Beauty

Kosmetiikkagastronomiaa by May Lindstrom

Beauty | 26.10.2014 | Katja Kokko

DSC_0258

No niin kamut, pakatkaa kimpsunne ja kampsunne, nyt lähdetään Los Angelesiin! Varatkaa mukaan matkaevästä, sillä reissusta tulee pitkä.

Noin parisen kuukautta sitten olin tekemässä Content Beautysta tilausta, kun eksyin tutkailemaan syvemmin jo parisen vuotta sitten bongaamaani tyylikkäisiin mustiin, kiiltäviin purkkeihin pakattua ihonhoitosarjaa, May Lindstromia (ja ei, nimestään huolimatta kyseessä ei ole ruotsalainen sarja).

Muistaakseni silmäni kiinnittivät huomiota ensimmäiseksi sarjan puhdistusaineeseen, jonka nimi on The Honey Mud Cleansing Silk. Puhdistussilkki. Siis mitä ihmettä, mikäs tämä tuote oikein on? Vilkaisu raaka-aineisiin sai minut suurinpiirtein levitoimaan – olin taivaassa jo pelkästä mielikuvasta miltä tuote tuntuisi iholla ja mitä kaikkea hyvää se iholle tekisikään.

DSC_0261

Sitten huomasin sarjan kasvoveden, joka suihkutettava (I Love!!!) ja sen nimi oli The Jasmine Garden Botanical Mist. Tiedättehän, rakastan sitruksia, mutta toinen, kenties hienostuneempi rakkauteni on aina ja iänkaikkisesti ollut jasmiini. Jasmiinin aromaterapeuttinen tuoksu on pehmentävä ja lempeä. Se auttaa masennukseen, tasapainottaa hermostoa, parantaa itsetuntoa, tuo käyttäjälleen optimismia ja euforista oloa samalla palauttaen energiaa.

Klikkasin ostoskoriini jasmiinisuihkeen, mutta koluttuani sarjan upeat nettisivut läpikotaisin, olin päästäni niin pyörällä (pelkästään nettisivut ovat suorastaan euforinen ja rentouttava elämys), että paloin halusta päästä kokeilemaan sarjan kaikkia tuotteita.

DSC_0298

Yksi asia johti toiseen ja pian huomasinkin olevani kirjeenvaihdossa sarjan perustajan ja luojan Mayn kanssa (jonka lämmin energia oli käsinkosketeltavaa maapallon toiselta puolelta pelkän sähköpostin välityksellä) ja muutaman päivän kuluttua kuriiripalvelun lähetti soitti ovikelloani sylissään paketillinen May Lindstromin ihanuuksia. Meinasin pyörtyä.

Sain testiini Honey Mudin, Jasmin Gardenin (joita minulla on nyt kaksin kappalein, lucky me!), The Problem Solver naamion, The Blue Cocoon Beauty Balm Concentraten sekä naamiosiveltimen. Keraamisen sekoituskulhon tilasin itse Content Beautysta, jonka on suunnitellut keramiikkataitelija Melissa Brown.

Haaveilen täydentäväni kokoelmani vielä The Clean Dirt Cleansing Claylla, The Youth Dew öljyseerumilla sekä The Good Stuff Radiance Oil öljyllä. Mutta tehdäänpä ensin matka saamieni tuotteiden syövereihin.

DSC_0324

Olen vakuuttunut siitä, että Mayn tuotteet sisältävät taianomaista energiaa ja puhdasta parantavaa rakkautta. Maylla ei nimittäin ole käytössään tehdasta tai ulkopuolista laboratoriota. Nainen suunnittelee jokaisen tuotteen raaka-aineet ja koostumukset täysin itse ja kaikki tuotteet ovat käsintehtyjä sekä itse pullotettuja hänen omassa yksityisessä pikkustudiossaan Los Angelesissa. Kyse on siis todellisesta artesaanityöstä ja DIY-kosmetiikasta. Tuotteet ovat sataprosenttisesti luonnollisia ja raaka-aineet ovat luomu- ja biodynaamisesti viljeltyjä sekä villinä kerättyjä. Tuotteissa on hyvin minimaalisesti koostumusta muokkaavia aineita (jos lainkaan), joten jokainen purnukka sisältää pelkästään luonnon omaa parantavaa ja hoitavaa energiaa.

Kun tuotteiden kuvauksia lukee Mayn nettisivuilta, tuntuu kuin jokaisella tuotteella olisi sielu. Niin kauniisti May kuvailee tuotteita. Sarja on täydellinen itsensä hemmotteluun, mutta näkisin tämän myös spa-sarjana kauneushoitolaan tai kylpylään.

Ottaen huomioon kaiken tämän käsityön määrän, se näkyy myös tuotteiden hinnoissa. Mutta tämmöisestä työstä ja autenttisuudesta maksaa enemmän kuin mielellään.

DSC_0270

Kun ensimmäisen kerran raotin Honey Mudin kantta, tulvahti mieleeni muisto lapsuudesta ja Nami Nami orava -vanukkaasta. Tuoksu ja koostumus olivat lähes identtiset. Kun aloin hieromaan taivaallisen tuoksuista puhdistussilkkiä iholleni, liitelin ainakin kymmenen senttiä kylpyhuoneeni lattian yläpuolella. Koostumus oli taivaallinen (käytinkö jo sanaa taivaallinen?) ja meikki puhdistui täydellisesti tuhtia ripsivärikerrosta myöten. Patykan puhdistustrion öljy oli vihdoin kohdannut voittajansa.

Pyyhin putsarin iholtani Patykan puhdisliinalla, mutta se toimii loistavasti myös Absolutionin konjakkisienen kanssa. Toinen vaihtoehto on käyttää tätä kuin kaksoispuhdistusta, eli levittää sen päälle puhdistusvaahto, vaikkapa Patykan trioon kuuluva.

Honey Mud toimii puhdistuksen lisäksi ravitsevana antioksidanttinaamiona.

Sydämeni hyrisee tuotteiden sisältöä lukiessani. Honey Mudin pohjana ovat raakahunaja, kaoliini, macadamiaöljy, hamamelis sekä kolloidinen hopea. Hopeasta olen todella innoissani, että joku on vihdoin keksinyt käyttää tätä raaka-ainetta myös kosmetiikkaan. Kolloidinen hopea on antibakteerinen ja siten loistava säilöntäaine, mutta se auttaa myös ehkäisemään epäpuhtauksia iholla. Vaniljan ja ylang ylangin eteeriset öljyt tekevät tuoksusta ihanan toffeemaisen ja rentouttavan.

DSC_0285

Suihkaus Jasmine Gardenia vie mennessään yltäkylläisenä kukoistavaan puutarhaan. Tuoksussa on yhtä aikaa jotain mystistä ja jotain romanttista. Hamamelis on yksi lempiraaka-aineistani kasvovesissä, sillä se supistaa ihohuokosia ja tasapainottaa talineritystä. Myös kasvosuihkeessa on kolloidista hopeaa jasmiiniabsoluutin ja -öljyn lisäksi sekä damaskuksen ruusuöljyä, ylang ylangia, vaniljaa ja kaakaoöljyä. Kasvosuihke on ihanteellinen kaikille ihotyypeille.

DSC_0295

The Problem Solver on kenties mielenkiintoisin naamio, jota olen koskaan kokeillut ja olen täysin myyty sen koostumukselle sekä käyttötapaan. Rakastan sekoitella tuotteita itse ja varsinkin, kun sen saa tehdä Mayn kauniissa keraamisessa kulhossa. Käyttökokemukseen tulee aivan omanlaisensa tunnelma. Naamio tuoksuu piparkakulle neilikan ja kanelin ansiosta. Punavuorelaisessa kosmetiikkastudiossa kehitelläänkin jo reseptiä piparkakkunaamioon, josta povaan jokaisen kotikosmetiikkakokin hittituotetta täksi jouluksi.

Naamion gastronomisen koostumuksen salaisuus piilee sodiumbikarbonaatissa, jonka ansiosta se poreilee, kun jauhetta sekoitetaan veteen. Poristessaan koostumus muuttuu moussemaiseksi ja pieni teelusikallinen jauhetta on yhtäkkiä paisunut ruokalusikalliseksi kuplivaa mustaa piparkakun tuoksuista naamiota.

DSC_0345

Naamio rauhoittaa tulehduksia, imee iholta epäpuhtauksia, supistaa ihohuokosia sekä silottaa ihoa. Herkälle ja rosacea-iholle en tätä suosittele, sillä naamion sisältämä cayanne kuumottaa ja ärsyttää rosaceaa. Muille ihotyypeille raaka-aineet ovat aivan mahtavia ja täynnä antioksidantteja sekä vitamiineja.

Naamio sisältää valkoista ja punaista savea, raakakaakaota, merisuolaa, C-vitamiinia, jauhettua vaniljaa, laventelia, gotu kolaa, rohtosalkoruusunjuurta, väinönputkenjuurta, kanelia, kurkumaa, muskottia, neilikkaa ja frankincensea. Ihanan lämmittäviä, ihoa korjaavia ja voimakkaan aromaterapeuttisia yrttejä.

DSC_0363DSC_0382

Blue Cocoon on taatusti kotoisin siniseltä laguunilta tai vähintäänkin Eedenin puutarhasta – jo pelkästään nimensä perusteella. Turkoosin meriveden värisen kauneusbalsamin tuoksuun sekoittuvat tyynen paratiisisaaren tuhansien kukkien hennon makeat aromit, jotka vapauttavat energiaa negatiivisista tuntemuksista ja rauhoittavat sekä mieltä että ihoa.

Sinisen kauneusbalsamin öljyt ja rasvat ovat runsaasti korjaavia rasvahappoja sisältäviä. Camelliaöljy, sheavoi, kaakaovoi, marulaöljy, yanguöljy sekä baobaböljy sopivat hoitamaan ja ravitsemaan kaikkia ihotyyppejä. Blue Cocoon lienee saanut nimensä blue tansy-nimisen eteerisen öljyn mukaan, joka on väriltään syvänsinistä korkean atsuleenipitoisuutensa vuoksi. Kamomillakasveista peräisin oleva atsuleeni rauhoittaa tulehduksia, vaurioitunutta ja ärtynyttä ihoa. Lisäksi balsamissa on mirhaöljyä, frankincensea, laventelia, italianolkikukkaa, geraniumia ja vaniljaa.

DSC_0335

Balsamia voi käyttää koko kasvoille iltaisin, vain suihkaus Jasmine Gardenia alle riittää. Aamuisin se toimii loistavasti myös pikkuisena nokareena meikin alla. Blue Cocoon on lisäksi ihanteellinen ja pehmittävä tehohoito silmänympärysiholle sekä huulille.

Blue Cocoon on ehdottomasti ylellisin kauneusbalsami, jonka olen koskaan omistanut ja myös ensimmäinen purnukka, jota vaalin kuin kukkaa kämmenellä – käytän sitä siis vain erikoistilanteissa, jotta tuo ihana purnukka kestäisi mahdollisimman pitkään. Rakastan sen öljyisen rasvaista, mutta kuitenkin kevyttä koostumusta, joka ei tuki ihohuokosia lainkaan – puhumattakaan sinisen laguunin väristä ja tuoksusta. Siskot, en tiedä ehkä mitään näin ihanaa. Mayn täytyy olla todellinen taikuri keksiäkseen tällaisen tuotteen.

DSC_0314

Monenmoista purnukkaa on tullut testaitua vuosien varrella, mutta May Lindstromin kohdalla täytyy kyllä todeta, että olin pitkään sanaton pelkästä ihastuksesta ja tuotteiden kauniista energiasta. May on nostanut käsitteen kosmetiikkatuote täysin uusiin ulottuvuuksiin. Tuotteet ovat silkkaa kosmetiikkagastronomiaa siitäkin huolimatta etteivät ne sisällä juurikaan koostumusta muokkaavia täyteaineita. Lisäksi tuoksumaailma on kiinnostava ja aisteja hivelevä. Kokonaisuudessaan Mayn tuotteiden käyttökokemus on täydellistä sielunhoitoa, energioita tasoittavaa ja erityisesti maadoittavaa. Ainakin itse koen tuotteiden kautta hyvin voimakasta yhteyttä luontoon ja sen parantavaan voimaan.

Rauhaa, rakkautta ja ripaus taikuruutta!

May Lindstromin tuotteita voi tilata brittiläisestä Content Beautysta. Suosittelen tutustumaan myös sarjan ihastuttaviin nettisivuihin, jotka ovat jo itsessään elämys.

DSC_0407 DSC_0411

Tuotteet saatu testiin valmistajalta

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , ,