9

Vieraisilla May Lindstromin puutarhassa

Katja Kokko | 31.1.2015

DSC_0007

Yhteistyössä Naturelle.fi

Lähdettekö kanssani vieraisille May Lindstromin puutarhaan? Olemme vierailleet Mayn lumoavassa maailmassa aiemminkin; löydät viimeisimmän matkakertomuksen täältä ja tuon inspiroivan kosmetiikkagastronautin haastattelun täältä.

Tällä vierailulla kurkistamme purnukoihin, joita pääsin vasta hiljattain kokeilemaan ensi kertaa. Ja ehkäpä emme voi kuitenkaan välttyä tapaamasta uudelleen jo kertaalleen täällä nähtyjä ihanuuksia, sillä tuntuisi orvolta jättää osa purnukoista kyydistä.

Mayn tuotteet muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa yhdistyvät hyvin autenttinen kosketus kauneudenhoitoon, omalle keholle läsnäolo, tehokas ihonhoito sekä äärimmäisen hyvin valitut, ravinnetiheät raaka-aineet luomuviljeltyjä, biodynaamisesti viljeltyjä ja villinä kasvavia yrtti- ja kasviuutteita, kylmäpuristettuja kasviöljyjä, raakahunajaa, vitamiineja ja eteerisiä öljyjä. Jokainen tuote on tarkoin harkittu kokonaisuus hemmottelua, ihonhoitoa sekä aromaterapiaa, jotka valmistetaan ja pullotetaan käsin Mayn pienellä studiolla Los Angelesissa.

Tervetuloa matkalle May Lindstromin maailmaan.

DSC_0105

Mayn The Honey Mud puhdistussilkki ja Jasmine Garden Botanical Mist ovat aisteja hivelevä hemmottelukaksikko, jotka sopivat kaikkien ihotyyppien hellimiseen. Näiden kahden tuotteen ansiosta päivittäinen kasvojenpuhdistustuokio muuttuu aistielämykseksi ja mielikuvamatkaksi paikkaan, jossa saamme kosketuksen kauneutemme syvimpään olemukseen.

Jo ensikosketus täyteläisen pehmeään Honey Mudiin kertoo, että nyt puhutaan aivan erilaisesta ihonhoidosta, kuin minkään muun sarjan kohdalla. Toffeentuoksuista silkkiä unohtuu hieromaan kasvoilleen onnellisena eikä sitä raaskisi poistaa lainkaan – kenties tämän vuoksi tuotetta voikin käyttää myös ravitsevana naamiona.

Raakahunaja on kaikkia ihotyyppejä hellivä ravintococktail ja sopii oikein hyvin myös rosacealle ja herkälle iholle. Yhdessä kolloidisen hopean kanssa puhdistussilkki rauhoittaa tulehduksia, punoitusta ja ärsytystä.

Honey Mud kannattaa poistaa iholta kuumaan veteen kostutetulla kasvopyyhkeellä tai musliiniliinalla.

Jasmin Garden on hemmottelevin ja ylellisin kasvovesi, jonka tiedän – satumaista ja mystistä jasmiinisumua. Kolloidinen hopea ja hamamelisvesi rauhoittavat tulehduksia, torjuvat epäpuhtauksia ja supistavat ihohuokosia. Punoitusta vähentävä, kosteuttava ja rauhoittava kasvosuihke sopii kaikille ihotyypeille kirkastavaksi hoitonesteeksi.

DSC_0022

The Clean Dirt täydentää puhdistusrituaalin Honey Mudin kanssa ja suosittelenkin lämpimästi hankkimaan nämä molemmat tuotteet yhdessä, jotta kokonaisuus ei rikkoutuisi.

The Clean Dirt on kuoriva ja ja ihoa kirkastava sekoitus lämmittäviä yrttejä, valkoista ja punaista marokkolaista rhassoul-savea sekä punaisen meren suolaa. C-vitamiini parantaa ihosolujen uusiutumista ja kirkastaa ihoa. Kaneli, neilikka ja kurkuma antavat iholle tervettä hehkua ja lämmittävät ihoa.

DSC_0055

Jauhetta kaadetaan kämmenkuppiin noin teelusikallinen ja tipautetaan sekaan muutama pisara vettä, jonka kanssa jauhe aktivoituu pehmeäksi mousseksi. Clean Dirt puhdistaa huokoset putipuhtaiksi, karkottaa tehokkaasti mustapäitä, mutta jättää ihon ihanan pehmoiseksi eikä vahingoita ihoa mekaanisesti.

Syväpuhdistavaa savea voi käyttää puhdistuksen täydentäjänä noin kolmesti viikossa ja se sopii kaikille ihotyypeille aivan herkintä ihoa ja rosaceaa lukuunottamatta.

DSC_0101

The Youth Dew öljyseerumi on makean luumun, kirpeiden sitrusten ja pehmeiden kukkasten tuoksuinen ylellinen, kahdenkymmenen öljyn ja ubikinoni koentsyymin sekoitus, joka saa ihon hehkumaan nuorekkaana, silottaa juonteita, tekee ihon pinnasta silkinpehmeän ja antaa iholle kevyen päivettyneen sävyn beetakaroteenin ansiosta.

DSC_0035

Öljyseos on äärimmäisen ravinnetiheä ja May onkin valinnut siihen kasviöljyjen aateliston: avokadoa, valkohilppaa (meadowfoam), luumua, tyrniä, ruusunmarjaa, granaattiomenaa, tamanua, purasruohoa, kukuipähkinää ja iltahelokkia. Eteeristen öljyjen aromaterapeuttinen sekoitus on greippiä, makeaa appelsiinia, sitruunaa, nerolia, ruusua sekä porkkanaa.

Youth Dew sopii hyvin kaikille ihotyypeille ja se kannattaa levittää aina kasvovedellä kostutetulle iholle, mielellään kosteuttavan seerumin päälle.

DSC_0115

Sininen Blue Cocoon on herkkää, ärtynyttä ja vaurioitunutta ihoa rauhoittava ja ihoa tehokkaasti uudistava kauneusbalsami kaikille ihotyypeille, joka sopii hyvin myös tehohoidoksi silmänympärysiholle sekä huulille. Syvä turkoosinsininen väri ja pehmeän makea tuoksu ovat peräisin kamomillakasvi blue tansyn eteerisestä öljystä, jossa on erittäin korkea atsyleenipitoisuus. Atsyleeni rauhoittaa ihoa tehokkaasti.

Blue Cocoonin öljyt (camellia, marula, yangu, baobab, kaakavoi, sheavoi) sulavat iholla kosketuksesta ihanan ohueksi ja balsamin lumoava tuoksu tyynnyttää mieltä sekä aisteja – täydellinen tuote rauhoittumiseen hektisen päivän jälkeen juuri ennen nukkumaanmenoa.

DSC_0061

The Problem Solver on varsin osuvasti nimetty iho-ongelmien korjaaja, joka sopii kaikille ihotyypeille herkintä ja rosacea-ihoa lukuunottamatta. Tämän naamion kanssa on turha yrittää kiirehtiä: valmistaudu varaamaan rauhallinen hetki, jonka voit huoletta omistaa täysin itsellesi –  vaikutusaika on nimittäin kolme varttia.

Naamio sisältää valkoista ja punaista savea, merisuolaa, raakakaakaota, C-vitamiinia, vaniljaa, laventelia, gotu kolaa, rohtosalkonjuurta ja väinönputkea, jotka kirkastavat ihoa, imevät epäpuhtauksia, supistavat huokosia, tasoittavat ihon pintaa ja silottavat juonteita. Lämmittävät mausteet cayanne, kaneli, neilikka, muskotti ja kurkuma vilkastuttavat mikroverenkiertoa ja heleyttävät ihon väriä.

DSC_0120

Naamion voi sekoittaa keramiikkataiteilija Melissa Brownin Maylle valmistamassa savikulhossa ja levittää iholle Mayn omalla naamiosivelmellä. Jokainen savikulho on täysin uniikki käsintehty taideteos, jonka pohjalle on poltettu Mayn tuotteiden symboli, voikukka, 24 karaatin kullalla.

Noin ruokalusikalliseen jauhetta sekoitetaan saman verran vettä. Sodium bikarbonaatin ansiosta naamiosta sekoittuu ihanasti kupliva mousse, joka on kuin kirsikka kakun päälle tälle täydellisen kokonaisvaltaiselle kauneudenhoitohetkelle.

DSC_0092

Vartalon hellimiseen May on luonut The Good Stuff vartaloöljyn, joka käärii ihon jokaisen sopukan ylelliseen kosteuteen. Öljyn tuoksua on miltei mahdoton kuvailla, niin ihanasti se kiusoittelee aisteja ruusun, ylang ylangin, kaakaon ja laventelin täydellisellä liitolla.

Good Stuffissa yhdistyvät nopeasti imeytyvät ja ihoa tehokkaasti ravitsevat ja korjaavat kasviöljyt jojobaa, macadamiaa, oliivia, luumua, auringonkukkaa ja tyrniä.

DSC_0020

Tyrniöljyn sisältämän beetakaroteenin sekä pienen pienten kultaisena kimaltavien mineraalihippusten ansiosta iho saa kauniin ja luonnollisen hehkun.

Öljy kannattaa hieroa kostealle iholle ja sillä voi valella itsensä päästä varpaisiin – kevyt öljy sopii tuuheuttamaan myös luonnonkiharoita hiuksia.

Talviaikaan Good Stuff toimii hienostuneena täydennystuotteena vartalonhoidossa ja sitä voi sekoittaa muutaman tipan vartalovoiteen joukkoon tai hieroa voiteen päälle. Kesällä tai kosteassa ilmastossa öljy sopii kosteuttajaksi sellaisenaan ja lisäksi sillä voi heleyttää käsivarsia, olkapäitä, dekolteeta ja sääriä juhliin.

DSC_0131

Olen yhtä mykistynyt joka ikinen kerta tarttuessani johonkin Mayn kauniista lasipulloista. Naisen luomien tuotteiden ansiosta ihonhoitohetkistä on tullut entistä viipyilevempiä ja nautinnollisempia. Ihonhoitoa rakkaudella.

Mitä ihanuuksia teidän May-kokoelmastanne jo löytyy?

DSC_0009

Tuotteet saatu testiin Naturellesta

Tummanvihreät marmorialustat Peroba

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Jennie sanoo:

    Ei mitään vielä, mutta himoitsen kokeiltavaksi clean dirtia, jumalaisen väristä balsamia ja erityisesti The problem solveria. Sanon vaan, että jos ei naista saa mikään pysähtymään kiireiden keskellä itsensä äärelle niin näillä puteleilla saattaisi olla aika korkeat mahdollisuudet. Itsehän olen jo niin syvällä että en tarvitse motivaattoreita, mutta näitten kanssa mennään jo koukutustasolle <3

    • Clean Dirt on uusin ihastukseni! Problem Solveria kun olen ehtinyt jo käyttää onnellisesti viime syksystä lähtien. Ja juuri näin – viimeistään Mayn tuotteet saavat naisen pysähtymään itsensä äärelle! Yksikään tuote kun ei ole mikään 3 in 1 pikatuote, vaan koostumusten kanssa saa olla todella läsnä sille, mitä tekee. Kaivan Mayn tuotteet esille aina, kun haluan rauhoittua tai on ollut jotain kurjaa mielen päällä, kuten tällä viikolla. Heh, Problem Solver selvittää myös henkiset sotkut 🙂

  2. Jennie sanoo:

    Ja joku vielä väittää, että kauneuden hoito on pinnallista 😉 Huiput nimet on valittu tuotteille!

  3. Mari Vee sanoo:

    Meikäläisellä on Problem Solver ja naamio on aivan käsittämättömän ihana ihon puhdistaja varsinkin nyt kun iho kukkii ja kiukuttelee hormonaalisista syistä, stressistä ja e-pillereiden lopetuksesta. Tämä ihmenaamio rauhoittaa ihoni kun on pahin näppykatastrofi. Myös Clean Dirt on ihana ja sitä käytän muutamana iltana viikossa ns kuorintatyyppisesti ja pesen hampaat sillä aikaa kun vaikuttaa hetken. Eli omistan siis tällä hetkellä nuo kaksi ja putelit ovat sen verran isot, että niistä kyllä riittää piiiitkäksi aikaa. Honey Mudia tekisi mieli kokeilla, mutta erityisesti Blue Cocoon olisi ihana saada, mutta kukkaro sanoo tässä vaiheessa ei, kun seerumeita, öljyjä ja voiteita on riittämiin ja pitää ensin käyttää niitä loppuun (ostin äskettäin mm sen NYR rose beauty elixiirin). Kesäksi kiinnostaisi Goof Stuff, koska rakastan tuollaisia vartaloöljykä kesällä. Hinta vaan kammottaa eli joka päivä ei raaski laittaa. Ehdottomasti seuraavaksi iostan kuitenkin kasvovedes, koska se on järkevän hintainen ja kasvovesiä kuitenkin on hyvä olla paria sorttiakin koska parista hyvästä on kiva valita. Minulla on tällä hetkellä Sukin suihkutettava kasvovesi, jota vuorottelen Patykan Hamameliksen kanssa kun ihoninon tosiaan vähän vaikea. Mayn kasvovesisuihke kiinnostaisi vaihtelun vuoksi Sukille, mutta olisikohan Suki kuitenkin räjähtäneelle iholleni nyt parempi kuitenkin. Mutta kun mieli tekis toi May…

    • Sanoisin, että kokeilulistasi ykkönen on Honey Mud… aaaah, tuo hunajainen kinuskikastike! Jasmin Garden sopii sinulle oikein hyvin, varsinkin, jos se on Sukin rinnalla. Patykan Hamamelishan on nimenomaan hamamelisvettä piparmintulla höystettynä, Jasmin Garden on myöskin hamamelispohjainen, mutta mukana on myös kolloidinen hopea sekä tujaus kasveja. Kolloidinen hopea tekee hyvää ärtyneelle iholle ja kaikenlaisille kiukutteleville näppylöille, joten liputtaisin kyllä tämän puolesta. Ja kyllä, hyvä käyttää edelliset seerumit ja öljyt tyhjiksi ennen kuin hamstraa uusia. Onneksi putsarit ja kasvovedet kuluvat niin nopeasti, että niitä voi vaihdella 🙂

  4. Anna sanoo:

    Valitettavasti en omista vielä mitään Mayn ihanuuksia. Naamio on ehdottomasti hankittavien listalla keväämmällä. Honey Mud ja Jasmin Garden kiinnostavat myös kovasti 🙂

  5. Nuppu sanoo:

    Omasta MLS kokoelmastani löytyy Problem Solver ja Blue Cocoon. Hetken aikaa arvoin Blue Cocoonin kanssa, että onko ihan hulluutta maksaa noin paljoa kasvojen hoitotuotteesta, mutta testerin loputtua oli vain pakko saada purnukka omaksi. Eikä oo kaduttanut hetkeäkään, balmi on ihan täydellinen: tehokas, ihanan tuntuinen ja mikä tuoksu! Voi kun siitä tehtäisiin vielä hajuvesi 🙂
    Problem Solver on kanssa ollut mahtis tuote, tuntuu oikein toimivalta hieman epäpuhtaalla iholla ja lisäksi purkin koko yllätti positiivisesti, jauhetta riittää pitkäksi aikaa.
    Honey Mudia olen myöskin testerin verran kokeillut ja se olikin ainut tuotteista joka ei ihan täysin sytyttänyt, ihana tuoksu ja koostumus, mutta olen koukussa Sukin puhdistusvaahtoon, ja sen riittoisuuteen (lokakuussa ostamani purkki on vasta puolivälissä).
    Seuraavaksi haluaisin Jasmin Gardenin, jasminin tuoksu on vaan niin ihana!
    Upea sarja kyllä, hienoa, että näitäkin saa jo Suomesta! 🙂