Beauty

Lumene Harmonia luonnonkosmetiikan lähteillä

Beauty | 24.10.2017 | Katja Kokko

En olisi kuuna päivänä uskonut, että vielä koittaa sekin päivä, kun kirjoitan blogissani Lumenesta, mutta se päivä koitti tänään, nyt. Tämän täytyy merkitä sitä, että jokin pyörä maailmankaikkeudessa on pyörähtänyt uuteen suuntaan.

Vuosikausien ajan minua on kaunistelematta ottanut päähän Lumenen tapa markkinoida tuotteitaan puhtailla suomalaisilla raaka-aineilla, kun niiden sisältö on ollut pääosin jotain ihan muuta. Tämä on ärsyttänyt erityisesti sen vuoksi, että Lumene on vanha yritys, jolla on vahva asema Suomessa ja se tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Lisäksi yrityksellä on oma tehdas Suomessa ja valta päättää millä purnukat täytetään. Olen nähnyt vuosien ajan valtavan potentiaalin massiiviseen maailmanvalloitukseen: Lumenella on ollut koko ajan kaikki mahdollisuudet tehdä Nokiat kosmetiikkamarkkinoilla. Itse toivon, että luonnonkosmetiikka tekisi mittavan vallankumouksen maailmanlaajuisesti. Siihen tarvitaan avuksi isompia voimia kuin pelkästään tiedostavien kuluttajien vaatimukset: myös isojen yritysten tulee olla suunnannäyttäjiä.

Itselläni on kuitenkin ollut mielikuva, että Lumenella ollaan luonnonkosmetiikkavastaisia. Olen saanut lehtijuttujen perusteella yrityksen innovaatio- ja tuotekehitysjohtajasta Tiina Isohannista kuvan, että luonnonkosmetiikka ei kiinnosta häntä vaikka pohjoisen marjat ovatkin olleet useita vuosia tuotteiden tehoaineina. Siispä olen seurannut sivusta Lumenen parin vuoden takaista brändiuudistustusta ja aina välillä avautunut harmittelemaan aihetta ystäväpiirissäni.

Pari viikkoa sitten sähköpostiini tupsahti kutsu Lumenen uuden tuotelinjan lanseeraukseen. Deletoin sen avaamatta koko kutsua, koska miksikäs minä mihinkään Lumenen tapahtumaan osallistuisin? Lanseerauksesta tuli muistutus lähempänä tapahtumaa, sekin meni suoraan roskakoriin. Viimeinen muistutus vaikutti jo sen verran henkilökohtaiselta, että päädyin klikkaamaan auki meilissä olleen videokutsun. Video oli todella kaunis. No ainakin brändäys on napakymppi, ajattelin. Jokin syvempi mielenkiinto minussa kuitenkin heräsi ja surffasin Lumenen sivuille katsomaan joko uudet tuotteet löytyvät sieltä. Ja siellä ne olivat, raaka-aineluetteloineen. Vetäisin päiväkahvit väärään kurkkuun incejä lukiessani. Tavasin niitä epäuskoisena ja varovaisen toiveikkaana: nehän näyttivät ensi vilkaisulta täyttävän luonnonkosmetiikan kriteerit tai ainakin ripoivat himaa. Olin pakahtua uteliaisuudesta ja ilmoittauduin välittömästi tuotteiden lanseeraukseen vaikka tapahtuma oli kaiken lisäksi heti I Love Me -messujen jälkeisenä maanantaina. Minun oli kuitenkin päästävä paikan päälle ottamaan selvää voiko tämä todella olla totta.

Kysymysmerkit koskivat lähinnä hajusteita sekä paria emollienttia ja yhtä säilöntäainetta, joita en tunnistanut. Ja hajustehan on incissä aina nimellä parfum, olipa kyseessä sitten luonnollinen tai synteettinen, joten hajusteiden kohdalla ei voi ikinä tietää kummasta on kyse, ellei kysy valmistajalta (tai valitse luonnonkosmetiikkaa). Joka tapauksessa tajusin inciä lukiessa, että vaikka listalta löytyisikin pari sertifioidussa luonnonkosmetiikassa kiellettyä ainetta, tuotteet hipovat 100 % luonnollista. Seuraavaksi syynäsin kaikkien muidenkin tuotelinjojen incit ja olin aivan hämilläni mitä niille oli tapahtunut sitten viime näkemän: tuotteissa oli tapahtunut ihan huikea upgreidaus, vaikka muita tuotelinjoja en blogiin enkä omaan kylppäriin kelpuutakaan. Parin vuoden takainen brändiuudistus ei siis koskenut vain Lumenen ulkoasua, vaan myös tuotteiden sisältöä.

Uusi tuotelinja on nimeltään Lumene Harmonia. Lanseeraustilaisuudessa oli paikalla Lumenen innovaatio- ja tuotekehitysjohtaja Tiina Isohanni, joka kertoi tuotteiden raaka-aineista. Nykäisin häntä välittömästi hihasta virallisen osuuden jälkeen ja esitin hänelle liudan kysymyksiä. Ensinnäkin: kaikki Lumenen ihonhoitotuotteet ovat nykyään 80-98 % luonnollisia. Uusi tuotelinja Harmonia on 95-99 % luonnollinen. Toiseksi: Harmonian tuoksukomponentit ovat luonnollisia. Kolmanneksi: Harmonian emulgaattorit ovat luonnollisia. Neljänneksi: säilöntäaineissa ei ole ns. pahiksia.

Kysyin Tiinalta suoraan, mitkä aineet ovat synteettisiä ja säilöntäaineethan ne ovat, mutta listalta löytyy ne ihan samat potassium sorbatet, mitä käytetään myös sertifioidussa luonnonkosmetiikassa (esim. potassium sorbate on luontaisen kaltaisen aine, eli molekyylikoostumukseltaan luonnollinen, mutta se valmistetaan synteettisesti.)

Tutkailin muutaman (huom. en joka ikisen) raaka-aineen kohdalla, salliiko COSMOS (eurooppalaisten luonnonkosmetiikkasertifikaattien kattojärjestö ja yhdessä perustama sertifikaatti, joka pyrkii yhteinäistämään luonnonkosmetiikan standardeja) niitä. Lähes kaikissa uusissa tuotteissa on Ethylhexylglyceriniä (säilöntäaine ja ihoa hoitava aine), jota ei sallittujen aineiden listalta löytynyt. Muistin kuitenkin satavarmasti, että jossain luonnonkosmetiikkatuotteessa olen siihen törmännyt. Epäilin, että jossain jenkkituotteessa, koska Jenkeissä ei ole varsinaisia luonnonkosmetiikan sertifikaatteja ja sen vuoksi raaka-aineissa on usein hienoisia eroja eurooppalaisiin luonnonkosmetiikkatuotteisiin verrattuna. Aikani kaiveltuani löysin kyseistä raaka-ainetta Juice Beautyn Stem Cellular -tuotteista. Summasummarum, Harmonia-tuotteista ei löydy mitään sellaista mitä pitäisi mielestäni erityisesti vältellä, mutta eri asia on sitten se, kuinka aidosti hoitavia tuotteet ovat. Puhutaan siitä kohta.

Huomautettakoon vielä, että tuotteet sisältävät myös fenoksietanolia, joka on säilöntäaine. Sitä eivät kaikki luonnonkosmetiikan sertifikaatit salli, koska aineen ärsyttävyydestä löytyy kiisteltyä tietoa puolesta ja vastaan (ja voin vakuuttaa, että tietolähteitä on tullut aikoinaan koluttua aamun pikkutunneille asti). Kyseistä ainetta käyttää kuitenkin useat ei sertifioidut luonnonkosmetiikkamerkit. Myös Soil Associationin sertifioimista tuotteista sitä löytyy, jonka kriteerit puolestaan luomupitoisuuksille ovat tiukemmat kuin muilla sertifikaateilla. Soil Association on osa uudistunutta COSMOS-sertifikaattia, joten uskon, että fenoksietanoli tulee häviämään myös Soilin tuotteista. Aikoinaan myös Ecocert salli fenoksitanolin. Itse en tätä ainetta välttele ja perustan näkemykseni usealle eri lähteelle sekä aina tuotteen muodostamalle kokonaisuudelle. Toki jos voisin itse päättää, heivaisin aineen tuotteesta, koska vaihtoehtoja ei kiistellyistä aineistakin löytyy.

Erittäin positiivinen yllätys oli se, että tuotekehitysjohtaja Tiina ei vaikuttanut millään tavalla luonnonkosmetiikkavastaiselta vaan päinvastoin: hän nimenomaan puhui siitä, että luonnolliseen suuntaan ollaan menossa. Brändiuudistuksen kohdalla vaatimus oli jo, että 80 % Lumenen raaka-aineista tulee olla luonnollisia ja Harmonian kanssa mentiin vielä pidemmälle. Tiedustelin ovatko he harkinneet tehdä tuotelinjaa, jolle haettaisiin luonnonkosmetiikan sertifikaatti ja Tiina kertoi, että siitä on käyty keskustelua. Anteeksi, mutta nyt minä huudan täältä suureen ääneen, että alkakaa nyt ihmeessä kehittämään tätä seuraavaksi! Luonnonkosmetiikan sertifikaatilla varustettu Lumene tuoteperhe olisi sellainen hitti, että päätäni huimaa pelkkä ajatuskin. Tunnen sen luissa ja ytimissäni! Viimeksi tänään huokailin taas ihastuksesta ruotsalaisia kohtaan, kun lähetti toi ovelleni ruotsalaisen Estelle & Thildin kesällä lanseeratut meikit. Olisipa ollut hienoa, jos purnukat olisi olleet Lumenen.

Suhtaudun melko tunteella Lumeneen, koska olen miettinyt monta vuotta yrityksen mahdollisuuksia supermenestykseen luonnonkosmetiikkamaailmassa. Aina puhutaan siitä, miten meillä on Suomessa osaamista ja potentiaalia, mutta sitä ei uskalleta käyttää. Tai että kovasti yritetään, mutta hommat menee sitten kuitenkin vain vähän sinne päin (kuten esimerkiksi siinä, että mielikuva Suomesta on puhdas luontomme vuoksi, mutta sitten kosmetiikka, jota markkinoidaan meidän luonnolla onkin oikeasti synteettistä. Eihän se nyt ihan nappiin mene silloin.) Lumenella on olemassa ihan kaikki palikat ja huippuosaaminen, kunhan oikeasti uskoo siihen, että tämä on se suunta, johon maailma menee ja johon sen pitäisi mennä. Sehän olisi mieletön kunnia ja etuoikeus olla toteuttamassa tällaista muutosta ja viedä suomalainen osaaminen maailmankartalle ihan uudella tavalla.

Teitä ihan varmasti kiinnostaa itse tuotteetkin, joten puhutaan niistä seuraavaksi. Marjoista ei tarvitse puhua, niistä Lumene on puhunut jo monta vuotta ja kyllä Harmonia-tuotteistakin suomalaisia marjoja löytyy, mutta avain raaka-aineet ovat kuitenkin jotain muuta: pakurikääpää, turvetta ja lähdevettä.

Pakurikääpä on superfoodia iholle. Se sisältää huikean määrän antioksidantteja. Vertailun vuoksi: ORAC-indeksi, jolla mitataan antioksidanttitehoa on mustikalla 4670 ja pakurikäävällä 96 800. Lisäksi pakurikääpä sisältää yli 200 iholle hyödyllistä komponenttia, kuten superoksidaasidismutaasia (joka on huikean tehokas antioksidanttinen entsyymi), rauhoittavaa ja punoitusta vähentävää beetaglukaania sekä B-ryhmän vitamiineja ja mineraaleja, kuten kalsiumia ja magnesiumia.

Turve on puolestaan iholle tärkeiden rasvahappojen ja mineraalien lähde. Sinkki rauhoittaa tulehduksia, kupari tehostaa kollageenin muodostumista ja magnesium tukee ihon kosteustasapainoa. Lisäksi turve sisältää humushappoja, jotka kirkastavat ihoa samalla tavalla kuin AHA-hapot. Turvenaamion kirkastavan vaikutuksen huomaakin välittömästi.

Lumenen käyttämä lähdevesi on kotoisin salaisesta lähteestä Lapista, missä se suodattuu jääkauden muodostaman sorakerroksen läpi. Tämän ansiosta lähdeveden pH on noin luokkaa 7, kun kosmetiikassa yleisesti käytetyn puhdistetun veden pH on korkeampi. Ihon pH on puolestaan hapan (välillä 3,5-5,5) ja sen tulee säilyä happamana, jotta ihon hyvillä bakteereilla on suotuisa kasvuympäristö ja ihon entsyymitoiminta pysyy yllä. Lähdevesi on siten loistava valinta kosmetiikkaan.

Harmonia-tuoteperheestä löytyy tällä hetkellä seitsemän tuotetta: rentouttava tuoksukynttilä, puhdistusvaahto, turvenaamio, kosteusvoide, kosteusbalsami, seerumi ja vartalovoide. Joulun alla tuoteperhe täydentyy vielä vartalokuorinnalla. Sain ihonhoitotuotteet testiin seerumia lukuunottamatta (joka kyllä jäi kaivelemaan, sillä seerumi vaikuttaa naamion ja balmin lisäksi kaikista kiinnostavimmalta tuotteelta). Joukosta löytyi pari suosikkia ja todettakoon yhteisesti, että tuotteissa on todella ihana ja lempeä puhtaan suomalaisen metsän tuoksu.

Puhdistusvaahto sisältää mielestäni liian voimakkaan pesevän (synteettisen) aineen, miedompiakin vaihtoehtoja löytyy luonnollisista pinta-aktiivisista aineista useita. Saven ja turpeen yhdistelmä tekevät kuitenkin puhdistusvaahdsta ihanan käyttää ja se muistuttaa koostumukseltaan hieman Essen savipohjaista Refining Cleanseria (siitä Lumenelle vinkki tuotteen paranteluun).

Turvenaamio oli ehdottomasti ihanin Harmonia-tuote ja tulen taatusti käyttämään sen viimeistä pisaraa myöten loppuun. Naamio sisältää turpeen ja saven lisäksi suomalaista kauraöljyä, pakurikääpää, variksenmarjamehua ja mustaherukansiemenöljyä. Naamio on todella miellyttävä käyttää, koska se ei kuivu iholle kiristäväksi kipsiksi ja se kirkastaa sekä rauhoittaa ihoa todella tehokkaasti. Tälle tuotteelle iso suositus!

Kosteusvoide ei valitettavasti vakuuta minua hoitavuudellaan, koska se on käytännössä hajotetuista kasviöljyistä valmistettu, vaikka hoitavista öljyistä löytyy mm. manteli- ja jojobaöljyjä. Kosteusvoiteessa inci-listan alkupää kuitenkin paljastaa tuotteen aidon hoitavuuden ja yli 90 % tuotteen formulasta. Voiteelle on haluttu silkkinen ihotuntuma, koska kuluttajat kuulemma toivovat sitä. Uskallan olla eri mieltä: ihoa ei hoideta millään ihotuntumalla ja upeita, aidosti hoitavia emulsioita saa kyllä aikaan ilman hajotettuja turhakkeita kokonaisia kasviöljyjä käyttämällä. Tästä on pilvin pimein esimerkkejä luonnonkosmetiikassa. Toisinaan näitä hajotettuja kasviöljyjä (nk. esteriöljyjä) käytetään niiden edullisuuden vuoksi ja siksi niitä näkee paljon edullisessa luonnonkosmetiikassa, mutta syy niiden käytölle voi olla myös ihotuntuma. Vähän niinkuin vaahtoa muodostavat aineet: halutaan vaahtoava putsari, vaikka iho ei hyödy siitä millään tavalla vaan päinvastoin, hydrolipidikalvo vain kärsii siitä. Tässä toivoisin Lumenen vielä parantavan.

Sama koskee balmia, joka on tosi ihanan tuntuinen, mutta ei siihen olisi tarvittu aitojen kasviöljyjen ja -vahojen lisäksi mitään koostumusta muokkaavia aineita vähentämään ravitsevuutta ja hoitavuutta. Valitsemalla rasvahappokoostumukselta kevyitä öljyjä balmista saa myös ohuen ja miellyttävän ilman vettä. Mutta en silti teilaa tuotetta täysin, sillä juuri tämän tuotteen inci oli ensimmäinen, jota rupesin tutkimaan kun olin tukehtua kahviini. Balmi on erinomainen perustuote kuiville ihoalueille, kuten kyynärpäille, huulille ja kantapäille.

Vartalovoiteeseen tykästyin myös kovasti, sillä pidän ohuista vartalovoiteista ja niissä en ole niin tarkka raaka-aineluettelon alkupään suhteen.

Harmi, että seerumi jäi nyt kokeilematta, mutta kenties käyn sen vielä uteliaisuudesta ostamassa, kun tässä kerta innostuttiin. Vaikka Lumene joutui nyt tehosyyniin ja kirjoitan erittäin harvoin tuotteista, joista on paljon ns. kritisoitavaa, niin viestini on silti positiivinen, koska olen todella ilahtunut tästä kehityksen upeasta suunnasta, jota en ollut uskonut ikinä tulevan. Toivon todella, että kehitys entistä parempaan ja vielä hoitavampaan jatkuu ja saamme tulevaisuudessa kauppojen hyllylle sertifikaatilla varustettua Lumene-luonnonkosmetiikkaa.

Kiitos Lumene!

Oletteko kokeilleet uusia Harmonia-tuotteita?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , ,