Body & Mind

Lempiunet

Body & Mind | 5.2.2018 | Katja Kokko

Minusta tuntuu etten löydä sanoja sille onnentunteelle, joka minulla on vihdoin kodistani. Se tuntuu enemmän kodilta kuin yksikään koti, missä olen asunut sen jälkeen kun muutin pois vanhempieni luota 16-vuotiaana. Se tuntuu siltä, että mikään ei ole enää keskeneräistä, kuten kaikissa aiemmissa kodeissani, vaikka olisin asunut niissä monta vuotta.

Muutin nykyiseen kotiini reilu vuosi sitten, joten siihen nähden sisustusprojekti on edennyt valon nopeudella. Okei, puuttuuhan minulta vielä keittiöntuolit, koska edellisten vintage-tuolien rottinkiset istuinosat kuluivat puhki, täydellistä sohvapöytää ei ole vieläkään löytynyt (mutta yksi potentiaalinen ehdokas on kiikarissa) ja keittiöön pitää teettää kaksi avohyllyä, koska tällä hetkellä viinilasit ovat lattialla. Silti minulla on sellainen olo, että kaikki on jo valmista. Kodissa on rauhallinen tunnelma ja toisin kuin olisin voinut kuvitella, uuden työpisteen myötä pystyn keskittymään töihin paremmin kuin koskaan aiemmin. Uskon myös, että tämän ulkoisen kodin valmistuminen on heijastusta omasta sisäisestä kodista. Monet asiat ovat loksahtaneet kohdalleen, ratkenneet ja avautuneet, joka tuntuu vapautumisena ja sisäisenä rauhana. Sen myötä on tilaa uusille ideoille ja niitä putkahteleekin sellaiseen tahtiin että muistikirja täytyy olla käden ulottuvilla.

Kerroin jo vuosi sitten, että akuutti isompi tarve kotiini on uusi sänky. Edellinen Ikean runkopatja alkoi olla aikansa elänyt ja heräsin joka aamu yläselkä jumissa. En saanut nukuttua enää kunnolla ilman tyynyä jalkojen välissä, joka sekin kertoi, ettei sänky ole selälleni optimaalinen ja että se on liian kova. Sattumalta huomasin viime talvena ystäväni Facebook-päivityksen, jossa hän hehkutti hankkineensa luonnonmateriaaleista valmistetun kotimaisen Matrin sängyn. Ystäväni hyvinvointi oli kokenut mullistuksen sen myötä: aamutukkoisuus silmissä ja päässä olivat hävinneet. Itse olin siihen saakka pohtinut futonin hankkimista, koska nekin valmistetaan luonnonmateriaaleista enkä ollut ehtinyt selvittää muita vaihtoehtoja. Olisin varmasti päätynytkin futoniin, mutta ne ovat yksinkertaisesti aivan liian kovia selälleni. Sen vuoksi Matri alkoi kiinnostamaan.

En ollut kuullut Matrista aiemmin, mutta nopea googlaus kertoi minun kävelevän yrityksen myymälän ohi päivittäin. Jälleen kerran brändi, jota ei olisi voinut koskaan kuvitella suomalaiseksi, mutta kyseessä on vuonna 1986 perustettu suomalainen perheyritys (yrityksen ihana tarina löytyy täältä). Aloin tutkailemaan Matrin sänkyvalikoimaa ja materiaaleja. Saksalainen kuluttajajärjestö Stiftung Warentest on palkinnut Matrin vuoteet ”Terveys ja ympäristö” -sarjan parhaana. Syksyllä 2016 Matrin Aurea-vuode oli testivoittaja ja sai kiitosta erityisesti kestävyydestään. Luonnonmateriaalit olivat minulle ehdoton asia päätöksiä tehdessä. Unenlaadun merkitystä terveydelle ei voi liikaa korostaa ja olen itse niin herkkä, että pääkoppani menee käytännössä kuin offlineen, jos en saa nukuttua hyvin ja tarpeeksi. Makoisia unia ei yksinkertaisesti voita mikään. Materiaaleilla, missä nukumme on valtavan suuri merkitys uneen laadulle ja hyvinvoinnille.

Kuinka ollakaan Matri tuli seuraavan kerran vastaan, kun näin Instagramissa ystäväni ja sisustussuunnittelija Susanna Vennon tekemiä töitä brändille. Minulle selvisi, että Matri lanseeraa vuoden lopussa uuden Hilja-sängyn, joka on täysin myrkytön, 100 % luonnonmateriaaleista valmistettu sänky ja osa materiaaleista on vielä luomua. Sängyn kangas on 100 % GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa ja pehmuste 100 % Talalay-luonnonkumia. Vuoteen reunapehmuste on puolestaan luonnonkumi-kookoskuitua ja runko on käsittelemätöntä, massiivista havupuuta. Pussijousitus on karkaistua terästä. Hilja-sängyllä on SGS-Tüv Saar sertifikaatti, mikä takaa, että se on täysin vapaa terveydelle haitallisista kemikaaleista.

Myrkyttömyyden lisäksi vaikutuin Matrin kotimaisuudesta, joten päätin investoida Hilja-sänkyyn. Matrilla on myymälä Kapteeninkadulla Ullanlinnassa ja kävin paikan päällä kokeilemassa mikä olisi itselleni sopiva sängyn kovuus. Olin ällikällä lyöty testatessani vuoteita. Ero vanhaan sänkyyni oli suorastaan infernaalinen! Pelkästään jämäkämpi versio sängystä tuntui aivan taivaalliselta, mutta kun kokeilin pehmeämpää medium-versiota tuntui kuin olisin kellunut pumpulinpehmeissä pilvenhattaroissa. Aluksi jopa epäilin mediumin olevan itselleni liian pehmeä, mutta jonkin aikaa köllötettyäni tajusin, että sen jämäkkyys oli itselleni juuri sopiva etenkin, kun nukun kyljelläni.

Päädyin 140 cm leveään Hilja-sängyn Classic-versioon, mutta kunnon hotellisängyn ystäville löytyy myös korkeampi Continental-versio. Hiljassa on luonnonkuminen sijauspatja ja sille nerokas päällinen, jonka voi pestä helposti pesukoneessa. Syksyn Habitare-messujen aikaan näin lisäksi kuvan Matrin uudesta Lempi-sängynpäädystä, joka on suomalaista käsityötä parhaimmillaan ja valmistetaan Salossa (itse sänky valmistetaan Matrin ikiomalla tehtaalla Pärnussa). Rottinkia rakastavana päätin hankkia sänkyyni lisäksi Lempi-päädyn. Matrilta löytyy myös toisenlaisia päätyjä jos rottinki ei uppoa omaan tyyliin. Vuoteiden lisäksi Matrin valikoimaan kuuluu helmalakanoita, tyynyjä ja peittoja, päiväpeitteitä sekä vuodevaatteita. Päivitin samalla päiväpeitteeni Aava-peitteeseen, koska alkovin seinien uuden värin myötä (joka on muuten Tikkurilan Harmony H438) vanha peite ei ollut enää paras mahdollinen.

Sopivan vuoteen valitsemisen jälkeen alkoi melkein kahden kuukauden piinallinen odotus ennen Hiljan saapumista. Voin sanoa, että yöt olivat tuskallisia, kun muistin miten hyvältä uusi sänky oli tuntunut ja vanha alkoi tietenkin tuntua entistä epämukavammalta. Samana päivänä kun uusi sänky vihdoin saapui, tulivat vanhempani kylään koko viikonlopuksi ja minut ajettiin tietenkin nukkumaan lattialle! Mutta se onni, kun sai kellahtaa ensimmäistä kertaa uuteen sänkyyn! Nukahdan edelleen välittömästi sänkyyn mennessäni ja herään aamulla autuaan levänneenä. Uni ei ole katkennut muistaakseni kertaakaan Hiljassa nukkuessani. Teneriffalla sänkyni oli kivikova ja muhkurainen ja kehoni meni siitä aivan romuksi. Melkein liikutuin onnesta, kun pääsin takaisin omaan sänkyyn reissun jälkeen.

Tällä hetkellä kehoni kaikki kivut alkavat olla vain hatara muisto. Kolotukset selässä ja pakaroissa alkoivat helpottaa uuden sängyn myötä ja viimeisetkin rippeet katosivat ergonomisen istuinpallon hankittuani. Jos kärsii kroonistuneista kivuista ja kolotuksista, niin kannattaa tarkastella (liikuntatottumusten lisäksi) kriittisesti omaa työasentoa sekä sänkyä – niissä molemmissa tulee vietettyä melko monta tuntia vuorokaudesta.

Säännöllinen vuorokausirytmi ja uni ovat niin tärkeä osa hyvinvointia, että inspiroiduin kokoamaan vinkkejä hyvään uneen sekä omat unirituaalini vielä toiseen postaukseen (tai oikeastaan se taisi olla Susannan ansiota, joka otti nämä ihanat kuvat ja pyysi minua jakamaan aamu- ja iltarituaalini), joten palataan asiaan myöhemmin tällä viikolla.

Kiinnostaisi kuulla millaisissa sängyissä te nukutte ja milloin olet viimeksi uusinut sijauspatjasi?

Sängystä on saatu alennusta

Kuvat Susanna Vento

Avainsanat: , , , , ,