Beauty

Ihoa vaalentavat aineet kosmetiikassa

Beauty | 12.4.2016 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Nyt eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun ihon pigmenttihäiriöt alkavat olla ajankohtainen aihe. Jos on taipumusta pigmenttihäiriöihin, kannattaa ihon suojaaminen kevätauringossa aloittaa hyvissä ajoin, mikäli haluaa välttyä liikapigmentaationa esiintyviltä maksaläiskiltä eli melasmalta sekä lentigoilta.

Näiden kahden ero on se, että melasmaa esiintyy melko isoinakin läiskinä ja ne tulevat tyypillisesti huulten ympärille, otsaan tai poskipäille. Melasma liittyy hormonitoimintaan ja sitä esiintyykin useammin hormonaalista ehkäisyä käyttävillä naisilla. Lentigot ovat puolestaan läiskämäistä liikapigmentaatiota, jota esiintyy hieman iäkkäämmällä iholla alueilla, jotka saavat paljon aurinkoa, kuten kämmenselät ja dekoltee.

Paras suoja liikapigmentaatiota vastaan on aurinkosuoja, joka kannattaa ehdottomasti hankkia luonnonkosmetiikasta, jolloin aurinkosuoja on fysikaalinen. Luonnonkosmetiikassa on tarjolla muutamia aurinkosuojakertoimellisia päivävoiteita, mutta myös useissa meikkipohjissa on aurinkosuoja. Valitse näistä itsellesi mieluisin vaihtoehto. Jotkin kasviöljyt antavat myös kevyttä suojaa auringolle, joita sisältävän päivävoiteen voi valita meikin alle. Esimerkiksi Essen peruslinjan kosteusvoiteiden sisältämät yangu- ja mankettiöljyt antavat iholle kevyen, noin aurinkosuojakerrointa 6 vastaavan suojan, mikä on riittävä, jos ei oleskele suorassa auringossa pitkiä aikoja.

DSC_0030

Aurinkosuojakertoimen sisältäviä päivävoiteita:

Juice Beauty Green Apple SPF 15 Moisturizer: Suojakertoimen 15 sisältävä päivävoide 30+ iholle, joka ehkäisee ikääntymisen merkkejä sekä ihon liikapigmentaatiota antioksidanttien ja hedelmämehujen sisältämien mietojen hedelmähappojen avulla.

Juice Beauty SPF 30 Oil Free Moisturizer: Öljytön päivävoide korkealla suojakertoimella rasvaiselle iholle. C-vitamiini ja kurkku-uute ovat hyviä raaka-aineita ehkäisemään ihon liikapigmentaatiota.

Hyviä meikkipohjia, jotka sisältävät aurinkosuojan:

Iroisie Soin Parfait BB Cream: Aurinkosuojakertoimen 25 sisältävä BB-voide, joka tasoittaa ja peittää ihon epätasaisuudet luonnollisesti.

Juice Beauty Stem Cellular CC Cream:  Aurinkosuojakertoimen 30 sisältävä CC-voide, joka peittää kevyesti ihon epätasaisuudet ja antaa iholle luonnollisen kuullon. Liikapigmentaatiota hoitavina ja ehkäisevinä raaka-aineina toimivat C-vitamiini ja luonnolliset hedelmähapot.

Kevyen luonnollisen suojan antavia kosteusvoiteita ja meikkivoiteita:

Esse Light Moisturizer: Kaikissa Essen peruslinjan kosteusvoiteissa (Light, Deep, Rich ja Ultra) on yangu- ja mankettiöljyjä, jotka antavat kevyen ja luonnollisen aurinkosuojan, joka on riittävä kevyessä auringossa oleskeluun. Light Moisturiser sopii rasvaiselle ja sekaiholle.

Esse Deep Moisturiser: Loistava kosteusvoide normaalille ja sekaiholle ja pintakuivuudesta kärsivälle iholle. Sopii myös kuivarasvaiselle iholle, sillä se ei sisällä komedogeenisiä aineita.

Absolution La Créme du Teint:  Ihoa hoitava, puolipeittävä meikkipohja, joka antaa iholle kauniin kuullon. Sisältää kevyen aurinkosuojan.

DSC_0017

Onko liikapigmentaatiota mahdollista hoitaa, jos läiskiä on päässyt jo syntymään?

Vastaus on kyllä, mutta tuotteet tulee valita huolella, eikä uskoa ihan mihin tahansa, mitä purnukoiden kyljissä sanotaan. Pigmenttiläiskien hoito on haastavaa ja luonnollisestikin, mitä tummemmat läiskät ovat, sitä vaikeampi niitä on saada katoamaan täysin Vaalentaminen on kuitenkin mahdollista sekä erityisesti uusien syntymiseen voidaan vaikuttaa oikeilla tuotteilla.

Koko ihonhoitorutiinit on syytä pistää syyniin, kun pigmenttihäiriöitä aletaan hoitamaan, sillä pelkästään vaalentavilla aineilla ei saada vielä optimaalisia tuloksia aikaan, vaan tässäkin hyvin rakennettu kokonaisuus on avainasemassa. Löydät Kuulaan kaunis kirjastani korealaisen ihonhoito-ohjelman, joka toimii hyvänä perustana ihonhoitorutiinien suunnittelulle.

Hoidon kulmakivenä toimivat vaalentavat aineet, jotka hillitsevät melaniinin tuotantoa. Ne vaikuttavat joko melaniinin tuotannosta pääasiallisesti vastaavan tyrosinaasientsyymin aktiivisuuteen tai melaniinia hajottamalla. Tyrosinaasiin, eli melaniinin tuotantoon vaikuttavat aineet eivät kuitenkaan välttämättä kykene vaalentamaan jo syntyneitä pigmenttiläiskiä. Melaniinia hajottavat aineet puolestaan voivat vaikuttaa myös vanhoihin läiskiin. Vaikutukset näkyvät yleensä noin 8-16 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta.

Melaniinin tuotantoa hillitsevien raaka-aineiden lisäksi hoitoon lisätään myös hedelmähappokuorinta. Glykolihappo tai sitä sisältävät uutteet on hedelmähapoista tehokkain pigementtiläiskien hoidossa. Runsaasti antioksidantteja sisältävät raaka-aineet ovat myös tärkeitä, koska niillä voi olla liikapigmentaatiota ehkäisevä vaikutus, sillä ne hillitsevät tulehdusta ja neutraloivat vapaita radikaaleja.

Melaniinin eli pigmentin muodostavaa prosessia kutsutaan nimellä melanogeneesi. Liikapigmentaatioon voidaan vaikuttaa myös raaka-aineilla, jotka ehkäisevät melaniinilla täyttyneiden melanosomien siirtymisen keratinosyytteihin, jolloin ehkäistään melanogeneesia, ruskettumisen muodostumista ihon pinnalle.

DSC_0018

Tässä muutamia tehokkaita aineita liikapigmentaation hoitoon:

Arbutiini: Arbutiinia esiintyy pääasiassa sianpuolukassa (Arctostaphylos uva-ursi), mutta myös jonkin verran esim. karpalossa ja mustikassa. Sen on todettu hillitsevän tyrosinaasin aktiivisuutta. Arbutin on myös potentiaalinen antioksidantti ja se on yksi käytetyimpiä raaka-aineita pigmenttihäiriöiden hoidossa.

Amla: Amla (Emblica Officinalis) on erityisesti intialaisessa ayurvedassa käytetty lääkekasvi, joka sisältää runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja. Amlalla on paitsi vapailta radikaaleilta suojaava, myös tyrosinaasientsyymin toimintaa hillitsevä vaikutus. Amla suojaa ihoa UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta ja ehkäisee ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä. Lisäksi se suojaa ja vahvistaa kollageenia.

C-vitamiini: C-vitamiini (Magnesium Ascorbyl Phosphate) on yksi tehokkaimmista raaka-aineista liikapigmentaation hoidossa. Sillä on vaalentava, melaniinin tuotantoa hillitsevä sekä antioksidanttinen vaikutus. Vesiliukoista C-vitamiinia on haastava imeyttää ihoon, jonka vuoksi se on tehokkainta yhdistää se muihin melaniinin tuotantoa hillitseviin ja vaalentaviin raaka-aineisiin. C-vitamiini auttaa lisäksi korjaamaan UV-säteilyn vaurioita ihossa. Kosmetiikassa käytetään myös rasvaliukoista C-vitamiinia, Ascorbyl Palmitatea.

Hydrokinoni: Synteettisen hydrokinonin käyttö on kielletty EU:ssa ja Amerikassa. Hydrokinonia esiintyy pieniä määriä joissakin kasveissa luonnostaan, kuten sipulikasveissa, karpalossa, mustikassa ja päärynässä. Kaikki tässä listassa mainitut raaka-aineet ovat hyviä vaihtoehtoja hydrokinonille.

Kurkku: Kurkku sisältää runsaasti antioksidantteja ja C-vitamiinia. Sillä on myös potentiaalinen melaniinin tuotantoa hillitsevä ja vaalentava vaikutus, mutta tehokkainta on yhdistää se muiden liikapigmentaatioiden hoidossa käytettyjen raaka-aineiden kanssa. Kurkulla on tulehduksia rauhoittava vaikutus ja lisäksi se on tehokas raaka-aine turvonneiden silmien hoidossa, sillä se ehkäisee kosteuden sitomista.

Lakritsinjuuri: Lakritsinjuuri vaikuttaa tyrosinaasientsyymin toimintaan ja hajottaa melaniinia. Lisäksi se on hyvä antioksidanttien lähde, rauhoittaa ihoa sekä antaa suojaa UV-säteiden vaurioilta. Lakritsinjuurta käytetään ayurvedassa lääkeyrttinä ja se on tehokas raaka-aine myös monien iho-ongelmien, kuten rosacean ja aknen hoidossa.

Lilja: Madonnanlilja ehkäisee melanosomien kulkeutumista keratinosyytteihin, rauhoittaa ja viilentää ihoa sekä antaa suojaa UV-säteitä vastaan. Lisäksi se ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ihossa ja toimii antioksidanttina.

Mulperi: Silkkiäispuunmarja eli mulperi on tehokas antioksidantti, tulehdusten rauhoittaja sekä tyrosiaasientsyymin toimintaan vaikuttava raaka-aine. Tutkimuksissa mulperin on todettu olevan jopa arbutinia tehokkaampi pigmenttihäiriöiden hoidossa, mutta sitä on vielä toistaiseksi vaikea löytää ihonhoitotuotteista.

Narsissi: Narsissilajikkeista ainakin hietamerinarsissi ehkäisee melanosomien kulkeutumista keratinosyytteihin sekä auttaa säilyttämään kosteutta ihossa.

Niasiiniamidi: Niasiiniamidia kutsutaan myös nimellä niasiini, nikotiiniamidi sekä B3-vitamiini. Sitä esiintyy monissa juureksissa, sienissä, hiivoissa, joissain hedelmissä, maapähkinöissä sekä siemenissä. Kosmetiikassa sitä käytetään synteettisesti valmistettuna. B3-vitamiinilla on antioksidanttinen vaikutus, se hillitsee tulehduksia, suojaa tehokkaasti UV-säteiden vaurioilta sekä vaikuttaa melaniinilla (pigmentillä) täyttyneiden melanosomien siirtymiseen eteenpäin keratinosyyttisoluihin, eli se ehkäisee melanogeneesia, ruskettumisen muodostumista.

Soija: Soija-uute (huom. ei öljy) vaikuttaa B3-vitamiinin tavoin melanosomien siirtymiseen. Lisäksi se on hyvä antioksidanttien lähde, tulehduksien rauhoittaja sekä suojaa ihoa UV-säteilyn vaurioilta ja kosteuttaa ihoa. Soijauutteen on myös todettu vaalentavan pigmenttiläiskiä. Yhdistettynä salisyylihapon kanssa, se on myös tehokas aknearpien hoidossa.

DSC_0043

Parhaat tuotteet liikapigmentaation hoitoon:

Suki Even-Tone Brightening Serum:Arbutin, C-vitamiini, matsutakesieni ja lakritsinjuuriuute muodostavat tehokkaan raaka-aine yhdistelmän liikapigmentaation hoitoon ja sen ehkäisyyn.

Tata Harper Supernatural Concentrated Brightening Serum: Tehoseerumi liikapigmentaation hoitoon ja ehkäisyyn. Seerumi vaikuttaa monella tavalla ihon pinnalle sekä syvemmälle ihoon: se hillitsee melaniinintuotantoa sekä ehkäisee melanosomien siirtymistä keratinosyytteihin. Lisäksi se lisää ihon kosteuspitoisuutta ja korjaa vapaiden radikaalien vaikutuksia pitäen ihon heleän ja kirkkaan näköisenä.

Khadi White Lily Face & Body Oil:Erittäin riittoisa ja tehokas ihoöljy kasvojen ja vartalon iholle, joka sisältää amlaa, lakritsinjuurta ja valkoista liljaa. Raaka-aineidensa puolesta paras ja tehokkain öljy liikapigmentaation hoitoon, johon olen törmännyt.

Juice Beauty Green Apple Peel Sensitive  ja Full Stregth -vahvuuksilla ihotyypistä riippuen: Tehokkaat hedelmähappokuorinnat erityisesti liikapigmentaatiosta kärsivälle iholle. Sensitive sopii normaalille, hieman ohuemmalle iholle (mutta ei erittäin herkälle iholle) ja vahvempi Full Strength normaalista rasvaiselle iholle, paksummalle iholle.

Lue lisää pigmenttiläiskien hoidosta ja poimi talteen parhaat tuotesuositukset päivitetystä Genuine Beauty Guidesta.

Löydät kaikki kirjoitukset pigmenttiläiskistä täältä.

DSC_0037

Lähde: Leslie Bauman, M.D: Cosmeceuticals and cosmetic ingredients 

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , ,