Beauty

Täsmävinkit aknen hoitoon

Beauty | 9.10.2015 | Katja Kokko

DSC_0017

Yhteistyössä Naturelle.fi, sisältää tarjouksen

Viime aikoina muutamalle ystävälleni on puhjennut akne suurin piirtein yhdessä yössä ja Personal Beauty Guide -asiakkaideni joukossakin on ollut tavallista enemmän akneihoisia. Tajusin, etten ole koskaan tehnyt perusteellisen ihonhoitorutiinin sisältävää postausta aiheesta, joten nyt on korkea aika tarjoilla teille täsmävinkit aknen hoitoon.

Olen koonnut postaukseen tuotteet, joita useimmiten suosittelen aknen hoitoon Personal Beauty Guidessani. Mukana on joidenkin tuotteiden kohdalla panosta & pihistä -tyyliset vinkit, mutta esimerkiksi kosteusvoiteen kohdalla on vain yksi suositus – se paras.

Ensiksi pari huomiota akneihon käsittelystä kotihoidossa:

Akneihon näpyt ovat lähes aina kipeitä, sillä komedon, eli talitukkeuman alle kertyy painetta runsaan talivuodon takia, jolloin talirauhasen seinämää ympäröivä kudos tulehtuu. Paineen vaikutuksesta seinämä voi myös revetä, jolloin näppyyn syntyy valkoinen pää. Näitä näppyjä ei saa hangata mekaanisesti, jonka vuoksi mekaaniset kuorinnat eivät sovellu akneiholle. Myös voimakasta hankausta musliiniliinalla täytyy välttää niillä kohdin, joilla tulehtuneita näppyjä esiintyy. Akneihoa tulee siis aina käsitellä hellävaraisesti taputellen, ei hangaten. Kasvohieronnat eivät luonnollisesti myöskään sovellu aknelle.

Tulehtuneiden näppyjen vuoksi kasvojen pesuun käytettävän veden pitäisi olla kädenlämpöistä, eli haaleaa, ei koskaan kuumaa eikä kylmää.

Puhdistusaineeksi kannattaa valita mahdollisimman hellävarainen ja miedosti pesevä putsari, sillä akneiholla bakteerikanta on epätasapainossa eikä sen vastustuskyky toimi oikealla tavalla. Itse en koskaan suosittele aknen hoitoon saippuaa, voimakkaita geelejä tai vaahtoja, sillä ihon hydrolipidikalvo rasittuu niistä ja koko ihonhoitorituaali menee jo alkumetreillä aivan mönkään. Putsarin tulisi kuitenkin olla vesiliukoinen, sillä tulehtunutta ihoa ei voi pyyhkiä voimakkaasti liinalla. Paras putsari onkin vesiliukoinen puhdistusvoide tai -maito, johon voi halutessaan yhdistää vesiliukoisen puhdistusöljyn kaksoispuhdistukseksi.

DSC_0016

Puhdistukseen suosittelen Tata Harperia tai SukiaTata Harperin Refreshing Cleanser on unelmaputsari akneiholle, sillä se kuorii ja kirkastaa ihoa granaattiomenan entsyymien ja pajunkuoriuutteen ansiosta, mutta on samalla hellävarainen. Greippiuute heleyttää ja puhdistaa ihoa. Kirkastava ja raikastava kermapuhdistus sopii täydellisesti yhteen Nourishing Oil Cleanserin kanssa, joka on vesiliukoinen öljypuhdistaja. Itse olen aivan rakastunut näiden kahden tuotteen yhdistelmään ja kombinaatio toimii useille akneihoisille erinomaisena hellävaraisena tehopuhdistajana, joka tasapainottaa hydrolipidikalvon rasvatasapainoa ja parantaa siten ihon vastustuskykyä.

Sukin Moisture-Rich Cleansing Lotion on tarkoitettu kuivalle iholle, mutta minä heitän moiset suositukset romukoppaan. Kermainen puhdistusmaito on täydellinen puhdistaja akneiholle, eikä se rasita hydrolipidikalvoa. Salvia- ja timjamivedet täydentävät loistavasti maidon tehoja, kuten myös eteeriset laventelin, rosmariinin ja salvian öljyt. Lisäksi kaurauute rauhoittaa ihoa.

Kun putsarin on huuhtonut vedellä pois, iho taputellaan hellästi kuivaksi puhtaaseen, pehmeään kasvopyyhkeeseen. Tämän jälkeen iho pyyhitään pumpulilla, joka on kasteltu reilusti kasvovedellä. Mikäli käyttää kaksoispuhdistusta öljyn kanssa, öljy hierotaan ensin kevyesti iholle ja sen päälle suoraan puhdistusvoide tai -maito ja kasvot huuhdotaan vedellä vasta sen jälkeen. Joillekin akneihoisille öljypuhdistus on todellinen pelastus, jonka vuoksi suosittelen kokeilemaan sitä.

Putsaria käytetään kasvoille ja kaulalle vain iltaisin, aamuisin riittää, että ihon pyyhkäisee kasvovedellä. Poikkeuksen tässä muodostaa hyvin öljyinen akneiho, jolla talineritys on todella runsasta.

Kasvovesisuositukseni löytyvät myös Tata Harperilta ja Sukilta. Ne ovat osoittautuneet aivan hämmästyttävän tehokkaiksi aknen hoidossa. Tata Harperin Hydrating Floral Essence sisältää kosteuttavan hyaluronihapon ja aloe veran lisäksi talineritystä tasapainottavaa ja huokosia supistavaa laventeli- ja hamamelisvettä. Lisäksi punajuuri-, gotu kola- ja pajunkuoriuutteet kirkastavat, uudistavat ja puhdistavat ihoa. Kyseessä on siis paljon enemmän kuin pelkkä kasvovesi.

Sama pätee myös Sukin Concentrated Clarifying Tonerin kohdalla, tuotteessa on todella korkea aktiiviaineiden pitoisuus: Pajunkuoriuutteen sisältämää salisyylihappo tehokkaana pitoisuutena yhdessä C-vitamiinin, kamomillan ja piparmintun kanssa rauhoittaa ja puhdistaa ihoa tehokkaasti.

DSC_0040

Kasvoveden jälkeen iholle hierotaan kevyesti puhdistavaa seerumia. Pajunkuoriuutetta sisältävä seerumi on loistava, sillä siinä on luonnostaa salisyylihappoa, joka on rasvaliukoinen aine. Se liuottaa talia ihon pinnalta, jolloin aktiiviset aineet pääsevät imeytymään ihoon paremmin ja lisäksi se auttaa ihoa puhdistumaan tukkeumista. Suosittelen seerumin käyttöä aamuin illoin.

Parhaat seerumit aknen hoitoon ovat Sukin Bio-Active Purifying Serum sekä Juice Beautyn Blemish Clearing Serum. Sukin seerumi sisältää pajunkuoriuutteen lisäksi retinolin luonnollista korviketta matkipapua, joka on tehokas ihon uudistaja – akneiho tarvitsee parantuakseen paljon muutakin, kuin puhdistamista. Myös Juice Beautyn seerumissa vaikuttaa pajunkuori ja sen lisäksi myös sarjalle ominaiset hedelmähapot, jotka ovat peräisin hedelmien uutteista ja mehuista.

DSC_0052

Akneihokin tarvitsee kasviöljyjä niiden sisältämien omega-rasvahappojen sekä antioksidanttien vuoksi, sillä ne ylläpitävät hydrolipidikalvon rasvatasapainoa sekä vastustuskykyä. Seerumin jälkeen iholle hierotaan hellävaraisesti muutama tippa ihoöljyä aamuin illoin.

Huippuöljyt aknen hoitoon tarjoilee jälleen Tata Harper ja Suki. Molemmat ovat ohuita ja nopeasti imeytyviä tehokkaita öljyseoksia, jotka normalisoivat ihon talintuotantoa ja pitävät ihon pehmeänä tukkimatta sitä. Tatan öljystä suosittelen valitsemaan isomman koon, joka on pakattu roll on -pullon sijasta pipettipulloon: rullailun sijasta suosittelen öljyn levittämisestä sormin akneiholle.

Lopuksi on kosteusvoiteen vuoro. Se jatkaa ihon kosteuttamista ja sisältää tärkeitä aktiiviaineita, mutta myös suojaa ihoa. Voiteen tulee olla erittäin kosteuspitoinen eikä se saa tukkia ihohuokosia. Siksi suosittelen akneihoisille lähes aina Sukin Balancing Lotionia, siinä on paitsi on täydellisen ohut koostumus, myös kosteutustehot kohdallaan muiden vaikutusten ohella. Sukin voide sisältää seerumin tavoin pajunkuoriuutetta, matkipapua sekä kamomillaa.

DSC_0056

Viikoittainen tehohoito kuorinnan ja naamion muodossa on aknelle erittäin tärkeää. Suosittelen niiden käyttöä tapauskohtaisesti 1-2 kertaa viikossa (ärtyneelle ja herkälle akneiholle kerran viikossa). Kuorinnan tulee olla rakeeton ja hedelmähappokuorinnat ovatkin myös akneihon ylimpiä ystäviä, sillä ne uudistavat, kirkastavat ja puhdistavat ihoa todella tehokkaasti.

Oleellista kuorinnan valinnassa on sopivan tehokkuuden löytäminen. Tulehtuneelle iholle ei saisi vahvaa hedelmähappokuorintaa käyttää. Supermoodin Youth Glo -linjan The Luxury Peel AHA-kuorinta on kipeille aknenäpyille optimaalinen: se sisältää reilusti akneihon rakastamaa C-vitamiinia, omena- ja greippiuutteen hedelmähappoja, maitohappoa sekä ihoa uudistavaa ja siloittavaa matkipapua. Maitohappo on erinomainen hydrolipidikalvon pH:n tasapainottaja, sillä ihotali sisältää maitohappoa luonnostaankin. Kun pH on tasapainossa, eivät elinolosuhteet aknebakkeerille ole suotuisat. Kun tulehdukset ovat rauhoittuneet, voi kokeilla vahvempaa kuorintaa Juice Beautylta.

Kuorinnan jälkeen iholle tulee käyttää naamio aina. Siis AINA. Paras naamio hedelmähappokuorinnan yhteydessä on viilentävä, rauhoittava, kosteuttava, kirkastava sekä samalla puhdistava. Supermoodin Babyface Mask on akneiholle täydellinen rauhoittaja, joka puhdistaa ja kosteuttaa yhtäaikaisesti. Se sisältää uudistavan matkipavun lisäksi ginkgo bilobaa, jossa on hyvin runsas antioksidanttipitoisuus. Greippi- ja mustaseljankukkauutteet kirkastavat ja puhdistava ihoa ja piparminttuöljy viilentää hedelmähappokäsittelyn jälkeen.

Levitä sekä kuorintaa että naamiota kasvoille ja kaulalle reilu kerros ja anna molempien vaikuttaa ainakin 20 minuuttia.

Huolimatta siitä, että näillä tuotteilla lukuisat asiakkaani ovat saaneet loistavia tuloksia, on jälleen kerran muistutettava, että ihonhoito on aina kokonaisvaltaista. Täydellistä simsalabim-efektiä ei välttämättä purnukoiden sisältä löydy. Akneen liittyy vahvasti hormonaalisia tekijöitä sekä erityisesti suoliston hyvinvointi, mutta myös aina henkisiä ja emotionaalisia seikkoja, kuten mihin tahansa muuhunkin iho-ongelmaan. Siksi hoito ei voi olla pelkästään ulkoista. Ravintoasioissa kannattaa kääntyä pätevän asiantuntijan puoleen.

Mikäli näidenkin täsmävinkkien jälkeen aknen tai jonkin muun iho-ongelman hoito askarruttaa, suosittelen tilaamaan Personal Beauty Guiden, jolloin voimme rakentaa juuri sinun ihollesi sopivat ihonhoitorutiinit yksilöllisillä tuotesuosituksilla.

Naturelle tarjoaa valikoimansa normaalihintaisista tuotteista -10 % alennuksen koodilla KATJA10, joka on voimassa 31.10.2015 saakka. Alennus ei koske May Lindstromin tuotteita.

Onko teidän joukossanne paljon akneihoisia ja millä kaikilla tavoilla hoidatte ihoanne? Ovatko nämä tuotteet tai jokin näistä käytössänne?

DSC_0072

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,