit myöskin munakoisopurilaiselle, mutta herkkuvajareissa tämä foodie ei suinkaan ole, sillä bongasin kirjasta seuraavaksi lehtikaalikeiton reseptin, jossa jumitan nyt pienen reseptimodifioinnin jälkeen.

Viljaton kattaus asteli siis elämääni juuri kreivin aikaan ja sen ansiosta voin syödä herkullisesti myös dieetin aikana ja erityisesti sen jälkeen.

Kirjan voi tilata Hyvinvoinnin tavaratalosta*, Adlibriksestä tai käydä nappaamassa se paikan päältä Akateemisesta.

Oletteko te jo tutustuneet kirjaan ja mikä on suosikkireseptinne?

DSC_0472

Kirja on arvostelukappale kustantajalta

*Affiliate-linkki

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , ,