24

Less is More: uusi ja palava tukkarakkaus

Katja Kokko | 17.12.2017

Kaupallinen yhteistyö: Greenlips Beauty, sisältää tuote-edun

Olen vannonnut hiustenhoitotuotteissa lähes täysin yhden ainoan merkin nimiin jo muutaman vuoden. Olen kokeillut markkinoille tulevia uutuuksia säännöllisesti ja pitänyt monesta, mutta palannut aina takaisin luottomerkkini pariin. Tämän syksyn ajan olen tutustunut kunnolla itävaltalaiseen hiustenhoitosarja Less is Moreen, jonka perustajat ovat kemian tohtori ja aromaterapeutti Doris Brandhuber sekä menestynyt hiusmuotoilija Hannes Trummer. Tuotteet ovat korkealaatuisia ammattilaistuotteita, joilla on itävaltainen Bio Garantie -sertifikaatti ja Euroopan tunnetuin sertifikaatti COSMOS on tällä hetkellä prosessissa.

Historiani Less is Moren kanssa juontaa juurensa vuoteen 2012, jolloin olen kokeillut sarjan tuotteet läpi A:sta Ö:hön ja pidin niistä jo silloin todella paljon. Yhdessäkään tuotteessa ei ollut moitittavaa, mutta olin tuohon aikaan melko ehdoton sertifikaateista, joka sarjalta vielä silloin puuttui. Sittemmin tietämykseni luonnonkosmetiikan raaka-aineista ja ns. green chemistrysta on syventynyt niin paljon, että pystyn arvioimaan tuotteita ilman sertifikaattejakin. Less is More ei siis ensi tutustumisella jäänyt elämääni, mutta onneksi sarja teki comebackin kylpyhuoneeseeni tänä syksynä, sillä nyt voin vihdoin ja viimein sanoa, että olen löytänyt uudelleen tämän todellisen luonnollisten hiustuotteiden timantin ja olen rakastunut sarjaan palavasti. Less is Moresta tuli ehdottomasti uusi suosikkini ja luottosarjani!

Less is Moressa parasta on se, että tuotteet ovat todella huippulaatuisia, aidosti hoitavia ja teknisesti toimivia. Hiustuotteilta, jos joltain, vaaditaan teknisyyttä. Usein tämä kuitenkin tarkoittaa kompromisseja luonnollisuudessa. Harvoissa hiustenhoitotuotteissa voidaan suosia korkeita pitoisuuksia luomuraaka-aineita, koska vesi ja pesevät aineet eivät kasva puussa eikä niitä voi viljellä maassa, joten ne täytyy valmistaa laboratoriossa. Luonnollista alkuperää olevia pinta-aktiivisia eli peseviä aineita tai tensidejä ei voi siis kutsua luomuksi ja vaikka ne ovatkin luonnollista alkuperää, on alkuperäinen aine jouduttu käsittelemään ja johtamaan toiseksi aineeksi. Luonnollisia peseviä aineita löytyy nykyisin raaka-aineiden kehityksen myötä melko hyvä valikoima ja niitä valmistetaan esimerkiksi kookoksesta ja sokereista. Moni pinta-aktiivinen aine saa ikävä kyllä oman päänahkani kutiamaan ja tästä syystä välttelen esimerkiksi sulfaatteja, jotka ovat itselläni lähes pomminvarma kutinan lähde.

Luonnonkosmetiikan pinta-aktiiviset aineet ovat biohajoavia

Less is Moren shampoiden pesevät aineet sopivat itselleni loistavasti ja esimerkiksi sulfaattien tilalta löytyy hieman samankaltaisen kirjoitusasun omaava, sulfaatteja hellävaraisempi Sodium Lauryl Sulfoacetate. Shampoot sisältävät pinta-aktiivisten aineiden lisäksi hiuksia ja hiuspohjaa hoitavia luomuyrttejä, eteerisiä öljyjä sekä aloe veraa ja shampoiden luomuviljeltyjen raaka-aineiden pitoisuus on jopa 30 % (shampoolle todella korkea määrä), ja 100 % raaka-aineista on luonnollisia. Tämä on todellakin harvinaista, sillä toimiakseen teknisesti, shampoon ei tarvitse sisältää muuta kuin vettä ja tensidejä ja sitä ne yleensä ovatkin noin 90 %:sti.

Pesuaineiden sisältämät pinta-aktiiviset aineet ovat ympäristöä kuormittavia eivätkä synteettiset pinta-aktiiviset aineet hajoa vesistöissä joko helposti tai ollenkaan. Tämä on siis tärkein syy suosia luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteita, koska luonnonkosmetiikassa käytettävät pinta-aktiiviset aineet ovat biohajoavia.

Luonnolliset hoitoaineet ovat haastavia valmistaa

Shampoo on hiustenhoitotuotteista ehdottomasti helpoin valmistaa luonnollisesti, kun taas hoitoaine muodostaa todellisen haasteen. Voin sanoa, että oma hiuskuontaloni on taatusti haastava, sillä se ylettyy tällä hetkellä jo lapaluiden väliin saakka ja hiukseni ovat todella jämäkät, vahvat ja paksut – sekä helposti takkuuntuvat. Tarvitsen siis erittäin hyvin selvittävän ja siloittavan hoitoaineen. Ikävä kyllä tämä ei onnistu 100 % luonnollisin keinoin niin hyvin, että voisin sanoa olevani täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Kuluttajat (minä itse mukaan lukien) vaativat hoitoaineelta siloittavuutta ja takkupesäkkeen selvitystehoa. Tähän pystyvät puolestaan kvatit, jotka tunnetaan hiustenhoitotuotteissa siloittavana aineena. Ne ovat ammoniakin johdannaisia eivätkä ne ole täysin luonnollisia ja luonnossa helposti hajoavia aineita.

Luonnonkosmetiikkaa varten teknisiä aineita kehittelevät kemistit ovat kuitenkin kehitelleet vuosien varrella niin vihreitä kvatteja kuin mahdollista, jotta kuluttajien tarpeisiin toimivista hoitoaineista voitaisiin vastata mahdollisimman luonnollisilla aineilla. Markkinoilta löytyy tällä hetkellä pari ns. vihreää kvattia (sisältää sekä kasviperäisiä että synteettisiä aineita), jotka ovat levinneet ympäri maailman luonnollisten hiustenhoitosarjojen käyttöön ja nykyisin myös eurooppalaisista sertifikaateista Ecocert,  Soil Association, BDIH, Cosmebio ja Icea sekä COSMOS (em. mainittujen sertifioijatahojen yhdessä perustama sertifikaatti ja kattojärjestö, joka pyrkii yhdistämään eurooppalaisten sertifikaattien standardeja) sallivat niiden käytön, mutta ainoastaan hiustenhoitotuotteissa. Yleisin luonnonkosmetiikassa käytetty kvatti on nimeltään Distearoylethyl Dimonium Chloride, joka on biohajoava.

Myös muutamasta Less is Moren hoitoaineesta löytyy tätä kyseistä kvattia – ja hyvä niin, sillä olen sitä mieltä, että jos ja kun kompromissi luonnollisuudessa pitää tehdä, niin tehdään se sitten niin ekologisesti kuin mahdollista. Se on parempi vaihtoehto kuin että asiakas luovuttaa surkeasti toimivien hoitoaineiden kanssa ja marssii ostamaan sen perinteisen synteettisen vaihtoehdon. Less is Moren hoitoaineista kvatteja löytyy 0,3 %, joten mistään merkittävistä määristä ei kuitenkaan puhuta. Luonnollisten raaka-aineiden määrä on Less is Moren hoitoaineissa 99,7 % ja luomuviljeltyjä aineita on noin 38 %. Jos haluat hoitoaineesi 100 % luonnollisena, niin Less is Moren Aloe Mint hoitoaine ei sisällä lainkaan kvatteja.

Less is More on luonnollinen, tehokas ja toimiva

Less is More on vakuuttanut minut niin perusteellisesti tämän syksyn aikana, että haluan kokeilla sarjan tuotteet uudelleen läpi ihan kokonaan. Aloitetaan tällä kertaa sarjaan tutustuminen niiden tuotteiden osalta, joita olen tämän syksyn ajan käyttänyt.

Less is Moren valikoima on erittäin laaja. Tuoterepertuaarista löytyy shampoot, hoitoaineet, tehohoidot, hiuksiin jätettävät hoitoaineet, hiuspohjan erikoistuotteet, hiusöljyt, runsaasti erilaisia muotoilutuotteita sekä huippulaadukkaat ja ylelliset hiusharjat. Minä olen käyttänyt syksyllä hiustenhoitotuotteista Aloe Mint Volume shampoota, Neem Scalp Relieve shampoota, Lindengloss hoitoainetta, Mallowsmooth hoitoainetta, Phytonutrient Hairroot seerumia ja Lavender Balm hoitovoidetta. Muotoilutuotteista käytössäni ovat olleet Chitinspray kampausneste ja Thyme Lacquer hiuslakka. Lisäksi olen käyttänyt nylonista ja villisiankarvasta valmistettua hiusharjaa.

Tuotteista täytyy sanoa vielä se, että ne ovat todellakin riittoisia, kuin tiivisteitä – eli niiden käytössä vähemmän on enemmän. Lisäksi ne suojaavat hiuksia auringon, föönauksen ja suoristusraudan kuumuuden aiheuttamilta vaurioilta vehnäproteiinien, kasviperäisen kitiinin, metsähunajan, mascobadosokerin, aloe veran, sellakan, mehiläisvahan, sekä kasviöljyjen ansiosta. Tuotteiden tuoksumaailma on aromaterapeuttinen ja tuoksut ovat todella huumaavia. Kaiken lisäksi eteeriset öljyt hoitavat hiuksia ja hiuspohjaa, joten niiden vaikutukset eivät rajoitu vain ihanaan tuoksuun.

Shampoot

Aloe Mint Volume shampoo on virkistävä shampoo, joka vahvistaa hiuksia tyvestä saakka. Se sopii parhaiten ohuille, normaaleille ja rasvoittuville hiuksille ja kuulemma juuri tämä shampoo on Greenlipsin ohuthiuksisten asiakkaiden suosikki. Tuotteen tärkeimmät hoitavat aineet ovat päänahkaa viilentävä, kosteuttava ja rauhoittava aloe vera, hiusten kasvua stimuloiva ja hiuksia tyvestä saakka vahvistava peltokorte, joka myös tasapainoittaa hiuspohjan rasvoittumista, sekä metsähunaja, joka kosteuttaa ja ravitsee hiuksia sekä päänahkaa. Aloe minttu shampoon tuoksumaailma on virkistävä ja energisoiva. Tuoksu on sekoitus luomu- ja biodynaamisesti viljetyjä eteerisiä öljyjä. Piparminttu virkistää ja puhdistaa, rosmariini tuo joukkoon ripauksen kirkasta ja lämmintä yrttituoksua, palmarosa on ruusuisen lempeä ja seetri on palsamia muistuttava, lämpimän ja puisen tuoksuinen.

Minulla on todella vahvat ja paksut hiukset, jonka vuoksi tämä shampoo tuntui olevan hitusen liian kevyt kuontalolleni. Toisaalta se tuntui kuitenkin antavan ilmavuutta hiuksille, koska hiukseni ovat niin raskaat, että ne lässähtävät helposti.

Neem Scalp Relieve shampoo on kehitetty rauhoittamaan hiuspohjan ongelmia. Shampoo sopii rasvoittuvalle ja ärtyneelle hiuspohjalle, jolla esiintyy esim. hilsettä, tulehduksia, ekseemaa, kutinaa ja rasvoittuvuus on runsasta. Tuotteen tärkeimmät tehoaineet ovat neem-uute, joka hoitaa tehokkaasti monipuolisia hiuspohjan ongelmia, kuten rasvoittumista, hilseilyä ja kutinaa. Hampunsiemenöljy lievittää tulehduksia omega-rasvahappojen ansiosta, metsähunaja kosteuttaa ja Kuolleen meren suola tasapainottaa hiuspohjaa. Aromaterapeuttinen tuoksumaailma on virkistävä ja eteerisillä öljyillä on myös päänahkaa rauhoittava, tasapainottava ja korjaava vaikutus. Shampoo sisältää mieltä selkeyttävää teepuuöljyä, rentouttavaa ruusu geraniumia (tunnetaan myös nimellä tuoksupelargonia) sekä rosmariinia ja seetriä.

Neem shampoo sopi minulle loistavasti ja kahdesta kokeilemastani shampoosta siitä tuli suosikkini. Hiuspohjani on taipuvainen kutinaan, mutta tämän shampoo tuntui ihanan rauhoittavalta ja lisäksi se oli koostumukseltaan paksulle hiuskuontalolleni riittävän runsas.

Less is Moren valikoimasta löytyy myös Cajeput Pure tasapainottava shampoo, Lindengloss korjaava shampoo ja Mallowsmooth siloittava shampoo.

Hoitoaineet ja hiuspohjan hoito

Lindengloss hoitoaine on kosteuttava ja kiiltoa tuova hoitoaine, joka suojaa hiusväriä haalistumiselta. Se siloittaa vaurioituneita hiuksia ja tekee niistä todella kiiltävät. Hoitoaine sopii kuiville, vaurioituneille ja värjätyille hiuksille. Vehnänalkioöljy suojaa hiusta tehokkaasti auringolta, lämmöltä ja värin haalistumiselta. Lääkekasvi kistus sisältää huikean määrän polyfenoleja – antoksidantteja, jotka suojaavat ja vahvistavat hiusta. Soijalesitiini pehmittää ja siloittaa hiuksia sekä tuo niille kiiltoa. Aivan ihanan makeahkon raikkaassa tuoksumaailmassa tuoksuvat rauhoittava ja tasapainottava lehmuksenkukkavesi, joka tuo hiuksille myös kiiltoa. Vanilja puolestaan tuo lehmuksenkukan heinämäiseen tuoksuun ripauksen lämpöistä makeutta. Petitgrain key lime lisää joukkoon hitusen kirpeyttä ja seetri tasapainottaa kokonaisuutta puisella lämpöisyydellään.

Lindegloss hoitoaine on paras hoitoaine, mitä olen ikinä kokeillut! Tuotetta tarvitsee uskomattoman vähän ja selvittää shampoon sekoittamat kutrit käsittämättömän nopeasti ja helposti. Tuote todellakin tekee mitä lupaa ja hiuksista tulee sileät, kiiltävät ja helposti kammattavat. Aivan mahtava tuote!

Mallowsmooth hoitoaine on erittäin ravitseva, kiiltoa tuova ja siloittava hoitoaine kuiville, paksuille ja pörröisille hiuksille. Se syväkosteuttaa, pehmentää ja korjaa hiusta. Greenlipsin ekokampaajat suosittelevat tätä hoitoainetta erityisesti pörröisille, kuiville, paksuille, hauraille, karkeille ja vaurioituneille hiuksille sekä karkeille afrokiharoille. Ruusunmarjan siemenöljy hoitaa tehokkaasti kuivaa ja vahingoittunutta hiuspohjaa sekä hiuksia. Malvakasvin karvapintaiset lehdet ja juuret muodostavat geelimäistä kasvilimaa, joka silottaa, rauhoittaa ja kosteuttaa hiuksia. Kookosöljy imeytyy hiukseen ja ravitsee sekä kosteuttaa hiusta sisältä päin. Mallowsmooth hoitoaineen tuoksu on koko testijoukon ihanin. Palmarosan, ruusu geraniumin, ylang ylangin ja mandariinin eteeristen öljyjen luoma tuoksumaailma on niin ihana ja aisteja herättelevä, että sitä pysähtyy nuuhkimaan ennen kuin malttaa levittää tuotteen hiuksiin.

Mallowsmooth hoitoaine oli myös aivan huippu, mutta kuitenkin aavistuksen liian hoitava minulle. Voin kuvitella tämän hoitoaineen olevan unelma pörröisille, karkeille, kuiville ja luonnonkiharoille hiuksille. Minulle salamannopeasti hiukset selvittävä Lindengloss jäi kuitenkin tähän hetkeen suosikiksi.

Hoitoainevalikoimasta löytyy myös tuuheuttava Aloe Mint hoitoaine, Cajeput Pure tasapainottava hoitoaine ja Neem Scalp Relieve rauhoittava hoitoaine.

Phytonutrient Hairroot seerumi on suunniteltu ohuthiuksisille ja hiustenlähdöstä kärsiville. Se stimuloi hiuspohjaa, vahvistaa hiuksia juuresta saakka ja ehkäisee hiustenlähtöä. Lisäksi se suojaa ja rauhoittaa ärtynyttä hiuspohjaa. Omenan kantasolut suojaavat hidastavat hiustuppien vanhenemista. Herneen itu-uute stimuloi hiusnystyjä ja aktivoi hiusten kasvua. Basilikan juuriuute hidastaa ja ehkäisee hiustenlähtöä tehden hiuksista tuuheammat ja paksummat. Se estää entsyymi 5a-reduktaasin II aktiivisuutta, joka muuttaa testosteronin voimakkaampaan muotoon, mikä puolestaan nopeuttaa hiuksen kasvua. Hiusseerumiin valittujen raaka-aineiden vaikutukset  on testattu ja tutkittu monivuotisella tutkimustyöllä. Laventelin, timjamin, rosmariinin ja seetrin eteeriset öljyt tekevät seerumin tuoksumaailmasta raikkaan ja yrttisen.

Seerumia hierotaan muutama pisara hiuspohjaan niihin kohtiin, mistä hiuksia on lähtenyt eikä sitä huuhdella pois. Itse en kuulu tämän seerumin kohderyhmään, mutta sen voin sanoa tuotteesta, että se tuntuu hiuspohjassa rauhoittavalta eikä rasvoita tai lähmää hiuksia ja hiuspohjaa eli se on varmasti miellyttävä käyttää.

Lavender Balm on hiuksia selvittää, siloittava ja hiuksiin jätettävä hoitovoide, joka sisältää tehokkaan lämpösuojan. Se sopii erityisen hyvin kuiville, paksuille ja kiharoille hiuksille sekä auringonoton jälkeen korjaamaan hiusta. Malvauute siloittaa ja kosteuttaa hiuksia, aprikoosinkiviöljy suojaa ja ravitsee hauraita ja vahingoittuneita hiuksia ja kookosöljyn lyhytketjuiset rasvahapot kosteuttavat hiusta sisältä päin. Laventelin, ruusu geraniumin ja seetrin eteeriset öljyt tekevät hoitovoiteesta tuoksusta rentouttavan, tasapainottavan sekä mieltä ja hiuspohjaa rauhoittavan.

Minulle hoitovoide sopii suojaamaan erityisesti hiusten latvoja ja pituutta haperoitumiselta. Nykyisin föönaan hiukset vain kahdesti viikossa, koska sen useammin en pese hiuksia. Pidän kuitenkin hiuksia melkein jatkuvasti kiinni, mikä rasittaa ja haperoittaa niitä. Kasvatusprojektin myötä haluan kuitenkin koittaa säilyttää hiukset mahdollisimman hyvässä kunnossa, jonka vuoksi käytän tehohoitoja suojaamaan niitä lämmöltä ja rasitukselta. Moni lukija on kysellyt luonnonkosmetiikan lämpösuojien perään, joten tässä on nyt yksi loistava vaihtoehto, joka ei lähmää hiuksia, kunhan voidetta ei annostele liikaa.

Muotoilutuotteet

Chitinspray kampausneste tuo hiuksille kevyttä tukea, luonnollista tuuheutta ja kiiltoa. Se aktivoituu lämmön vaikutuksesta suojaten hiuksia föönauksen ja suoritusraudan lämmön aiheuttamilta vaurioilta. Kasviperäinen kitiini muodostaa hiuksen pinnalle joustavan kalvon, antaa kiiltoa ja tuuheuttaa kutreja. Lisäksi se vahvistaa hiusten rakennetta ja kammattavuutta ja tuo lisää kimmoisuutta kiharaan hiukseen. Aloe vera puolestaan kosteuttaa erittäin tehokkaasti hiuksia ja hiuspohjaa sekä tukee hiuspohjan solujen uudistumista. Lisäksi sillä on viilentävä ja rauhoittava vaikutus. Kampausnesteen sisältämä tuoksusekoitus appelsiininkukkaa, ruusua ja sisilialaista bergamottia tekevät tuotteesta mieltä nostavan, piristävän ja hiuspohjaa kiinteyttävän.

What to say?! Mahtava tuote kerrassaan ja fööni ei mene enää päälle ilman tätä suihketta! Mielenkiinnolla haluan kokeilla myös Less is Moren muita suihkeita, mutta tämä on kyllä jo niin huippu, että en osaa kuvitella kaipaavani jotain muuta. Suihke tuo juuri sopivasti tukea ja jämäkkyyttä hiuksille latistamatta niitä.

Thyme Lacquer hiuslakka antaa voimakkaan pidon ja sitä voi käyttää myös suoristusraudan alla. Sellakka on luonnollinen, kalvomainen aine, joka antaa hiuksille tukevan pidon ja kauniin kiillon. Metsähunaja kosteuttaa, ravitsee ja hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Mascobado-sokeri sisältää mineraaleja, kuten kalsiumia, magnesiumia, sinkkiä, rautaa ja fosforia. Se muotoilee hiusta ja antaa voimakkaan tuen. Hiuslakan tuoksumaailma sisältää timjamia, sisialaista bergamottia ja ruusu geraniumia, jotka  tekevät tuoksusta piristävän ja mielialaa nostattavan.

Vaikka Timjami hiuslakasta sanotaan, että se tuo kiiltoa, niin nyt täytyy sanoa, että kiilto on siis himmeää ja kaunista kiiltoa – onneksi! Minulla on nimittäin ollut etsinnässä luonnonkosmetiikasta hiuslakka, joka ei jätä liian voimakasta kiiltoa jälkeensä, koska se saa hiukseni näyttämään rasvaisilta. Timjamilakka tuo niin vahvaa pitoa kuin luonnonkosmetiikan hiuslakoilla on mahdollista. Se täytyy kuitenkin muistaa, että ilman aerosolia toimivat hiuslakat eivät sovellu ns. työskentelylakoiksi vaan ainoastaan kiinnitykseen. Minä en ole kaivannut vuosikausiin aerosolilakkaa, mutta ymmärrän, että joissakin tilanteissa se on ehdoton.

Less is Morelta löytyy todella monipuolinen valikoima muotoilutuotteita föönauksesta viimeistelyyn ja suosittelen tutustumaan muihinkin tuotteisiin, jos sinulla on etsinnässä jokin erityinen tuote.

Less is Moren hiusharjat ovat todellisia klassikoita, ylellisiä ja laadukkaita. Minulla ei ole koskaan yhtä hienoa hiusharjaa kuin nylonista ja villisiankarvasta valmistettu ovaalinmuotoinen harja, jonka mukana tulee vielä harjan puhdistamiseen tarkoitettu pikkukampa (ihan superkätevä!). Harjan varsi on valmistettu FSC-sertifioidusta pyökistä.

Aluksi olin ihmeissäni lyhyistä harjaksista, sillä olen tottunut paljon pidempiin harjaksiin. Harjaan hiuksiani yllättävän vähän, koska pidän ne usein kiinni. Tämän harjan myötä olen kuitenkin ymmärtänyt hiusten harjaamisen hoitavan vaikutuksen. Silloin kun tartun harjaan, teen sen todella huolellisesti eikä se ole enää vain hiuksia selvittävä toimenpide. Harjasten oikea mitta ja villisiankarva levittävät juuri sopivan määrän sebumia tasaisesti hiuksiin, mikä parantaa hiuspohjan hyvinvointia ja tekee hiuksista kiiltävät. Less is Moren mukaan hiusten harjaaminen on kunnon hiusten ja hiuspohjan detox-käsittely! Valikoimasta löytyy myös pelkästään villisiankarvasta valmistettu harja sekä vegaaneille sopiva nylonharja.

Tuote-etu blogin lukijoille

Less is Moren tuotteisiin tutustumisen voi myös aloittaa matkakokoisista purnukoista. Huikeaa, että lähes jokaisesta tuotteesta (myös muotoilutuotteista) löytyy matkakokoiset versiot, jotka voi täyttää uudelleen ja kuljettaa mukana käsimatkatavaroissa. Greenlips tarjoaa jokaiselle kahden normaalikokoisen Less is Moren tuotteen ostajalle matkakokoisen Timjami hiuslakan, kun kirjoitat verkkokaupan kassalla kommenttikenttään katjakokko. Etu on voimassa 24.12.2017 asti (eli jouluaattoon asti!).

Löydät kaikki Less is Moren jälleenmyyjät täältä.

Oletteko kokeilleet Less is Moren tuotteita ja miltä sarja teidän mielestä vaikuttaa? Paljastakaa omat suosikkinne!

Kuvat Katja Kokko

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Maiju S. sanoo:

    Mascobadogeeli on ehdoton suosikkini! Käytän sitä päivittäin. Toimii täydellisesti föönin kanssa, mutta myös ilman. Kuohkeuttaa kuontaloa.
    Tykkään paljon Less is moren tuotteista muuten, mutta tuoksumaailmat suihkeissa saavat nenäni nyrpistymään. Onneksi tuoksu ei kestä kauan, joten en anna sen häiritä. Matkakoot ovat suuri plussa.

  2. MinnaMT sanoo:

    Täältä myös ääni Mascobadogeelille, huipputuote tyvikohotukseen. Lisäksi Protein spray luo tuuheutta, huipputuote sekin, jo toinen pullo menossa. Uskaltauduin itsekin kokeilemaan shampoota ja hoitsikkaa tänä syksynä John Mastersin jälkeen. Tuotteet on kuin vanukasta, niin ihania. Lindengloss shampoo ja Mallowsmooth hoitsikka toimii mun vaalennettuihin hiuksiin. Sun kommentien pohjalta saatan seuraavaks kokeilla Lindengloss hoitsikkaa.

  3. Jennie sanoo:

    Mulla on sellanen luonnonkihara takkutukka, että vielä en ole täydellistä hoitsikkaa löytänyt. Sanottava silti, että Jolie boxissa tullut Nyr hoitoaine toimii ihmeen hyvin ja olenkin siihen aika tyytyväinen, joskin takkuja saa selvitellä vielä suihkun jälkeen hyvän aikaa. Hiuspohjan seerumi ja nuo hoitoaineet ainakin tulevalle testilistalle! Tuota hiuslakkaa tuli myös viimeisessa Jolie boxissa ja se on tymäkän hajuista kamaa, käytän harvoin lakkoja enää muutenkaan, mutta toisinaan niille on kyllä paikkansa. Varsinkin kampauksissa ja kun tarvii silotella pörröt piiloon.

  4. Neem tuotteet käytössä (shampoo, hoitoaine sekä herbal tonic) ja ei enää kutise eikä hilseile. Vuosia olen kärsinyt kutinasta. Angelroot volume spray tuo hyvin volyymiä eikä kampaus lätsähdä päivän aikana. Tuotteet erittäin riittoisia!

  5. Tuuli sanoo:

    Mitäköhän Less is Moren tuotteista suosittelisit, kun hiuksia löytyy kyllä melko runsaasti, mutta hiuslaatu on ohuehko ja lasimainen. Päänahka on kuitenkin altis kutinalle ja ärsytykselle, joten mietin sopisiko tuo Neem-shampoo? Vaiko Aloe & Mint?

    Nyt olen käyttänyt John Mastersin Scalp-shampoota ja Rosemary & Peppermint -hoitoainetta, ja tällä kombolla päänahan kunto on kohentunut huomattavasti. John Masters on kuitenkin ilmeisesti ihan viime aikoina alkanut kaikessa hiljaisuudessa lisäämään tuotteisiinsa ainakin dimethicone-silikonia, joten olen miettinyt pitääkö etsiä uusi luonnonkosmetiikan hiustenhoitosarja ennenkuin nuo JM:n uuden reseptiikan mukaiset tuotteet rantautuvat Suomeen.. Myös Lovefreshin tuotteita olen miettinyt, onko näistä kokemusta?

    • Sain JMO:n maahantuojalta tiedon, että silikoneja sisältävät tuotteet eivät ole tulossa Suomeen ja tämä ikävä yllätys johtui jonkun raaka-ainetoimittajan inci-muutoksista ja ks. raaka-aine valmistaja on vaihdettu ja myöskään jatkossa tuotteet eivät sisällä silikoneja!

      • Tuuli sanoo:

        Oih, ihana uutinen, ei tarvitse siis lemppareista luopua! Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa laitan vielä Less Is Moret testiin 🙂

  6. Netta K sanoo:

    Mulla on ollu Neem, Aloe Mint ja Mallowsmooth-shampoot matkakokoisina testissä ja kaikissa on kohdallani sama vika: heti ekan pesun jälkeen päänahka pöllyää valkoisia hiutaleita. Jokin niissä ei vaan sovi. Aloe Mintin ja Mallowsmoothin hoitsikatkin kokeilin, mutteivät nekään olleet mielestäni hyviä. Minulla on siis ohut, rasvoittuva luonnonkihara pehko.

    Sitä vastoin Tangerine Curl Balm on huippu, kun haluan kiharat kunnolla esiin ilman että ne tuntuvat kovilta. Hoitaa pituuksia hyvin. Paljon en muotoilutuotteita käytä, mutta hiljattain tilasin toisen matkakokoisen pullon Angelroot-tyvikohottajaa, kun huomasin sen oikeasti toimivan 🙂

  7. Sabrina sanoo:

    Lempparini muotoilutuotteista on Mascobado gel, jota käytän hiusten tyveen kohottamaan hiusta. Toiminut myös tyttäreni nutturakampauksen viimeistelyyn. Täytyy myös hehkuttaa Rose Serumia, joka on pelastus kuivalle ja kutisevallekin päänahalle, tehohoitona käytettynä hiusiin saa upean kiillon! P.s tuoksu ihana Yksi suosikeistani on myös Thyme-lakka, jonka tuoksu on ihanan yrttinen ja pito hyvä matkakoot ovat plussaa, koska niiden kautta on matalampi kynnys kokeilla tuotteita ja matkakoon purnukat ovat uudelleentäytettäviä

  8. Pauliina sanoo:

    Lavender Balm on ollut monta vuotta käytössä ja ihan huippu tuote! Kiitos postauksesta, kampausneste menee seuraavaksi testiin. T.Pauliina

  9. Outi sanoo:

    Hei Katja !

    Oletko kokeillut Cosmos sertifikaatin alla olevaa Organic Shopin hair Maskeja? Tekevät hiuksista täydelliset! Myös Ekopharman tyrni hoitoaine on todella hyvin silottava!

  10. Kirsi sanoo:

    Limesouffle and Tangerine Curl Balm on vakiokäytössä, Lindengloss -shampoo ja hoitoaine kokeilussa. Tuossa sarjassa on vaikka kuinka monta mielenkiintoista tuotetta!
    Ja tuoksu on noissa minusta ihana!

  11. Anna sanoo:

    Ei liity tähän postaukseen, mutta pakko kysyä. Onko sillä oikeastaan väliä käyttääkö yö- ja päivävoidetta erikseen? Itsellä ei ole kauhean kuiva iho, joten jos yövoide on suositeltavaa paksumman ja ravitsevamman koostumuksen takia niin ymmärtäisin ettei se ole niin ns pakollinen minulle? Talvisin käytän iltaisin päivävoiteen seassa kasvoöljyä joten korvaako se yövoiteen vai kannattaisiko ostaa yövoide erikseen? Käytän samaa päivävoidetta siis aamuin illoin ja itselle hyvä ihonhoito erittäin tärkeää joten siksi kysyn. 🙂

  12. eevaw sanoo:

    Minulla on päivittäisessä käytössä timjamilakka, mascobado-geeli ja hiuksiin jätettävä hoitoaine. Shampoota olen testannut useampaankin otteeseen, mutta tämän merkin shampoot eivät valitettavasti sovi minulle, jättää jotenkin likaisiksi hiukset huolimatta kunnolla pesemisestä ja hyvästä huuhtelusta.

  13. Tänään hain testiin Lindengloss shampoon ja hoitoaineen sekä Rose Seerumin. Kiitos sain vielä pienen lakan kaupan päälle. Taisin lotrata tuotteita ensin vähän liikaakin. Tuoksumaailma vaatii vähän totuttelua.
    Mutta suloisen siloista ja kiiltävää tuli lopputuloksesta! Yleensä joudun suihkun jälkeen repimään tukkaani suoraksi. Yksi pesuväli varmaan näyttää näiden taikavoiman.
    Toisesta postauksestasi löysin Whamisan tuotteet. Ne kiinnostavat kun seuraavan kerran raskin taas vähän enemmän avata kukkaron nyörejäni

  14. Sandra sanoo:

    Tykästyin Jolie boxissa tulleeseen less is moren lakkaan muuten, mutta tuo haju on aivan järkyttävän voimakas!
    Laitoin lettikampauksen kun kävin ystävättären kanssa Ikeassa ja suihkittuani vähän tuota lakkaa, mies kehui minun lemuavan jollekin noitien yrttikeitokselle. Ystävättärenkin mielestä tuoksu oli turhan tymäkkä ja tullessamme Ikeasta autoon, huomasin kuinka paljon se vielä autossa lemusikaan.
    Meillä on myös hajusteeton työyhteisö joten lakka jää käyttämättä vaikka muuten olikin loistotuote! Kaipaisin samanlaista pitoa ilman hajua.

  15. Mari Vee sanoo:

    Ah… Less is More on ihana sarja ja olen käyttänyt sitä muiden hyvien sarjojen rinnalla tai vaihdellen. Ensinnäkin RAKASTAN yrttisiä tuoksuja ja onneksi monet niistä tuoksuvat nenääni ihanilta. Olen kokeillut muutamia shampoita ja suosikiksi on noussut Neem Scalp Relieve shampoo. Hoitoaineista käytössä ollut Cajeput pure ja Lindengloss. Pidän noista molemmista. Myös Cajeput selvittää hiukset hyvin ja kosteuttaa tekemättä hiuksia raskaiksi.

    Hiuksiin jätettävistä hoitoneista Protei sray on ihana. Myös Herbal Tonic on hyvä tuote, jos päänahassa ollut kutinaa esim talviaikaan.

    Muotoilutuotteet ovat ihan parhaita, koska eivät tee hiuksia koviksi ja tahmeiksi! Käytössä on Mascobadogeeli ja Chitinspray. Kumpikin jättää hiukset ihanan pehmeiksi eikä ole ns muotoilutuotteen tuntua hiuksissa. Hiuksissa on silti sopivasti pitoa, kiiltoa ja napakkuutta. Myös Angelroot suihketta kokeilin, mutta se ei ollut niin hyvä omalle kuontalolle kuin nuo kaksi. Thyme hiuslakka on mielestäni luonnonkosmetiikan paras hiuslakka. En tosin ole kokeillut varmasti läheskään kaikkia, mutta jos vertaan mm JMO:hon ja Josh Rosebrookiin. Nekin ovat ihan ok, mutta Thyme voittaa niin tuoksullaan kuin koostumuksellaan ja suihke tulee tasaisesti.

    • Ihana kuulla, että olet löytänyt sarjasta noin monta hyvää tuotetta! Ja olen samaa mieltä, tuoksut ovat aivan ihania <3 Mulla on ihan sama, että rakastan yrttisiä tuoksuja 🙂 Seuraavaksi pitääkin kokeilla Josh Rosebrook!

  16. Sanna sanoo:

    Hei, voiko näitä muotoilutuotteita, esim. kampausnestettä, käyttää jos ei föönaa hiuksia? Pesen aina hiukset illalla ja menen nukkumaan hiukset kosteina. Leväytän hiukset tyynyn yli ja tykkään siitä liftistä, mitä hiuksiin näin tulee luonnollisesti. Tää efekti kyllä häipyy nopeasti, joten olisiko jostain muotoilutuotteesta apua. Mun kokemuksen mukaan monet muotoilutuoteet ei oikein toimi, jos ei föönaa.