Body & Mind

Lempeitä tunnelmia, pehmeitä sävyjä

Body & Mind | 30.8.2015 | Katja Kokko

DSC_2433

Postaus sisältää tarjouksen

Istun keittiön ikkunan ääressä kirjoittamassa tätä postausta. Ulkona sataa kaatamalla ja ukkonen jyrisee. Taivas on yhtä aikaa tumma, mutta kirkas. Mahtavaa. Harmaat sadepäivät ovat aivan eri asia, kuin kesäinen rankkasade ja ukkonen. Ukkonen tekee oloni aina puhdistuneeksi ja rauhoittuneeksi.

Olooni on toinenkin hyvä syy: viikonlopun alkeisjoogakurssi. Hyvästelin ryhmän juuri ennen, kuin taivas räjähti. Osan kanssa jatkamme vielä ensi tiistaina alkavalla kymmenen viikon intensiivillä, osa jatkaa toivottavasti astangajoogaharjoitusta jonkun toisen opettajan opastuksella.

DSC_2190

Kurssi oli jälleen muistutus itselleni, kuinka antoisaa joogan ohjaaminen on. Vaikka kaikki tekemäni työ on aivan ihanaa, on joogassa itselleni jotain sellaista äärimmäisen aitoa ja puhdasta, mikä saa koko sydämeni loistamaan. Siksi tunnen oloni rauhoittuneeksi ja lähes hömelön onnelliseksi. Sama lempeä tunne, kun rakastuu. Ei tarvitse mitään selityksiä millekään, sitä vaan antaa kaiken olla juuri niin kuin on. Tiedättehän sen hölmistyneen tunteen, että ai että tätäkö se onni sitten on? Täydellistä rauhaa, kuin olisi yhtä tyhjän kanssa, mutta silti tuntee kaiken. Millekään ei tarvitse tehdä mitään.

DSC_2343

Luulenpa, että tippa-annostelu joogan opettamisessa onkin itselleni sopiva strategia, sillä toiveeni on säilyttää tämä tunne samalla, kun kehityn yhä paremmaksi. Voihan olla, ettei leipiintymistä koskaan tapahdu, kun on löytänyt näinkin oikean jutun, mutta tätä haluaa silti vaalia ja siksi uskon, että itselleni opettamisessa vähemmän on enemmän.

DSC_2435

Tämän postauksen tarkoitus oli antaa teille vinkkejä hyvistä joogavaatteista, sillä niitä toivotaan säännöllisesti. Ja mikäpäs sen parempi tilaisuus esitellä omat suosikkini teille, kun saan vielä tarjota niistä alennuksenkin. Alunperin alennus piti koskea vain joogaoppilaitani, mutta ilokseni saankin tarjota sen teille kaikille.

Ekologinen joogavaatemerkki Wellicious tarjoaa blogini lukijoille verkkokauppaansa -10 % alennuksen koodilla KATJA10. Valikoimassa on joogavaatteiden lisäksi tanssiin, pilatekseen ja muuhun urheiluun sopivia vaatteita sekä vapaa-ajan loungewear-mallisto. Myös miehille löytyy muutamia joogavaattteita.

DSC_2420

Welliciouksen joogatopit ovat osoittautuneet lukuisista eri merkeistä parhaiksi. Niiden materiaali on ihanan pehmeää ja hyvänä pysyvää. Oleellisinta on kuitenkin itselleni topin sisään ommeltu sisätoppi, jolloin urheiluliivejä ei tarvitse erikseen, mutta toppi antaa yhtä hyvän tuen. Malleja löytyy useita ja myös värivalikoima vaihtuu joka kevät ja syksy. Itse suosin joogatopeissa pelkästään valkoisia, mustia ja nudenvärisiä toppeja.

DSC_2460

Suosikkimallejani topeista ovat Control Top, Best Vest sekä Soft Vest. Control ja Best Vest ovat paksua ja tukevaa, todella miellyttävää materiaalia ja Soft Vest hieman ohuempaa, pehmeää ja sileää. Suosittelen valitsemaan kaikissa topeissa oman normaalin koon, itse käytän kokoa S.

Control Top on todella tukeva ja pidän erityisesti sen selästä. Toppi on kooltaan hieman muita napakampi, mutta koko S on silti itselleni hyvä.

DSC_2318

Best Vest on taivaallisen pehmeä, täysin läpinäkymätön valkoinen toppi, jonka selässä on Welliciouksen strassein koristeltu logo. En osaa päättää kumpi on suosikkini, Control vai Best Vest. Kenties  jälkimmäinen, sillä materiaali on niin mukava ja ylellinen.

DSC_2283

Soft Vest on ihanan sileä materiaaliltaan ja pidän kovasti tästä nudenväristä, mutta toppia on saatavilla myös muissa väreissä. Tämä lienee Welliciouksen suosituin toppimalli ja ihana se onkin. Pehmeä ja tukeva, mutta jotenkin olematon. (Ei siis purista tai kiristä mistään ja materiaali on kivan ohut).

DSC_2469

Yksi pitkäaikainen suosikkini on verkkotoppi Mesh Tank, jonka alle täytyy hankkia erikseen urheiluliivimäinen toppi. Itseltäni löytyvät Welliciouksen topit Control Bra, Soft Bra sekä Nicer Cropped Tank, myöskin kaikki koossa S. Mainittakoon, että rintavarustukseni on melko kookas (65 F), mutta silti koko S on Wellicioukselta sopiva.

DSC_2390

Lisäksi minulla on kaksi pitkähihaista Wellicioukselta, joita käytän ohjatessa tai loppurentoutuksessa. Luomupellavainen Knit Raglan Jumper sekä Jam Jumper näyttäisivät molemmat olevan alennuksessa (tarjous ei koske aletuotteita). Pellavapaita on ihanaa reikäneulosta ja Jam Jumperissa on kivat peukun reiät.

DSC_2315

Mitä tulee joogahousuihin, olen elänyt pitkän kauden mitä kreiseimmissä väreissä ja kuoseissa ja käyttänyt lähestulkoon pelkästään kalifornialaisen Teekin housuja. Kun pitkästä aikaa hankin Wellicioukselta neutraalin väriset housut, on tehnyt mieli sujauttaa ne jalkaan yhä useammin. Aina ei jaksa olla riikinkukkona.

Welliciouksen housuista ehdottomasti ihanimmat ovat Stay Down Legginsit (kuvissa), joissa on kantapään alle sujautettavat lenkit. Nämä omani ovat jo yli kolme vuotta vanhat, mutta edelleen loistavassa kunnossa. Control Legginseissä vaikuttaisi olevan kivempi vyötärö ja paksumpi materiaali ihanien kantapäälenkkien lisäksi. Ne lienevät seuraava hankintani. Lisäksi omistan Zip Zip Legginsit, joissa on kivat vetoketjulliset taskut ja raidallinen, mutta neutraali kuosi. Housuissa käytän kokoa XS. Zip Zipit tilasin vahingossa koossa S ja ne ovat vähän löysät jaloista. Eli suosittelen valitsemaan jopa normaalia pienemmän koon.

Mikä on teidän suosikkimerkkinne joogavaatteissa ja mitkä ominaisuudet vaatteissa ovat teille tärkeitä?

DSC_2352

Kuvat Denis Vinokur

Kuvien topeista saatu alennus

Avainsanat: , , , ,