Beauty

Oi Amala, olet ihana

Beauty | 8.5.2015 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Muistatteko vielä Lontoon tuliaisistani lootuksenkukan tuoksuisen kasvovesikaunokaisen? Olen Amalasta niin tohkeissani, että tämän sarjan ilosanomaa on pakko jakaa eteenpäin.

Itselleni kävi sarjan taustoja tutkiessani niin, että puhkesin kyyneliin silkasta liikutuksesta. Aito kauneus on Amalassa läsnä viimeistä piirtoa myöten. Olen avannut sarjan taustoja tuossa taannoisessa postauksessani syvällisemmin, suosittelen lämpimästi lukemaan sen uudelleen.

Amalaa ei saa vielä Suomesta, siis vielä. Lähin tänne toimittava verkkokauppa on lontoolainen Content Beauty, josta tuon tuliaiskasvoveteni itsekin ostin. Sarja olisi kuitenkin täydellinen valinta erityisesti kauneushoitoloille, sillä tuotevalikoima on erittäin kattava ja tuotteet ovat huolella suunniteltuja ja hoitolatasoisia. Ja toisin kuin sarjan nettisivut onnistuivat minua näihin päiviin saakka hämäämään dollarihintojen ja rapakon tuolle puolen Barneysiin painottuneen jälleenmyyjäverkoston ansiosta, sarja on saksalainen (eikä amerikkalainen) ja tuotteet valmistetaan Saksassa, joten isoilta tullimaksuilta välttyisi myös, mikäli tämän ihanan sarjan joku tahtoisi Suomeen tuoda. Vink vink…

EDIT: kahden vuoden odottelun jälkeen sarja on vihdoin rantautunut Suomeen, Jolien kansainväliseen verkkokauppaan Jolie Beautyyn.

Sain kunnian valita sarjalta testiini kolme tuotetta. Voitte ehkä kuvitella ainesosaluettoiden joutuneen suurennuslasin alle koittaessani valita tuotteita tästä ihanasta joukosta. Kolme iltaa jahkailussani taisikin hujahtaa.

Ihastuin lootuksenkukkakasvoveteen niin kovasti, että olisin halunnut sen omakseni, mutta ammattini nimissä minun oli pakko testata jotain muuta ja lopulta päädyin kasvovesistä Rejuvenating Cocoa Bean Toneriin. Seerumeista halusin kokeilla jotain mahdollisimman erikoista ja tehokasta – siispä testiini päätyi kirkastava ja ihon väriä tasoittava, pigmenttiläiskien hoitoon tarkoitettu Brightening Corrective Concentrate, joka on yksi sarja kalleimmista tuotteista. Lisäksi halusin testata kosteuttavan naamion, jonka te tiedättekin olevan minulle naamioista vierain konsepti, varsinkin voidemaisena. Ihoni keväträjähdyksen ja  pintakuivuuden vuoksi valitsin naamioista voidemaisen Hydrating Yoghurt Maskin.

Olen nyt testannut tuotteita kaksi viikkoa. Kasvoveden ja naamion osalta pystyn jo tekemään syvällisempää arviota, mutta seerumi vaatii kahdeksan viikkoa näkyvien tuloksien saamiseksi.

Vaikka kuinka haikailin lootuksenkukkakasvoveden perään, ei kaakaopavutkaan pettymykseksi osoittautuneet. Amalan kohdalla kasvovedet eivät ole kyllä pelkkiä kasvovesiä. Kuten Issues-blogin Inke tituleerasi viikonloppuna Tata Harperin kasvovettä nestemäiseksi kosteusvoiteeksi, voi Amalasta sanoa samaa. Sarjan kasvovedet ovat nestemäisiä hoitotiivisteitä. Itselläni kasvovesi kuuluu ykköstuotteisiin, johon olen valmis panostamaan paljon. Uudistava kasvovesi sisältää 99 % luomuviljeltyjä raaka-aineita – luomua ovat kaikki muut ainesosat, paitsi vesi.

Tuotteen avainraaka-aineet ovat kaakaopapujen uute, joka stimuloi mirkoverenkiertoa ja säilyttää ihon pinnan joustavana samalla, kun huikea määrä antioksidantteja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Hibiskuksenkukkauute syväkosteuttaa ja vahvistaa ihoa sekä siloittaa pieniä juonteita. Lakritsinjuuriuute rauhoittaa tuolehduksia ja ärsytyksiä sekä kirkastaa ihon väriä. Lisäksi kasvovedessä on ihohuokosia supistavaa sekä kevyesti kuorivaa ja puhdistavaa paju-uutetta, heinäratamoa, aloe veraa, appelsiininkukkavettä, damaskuksenruusuvettä sekä vaniljaa.

Kasvovesi tuoksuu syötävän ihanalle sekoitukselle kaakaopapuja ja vaniljaa ja sen suihkuttelu miltei taltuttaakin makeanhimoa – tai ainakin tuoksussa on jotain todella suloisen lohdullista. Kosteutustehot ovat myös kohdallaan ja iho jää kasvovedestä ihanan pehmeäksi.

Naamion kanssa jouduin odottamaan pahimpien keväträjähdystukkeumien parantumista ennen kuin pääsin testaamaan pehmittäisikö se kiristävää ja pintakuivaa ihoani. Jasmiinintuoksuinen, samettisen kermainen koostumus on vastustamaton ja olen hieronut sitä säästelemättä paksun kerroksen kasvoille, kaulalle ja jopa silmänympärysiholle ja antanut vaikuttaa reilusti yli puoli tuntia. Naamio on toiminut juuri toivotulla tavalla: pehmittänyt ihoni joustavaksi ja auttanut hoitamaan tukkeumista jääneitä arpia, joita on koristanut kuiva ja hilseilevä kuori, mutta tunnetta tukkoisuudesta ei ole jäänyt sen poistamisen jälkeen. Huomautettakoon, että poistaminen kannattaa tehdä lämpimään veteen kastetulla musliiniliinalla, kasvopyyhkeellä tai -sienillä vedellä huuhtelun sijasta.

Naamion tärkeimmät raaka-aineet ovat jasmiininkukkauute ja -vesi, joka kosteuttaa ihoa ja suojaa vapailta radikaaleilta. Macadamiaöljy pehmittää ihoa ja vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä. Ruusunmarjaöljy uudistaa (siloittaa tukkeumista jääneitä arpia) sekä suojaa ihoa. Hydrolisoitu maitoproteiini kosteuttaa ja parantaa ihon elastisuutta ja siitä jogurttinaamion nimikin lienee peräisin.

Amala on sivuillaan nostanut nämä raaka-aineet esille, mutta naamiossa on kyllä paljon muutakin mainitsemisen arvoista, kuten ihoa kirkastavaa papaijauutetta, puhdistavaa paju-uutetta, kirkastavaa heinäratamoa sekä appelsiinin, sitruunan, neilikan, santelipuun ja ruusupuun eteerisiä öljyä. Ihoa ravitsevista öljyistä on pakko mainita avokadoöljy, manteliöljy, sheavoi ja oliiviöljy.

Kirkastavan seerumin tärkeimmät raaka-aineet ovat narsissiuutteet, jotka tasapainottavat melaniinisynteesiä ja silottavat juonteita. Paju-uute kuorii ihoa keratolyyttisesti sekä puhdistaa ja kirkastaa ihoa. Solmuleväuute ehkäisee melaniinintuotantoa ja sisältää suojaavia polyfenoleja. Lisäksi levä vilkastuttaa solujen uusiutumista, jolloin samea ja epätasaisen värinen iho kirkastuu. Seitsemän alppikasvin yhdistelmä (malva, piparminttu, kevätesikko, poimulehti, rohtotähdyke, siankärsämö ja melissa) tasoittaa ihon väriä ja vaalentaa pigmenttiläiskiä.

Mainittakoon vielä, että seerumissa on lisäksi päivänkakkaraa, punaherukkaa, syyssyrikkää, timjamia, italianolkikukkaa, hyaluronihappoa ja sinkkiä, eli raaka-aineita, jotka vaalentavat ja kirkastavat ihoa, ehkäisevät vapaiden radikaalien toimintaa ja sitovat iholle kosteutta – tehoja maksaläiskien hoitoon löytyy siis erittäin tiiviissä muodossa ja mitään turhakeaineita tuotteeseen ei ole kyllä pakattu. Hinta ei siis ole lainkaan kauhistuttava sisällön huomioiden ja lisäksi Amala on sitoutunut maksamaan osasta käyttämistään raaka-aineista korkeampaa hintaa varmistaakseen niiden korkean laadun.

Amalassa on sitä samaa ihanuutta ja taikuutta, kuin Neal’s Yard Remediesissä, Tata Harperissa ja May Lindstromissa. Omistautumista sydämenpohjaa myöten, ammattitaitoa ja vahvaa näkemystä. Vaikka yritys ei valmistakaan itse tuotteitaan, niiden valmistaja Primavera kuuluu puolestaan niihin intohimoisiin ja uraauurtaviin luonnonkosmetiikan pioneereihin, joilta ei ammattitaitoa puutu – puhumattakaan eettisistä ja ekologista arvoista. Paljon paremmin ei Amala olisi siis voinut tuotteidensa valmistajaa valita.

Oletteko kokeilleet Amalan tuotteita?

Tuotteet saatu testiin valmistajalta

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , ,