Beauty

Uudessa Trendissä ja Kauneus & Terveys -lehdessä

Beauty | 20.1.2016 | Katja Kokko

DSC_0012

Vuosien varrella olen jakanut kauneudenhoitovinkkejäni monessa lehdessä. Nyt kun taas postiluukusta kolahti kaksi tammikuun lehteä, joista vinkkejäni jälleen löytyy, päätin alkaa keräämään juttuja talteen.

Uudessa Kauneus & Terveys -lehdessä luonnonkosmetiikka on saanut palstatilaa kokonaista kahden aukeaman verran. Se on paljon julkaisussa, jonka pääpaino on edelleen synteettisessä kosmetiikkassa, joten juttu sietääkin ottaa talteen. Lisäksi olen päässyt todella upeaan seuraan kahden luonnonkosmetiikkakuningattaren, Anne Kukkohovin ja Mia Höydön kanssa, wau! Haha, tästähän vain puuttuisi, että minullakin olisi oma sarja. Mutta onneksi on kirja, ja rakas opus onkin!

Tänään ilmestyneessä Trendissä minua puolestaan tituleerataan kyllä sellaisella tittelillä, että sain hieraista silmiäni pari kertaa. Jutussa nimittäin esitellään maailman terävimmät kauneusnerot ja heidän tärkeimmät neuvonsa. Suurkiitokset tästä kunniasta! Oma vinkkini on yli kymmenen vuoden takaa, jolloin työskentelin synteettisen ammattilaismeikkisarjan parissa. Heidän valikoimastaan löytyivät pastillin näköiseksi napiksi puristetut kasvopaperit, jotka kastettiin kasvoveteen. Nappi turposi nesteessä ja se avattiin naamioksi kasvoille. Olin tuolloin kasvovesinaamiokeksinnöstä haltioissani, mutta unohdin se tyystin vuosikausiksi, kunnes törmäsin vinkkiin uudelleen japanilaisen kauneusguru Chizu Saekin kautta. Otin niksin jälleen käyttöön yhtä haltioituneena sen tehosta, kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Pitääkin käydä katsomassa myydäänkö Make Up Storen uudessa liikkeessä Keskuskadulla edelleen noita pastilleja. Nämä nk. sheet maskit ovat kovassa huudossa aasilaisessa ihonhoidossa, mutta yleensä niihin on uutettu valmiiksi hoitavia aineita. Itse liputan juurikin näiden puhtaiden nappien puolesta, jolloin aineen voi valita itse ja hyödyntää kasvoveden uudella tavalla.

Lehtikiskalle siis!

DSC_0001

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: