Beauty

Nuorta kosmetiikkaa

Beauty | 29.9.2016 | Katja Kokko

dsc_0003-3

Yhteistyössä Naturelle.fi, sisältää alennuskoodin

Säilyvyyttä parantavien aineiden tarkoitus kosmetiikassa on tuhota haitallisia mikrobeja, jotta tuote ei pilaantuisi. Mutta kuinka hyvin tuotteen aktiiviset aineet, kuten herkästi pilaantuvat vitamiinit säilyvät, jos tuotteen hyllyikä on pitkä? Eikö vastavalmistettu tuote ole tehokkaampi ja freesimpi, kuin vuoden hyllyssä seisonut?

Blogin kommenteissa on viime aikoina ollut keskustelua ihoa ärsyttävistä aineista, erityisesti luonnonkosmetiikassakin käytettyjen säilyvyyttä parantavien aineiden osalta. Vaikka ne ovat luonnonkosmetiikassa samoja aineita, mitä myös elintarviketeollisuus käyttää (eli jopa syömme niitä!), osalle jotkin niistä voivat aiheuttaa ihoärsytystä. Säilyvyyttä parantavat aineet voivat lisäksi häiritä ihon mikrobikannan monimuotoisuutta, jonka tiedämme olevan ihon hyvinvoinnin ja normaalien toimintojen kannalta tärkeää.

Näitä seikkoja tutkiessaan tanskalainen (mutta suomalaissyntyinen) Jasmi Bonnén loi oman luonnonkosmetiikkasarjan, jonka nimi kertoo kaiken oleellisen sen filosofiasta: Nuori.

nuori

Nuori valmistaa tuorekosmetiikkaa, joka on nimensä mukaisesti tuoretta, freesiä ja nuorta. Tuotteet valmistetaan pienissä erissä 12 viikon välein ja ne toimitetaan välittömästi jälleenmyyjille. Jokaisen tuotteen pakkaukseen on merkitty start-using-by date, eli päivä, jolloin tuotteen käyttö on viimeistään aloitettava sekä expiry date, johon mennessä tuote on käytettävä loppuun. Näin varmistetaan, että asiakkaalla on aina käytössään tuore ja tehokas tuote.

Tämän lisäksi Nuori ei käytä lainkaan tuotteissaan varsinaisia säilöntäaineita. Tässä kohtaa omat skeptiset tuntosarveni nousivat kohti taivasta, aloitin pakkausten perusteellisten syynäyksen ja otin yhteyttä minua viisaampaan asiantuntijaan kosmetiikan kemian osalta. Nimittäin vettä sisältävä tuote pilaantuu helposti ja kukaan meistä ei taatusti halua levittää silmiensä lähelle tuotetta, jossa elää haitallisia mikrobeja.

dsc_0067

Perinpohjaisten selvitysten myötä, sain lopulta mielenrauhan, sillä Nuori varmistaa tuotteidensa säilyvyyden myös haitallisten mikrobien osalta riittävällä tavalla. Yksi niistä on ilmatiivis ja valoa läpäisemätön pakkaus. Esimerkiksi kosteusvoiteet on pakattu ilmatiiviisiin vakuumipakkauksiin, jotka on upotettu lasipullon sisälle. Toinen ja hyvin oleellinen seikka on tuotteiden valmistaminen pienissä erissä jälleenmyyjien tilauksesta, jolloin tuotteet eivät seiso hyllyssä tyhjän pantteita sekä tarkat päivämäärät, jolloin tuotteen käyttö tulee aloittaa ja johon mennessä se tulee käyttää. Kolmas on raaka-aineet, joilla on antibakteerisia vaikutuksia. Näitä ovat eteeriset öljyt sekä vettä sisältävissä tuotteissa 100 % kasvipohjainen pentyleeniglykoli, joka toimii liuottimen lisäksi kosteuttavana aineena ja sillä on antimikrobisia ominaisuuksia ehkäisten haitallisten bakteerien, hiivojen ja homeen muodostumista.

Perusasiat ovat siis kunnossa: sarja on luonnonkosmetiikkaa ja tuotteiden säilyvyys on varmistettu. Uutta ja kiinnostavaa ovat tuotteiden tuoreus ja vaikuttavien aineiden tehokkuus. Mutta millaiseksi Nuori osoittautui käytännössä? Allekirjoittaneen testiryhmä sisälsi Supreme C Serum Treatmentin, Vital Facial Creamin, Perfecting Facial Oilin sekä Lip Treatin ja Vital Hand Creamin.

dsc_0009-2

Totta puhuakseni, en odottanut mitään mullistavia tuloksia kahden viikon testijaksoltani, sillä käyttämäni ihonhoitotuotteet ovat muutenkin maailman parhaita. Kun tallustelin kylpyhuoneen peilin eteen ensimmäisenä aamuna hoidettuani edellisenä iltana kasvoni Nuorin tuotteilla, hämmästyin: iho oli selvästi kirkastunut ja tasoittunut. Pistän tämän erityisesti Supreme C Serum Treatmentin piikkiin, sillä tuote on koko joukkion todellinen helmi.

Supreme C on 20 päivän tehokirkastuskuuri, joka korjaa iholta vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita, elvyttää ja kirkastaa ihoa, vaalentaa pigmenttiläiskiä, buustaa kollageenin tuotantoa kiinteyttäen ihoa sekä sitoo kosteutta ihoon ja silottaa juonteita. Todellinen tehokuuri, jonka vaikutukset huomaa! Tuotteen suurin salaisuus piilee C-vitamiinissa, joka tunnetaan herkkänä raaka-aineena. Mutta Nuorin tehokuurissa se sekoitetaankin tuotteeseen tuoreeltaan! Vau! C-vitamiini jauhe on pakattu kapseliin seerumipullon yläosaan, joka vapautuu kapselia painamalla. Tämän jälkeen pulloa ravistetaan voimakkaasti ja raottamalla korkkia näkee, milloin jauhe on liennut nesteeseen. Lopuksi korkki irrotetaan ja tilalle vaihdetaan pipetti. Kätevää! Pullo käytetään 10 päivän kuluessa avaamisesta (eikä se pidemmäksi riitäkään), jonka jälkeen korkataan käyttöön toinen pullo ja jatketaan vielä toiset 10 päivää. Tämäkin on loistavaa, että pakkaus sisältää kaksi pientä pulloa yhden ison sijasta, jolloin C-vitamiinin aktiivisuus voidaan varmistaa.

dsc_0081

Supreme C Serum Treatment sisältää C-vitamiinin lisäksi glyseriiniä ja hyaluronihappoa, jotka ylläpitävät ihon kosteustasapainoa sitoen kosteutta ihoon. Ruusuvesi rauhoittaa ihoa. Ferulihappo korjaa vapaiden radikaalien vaurioita ja toimii synergiassa C-vitamiinin kanssa ehkäisten pigmenttihäirioiden muodostumista. Arginiini on aminohappo, jonka antioksidanttiset ominaisuudet suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja lisäksi se parantaa ihon kollageenin muodostumista lisäten ihon kimmoisuutta. Jos kokeilet vain yhtä Nuorin tuotetta, valitse ehdottomasti Supreme C Serum Treatment!

dsc_0014-3

Vital Facial Cream on ihanteellinen kosteusvoide juuri tähän vuodenaikaan ja talvea kohti mentäessä, nimittäin se sisältää kasvipohjaista skvalaania. Ihotalissa, eli sebumissa, esiintyy luontaisesti skvalaania noin 12 % ja se on erinomainen emollientti, eli ihon pehmittäjä, sekä kosteuspitoisuuden ylläpitäjä – loistava raaka-aine, kun kosteuden haihtuminen iholta lisääntyy kylmän ja kuivan ilman myötä. Lisäksi voide sisältää sheavoita, jojobaöljyä ja manteliöljyä, jotka ovat kaikki herkkää ja kuivaa ihoa helliviä ja ravitsevia. C- ja E-vitamiinit suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja hyaluronihappo kosteuttaa. Voide sisältää myös joukon eteerisiä öljyjä: sitruunaa, appelsiinia, greippiä, bergamottia ja ylang ylangia, jotka kirkastavat ihoa, ehkäisevät tulehduksia sekä suojaavat tuotetta haitallisilta mikrobeilta. Tuoksuherkille tiedoksi, että voiteen tuoksu on hyvin hento ja mieto.

Vital Facial Cream sopii kuivalle, herkälle, atooppiselle, couperoottiselle, normaalille, sekaiholle ja ikääntyvälle iholle. Rasvaiselle tai akneiholle suosittelen jotain kevyempää voidetta.

nuori3

Perfecting Facial Oil on täydellinen ihoa ravitseva ja uudistava öljyseerumi, joka sisältää joukkion laadukkaita kylmäpuristettuja kasviöljyjä: viinirypäleensiemen-, aprikoosinsiemen-, manteli-, avokado-, jojoba-, ruusunmarja- ja iltahelokkiöljyjä. Ne tarjoavat iholle monipuolisesti omega-rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita – kunnon ihon superfoodia siis. Joukkoon on lisätty myös E-vitamiinia sekä eteeristen öljyjen cocktail, jotka säilövät tuotetta, mutta hoitavat myös ihoa sekä tuovat tuotteelle tuoksun.

Öljyseerumi sopii kaikille ihotyypeille: normaalille, kuivalle ja sekaiholle aamuin illoin 2-5 tippaa ja rasvaiselle iholle vain iltaisin. Laadukas kasviöljycocktail on kosteuden ja puhdistamisen ohella ihonhoidon kulmakivi ja jokaisen peilikaapin must have.

Nuorin putsari on vaahto, jonka vuoksi skippasin sen testiryhmästäni. Sarjassa ei myöskään ole ainakaan vielä kasvovettä, mutta eiköhän sellainen ole tuotekehityksen alla. Innolla odotan, millaisilla kasvotuotteilla Nuori täydentyy tulevaisuudessa.

Vartalonhoitoon löytyy Vital Body Balm vartalovoide sekä Perfecting Body Oil vartaloöljy. Näitä en kokeillut, vaan valitsin testiin Lip Treat huulivoiteen sekä Vital Hand Cream käsivoiteen.

nuori2

Täydellistä huulirasvaa talvea kohti mentäessä etsiville voi Lip Treatista löytyä vastaus. Voiteen koostumus kasviöljyjen ja kiinteiden vahojen suhteen on täydellinen. Vahat ehkäisevät kosteutta haihtumasta huulilta ja öljyt puolestaan tuovat miellyttävää silkkistä tuntumaa sekä pehmittävät huulia. Voide sisältää mm. sheavoita, mehiläisvahaa, manteliöljyä, aprikoosinsiemenöljyä, avokadovoita ja kaakaovoita, jotka ravitsevat ihoa tehokkaasti. Herkullisen makea tuoksu on peräisin vaniljasta ja piparmintusta.

Vital Hand Cream käsivoide tuoksuu aivan ihanalle! Koostumus on nopeasti imeytyvä, mutta riittävän kosteuttava ja ihoa pehmittävä. Voide sopii myös kuivien kyynärpäiden ja kantapäiden pehmittäjäksi käsien ja kynsinauhojen lisäksi. Se sisältää kasvipohjaista skvalaania, sheavoita, viinirypäleensiemenöljyä ja manteliöljyä, jotka ravitsevat ihoa sekä E-vitamiinia ja valkoisen teen uutetta, jotka suojaavat vapailta radikaaleilta. Pakkaus on innovatiivinen tuubi, jonka päässä oleva pumppumekanismi suojaa tuotetta pilaantumiselta ja tekee annostelusta helppoa.

Nuorin ihanien tuotteiden lisäksi en voi jättää mainitsematta pakkauksia ja brändin visuaalista ilmettä, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on todella cool ja erilainen. Erityisesti keltainen väri uppoaa allekirjoittaneelle.

Naturelle tarjoaa Nuorin tuotteista -15% alennuksen koodilla NUORI ja se on voimassa 16.10.2016 saakka Naturellen verkkokaupassa sekä myymälässä osoitteessa Bulevardi 24.

Miltä Nuori vaikuttaa teidän mielestänne? Joko olette kokeilleet tuotteita?

dsc_0084

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , ,