30

Suuri purkkigaala 2017: parhaat cheap & chic -tuotteet

Katja Kokko | 30.12.2017

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Suuri purkkigaala huipentuu tänään viimeiseen osaansa, vuoden parhaisiin cheap & chic -tuotteisiin. Purkkigaalassa on palkittu tähän mennessä parhaat ihonhoitotuotteet, vartalotuotteet, hiustuotteet ja meikit. Huomenna purkkinurkan Inke päättää tämän vuoden listaamalla vuoden purkkikummajaiset ja kauneusilmiöt.

En ole ikinä käyttänyt yhtä paljon aikaa cheap & chic -tuotteiden löytämiseen kuin tänä vuonna. Melkein savu nousi päästäni syynätessäni inci-listoja ja päivitellessäni miten suuria laatueroja tuotteissa on. Cheap & chic -listan tarkoitus on löytää aidosti parhaat ja hoitavimmat tuotteet. Edullisissa tuotteissa kuluttajaa hämää usein kaunis pakkaus ja esimerkiksi voiteen koostumus: silkkinen emulsio tulkitaan helposti laadukkaaksi, vaikka tuotteen raaka-aineluettelo koostuisi 90 %:sti vedestä ja halvoista, hajotetuista kasviöljyistä. Olen halunnut minimoida tällaiset tuotteet listalta ja koonnut sen niin, mitä itse kelpuuttaisin omalle top shelfilleni, jos käytössäni oli rajoitettu budjetti. Kaikki listan tuotteet maksavat alle 25 €, mutta olen pyrkinyt löytämään oikeasti kaikista edullisimmat, mutta parhaimmat tuotteet ja useat tuotteet maksavatkin reilusti alle 20 € ja osa alle 10 €.

Edullisista tuotteista on pakko sanoa myös se, että hinta-laatusuhde ei tunnu noudattavan niissä mitään logiikkaa. Jotkin todella edulliset, kymmenen euron hujakoilla tai sen alle maksavat tuotteet saattavat olla paljon parempia kuin 25 € tuotteet, mutta superedullisista tuotteista löytyy myös erittäin paljon täyttä hötöä. Siksi raaka-aineluetteloiden lukutaidosta ja kosmetiikan valmistamisen ymmärtämisestä on todella paljon hyötyä tässä tuoteviidakossa. Voin sanoa tämän listan sisällön olevan kovempi kuin minään aikaisempana vuotena!

Vuoden parhaat cheap & chic -tuotteet ovat:

1. Urtekram Coconut Body Lotion
2. Avril BB Cream
3. Lily Lolo Pressed Blush
4. LUÉ by Jean Seo Balance hyaluronihapposeerumi
5. Avril Kulmakynä
6. Frantsila Midsummer Rose Ravitseva kasvovoide
7. Lily Lolo Sculpt & Glow Contour Duo
8. Avril Kasvovesi
9. LUÉ by Jean Seo Erase puhdistusjauhe
10. Melvita Extraordinary Water
11. Evolve Radiant Glow Mask
12. Avril Huulipunakynä
13. Avril Puhdistusöljy
14. Lavera Luomiväri
15. Madara Daily Defence Pihlajavoide
16. Frantsila Bright Eyes Beauty Cream
17. Joik Silky Facial Serum
18. Lily Lolo Huulikiilto
19. Avril Volume Mascara
20. Khadi Rose Face & Body Oil
21. Cattier Mango & Argan Suihkuöljy
22. Organic Shop Vartalokuorinta

KASVOT

Putsari

Avril Puhdistusöljy

Loistava puhdistusöljy, joka ajaa asiansa erinomaisesti ja putsaa myös silmämeikin ärsyttämättä silmiä sekä huuhtoutuu pois iholta helposti vedellä. Simppeli ja toimiva tuote, joka kulkee pakkauskokonsa ansiosta mukana myös lentokoneen käsimatkatavaroissa.

Tutustu tässä postauksessa kaikkiin Avrililta valitsemiini loistotuotteisiin.

Kasvovesi

Avril Kasvovesi

Näin edullisesti on silkka mahdottomuus löytää yhtä hoitavaa kasvovettä!

Silmänympärysvoide

Frantsila Bright Eyes Beauty Cream

Kuten sanottua, kategoria cheap & chic on varsinainen emulsioiden villi länsi – kaikenlaista kikkailua on tarjolla! Mutta nyt on kuulkaa niin, että vihdoin ja viimein estradille astelee tässä blogissa supisuomalainen Frantsila, jonka suoraan mummolasta peräisin olevalle pakkausdesignille olen vihdoin heltynyt. Frantsila on Suomen oma Neal’s Yard Remedies ja kun katsoo ensin tuotteiden raakaluetteloa ja sitten hintalappua, silmät putoavat päästä. Onneksi tämä Bright Eyes silmänympärysvoide kirkastaa katseen!

Seerumi

LUÉ by Jean Seo Balance hyaluronihapposeerumi

Ei ole helppoa seerumeidenkaan metsästys tässä hintakategoriassa. Tarjontaa kyllä löytyy, mutta kovin monen kohdalla joudun toteamaan kiitos, mutta ei kiitos. Tässä kuitenkin hyaluronihapposeerumi, joka läpäisee seulani kirkkaasti!

Tutustu syvällisemmin LUÉ by Jean Seon tuotteisiin tässä postauksessa.

Ihoöljy

Joik Silky Facial Serum

Toistan itseäni myös kasvoöljyjen kohdalla. Lähes poikkeuksetta kaikki edulliset kasvoöljyt sisältävät suurimmaksi osaksi hajotettuja kasvöljyjä jolloin aitojen eli kokonaisten kasviöljyjen osuus jää minimaaliseksi. Hinta pysyy toki tällöin alhaalla, mutta niin myös hoitavuuskin. Siksi otin todellakin sydämen asiaksi kaivaa kissojen ja koirien kanssa aidosti hyvän, mutta edullisen kasvoöljyn. No, nyt tuli kyllä vähän liioiteltua, sillä tämä pullo kirjaimellisesti tuotiin kotiovelleni Zuiin Suomi 100-meikin kuvauksia varten ja olin aivan häkeltynyt tuotteen edullisesta hinnasta, mutta loistavasta sisällöstä.

Kosteusvoide

Frantsila Midsummer Rose Ravitseva kasvovoide

Saanen ennustaa ensi vuodeksi Frantsila-hypeä? Mikäli se tästä blogista on kiinni, niin lupaan sen tapahtuvan! Ennen syvällisempää tutustumista Frantsilan tilaan ja tuotteisiin, ongelma oikeasti edullisen JA aidosti hoitavan kosteusvoiteen löytymisestä on ratkaistu. Kerrankin ei tarvitse tehdä kompromissia (paitsi ehkä pakkausdesignissa. Mutta toisaalta, kyllä Egyptian Magicin ulkoasukin saa irvistämään melkein joka kerta. Ja oikeasti veikkaan myös, että mummola-staili on uusi musta.)

Kuorinta

LUE by Jean See Erase puhdistusjauhe

Tämä kauramaitopuhdistusjauhe on aivan ihanan hellä herkällekin iholle ja se syväpuhdistaa sekä kuorii lempeästi. Toimii ohuella ja herkällä iholla kuorintana ja normaalista rasvaiselle iholle syväpuhdistajana. Loistava tuote esimerkiksi aurinkovoiteiden puhdistamiseen kasvoilta, jotka meinaavat tarrata syvälle ihohuokosiin.

Tutustu paremmin puhdistusjauheen käyttöön tässä postauksessa.

Naamio

Evolve Radiant Glow Mask

En usko kenenkään esittävän vastalauseita tämän herkullisen suklaanaamion nimeämisestä vuoden parhaaksi cheap & chic -naamioksi. Rakastan käyttää tätä erityisesti saunan lämmössä. Ihosta tulee ihanan sileä ja pehmeä, ja ihon väri saa todella terveen hehkun.

Löydät kokonaisen listani Evolven suosikkituotteistani tästä postauksesta.

Vuoden kauneussalaisuus

Melvita Extraordinary Water

Ranskalaiselta luonnonkosmetiikan pioneerilta Melvitalta on löytynyt kuulkaas jo muutaman vuoden ajan kirkastava hoitoneste, joka menee kaiken lisäksi hintansa puolesta edullisten tuotteiden kategoriaan. Juttu tästä hoitonesteestä roikkuu luonnoksissani, mutta en ole ehtinyt julkaista sitä. Listataan tuote siitä huolimatta tämän vuoden timantteihin, sillä olikin jo korkea aika nostaa valokeilaan tällainen pimennossa ollut kauneussalaisuus! Narsissia sisältävä hoitoneste kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, häivyttää pigmenttiläiskiä, supistaa ihohuokosia sekä auttaa ehkäisemään ihon tukkoisuutta.

VARTALO

Pesuaine

Cattier Mango & Argan Suihkuöljy

Onneksi hyvästä pesuaineesta ei tarvitse tinkiä edullisten tuotteiden hintakategoriassakaan, sillä tämä Cattierin täyteläinen ja maitomainen pesuaine on kestosuosikkini!

Vartalokuorinta

Organic Shop Vartalokuorinta

Organic Shopin vartalokuorinnat löytyivät tältä listalta viime vuonnakin ja miksikäs sitä hyvää muuttamaan etenkin, kun sarja lanseerasi tusinan uusia ja herkullisia kuorintoja tänä vuonna?

Lisää Organic Shopin vartaloherkkuja löydät tästä postauksesta.

Vartalovoide

Urtekram Coconut Body Lotion

Olemme jälleen kerran harmaita hiuksia aiheuttavan tuotteen (=emulsion) kohdalla. Vartalovoiteidenkin laaduissa on melkoinen hajonta ja siksi Urtekramin viiden euron kookosvartalovoide olikin todellinen löytö.

Vartaloöljy

Khadi Rose Face & Body Oil

Khadi pitää edelleen vankasti paikkansa parhaiden tuotteiden listalla. Tämän ayurvedien sarjan tuotteilla on loistava hinta-laatusuhde, jonka vuoksi en vaan kykene suosittelemaan käsi sydämellä mitään toista öljyä, joka maksaa joko saman verran tai jopa enemmän, mutta raaka-aineluettelossa komeilevat hajotetut kasviöljyt aitojen kylmäpuristettujen öljyjen sijasta. Khadin tuoksut ovat intialaisittain melko voimakkaita, mutta omasta mielestäni tämä ruusuöljy on sieltä miedoimmasta päästä, joka olis syy juuri tämän tuoksun nostamiseksi listalle.

Löydät kaikki Khadista kirjoittamani postaukset tästä linkistä.

Monitoimivoide

Madara Daily Defence Pihlajavoide

Pihjalavoide ansaitsee jo kulttituotteen tittelin ja ei voi kuin hattua nostaa Nooralle upeasti tehdystä työstä Madaran kanssa. Tuotteet ovat ehdottomasti Nooran oloisia ja näköisiä. Itse pidän erityisesti vartalotuotteista sekä tästä kettukarkilta tuoksuvasta monitoimivoiteesta, joka sopii erinomaisesti koko perheen ihonhoitoon päästä varpaisiin.

MEIKIT

Meikkipohja

Avril BB Cream

Tämän BB-voiteen ansiosta täydellinen meikkipohja syntyy myös pikkurahalla! Voiteesta löytyy kaksi sävyä ja siinä on aurinkosuojakerroin 10. Sopii erinomaisesti ensimmäiseksi meikkipohjaksi myös meikkaamista aloittelevalle nuorelle tytölle.

Lue ohjeet nuoren tytön heleään ja helppoon meikkiin tästä postauksesta.

Poskipuna

Lily Lolo Pressed Blush

Lily Lolon puristeposkipunat ovat niin loistavia, että minulla ei ole hinnan lisäksi mitään muuta syytä listata niitä cheap & chic -kategoriaan kuin se, että satun omassa käytössäni rakastamaan enemmän voidemaisia poskipunia. Näiden poskipunien värivalikoima on herkullinen, oma suosikkini on Life’s a Peach.

Löydät lisää Lily Lolon suosikkituotteitani tästä postauksesta.

Varjostus- & kuulotuote

Lily Lolo Sculpt & Glow Contour Duo

Jos jonain päivänä kyllästyn voidemaisiin tuotteisiin, tästä varjostus & korostuspaletista tulee välittömästi luottotuotteeni! Kertakaikkien nerokas tuote, jonka värisävyt ovat just eikä melkein nappiin.

Käytin tätä tuotetta viime kesänä Muslan Kirsikan ja Mian ihaniin kesämeikkeihin, kun teimme retken Käärmeluodolle. Löydät meikkilookit tästä postauksesta.

Luomiväri

Lavera Luomiväri

Laveran luomivärit ovat jo ihan klassikkoja ja sarjan meikit ovat muutenkin loistavia. Luomivärien koostumus on täydellisen pehmeä, hyvin levittynä ja väripigmenttiä on runsaasti. Oman suosikkikomboni muodostaa mattasävyt Matt’n Cream ja Matt’n Copper.

Laveran meikkejä löytyy runsaasti myös Beauty Guidesta, johon olen koonnut parhaat alle 25 € maksavat meikit.

Ripsiväri

Avril Volume Mascara

Tätä ripsiväriä on hehkutettu ympäri blogimaailmaa niin paljon ettei se ole taatusti jäänyt huomaamatta keneltäkään. Joudun kuitenkin itse toteamaan, etten ole löytänyt omasta mielestäni aidosti timanttista ripsiväriä edullisista tuotteista. Avrilin tuuheuttava ripsiväri on mielestäni paras edullinen, vaikka omaan käyttööni se ei koskaan jäänytkään. Tiedän kuitenkin, että moni vannoo tämän ripsarin nimeen, joten se ansaitkoot paikkansa purkkigaalassa tänä vuonna.

Kulmakarvaväri

Avril Kulmakynä

Kulmakynän hinnassa voi pihistää vallan mainiosti, sillä tämä pikkurahan kulmäkynä on yhtä hyvä kuin moni yli kympin enemmän maksava versio.

Huulipuna

Avril Huulipunakynä

Avrilille sataa pystejä purkkigaalassa tänä vuonna! En edes harkinnut palkitsevani jotain toista huulipunaa, sillä nämä huulipunakynät ovat aivan loistavia. Värit ovat herkullisia ja mikä tärkeintä, mattapintaisia, kynämuodossa puna on kätevä käyttää ja lisäksi ne eivät kuivata huulia tai tunnu muutenkaan kuivakalta, vaikka kynämäisestä tuotteesta saattaisi toisin päätellä. Omie suosikkisävyjäni ovat Rouge Franc ja Corail.

Näet suosikkisävyt huulillani tässä postauksessa.

Huulikiilto

Lily Lolo Huulikiilto

Ihan sama mikä hintakategoria on kyseessä, Lily Lolon huulikiiltoja ei voita mikään! Oma suosikkisävyni on edelleen Clear, mutta löydät koko herkullisen värivalikoiman täältä.

Mitä timanttisia löytöjä te olette tehneet edullisista tuotteista? Löytyykö listalta omia suosikkejanne?

/ / / / / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Konnakartanon Konna sanoo:

    JES, olinkin jo pitkään mielessäni kehitellyt hitusen katkeraa palautetta siitä, miksei supisuomalaista Frantsilaa, jolla on omat yrttiviljelmäsä, pitkäikäiset juuret, ayervedilaiset eteeriset öljyt yms mielestäni sinulle sopivat arvot, näy blogissasi ulkonäöstä johtuen, vaikka Egyptian Magic on päässyt esille rumasta ulkokuoresta huolimatta.
    Mainittakoon myös, että mielestäni esim Cattier on mielestäni ulkoasultaan ruma, mielikuvitukseton ja tyylitön. Frantsilan tuotteilla on sentään oma (vaikkakin mummolamainen ja hieman ummehtunut) tyylinsä.

    Vahva suositus ja toive siis Frantsilan esittelylle, sinulla on kuitenkin tosi iso vaikutusvalta luonnonkosmetiikan saralla, ja olisi tosi sääli, jos kotimainen, laadukas (?) sarja jäisi suurelta yleisöltä huomioimatta, koska suomen arvostetuin luonnonkosmetiikan asiantuntija jättäisi sarjan huomioimatta pelkän ulkoasun tähden. 🙂

    Itseäni siis kiinnostaisi hinnan ja kotimaisuuden puolesta kyseinen sarja, varsinkin kun asun pirkanmaalla. Haluaisin kuitenkin lukea asiantuntevaa esittelyä sarjasta ensin.
    Eli myöhempää esittelyä odottaen 🙂 ja tämä kritiikki/toivomus tuli siis kaikella rakkaudella ja luonnonkosmetiikkaan hurahtamisen innolla!

    • Ei se ulkoasu nyt sentään ole pelkästään syynä sarjan jäämiseen blogin ulkopuolelle. Se ei vain ole tullut mitään muuta kautta elämääni kuin itse tutustumalla ja en esimerkiksi pidä monista Frantsilan eteeristen öljyjen tuoksusta, vaan esim. Taoasiksella ja NYR:lla on omaan nenääni huomattavasti paremmat. Frantsilan tausta on aina herättänyt kunnioitusta, mutta kesti todella pitkään, että kiinnostuin mistään ihonhoitotuotteista sen enempää. Sarjan itsehoitotuotteista monet ovat sen sijaan olleet käytössäni jo vuosia sitten. Nyt aika on oikea, niihän se menee monien asioiden kohdalla. Olen kuitenkin fanittanut Virpi Raitala-Cormieria jo vuosia, hänhän on Suomessa aivan pioneeri yrttilääkinnässä, aromaterapiassa jne. Mielessäni on ollut todella pitkään, että haluan tehdä sarjasta esittelyn, mutta pelkkä ihonhoitotuotteiden esittely on tuntunut liian lattealta taustan huomioon ottaen. Olen halunnut päästä tutustumaan yrttitilaan ja taustaan perusteellisesti ja tuoda sarjan sitten blogiin. Vierailu tilalle on tulossa kuitenkin todennäköisesti vasta ensi syksynä, mutta inspiraatio on itselläni muhinut nyt niin suureksi, että tuuttaan blogiin kyllä tuotteita ennen sitäkin. Frantsila on ollut esillä aiemmin myös Instastooreissani.

  2. Maiju S. sanoo:

    Nyt aukeni silmät Frantsilalle ihan eri tavalla, kun annoit sarjalle siunauksen! Olen yhtä-kahta tuotetta käyttänyt aikaisemmin ja niistä pitänytkin, mutta tuo ulkoasu.. noh, se ei vain vetoa. Voisi antaa uuden mahdollisuuden.

    Pihlajavoide toimii aina ja Evolven suklaanaamioon olen rakastunut.

    Yksi superlöytö tälle vuodelle oli Carita kosmetiikan suolasaippuat. Löysin niistä avun pistävään hienhajuun niin kainaloissa kuin jaloissakin. Koko kropalle liian kuivattavia, mutta täsmäaseena loistavia. Varmaan tosin muutkin suolasaippuat tekevät saman? Joskus voisi kokeilla jotain muutakin sarjaa. Oletko Katja testaillut suolasaippuoita?

  3. Heidi sanoo:

    Hei!

    Olen seurannut blogiasi vain hetkisen ja mietin, että oletko jo kirjoittanut raaka-aineista, jotka eivät ole luonnonkosmetiikkassa niitä laadukkaimpia? Minua aihe kiinnostaisi kovasti! Tavallisen kosmetiikan suhteen löytyy runsaasti tietoa ja vältettävien aineiden listoja, mutta luonnonkosmetiikan suhteen en vastaaviin listoihin ole törmännyt. Hyvää uutta vuotta!

    • En ole tehnyt niistä omaa postausta, mutta useassa postauksessa kyllä maininnut. Työn alla ja luonnoksissa roikkuu itse asiassa postaus inci-vertailusta, jonka tarkoitus on valottaa tätä asiaa 🙂

  4. Salla sanoo:

    Rakastan näitä listoja! Pakko kokeilla näistä ainakin Khadin öljyjä (yksi pikkupullo odottaa jo kaapissa) ja tuota LUEn puhdistusjauhetta. Jauhe on matkalla varmaan kätevä. Ikään kuin tiivistettä! Urtekramin vartalovoidekin täytyy testata. Nyt olen hullaantunut Laveran appelsiinin ja tyrnin tuoksuiseen voiteeseen, mutta Urtekram on edullisempi. Laveran luomiväri löytyykin jo meikkipussista, vaikka harvoin meikkaankin. Ja kiva kuulla lisää Frantsilasta. Itse symppaan sarjaa, mutta herkkäihoisena en ole uskaltanut kokeilla, kun tuotteet sisältävät valtavan määrän eri yrttejä ym.

    Ihonhoidossa minun oli pitkän (ja toimivan) Esse-kuurin jälkeen pakko etsiä edullisia vaihtoehtoja taloudellisista syistä. Omaksi suosikikseni putsareista on noussut Laveran puhdistusmaito, joka poistaa meikit hellävaraisesti eikä kuivata tai ärsytä herkkää ihoa. (Nappasin vinkin aiempien vuosien listalta.) Kasvovesisuosikki löytyi Martina Gebhardtilta. Rose-tonic on i-ha-na. Ihan edullisin se ei toki ole ja purkkikin on ruma, mutta kosteuttaa älyttömän hyvin. Kosteusvoidesuosikki löytyi Weledalta testerin kautta. Almond-sarjan emulsio sisältää vain muutamaa ainesosaa, mutta podiin ja rosaceaan taipuvaiselle iholle toimii vallan hyvin. Ihan cheap & chic ei tämäkään ole, mutta lähellä. Weledan Almond-öljykin on hyvä, mutta siitä puuttuu jotakin. Tässä kohtaa on kenties pakko etsiä hintavampi tuote.

    Tänä vuonna ihonhoitorutiiniin on tullut uutena osana kasvoveden kerrostaminen ja voi veljet, että tekee hyvää! Iho melkein hehkuu, mikä on näin talvella aika kova juttu. Aloe vera -kasvini päätti uudistaa kasvustonsa ja luovutti isoja osia itsestään käyttööni ja olen taputellut myös aloe veraa iholle kerroksittain tehohoitona. Talvi-ihon pelastus.

    • Martina Gebhardt on upea sarja! Siitäkin on pitänyt kirjoittaa, mutta on jäänyt. Siinä taas loistava sarja, jonka ulkoasu on mekko karmaiseva. Mutta timanttisia tuotteita!

  5. Maria sanoo:

    Hips, tässäkin listassa monta suosikkia! Evolven naamio, organic shopin kuorinnat ja Lily Lolon Sculpt & Glow – saa tosi luonnollisen ja freesin lookin, yleensä en meikkaa muuta kuin ripset ja kulmat, mutta ihastuin tuohon tuotteeseen kun muuten näytän tähän aikaan vuodesta haamulta, heh. Täytyy ottaa kokeiluun tuo Frantsilan silmänympärysvoide. Käytin yhden purkin Joikin silmänympärysvoidetta ja suosittelen! Minua on siunattu pandan silmänympäryksillä, ja tuntuu että mikään pure niihin…

    Vähän ohi aiheen kysyn, mikä olisi vinkkisi reppureissulle tropiikkiin? Yritän minimoida purnukoiden määrän, ja mietin, pärjäisinkö pelkällä putsarilla ja kasvovedellä. Suomen kesässä iholleni on riittänyt putsarin jälkeen kasvovesi ja seerumi. Mikä olisi sellainen putsari, jolla lähtisi aurinkorasvat? Jos jättää seerumin pois, kannattaako kasvovedeksi valita jokin täyteläisempi? Nyt käytössä ollut Esse toner ja sitä ennen NYRin palmarosa.

    • Pakkaa mukaan matkakokoisia tuotteita, niin ei tarvitse tinkiä ihonhoidosta lomallakaan. Essen Refining Cleanserillä lähtee aurinkovoiteet kuten myös öljyputsareilla. Whamisan kasvovesien kanssa ei tarvitse seerumia ja niistä löytyy matkakootkin 🙂

  6. Eeva sanoo:

    Joskus kyselin sinulta mikä olisi suurihuokoisen öljyisen ihon NYR-hoitsikat. Ostin kokeiluun NYRin frankensiensisarjan putsarit, öljyn ja kasvovoiteen. Olen myyty. Ne nimittäin tosiaan liftaa ihoa (olen 58-v). Wow!!!! Mun on pakko etsiä NYR-liike Lontoosta kunhan käyn siellä seuraavan kerran…

    Kuulin muuten, että Cattierin maahantuonti ilmeisesti loppuu. Kantsii kuitenkin tarkistaa – kuulin Ekolosta muistaakseni.

    Maskaroista: minusta Avrilin volume-maskara menee samaan sarjaan kuin Bohon (isompiputkiloinen) maskara, Hauschkan, Colour Caramelsin maskara ja Dizaon maskara. Niiden välillä ei juuri eroa :).

    Yksi sarja johon olen jäänyt koukkuun on Melvita. IHANA! Narsissieliksiirin lisäksi myös ruusu on hyvä, ja tuosta sarjasta olen löytänyt kevyen puhdistusmaidon (ruusu), kasvoveden (ruusu) ja nuo eliksiirit. Mitä mieltä olet itse Melvitasta?

    Laveran meikit ovat mielestäni myös hyviä, ripsareita lukuun ottamatta. Luottosarja. Samoin Boho.

    Tarjontaa on 😀

    • Oh ihanaa kuulla, että NYR:n Frankkutuotteet löysivät kylppäriisi, ne on todellakin huippuja! Jahas, enpäs ollutkaan kuullut että Cattierin maahantuonti loppuu. Sarjassa on muutamia loistavia tuotteita, mutta myös tosi paljon halvoilla fillereillä lantrattuja tuotteita, jotka maksavat laatuun nähden ihan liikaa. Melvita on ihana ja legendaarinen sarja, pidän kyllä kovasti siitä ja sekin ansaitsisi enemmän palstatilaa blogissa!

  7. merikukka sanoo:

    ISO Kiitos näistä listauksista, Katja! Nykyään en osta yhtään mitään, ellet ole antanut tuotteelle siunauksesi. Luotan vain sinun tuotearvosteluihin. Kiitos, kun kerrot parhaimmat tuotteet raaka-ainenäkökulmasta meille, jotka emme ymmärrä/jaksa paneutua tuohon osa-alueeseen. Olet helpottanut valtavasti ostamista, vähentänyt hutiostosten tekemistä ja lisännyt mielenkiintoa luonnonkosmetiikkaa kohtaan. Eipä minulla muuta .

  8. Jennie sanoo:

    Jee, minäkin iloitsen Frantsila fanina, että teidän tiet viimeinkin kohtaa! Olen haaveillut myös monta vuotta, että tekisin hyvinvointiloman Frantsilaan. Minua ei purkkien staili ole häirinnyt, olen tykännyt myös esim. sitä, että ne on pakattu muovin sijasta muihin materiaaleihin. En ole kaikkia tuotteita kokeillut, mutta yrttisavinaamio on alusta asti ollut minusta käsittämättömän ihana, mutta välillä herkistyneinä kausina en ole sitä voinut käyttää. Sun lista on nyt sellainen, että en ole kovin montaa kokeillut, Avrilin ripsivärin kokeilin, tykkäsin, mutta ei jäänyt suosikkeihin. Sain lahjaksi Madaran ja Nooran pihlaja kasvovoiteen ja drops glow boosterin ja peukutan, nirso ihoni hyväksyi muitta mutkitta! Ja yllättäen Benecosin poskipuna on ollut mulla kovalla käytöllä, tuli sivutuotteena eräässä paketissa. Sun listalta kiinnostaisi kokeilla LUEn seerumi ja Melvitan kirkastava kasvovesi, jälkimmäisestä en tiedä tosin voinko käyttää ennen kuin tutustun paremmin sisältöön.

    • Mulla on juurikin suunnitelmissa mennä hyvinvointilomalle Frantsilaan! Heillä muuten on muutamia tuotteita, jotka on pakattu muoviin (vartalovoide, kehäkukkavoide ja käsivoide ainakin). Ihotarinasi tuntien, en suosittele sulle Melvitan narsissivettä! 🙂

      • Jennie sanoo:

        Miksiköhän nuo tietyt tuotteet on muovipakkauksissa? Olisi kiinnostava tietää! Arvelinkin, että narsissivesi ei ole mun juttu, kiitos vahvistuksesta 🙁

  9. Annikki sanoo:

    Hei,niin ihania listoja ja ihana blogi Minä myös toivoisin inci oppia,mitä välttää ja mitä suosia luonnonkosmetiikassa. Mitä mieltä Madaran pihlaja kasvovoiteesta ja glow tipoista?

    • Molemmista tuotteista löytyy esteriöljyjä, hajotettuja kasviöljyjä, minkä tarkoitus on tuoda joko skin feeliä (silkkistä ihotuntumaa ja hyvää levittyvyyttä), mutta ne ovat iholle hyödyttömiä aitoihin kasviöljyihin verrattuna. Kumpikaan tuote ei ole mitenkään ”huono”, mutta suosin itse tuotteita, missä nämä aineet on minimoitu 🙂

  10. Ulpu sanoo:

    Muutama mulle tuttu tuote on sun listalla, mutta ei mitään megasuosikkeja. Frantsilaa en ole tainnut kokeilla muuta kuin eteeristen öljyjen osalta. Olen kyllä niitä katsellut, mutta ei ole tullut hankittua. Musta pakkaukset on aika södet. Mä haluaisin kans päästä käymään Frantsilassa, jospa ensi kesänä ajelisi sinne viimein. Ja hyvinvointiloma siellä olisi ihana juttu! Kosmetologiopintojen aikaan keskustelin Virpi Raipala-Gormierin kanssa puhelimessa lopputyötäni varten, silloin jo kiinnosti hänen tietotaitonsa. 🙂

  11. Sanna sanoo:

    Hei Katja, kiitos upeasta ja tietopainotteisesta blogistasi!! Olen tutustunut kauttasi moneen uuteen luonnonkosmetiikan tuotteeseen ja nykyään uuteen merkkiin törmätessäni googlaan ensimmäsenä ”tuotemerkki Katja Kokko” 🙂 Tämän vuoden purkkigaalasta moni menee kokeiluun; iso kiitos että teet näitä meille lukijoille!
    Loistavaa ja tasapainosta vuotta 2018 sinulle toivotellen,
    lukijasi Sanna

  12. Mar sanoo:

    Tietämätön kysyy, mitä ovat hajoitetut kasviöljyt ja miten ne tunnistaa ainesosaluettelosta?

    • Niitä esiintyy monella nimellä, mm. caprylic/capric triglyceride, decyl cocoate, coco caprylate… vältän itse tuotteita, missä niitä esiintyy incin alkupäässä. Haitallisia ne eivät ole, mutta ihon kannalta ei hyödyllisiäkään verrattuna aitoihin kasviöljyihin. Aidosti kaunis -kirjassani kerron mm. tästäkin, suosittelen lämpimästi hankkimaan kirjan/lainaamaan kirjastosta 🙂

  13. Sanna sanoo:

    Frantsilan Midsummer Rose kasvovoide on ollut oma suosikkini jo vuosia! Sitä ilman en vaan tule toimeen. Myös silmänympärysvoidetta olen käyttänyt. Hieman ihmettelenkin, miksi Frantsila-hype vasta nyt? Minusta pakkaukset ovat kauniita ja pakkaukset mukavan kokoisia ja käteviä myös matkalle mukaan pakattaviksi. Frantsilan kuorintavoidetta ja yrttisavinaamiota olen halunnut kokeilla, mutta olen ollut niin tyytyväinen mm. Madaran Peel ja Detox tuotteisiin, etten ole malttanut ottaa Frantsilaa testiin. Frantsilan esittelyä odotellessa. 🙂

    Muut listan tuotteet ovat minulle melko vieraita. Meikeissä suosin pääasiassa Zuiita, mutta tutustuin jokin aika sitten kattavaan valikoimaan Joikin tuotteita. Testiin ei kuitenkaan vielä lähtenyt.

    Kiitos mahtavasta blogista!

  14. Mirri sanoo:

    Frantsilalle iso peukku täältäkin. Ruusutuotteet ja yrtti-savinaamio olleet pitkään käytössä ja oikein mieluisia. Odotan myös suurella mielenkiinnolla Frantsila-juttujasi. Olen käynyt Frantsilassa ja tavannut Virpin, joka on aivan mahtava tyyppi ja tekee työtään suurella sydämellä. Upeaa, että olet ”löytänyt” Frantsilan.
    Tämän postauksen innoittamana ostin Stockan alelaarista Melvitan hoitoveden. Kirkastava vaikutus tulisi todella tarpeeseen kun kasvoille pukkaa joka kesä sitkeitä pigmenttiläiskiä ja niitä sitten talven mittaan yritän häivytellä.

  15. Kristina sanoo:

    Hei Katja ja kiitos tästä mahtavasta postauksesta ja blogista!

    Kosmetologi suositteli aikoinaan minulle noita Khadin vartaloöljyjä, kun valittelin, että ihorasvasta jää niin tahmainen fiilis. Olenkin käyttänyt Khadin öljyjä monta purkillista ja vähän aloin kaipaamaan vaihtelua. Ostin alennuksesta testiin Estelle & Thildin vartaloöljyn. Miltä inci vaikuttaa mielestäsi?

    INCI: helianthus annuus hybrid oil*, coco-caprylate/caprate, simmondsia chinensis seed oil*, prunus amygdalus dulcis oil*, prunus armeniaca kernel oil*, tocopherol, parfum, linalool, limonene
    Luomuviljelty ainesosa

    Mukavaa viikonjatkoa!

  16. Miukumauku sanoo:

    Tämä postaus osui juuri oikeaan aikaa ! Olin etsinyt esullista, mutta hyvää huulipunaa ja tämän postauksen luettuani hain avrilin huulikynän. Miten huippu se onkaan, ja löytyi juuri the oikea sävy.

    Ps. Selasin blogisi arkistoa ja yritin löytää suositusta meikkivoiteesta, joka sopisi rasvoittuvalle iholle, mutta en äkkiseltään löytänyt. Miltä merkiltä suosittelisit meikkivoidetta öljyiselle ja epäpuhtaalle iholle?