Beauty

PÜR Kauppa – kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keidas Kampissa

Beauty | 8.12.2014 | Katja Kokko

DSC_0535

Kaupallinen kampanja – yhteistyössä PÜR Hyvinvointikauppa

Hiiop, uudet sivuni ovat vihdoin auki ja juuri kreivin aikaan – nimittäin luvassa on samalla blogini ensimmäinen kaupallinen yhteistyö erittäin ihanan ja mielenkiintoisen yrityksen kanssa.

Kuinka monelle teistä Tavastian vieressä sijaitseva PÜR Hyvinvointikauppa on tuttu? Yritys on perustettu jo vuonna 1996, jolloin se toimi nimellä Circlum Farmasia ja varmaan moni vanha asiakas mieltää PÜRin edelleenkin tuolla nimellä. Kampin myymälän sisarliike on nykyiseltä nimeltään PÜR Farmasia, joka sijaitsee puolestaan Hakaniemessä Hämeentiellä ja on erikoistunut homeopaattiseen ja antroposofiseen erikoisosaamiseen. Yrityksellä on lääketukkukauppa- ja lääketehdasluvat ja Hämeentien myymälästä saakin myös harvinaisempia homeopaattisia lääkkeitä, jotka voidaan valmistaa paikan päällä.

DSC_0570DSC_0587

Itse olen tutustunut PÜRiin reilu vuosi sitten homeopaattisten lääkkeiden myötä, kun Rompulla todettiin masussa iso kasvain, jota ryhdyttiin hoitamaan homeopatialla. Vuoden varrella kissaherran henki on pelastunut pariinkin otteeseen homeopaattisilla ihmelääkkeillä ja lukuisat muut vaivat ovat saaneet helpotusta.

DSC_0593DSC_0538

Kampin PÜR Hyvinvointikauppa on tullut minulle erittäin tutuksi, sillä homeopaattisten valmisteiden tarjonta lähentelee sielläkin apteekkitasoa. Lisäksi Kampin myymälässä on laaja valikoima vitamiineja, lisäravinteita, luomuelintarvikkeita, loistava valikoima gluteenittomia tuotteita, erilaisia hygieniatuotteita miehille, naisille ja lapsille, laaja luonnonkosmetiikkavalikoima, ekologisia pesuaineita sekä mehubaari, josta saa tuoreista luomuraaka-aineista ja superfoodeista valmistettuja mehuja, smoothieita, raakakakkuja, välipaloja ja bulletproof-kahvia.

Kampin PÜR on täydellinen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keidas hyvien kulkuyhteyksien varrella ja myymälässä palvelua saa homeopaatin lisäksi ravintoneuvojalta sekä diplomiravintoterapeutilta. Ammattitaitoinen palvelu PÜRissa on siis taattua.

DSC_0575

Teitä tietenkin kiinnostaa myös kaupan luonnonkosmetiikkavalikoima ja täytyy sanoa, että apajat ovat kyllä melkoiset ja saippuavalikoima on takuulla koko kaupungin laajin. PÜRin kosmetiikkavalikoimassa ilahduttaa sen erilaisuus. On kiva huomata kuinka eri kaupoilla on omanlaisensa valikoimat, jolloin ne erottuvat toisistaan.

PÜRista löytyy runsas valikoima keskihintaisia, erittäin laadukkaita sarjoja. Kotimaisten sarjojen tarjontaa edustavat Mia Höytö Cosmetics, Flow Kosmetiikka sekä saippuamerkki Doft.

DSC_0539DSC_0563

Ranskalaista osaamista edustavat lehtivihreään perustuva, huippulaadukas Alorée sekä huumaavilla tuoksuilla ja kauniilla mandalakuvoilla koristeltu Terre d’Oc. Rapakon takaa tulevat puolestaan ylellinen, arganöljyyn pohjautuva Kahina, sympaattinen vartalonhoitoon keskittynyt luomukosmetiikkamerkki Moksa Organics, maailman paras luonnollinen hiustenhoitosarja John Masters Organics sekä saippuoistaan ja suihkugeeleistään tunnettu Dr. Bronner’s.

DSC_0547DSC_0550

Lisäksi valikoimaa täydentävät brittiläinen Neal’s Yard Remedies sekä saksalainen parfyymisarja Florascent. Meikeistä valikoimassa on australialainen ammattilaismeikkisarja Zuii. Miehet on huomioitu Weledan ja John Mastersin miesten tuotteilla. Lasten ihonhoitotuotteita on myös kattava valikoima: kotimainen Sophie la Giraffe, Weleda sekä Madara.

DSC_0560DSC_0553

Ja tässä oli vain osa kaupan edustamista sarjoista ja saippuoista. Suosittelen lämpimästi piipahtamaan paikan päällä ostoksille hankkimaan täydennystä ruokakaappiin, peilikaappiin ja lääkekaappiin ja nyt myös pukinkonttiin.

Pukinkontista puheenollen, PÜRissa vietetään pikkujouluja huomenna tiistaina 9.12 klo 16-19. Allekirjoittanut on paikalla klo 16.15-17.15 kertomassa luonnonkosmetiikasta sekä muutamista suosikkituotteistaan ja klo 17.15 puikkoihin astelee tuore esikoiskirjailija Virpi Mikkonen, jonka mielettömän kaunis herkkukirja Kiitos Hyvää saapui kauppohin viime viikolla. Sain kunnian olla mukana juhlistamassa kirjan julkistamista ja maistelemassa sokerittomia ja gluteenittomia herkkuja ja voin vain todeta olleeni päästäni pyörällä paitsi kirjan kauneudesta, mutta myös herkkujen täydellisistä makuharmonioista.

Illan musiikkitarjonnasta vastaa sympaattinen Kari Tapiiri ja ostoksistanne saatte -10 % alennuksen, yli 100 euron ostoksista -15 % ja vieläpä yllätyslahjojakin on tarjolla.

Nähdään siis huomenna Kampin PÜRissa! Tip Tap! 

DSC_0586

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,