Beauty

Oudot ja ihanat TOP 5

Beauty | 5.3.2015 | Katja Kokko

DSC_0001

Rakkaan ystäväni Inken kanssa olemme todellisia purnukkahulluja. Inke rakastaa kaikista purkeista eniten erilaisia voiteita, minä puolestani kaikkea mahdollisimman outoa. Sen vuoksi mielipuuhaani onkin tihrustaa inci-listoja ja mitä harvinaisemmat raaka-aineet ja oudot kasvit ovat kyseessä, sitä enemmän se saa mielenkiintoni lepattamaan. Yleensä kiinnostun tämän perusteella eniten seerumeista ja erilaisista tehotuotteista, sillä niihin on pakattu eniten vaikuttavia (ja outoja) aineita.

Vaihtoehtoisesti mitä oudompi koostumus tai muoto tuotteella on, sitä kiinnostavampi konsepti. Minuahan ei lainkaan haittaa esimerkiksi sekoiteltavat tuotteet tai aikaa vievät ihonhoitorituaalit. Mitä monimutkaisempi, sen parempi. Ja vielä kolmas seikka on tuoksu. Nimittäin mitä oudompi tuoksu, sitä enemmän tuotteen teho herättää uteliaisuuttani – luonnonkosmetiikassa kun ei ole minun nenääni lainkaan huonoja tuoksuja, on vain kolmea laatua: huumaavia, hyviä sekä erikoisia.

Rakkauteni kaikkea outoa kohtaan ei suinkaan rajoitu pelkkään kosmetiikkaan. Kiinnostun ylipäätään elämässä asioista ja ihmisistä, joissa on jotain uniikkia, erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa. Usein nämä seikat voivat piiloutua hyvinkin tavallisiin asioihin, joten aina mielenkiintoani ei suinkaan herätä pelkkä ulkokuori tai pinta, vaan pikemminkin tunne ja toisinaan lähes huomaamattomat yksityiskohdat.

Pohdiskellessani näitä outoja rakkauksiani, sain idean koota outojen ja ihanien tuotteiden TOP 5 listan.

1. May Lindstrom The Clean Dirt

Mayn Clean Dirt on kyllä outouksien outous nimeään myöten. Tuotteen raaka-aineet ovat erityisiä, joita harvemmin näkee kosmetiikassa eikä tuoksukaan ole sieltä normaaleimmasta päästä. Erikoisinta siinä on kuitenkin koostumus. Jauhetta pullossa, jota sekoitetaan kämmenellä veden kanssa, koko homma alkaa sihistä ja suhista muuttuen olomuodoltaan yhtäkkiä kuplivaksi ja lämmittäväksi mousseksi. Tätä konseptia ei voi kuin rakastaa ja sen silminnähtävät vaikutukset eivät varsinaisesti vähennä kiintymystä tuotteeseen.

2. Juice Beauty Green Apple Peel Nightly Brightening Pads

Mitä neroutta pakata vaikuttavat aineet lappuihin. Ja normaalista poikkeavaa. Yhtä hyvinhän kyseessä voisi olla neste, jota levitetään iholle pumpulilla. Rakastan kaikkia mahdollisia hoitonesteitä, spritzereitä ja sumutteita. Mutta sama pätee bambulappuihin – pakko kiinnostua! Ja kun ne vielä vastasivat tuskailuuni, miksei kukaan ole keksinyt iholle jätettävää, vitamiineja ja hedelmähappoja sisältävää hoitonestettä, oli ihastuminen välitöntä.

3. Supermood Egoboost Pure Micellar Toner

Viitaten edelliseen kohtaan, jatketaan sumutteista ja lapuista nesteeseen, joka tuleekin pullosta ulos vaahtona. Ajatus siitä, että työntää kasvonsa unelmankevyeen ja ilmavaan kermavaahtoon saa jo sukat pyörimään jaloissa. Tämä tuote tulee ehdottomasti levittää kasvoille sormin käyttökokemuksen maksimoimiseksi eikä suinkaan pumpulilla, vaikka ohjeessa niin sanotaan. Poikkeuksellisen runsaan määrän antioksidantteja sisältävän pakurikäävän käyttö kosmetiikassa on myös semmoinen neronleimaus, etten lainkaan ihmettele, miksi ison rapakon takaa satelee kiinnostusta suomalaista Supermoodia ja pakurikääpäkermavaahtoa kohtaan.

4. Neal’s Yard Remedies Seaweed & Salt Body Scrub

Maailman tehokkaimman vartalokuorinnan tuoksu herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Minulle pelkästään se, että tuote sisältää merisuolaa ja merilevää riitti kiinnostuksen herättämiseen etsiessäni selkäröpöjen siloittajaa, mutta vähintäänkin erikoinen tuoksu sinetöi rakkauteni tuotteeseen, jonka tehot ovat kuin kirsikkana kakun päällä.

5. The Organic Pharmacy Collagen Boost Mask

Iholle jätettävä kollageenin tuotantoa buustaava geelinaamio? Oi kyllä kiitos, kyllä kiinnostaa! Vilkaisu inciin ja sormet syyhyävät jo kuumeisesti päästä pesemään meikkejä pois kasvoilta ja levittämään iholle tätä tehohoitoa, jonka lupaamat tulokset näyttäisivät pitävän paikkaansa ainakin seuraavan aamun peilikuvan perusteella, josta ei meinaa tunnistaa ihoaan.

Mitä outoja tuoterakkauksia teillä on?

DSC_0008

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,