16

Raaka-aineiden kiehtova maailma: hunaja

Katja Kokko | 4.2.2016

DSC_0085

Tämän kuukauden matka raaka-aineiden kiehtovassa maailmassa suuntautuu meille kaikille ihmisolennoille elintärkeiden pikku pölyttäjien luomaan elämän eliksiiriin eli hunajaan.

Hunajan historia kauneudenhoidossa

Hunajalla on tiedetty olevan ihoa parantavia vaikutuksia tuhansien vuosien ajan. Jo muinaisessa Egyptissä ihoa hoidettiin hunajalla: siitä sekoitettiin ihoa kuoriva pasta alabasterjauheen, quebukasvin uutteen, viljanjyvien ja äidinmaidon kanssa. Muinaisessa Roomassa puolestaan hoidettiin silmäkulmien ryppyjä hunajavoiteella, joka oli peräisin Rhodokselta. Renessanssiaikaan hunaja oli yleisesti käytetty raaka-aine kauneusvesissä ja tuohon aikaan kun ihannoitiin vaaleita hiuksia, oli hunaja yksi kutrien vaalennusta edistävistä aineista.

Vuonna 1805 imestynyt D. Bartholin kirjoittama teos Kallopistria, elegantin maailman kauneudenhoito, sisälsi tietoa ihonhoitoon käytettävistä aineista sekä reseptejä kosmetiikan valmistamiseen, joilla hoidettiin ryppyjä, näppyjä ja kesakoita. Yksi yleisimmistä raaka-aineista oli hunaja. Ja onpa hunajalla hoidettu ihoa Suomessakin ainakin 1900-luvun alusta lähtien.

Ja vielä tänäkin päivänä hunaja tunnetaan erittäin tehokkaana kosmetiikan raaka-aineena.

Hunajan käyttö ja vaikutukset ihonhoidossa

Hunajaa käytetään ihonhoidossa hyvin monipuolisesti voiteista naamioihin, kuorintoihin ja tehohoitoihin. Se on antibakteerinen, antiseptinen ja ehkäisee sienitulehduksia. Hunaja onkin tehokas raaka-aine tulehtuneen aknen hoidossa. Lisäksi hunaja sisältää entsyymiä, joka tuottaa vetyperoksidia, millä on esimerkiksi arpia hoitavia sekä ihoa vaalentavia ja kirkastavia vaikutuksia. Hunaja on myös humektantti, joten se kosteuttaa ihoa ja sopii erittäin hyvin kuivan ja herkän ihon tuotteisiin.

Jos haluaa hunajasta parhaat mahdolliset tehot irti esimerkiksi erilaisten iho-ongelmien hoidossa, kannattaa valita käyttämänsä hunaja kuumentamattomana tai mikä parempi: Uudesta-Seelannista kotoisin oleva manuka-hunaja, jolla tiedetään olevan lääkinnällisiä vaikutuksia. Manuka-hunaja on kallista, mutta ihan joka päivä sitä ei tarvitsekaan käyttää. Se on tehokas raaka-aine lukuisten eri iho-ongelmien hoitoon, kuten rosacealle, aknelle, couperosalle, psoriasikselle, maksaläiskiin, atopialle ja muihin ihoärsytyksiin sekä pikakaunistavana tuhkimoraaka-aineena. Myös Aidosti kaunis -kirjastani löytyy manuka-hunajaa sisältävä, kirkastavan tuhkimonaamion resepti.

Hunajaa sisältäviä lempituotteitani

Tiesitkö, että hunajaa valmistavat mehiläiset vastaavat noin 85 prosentista koko maailman kasvien pölyttämisestä? Siis hyvin suuresta osasta lautastemme sisällöstä. Emme pysty edes käsittämään, kuinka suuri merkitys mehiläisillä on elämäämme, mutta ne ovat todellisessa vaarassa tuhoutua maapallolta kokonaan ja huoli on ajankohtainen. Parhaiten voi itse auttaa suosimalla luomua ja yksi ihana tapa tukea mehiläisten pelastamista ovat Neal’s Yard Remediesin Bee Lovely tuotteet, jotka sopivat koko perheen ihonhoitoon. Oma luottotuotteeni on Bee Lovely käsisaippua ja Bee Lovely Body Butterin valitsin puolestaan viime vuoden parhaaksi vartalovoiteeksi. Sarjan käsivoide on kulttituotteen maineessa ja syystäkin: voide on ainakin talvella kuivien käsien ja karheiden kynsinauhojen pelastus. Jokaisesta myydystä Bee Lovely -tuotteesta lahjoitetaan mehiläisteen suojeluun osa. Summa ja kohde vaihtelee hieman maittain. Bee Lovely -kampanjasta voi lukea lisää Neal’s Yard Remediesin sivuilta.

Yksi ihanimmista hunajaa sisältävistä kasvojenhoitotuotteista on Neal’s Yard Remediesin Honey & Orange kasvokuorinta. Tämä on todella autenttinen tuote, johon ei voi kuin rakastua ja täydellinen esimerkiksi saunaan. Kuorinta näyttää purkissaan sementiltä, mutta paksua pastaa sekoitetaan veden kanssa, jolloin se notkistuu sopivasti. Tahna sisältää niin paljon hunajaa, että sen voi maistaa huuliltaan. Lisäksi siinä on puhdistavaa kaoliinia, propolista (mehiläisten tuottamaa sekin), appelsiiniöljyä sekä auringonkukkaöljyä.

Ehdoton kuningatar hunajaa sisältävistä tuotteista on May Lindstromin The Honey MudTuotteen ihanuutta on melkein mahdoton kuvailla, se pitää kokea itse. Hunajainen puhdistussilkki näyttää ja tuoksuu kinuskikastikkeelle ja tuotetta voi käyttää putsarina tai naamiona. Syödäkin sitä haluaisi, mutta parhaiten se toimittaa ihojälkiruoan virkaa.

Käytätkö sinä hunajaa kotitekoisessa kosmetiikassa ja mikä on hunajaa sisältävä lempituotteesi?

Kuva Essi Markku

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Lähde Una Nuotio: Kerro, kerro kuvastin

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. lottas sanoo:

    mistähän mahtaa johtua, että kun joskus kokkasin itselleni keittiössä kasvonaamion, johon tuli hunajaa niin iho reagoi todella voimakkaasti? sitä kirveli ja se alkoi punotti. muistaakseni käytin luomuhunajaa.

    • Jaa-a, jollekin seoksesi aineelle olet herkistynyt. Hunajaa kannattaa myös sekoittaa kasviöljyihin, eikä käyttää aivan sellaisenaan, sillä on sen verran tehokas raaka-aine.

  2. veera sanoo:

    Olen käyttänyt kotitekoisissa naamioissa ja kuorinta-aineissa, mutta olen varmaan käyttänyt liikaa, koska tuotteista on tullut lähinnä ikävän tahmeita 🙂 Mutta saunan lämmössä ovat kivasti sulaneet. Honey Mud on nyt käytössä, on se ihanan tuntuista!
    Hunaja on muutoin ensimmäinen ase, jos kurkussa tuntuu karhealta. Hyvin desinfioi nielun!
    Tuo oli uutta mulle, että hunaja tuottaa vetyperoksidia.

    • Juu, hunaja täytyy miksata hyvin jonkun öljyn kanssa, muuten tulee melkoista jankkia 🙂 Ja kyllä, varsinkin manuka-hunaja on loistava lääke kurkkukipuun 🙂

  3. Saaraa sanoo:

    Minä olen rakastunut kanssa beelovely-voiteisiin. Ne tuoksuvat ihan tiikerijäätelöltä❤ Luin joskus muistaakseni dr.hauschkan kirjasta, että kannattaa sivellä hunajaa kasvoille ja tehdä sormilla iholle pumppaavat liikettä niin se pieni alipaine poistaa kuonaa ihohuokosista tai jtn. Ainakin se tuntuu mukavalle. Tänään ostin ekan kerran supermood egoboostin kolme tuotetta. Meikä on in love! Ne sinunkin kehittämät kuorinnat kiinnostaa. Täytyy kokeilla sitten kun edellinen aha-kuorinta loppuu.

  4. Jennie sanoo:

    Teen vähän omia tuotteita, sillä kaapit on pullollaan ammattilaisten tekemiä ihanuuksia. Joskus miksailen kuitenkin omiakin juttuja valmiisiin pohjiin. Nyr vartalovoide on aivan ihana, tykkään paljon ja Honey Mud on tietysti ihan hillitön luksustuote, sitä ei raski välttämättä ihan koko ajan käyttää, mutta sopii hemmotteluun ihan 10+

  5. Mari Vee sanoo:

    No tottakai Honey Mud on mulle se kaikkien hunajatuotteiden kiistaton ykkönen. Tällä hetkellä kyseinen hunajaihanuus kasvoilla naamiona ja seassa sarjan problem solver ja aavistus myös clean dirttiä. Kun illan vielä päättää sarjan Youth Dew öljyllä ja nuuhkii öljyä kun hieroo sitä iholle, niin elämys on taivaallinen…

    Bee Lovely tuotteen ovat kyllä ihania myös. Sarjan suihkugeeli on ihana piristys.

  6. Anne Karjalainen sanoo:

    Teen itse voiteita ja olen miettinyt, miten hunajan lisäys rasvasalvaan vaikuttaa säilyvyyteen? Hunajassa on noin 20 % vettä ja itsessään on erittäin hyvin säilyvä aine kunhan kosteutta ei tule purkkiin ulkopuolelta. Tällöin sitä joutuu myös lämmittämään n 50 C ja vaikuttavat aineet voivat kärsiä. Ehkä on parempi käyttää vain naamioissa, vai mitä olet mieltä? Säilöntäaineiden kanssa ei viitsi ruveta läträämään.

    • Hunajaa ei kannata mennä lisäämään mihinkään omin päin, mitä ei käytä saman tien pois. Hunajaan voi nimittäin alkaa kertyä helposti bakteerikasvustoa.

  7. VMV sanoo:

    Eikä, tuo mudikin on Maylta! Alkaa olla uusi lempparisarja 😀

    Hunajaa tulee käytettyä pikana kotitekoiseen kauneudenhoitoon, kun kosmetiikkakaapit huutaa muuten vajuuttaan. Viimeksi sekoitin siitepölypussin ja kaneliloput vesihauteessa notkistettuun metsähunajan purkinpohjallisiin. Kesällä tuoreena joukkoon nypitty mesiangervo säilyi mukana (uuttui sokereihin) pilaantumatta (pihlajankukat on muuten kans ihania vastaaviin!). Kaltaiset käy sekä kosmeettisiin tarkoituksiin että ravinnoksi.
    Oma diy-tyyli perustuu pitkälti (ruoka-aineiden, useimmiten sen hunajan+…) jämien käyttöihin (ei jaksa katella niittä). Jouluna meni hermot syötävään saveen, jota en muutoin saanut hävitettyä, ja syntyi savi-seetri-nokkosensiemen-hunaja-naamio.
    Manuka- ja kennohunaja on lemppareita.

  8. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. Tämä juttusarja on suosikkini! Hunaja on ihan ehdoton luottoaineeni, jota käytän noin kerran viikossa naamiona. Minä käytän hunajaa ihan sellaisenaan kasvoille. Ja täytyy sanoa, etten ole saanut millään naamiolla yhtä huomattavaa vaikutusta kasvojen ihoon: iho näyttää tosi raikkaalta ja ihon väri tasoittuu. Sanoit kommentissa, että hunaja kannattaisi sekoittaa johonkin, eikä käyttää sellaisenaan. Miksi?

    • Vain siis sen vuoksi, jos käyttää esim. Manukahunajaa niin se on koostumukseltaan niin jankkia ettei levity kasvoille semmoisenaan ja toisaalta voi myös joillain jopa ärsyttää ihoa. Mutta jos olet kokenut hyväksi sellaisenaan, niin go for it 🙂