Beauty

Ihoa kaunistavaa sielunhoitoa

Beauty | 8.10.2014 | Katja Kokko

Liinun-w2400-23

Kävin edellisen kerran kasvohoidossa ja ihonpuhdistuksessa kesäkuussa. Oikeastaan hoidolle ei ole sen jälkeen ollutkaan tarvetta, sillä tehokkaat hedelmähapot ja puhdistava seerumi ovat pitäneet tukkeumat ja mustapäät melkoisen hyvin loitolla. Kesän vaihtuminen syksyksi tekee kuitenkin iholleni yleensä tepposet eikä tämäkään syksy ole ollut poikkeus. Siksipä Karoliina Rauhalan kutsu kasvohoitoon hänen Liinu’n Organic Beauty -hoitolaansa tuli juuri kreivin aikaan.

Olen ollut Karoliinalla hoidossa kahteen otteeseen aiemminkin, pari vuotta sitten ruotsinlaivalla. Ihollani oli vieläkin muistijälki Karoliinan hyvistä käsistä, joten tiesin suurinpiirtein mitä odottaa. Paitsi että odotukseni jäivät valovuosien päähän todellisuudesta – joka oli jotain niin ihanaa, että tämä postaus sopisi paremminkin kategoriaan keho & mieli. Kyseessä oli nimittäin kaunistava sielunhoito pelkän kasvohoidon lisäksi.

Karoliinan hoitola sijaitsee Kalliossa Fleminginkadulla Kemikaalicocktailin Noora Shinglerin työhuoneen Suuri & Mahtava yhteydessä. Ei kannata antaa työhuonesijainnin hämätä, sillä astuessaan Karoliinan hoitotilaan astuu aivan toiseen maailmaan, josta huokuu rauha ja harmonia.

Liinun-w2400-7

Karoliinan tarjoillessa minulle teetä keskustelimme hieman ihostani ja suunnittelimme hoitoa. Ihoni on omasta mielestäni täydellisessä kunnossa tällä hetkellä. Siinä on kimmoisa rakenne ja kaunis hehku ihan ilman meikkiäkin. Tukkeumia ja mustapäitä ihooni tulee jonkin verran ja kuten sanottua, se reagoi vuodenaikojen muutoksiin. Kesän jälkeen ihossani on myös pintakuivuutta, mutta ei niin pahasti, ettäkö se sameuttaisi ihoa tai pinta hilseilisi. Täyteläisemmälle kosteusvoiteelle on kuitenkin jo tilausta.

Teen juonnin lomassa hypistelin Karoliinalla myynnissä olevia RMS Beautyn meikkejä, joita voi ostaa hoitolan lisäksi myös hänen verkkokaupastaan. Uusi kirkkaanturkoosi voidemainen luomiväri houkuttaisi, sitä voisi kokeilla yhdessä Zuiin puuterimaisen Mermaid-luomivärin kanssa. RMS Beautyn väreissä on hämmästyttävät pigmentit, pieni sipaisu turkoosia väriä oli myös iholla kirkas, samoin ihana överiliila huulikiilto. RMS Beautyn lisäksi Karoliinalla on myynnissä Suki, Patyka, miestensarja 66/30, Sacred Nature ja Kure Bazaar.

Liinun-w2400-6

Karoliina ehdotti minulle anti-age hoitoa, jonka alkuun yhdistäisimme mekaanisen ihonpuhdistuksen. Hoidossa erityistä olisi kuiville kasvoille tehtävä ihon sidekudosta stimuloiva hieronta, jolla pyritään lisäämään ihon omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa, mikä johtaa ihon kiinteytymiseen. Samalla saadaan parannettua ihokerrosten keskinäistä vuorovaikutusta, jolloin ikääntymisen myötä kimmoisuutta menettävä tyvikalvo saa uudelleen joustavuutta. Sidekudoshieronnan vaikutukset Karoliina on todennut usean asiakkaan kohdalla ja hoitoa voidaan ottaa iholle buustaavana sarjana viikottaisella tahdilla tai parin kuukauden välein ylläpitohoitona.

Aluksi Karoliina putsasi iholta meikin ja teki heti sen jälkeen mekaanisen ihonpuhdistuksen ihomatoraudalla, eli poisti tukkeumat ja mustapäät. Tämä oli jännä järjestys, sillä yleensä putsaus tehdään kuorinnan jälkeen, mutta minun ihomatoni kuulemma olivat varsin helppoja tapauksia putkahtamaan ulos koloistaan, joten järjestys sopi vallanmainiosti. Näin myös hoidon ikävin osuus oli takana heti alkuun ja sen jälkeen sain vaipua täydelliseen transsiin. Eikä muuten mennyt varmaan viittä minuuttia kauempaa, kun jo matkasin jossain aivan muualla.

Liinun-w2400-19

Sidekudoshieronta oli lähes maaginen kokemus. Hoidon jälkeen minun oli pakko tarkistaa käyttikö Karoliina apuvälineenä jotain puolaa, jolla rullasi ihoa. Mutta ei, aito käsityö oli kyseessä ja todella taidokas semmoinen. Ehdottomasti mielenkiintoisin kasvohieronta, jonka olen koskaan saanut.

Karoliina käytti iholleni Comfort Zonen Sacred Nature luonnonkosmetiikkalinjan hedelmähappokuorinnan ja sen vaikuttaessa sain päähieronnan. Päähieronta on mielestäni taitolaji – sen joka osaa tai ei. Karoliinalla on päähieronnan taiat hyppysissä ja hieronta oli kirjaimellisesti taivaallinen kokemus. Voisin aivan hyvin ostaa kaksi tuntia pelkkää päähierontaa. Aah.

Liinun-w2400-35

Hedelmähappojen jälkeen Karoliina teki kasvoilleni nesteenpoistohieronnan, joka antaa poskien hamsteripusseille kyytiä. Samalla koko ihon vastustuskyky paranee, kun kuona-aineita saadaan huuhdeltua pois. Kyseessä oli siis lymfakiertoon vaikuttava hieronta, jonka liikkeet olivat sivelevämpiä ja tiiviimpiä kuin varsinaisessa lymfahieronnassa. Tässä vaiheessa päässäni ei ollut ainuttakaan ajatusta, vaikka havainnoin samalla todella tarkkaan mitä hoidossa tapahtui. Tämä on itselleni hoidoissa käymisessä haasteellisinta. Havainnoin yksinkertaisesti pienimpiäkin yksityiskohtia kuten musiikkia, huoneessa kuuluvia ääniä, rapiseeko paperit, koliseeko kulhot, loriseeko vesi, kopistaako hoitaja kengillään lattiaa, ovatko kompressit tarpeeksi lämpimät, siis aivan kaikkea. Mikäli pääsen siihen tilaan etten huomaa yhtikäs mitään muuta kuin pikkuhiljaa syvenevän täydellisen rentoutumisen, ollaan viiden tähden paratiisissa – tai Liinu’n Organic Beautyssa.

Tiibetiläisten äänimaljojen kumahdusten kantautuessa hoitolan kaiuttimista Karoliina levitti kasvoilleni naamion ja siirtyi täysin äänettömästi ja huomaamattomasti hieromaan jalkani. Jalkapohjissani on ollut viime talvesta lähtien hyvin kipeitä triggerpisteitä, joten pyydän jalkahieronnan aina kun mahdollista (onnekkaita olette te, joilla on kotona oma jalkahieroja!). Jalkahieronta oli lähes yhtä taivaallinen kuin päähieronta (jota ei voita mikään). Tajusin olevani täydellisessä hoidossa aivan täydelliseen aikaan. Viime kuukaudet ovat olleet yhtä hullunmyllyä ja vaikka olenkin levännyt, en ollut muistanut käydä hoitamassa itseäni. Koko sieluni oli niin sen tarpeessa ettei ole tosikaan.

Liinun-w2400-3

Hoidon päätteeksi Karoliina levitti iholleni Sacred Naturen kosteusvoiteen, jonka hän myös antoi minulle testattavaksi Sukin Balancing Oilin lisäksi. Katsotaan kuinka täyteläisempi voide toimii ihollani, vielä en ole tuota kaunista rasiaa korkannut, sillä käytän edellisten voiteiden rippeet ensin alta pois.

Sain heräillä hoidosta kaikessa rauhassa – olo oli niin ihanan kokonaisvaltaisesti hoidettu kuin vain olla ja voi. Lupasin itselleni varata vielä toisen hoidon ennen joulua.

Karoliina Rauhalan Liinu’n Organic Beauty hoitola sijaitsee Kalliossa osoitteessa Fleminginkatu 2. Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta.

Liinun-w2400-39

Kasvohoito saatu veloituksetta

Kuvat Samuli Alapuranen

Avainsanat: , , , , , , , , , ,