#Kjaer Weis

Inken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: meikkipussin päivitys, osa 4 – highlighter

Purkkinurkan Inke testailee luonnonkosmetiikkaa kosmetiikkasekakäyttäjän lähtökohdista. Haksahdin highlighter-koukkuun muutama vuosi sitten, eikä tälle hehkulle saatikka hehkuttamiselle ole loppua näkyvissä. Kaikki alkoi viattomasti juhlameikkiin hankkimastani korostustuotteesta, joka keräsi illan aikana niin monia kehuja, […]

>>
Beauty

Parhaat rusketuksen korostajat

Kesäkassin pakkausohjeista jäi uupumaan yksi tärkeä tuote: ruskettuneen hipiän kuultava korostaja, sillä talvella sopivat sävyt muuttuvat ruskettuneella iholla aivan liian vaaleiksi. Listasin kolme suosikkiani kaunista kuultoa tuovista rusketuksen korostajista.

>>
Beauty

Uudet meikkisuosikit

Kiinnostavia meikkisarjoja luonnonkosmetiikasta saa metsästää säännöllisin väliajoin Suomen rajojen ulkopuolelta. Tällä kertaa testiin pääsi ruotsalainen uusi meikkisarja, jonka ulkoasu vakuuttaa viimeistä silausta myöten. Lisäksi testasin australialaisen meikkisarjan meikkivoiteen, josta oli ollut jo pitkään hyvä intuitio. Moni kakku päältä kaunis ja intuitio on aina oikeassa, vai miten se meni?

>>
Beauty

Viikon purkki: Kjaer Weis Pressed Powder

Viime viikon purkki nostatti minussa kitkeriä tunteita, joten tasapainotetaan tilannetta tällä viikolla todellisella timantilla. Kun puhutaan luonnonkosmetiikan laadukkaimmista meikkisarjoista, nousee ensimmäisenä esiin kiistatta Kjaer Weis. Sarja on juuri lanseerannut valikoimaansa kauan kaivatun kivipuuterin, joka lunasti kaikki odotukset täydellisestä puuterista.

>>
Beauty

Suuri purkkigaala 2017: parhaat meikit

Suuri purkkigaala on edennyt toiseksi viimeiseen osaansa, vuoden parhaisiin meikkeihin. Purnukkaseula on meikkien kohdalla erityisen tiukka, kun takana on viisitoista vuotta meikkien parissa työskentelyä. Siksi onkin ilo sanoa, että luonnonkosmetiikasta löytyy täydelliset meikkituotteet, mutta ne täytyy osata poimia eri sarjoista, sillä yksikään sarja ei ole vielä A:sta Ö:hön täydellinen.

>>
Beauty

Täydellisen meikkipakin salaisuus

Kjaer Weis on meikkisarja, joka on räjäyttänyt käsityksen luonnonkosmetiikkameikeistä uusille leveleille. Sarjan upeat, raskaat ja ylelliset metallirasiat mullistavat tulevaisuuden (luonnon)kosmetiikan pakkausdesignin: jos aikoo olla ekologinen, ei ole pakko näyttää siltä. Painavat rasiat eivät vain ole olleet kovin käytännöllisiä esimerkiksi matkoilla, mutta sarjan perustaja Kirsten Kjaer Weis keksi tähänkin nerokkaan ja tyylikkään ratkaisun.

>>
Beauty | Inken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: valoja päälle

Nyt on glitterin ja kimalluksen sesonkiaika, mutta eihän kukaan enää kuvittele hehku- ja korostustuotteiden olevan vain juhlajuttuja? Inken purkkinurkassa tarjolla kolme valovoimaista korostustuote vaihtoehtoa jokaiseen makuun, tilanteeseen ja kellonaikaan. Nyt niitä valoja päälle!

>>
2024 Katja Kokko
Info
WordPress Video Lightbox