8

Itsehoitoa lihaskolotuksiin

Katja Kokko | 12.9.2017

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Minulla on ollut viimeiset pari vuotta menossa projekti lapatuen parantamiseksi. Kuulostaa kenties helpolta, mutta kehon kontrollin parantaminen ei aina olekaan niin yksinkertaista – varsinkaan jos haluttuun paikkaan ei ole riittävän hienovaraista kosketusta. Lapojen seudulle keskittyneet haasteeni aiheuttavat toiselle puolelle niskaani melko veemäistä kipua, joka säteilee välillä käsivarteen asti. Jos en harrastaisi aktiivisesti liikuntaa ja varsinkaan astangajoogaa, mitään kipua ei todennäköisesti olisi. Mutta niinpä olisin myös autuaan tietämätön pinnan alla kytevistä heikkouksista.

Viime viikolla jomotus yltyi niin kovaksi, että olin menettää hermoni. Juuri sillä hetkellä (iltakymmeneltä) ei auttanut itku markkinoilla ja olisi mennyt vähintään viikko ennen pääsyä millekään järkevälle hoitopöydälle. Onneksi muistin itsehoitoapteekkini ja Meditaon Laventeliöljyn (josta olen muuten vinkannut aiemminkin). Öljyn aktiivisena aineena on mäkikuismaöljy, joka tunnetaan lihaskipuja ja -kolotuksia lievittävistä vaikutusta. Sivelin öljyä niskaan ja hartioihin, ja tein kipeälle puolelle niskaa hieronnan liu’uttamalla peukalonsyrjällä sopivalla paineella pitkiä sivelyitä kaulaa alas trapetziukseen. Kipu lähti hellittämään ja seuraavana aamuna pääkin kääntyi paremmin. Toistin tämän kolmena iltana peräkkäin ja kipu hellitti huomattavasti. Kivun ollessa pahimmillaan minun ei tarvinnut kuin ottaa sormilla kevyt ote trapetziuksista ja silmissä vilisi tähtiä. Itsehoitokäsittelyn ansiosta trapetziuksen jumitukset aukesivat ja niskan särky ei ole vieläkään tullut takaisin, vaikka itse ongelma (joka on siellä lavoissa) on toki vielä olemassa ja sitä hoidetaan lapatukea ja kontorollia parantavalla liikkeellä.

Olin niin iloinen Laventeliöljyn tehosta ja postasinkin siitä Instastooreihin pikku videon. Eräs lukija lähetti heti viestiä, että hänellä öljy auttaa ovulaatio- ja menkkakipuihin, hartiajumeihin sekä lapsella kasvukipuihin. Minusta tuntuu ettei suurin osa ihmisistä meinaa oikein löytää näitä tuotteita Suomessa, koska meillä näitä ei myydä apteekeissa, kuten Saksassa. Meditaon valmistaja on saksalainen Taoasis, joka on eteeristen öljyjen huippuvalmistaja. Meditao on heidän aromaterapeuttinen wellness-sarja itsehoitoon ja valikoimasta löytyy tuotteita koko perheelle eri tyyppisiin vaivoihin. Saksassa Meditao on myynnissä yksinomaan apteekeissa.

Kirjoitan aivan liian harvoin aromaterapiasta. Pitäisi ehkä aloittaa kokonaan oma postaussarja aiheelle, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin aromaterapian mahdollisuudet ja sen kuinka merkittävä osa luonnonkosmetiikkaa se on aina ollut. Meditao on loistava esimerkki sarjasta, joka tuo aromaterapian parantavat vaikutukset käytäntöön helppokäyttöisten itsehoitotuotteiden muodossa.

Viime viikolla olin Natural Goods Companyn hoitolalla kuvaamassa Essen ihonhoitotutkimuksen loppukuvat. Hoitolan yhteydessä toimii myös myymälä, jossa myydään Meditaon tuotteita. Ostin oman apteekkini täydennykseksi Frankinsensi-voidetta. Frankinsensin eteerinen öljy ylläpitää lihasten ja nivelten hyvinvointia ja auttaa nivelkolotuksiin. Frankinsensi-voide onkin kunnon joogivoide!

Natural Goods Companyn Salon & Shopin kosmetologi Johanna on myös aromaterapeutti (palveluista löytyy myös aromaterapiaa) ja hän sujautti kassiini vielä Teepuu-voiteenkin. Sitä en ole ehtinyt kokeilemaan, mutta voide sisältää manukaöljyä, joka on uusi-seelantilainen teepuu. Voide desinfioi, auttaa hengitystie- ja sieni-infektioihin ja virkistää mieltä. Se on erinomainen epiloinnin tai sheivauksen jälkeen ja after shaveksi ajattelinkin voidetta kokeilla. Lisäksi voide sopii kuivan, ärtyneen ja atooppisen ihon hoitoon.

Taoasiksen eteeristen öljyjen valikoima on myös runsas. Öljyissä on huomattavia laatueroja, mutta Taoasis on tunnettu huippulaadukkaista öljyistä. Itse käytän eteerisiä öljyjä erityisesti työpäivien ajan diffuuserissa työpöytäni (lue: keittiönpöytäni, koska uusi ja parempi työhuone on etsinnässä) lähellä, sillä eteeriset öljyt auttavat mieltäni pysymään skarppina ja keskittyneenä istumatyössä. Moni teistä on kysynyt kauniin diffuuserini perään. Olen tilannut sen Amazonista, mutta suomalaisessa Bulbassa myydään samanlaisia.

Toivottavasti kiinnostuitte Meditaosta ja aromaterapiasta tämän myötä! Kuinka monella teistä on kokemuksia Meditaon tuotteista? Entä miten te käytätte eteerisiä öljyjä?

Kuvat Katja Kokko

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. tiita sanoo:

    Joo-joo-joo! Kolminkertainen huudahdus aromaterapia-postauksille! Aihe kiinnostaa, enkä oikeasti tiedä siitä juuri mitään.

    Harhaillessani purkkimaailmassa olen kuitenkin hankkinut itselleni laventelin, santelipuun ja jasmiinin eteeriset öljyt. Jasmiinin ostin ennen kaikkea, koska se nyt vaan on ihana. Ja nyt en oikein tiedä, miten niitä käyttäisin, koska diffuuseria ei ole. Mietinkin, että avokadoöljyn tuoksu ei oikein miellytä minua – voisiko sen koittaa peittää jollakin noista?

    Kuten sanottu: postaussarjalle on tarvetta!

    • wilma sanoo:

      Täällä toinen postaussarjasta kiinnostunut! Itse olen sekoitellut eteerisistä öljyistä ja keitetystä (ja jäähdytetystä) vedestä suihkepulloon sekoituksia, joita suihkin kasvoille ja vartalolle kun tuntuu siltä.

    • Suosittelen lämpimästi diffuuserin hankkimista! Usein pohjaöljyt tuoksuvat myös eteeristen öljyjen läpi, mutta tottakai tuoksu peittyy hieman ja noiden kolmen öljyn yhdistelmällä eritoten, mutta santelipuuta säästeliäästi, jotta ei tunge liiaksi läpi. 100 milliin pohjaöljyä voi sekoittaa noin 30 tippaa eteerisiä öljyjä, jos tuotetta aikoo käyttää kasvoille. Vartalolle määrä voi olla tuplat.

  2. Ulpu sanoo:

    Mainostinkin jo instassa, että meilläkin on saatu apua tuosta laventeliöljystä. Lihasjumit, menkka/ovulaatiokivut sekä lasten kasvukivut, you name it.

    Mulla on Taosikselta Petit grain ja Greippi öljyt, lisääkin voisi hankkia. Diffuuseri olisi kiva, toistaiseksi oon käyttänyt vaan tuoksulyhdyssä. Täytyykin kaivaa tuoksulyhty esiin.

    Mä oon käyttänyt rosmariiniöljyä mustan saippuan joukossa, imuriin laitan joskus eteerisiä öljyjä myös. Sit mulla on sellainen tuoksukivi tmv. mihin voi tiputella öljyjä, oon vienyt sen töihin mun pukukaappiin.

    Ja juu, aromaterapiajutut olisi kiinnostavia ja varmasti monelle hyödyllisiä. 🙂

    • Ah nuo sitrusöljyt on kyllä niin ihanan tuoksuisia, tykkään todella paljon petitgrainista ja greipistä myös! Ja rosmariini on ihana, laitatko siis imurissa sen pölypussiin vai mihin? Tätä täytyy kokeilla!

    • Ulpu sanoo:

      Juu pölypussiin ts. tiputan vaikka pieneen vanunpalaan öljyä ja imuroin sen.

  3. Jenni sanoo:

    Mä tilasin tätä kans NGC ystävämyynnistä ja oon ollu ihan ihastuksissa! Käytän siis aktiivisesti! Minulla on lojunut nurkissa myös Weledan arnikkiöljy, mutta kas vaan, ei tule käytettyä. Tätä Meditaon laventeliöljyä sen sijaan käytän, nyt on menossa testaus, kun olen kärsinyt jumittavista lihaskalvoista nilkoissa ja ranteissa, olen nyt hieroskellut pari päivää ja odotan kiinnostuneena mitä näille tapahtuu. Mutta oikeasti ihan mahtava tuote ja tätä sarjaa voisi kasvattaa kotikäytössä, näköjään toimii mulla erittäin hyvin.