Beauty

Kuuma kesäpäivä kallioilla

Beauty | 6.8.2017 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic & Eteritique

Toivottavasti kukaan teistä ei puhu vielä loppukesästä, sillä elokuu on vielä aivan täydellinen kesäkuukausi ja aina paljon lämpimämpi kuin kesäkuu. Kesä on siis vielä parhaimmillaan ja mikäli ihonhoitorutiineista on pitänyt huolta koko kesän ajan, myös iho on kukoistuksessa tällä hetkellä. Oma ihoni on aivan tasainen, näppylöistä ei ole tietoakaan ja kosteustasapaino on ihanteellinen. Ilmassa onkin nyt enemmän kosteutta, jonka ansiosta ihonhoitorutiinit voivat olla minimaaliset muihin vuodenaikoihin verrattuna (mutta se ei suinkaan tarkoita huonoa hoitoa tai ihon heitteille jättöä). Meikkipohjaa ihoni ei kaipaa ollenkaan, mutta toisaalta on päiviä (ja etenkin iltoja), jolloin päivetystä ja ihon hehkua tekee mieli korostaa. Kesäjuhlat ja festarit inspiroivat myös käyttämään luomivärejä, jotka näyttävät freesiltä päivettynyttä ihoa vasten.

Hurautimme veneellä pari viikkoa sitten Muslan Kirsikan ja Mian, Muslan handy manin Tuukan (joka on myös Kirsikan ihana aviomies) ja super talentin valokuvaaja Helen Korpakin kanssa kesäretkelle Käärmeluodoille (käykää seuraamassa Helenin Insta-tiliä, se on ihana!). Yksi tämän kesän tärkeimmistä asioista to do -listallani oli ottaa haltuun Helsingin lähisaaret. Voin suositella saariretkeilyä kaikille, jotka viettävät kesää kaupungissa, mutta kaipaavat maalle ja luonnon rauhaan. Päivän jälkeen tuntui kuin olisi käynyt pidemmälläkin reissulla.

Pakkasimme retkelle mukaan kaikki mahdolliset tarvikkeet ja välineet kuumasta kesäpäivästä nauttimiseen aina uimapatjasta Mian vaaleanpunaiseen flamingoon, herkulliset piknik-eväät, drinkkiainekset sekä jättikassillisen luonnonkosmetiikkatuotteita päästä varpaisiin (inspiraationa retkelle toimi Marie Antoinette, siitä lisää Muslan puolella). Lisäksi tein itselleni, Kirsikalle ja Mialle meikkilookit, jotka sopivat loppukesän festareille tai muihin rientoihin. Helen kuvasi koko päivän filmille (olen ihan super innostunut filmikuvauksesta viime aikaisten projektien myötä!) ja nyt te saatte nauttia tästä ihanasta kesäretkestä, jonka tarkoitus on inspiroida nauttimaan alkavasta elokuusta täysillä ja jakaa parhaat ihonhoito- ja meikkivinkit sekä piknik-reseptit teemaan sopivasti. Käykää lukemassa Muslasta, mitkä ihonhoito-, vartalo- ja hiustenhoitotuotteet valitsin Kirsikalle ja Mialle.

Ihonhoito

Rakkauteni Neal’s Yard Remediesiin on vain syventynyt tämän kesän aikana ottaessani haltuun sarjan tuotteita entistäkin syvemmin. Ihoni tuntuu janoavan uudistavia Frankincense-tuotteita, jotka on tarkoitettu ikäiselleni, noin 35+ iholle. Tällä hetkellä päivittäinen ihonhoitorutiinini ei kaipaa seerumia ja kosteusvoidetta, vaan laadukas kasvovesi, ihoöljycocktail ja silmänympärysvoide riittävät putsarin ja kuorinnan lisäksi. Tuntuu hyvältä kun iho ei tarvitse mitään ekstraa. Jos Suomen kesä vain on lämmin, se on ihanteellinen iholle.

Neal’s Yard Remediesin Frankincense Facial Wash on todella erikoinen, mutta ihana putsari. Se ei ole puhdistusmaito eikä geeli, vaan jotain siltä väliltä ja tuntuma muistuttaa jopa puhdistusöljyä. Tuote pesee tehokkaammin kuin normaalisti suosimani putsarit, mutta siinä on öljyisyyttä niin paljon, että iho pysyy kuitenkin pehmeänä. Pidän tästä juuri kesäputsarina, sillä auringonkukka-, jojoba-, aprikoosinkivi- ja manteliöljyt syväpuhdistavat epäpuhtaudet ja aurinkovoiteen ihohuokosista tehokkaasti yhdessä pinta-aktiivisten aineiden kanssa. Kehäkukkauute ja porkkanauute sekä frankinsensin, mandariinin ja bergamotin eteeriset öljyt uudistavat ja kirkastavat ihoa. Suosittelen kokeilemaan tätä, jos Frankincense-tuotelinjan voidemainen putsari tuntuu liian tuhdilta.

Tämän kesän kasvovesirakkauteni on uudistava Frankincense kasvovesi. En ymmärrä miten olen onnistunut missaamaan tämän ihanuuden omasta käytöstäni aiemmin, sillä nyt olen totaalisen koukussa. Kasvovedessä on maagisen hyvä hinta-laatusuhde, laadukkaat raaka-aineet, ihana tuoksu ja se kosteuttaa hyvin. Aloe vera uudistaa ja korjaa ihoa, peptidit kiinteyttävät ja suojaavat kollageenia, ja frankinsensin, mandariinin, bergamotin sekä mirhan eteeriset öljyt siloittavat ihoa ja pitävät sen kimmoisana.

Kasvovedestä voi valmistaa myös kosteuttavan ja virkistävän vartaloparfyymin sekoittamalla sen joukkoon eteerisiä öljyjä ja säilömällä seoksen suihkutettavaan pulloon. Loihdin muutama viikko sitten Neal’s Yardille oman reseptini parfyymiin, johon yhdistin lempituoksuni: frankinsensin, jasmiinin ja nerolin eteeriset öljyt.

Resepti vartaloparfyymiin:

100 ml Frankincense kasvovettä

Latvatuoksu: 15 tippaa bergamottia

Sydäntuoksu: 5 tippaa jasmiinia

Sydäntuoksu: 5 tippaa nerolia

Sydäntuoksu: 5 tippaa laventelia

Juurituoksu: 8 tippaa frankinsensiä

Kaada kasvovesi ensin suihkutettavaan pulloon ja lisää joukkoon eteeriset öljyt. Ravista pulloa huolellisesti aina ennen käyttöä. Suihki tuoksua vaikka koko vartalolle.

Kesällä jätän hedelmähappokuorinnat tauolle ja syväpuhdistan ihon niiden sijaan kerran viikossa mekaanisella kuorinnalla. Neal’sin Honey & Orange kuorinta on niin ihana, että sitä tekisi mieli melkein syödä. Kuorivat rakeet ovat jauhettua riisiä, jotka voivat aluksi tuntua isoilta ja rouheilta, mutta ne ovat niin pyöreitä, etteivät kuori liian voimakkaasti. Rakastan sitä, että kuorinnassa yhdistyvät kaoliini ja hunaja, jotka molemmat tekevät super hyvää iholle. Hunajalla on entsymaattisesti kuoriva ja kirkastava vaikutus ja lisäksi se kosteuttaa ihoa. Kaoliini, eli savi, puolestaan syväpuhdistaa savihiukkasten ansiosta hellävaraisesti ja imee iholta epäpuhtauksia. Appelsiinin ja nerolin eteeriset öljyt tuovat hedelmäisen tuoksun kuorinnalle. Kuorintavoide on koostumukseltaan kiinteää tahnaa ja siihen kannattaa lorauttaa muutama tippa vettä ennen iholle hieromista. Tällä kuorinnalla iho syväpuhdistuu ja virkistyy lempeän tehokkaasti.

Silmänympärysvoidetta en jätä koskaan käyttämättä, olipa mikä vuodenaika tahansa. Levitän sen aina myös huulille aamuin illoin. Frankku-linjan silmän- ja huultenympärysseerumi on täydellinen 30-40 vuotiaalle iholle. Se kirkastaa tummia silmänalusia, auttaa myös silmänympärysihon pigmenttihäiriöihin sekä kiinteyttää ja siloittaa ryppyjä. Voide sisältää baobaböljyä, riisiniöljyä, purasruohonsiemenöljyä, iltahelokkiöljyä ja ruusunmarjaöljyä, eli melkoisen cocktailin omega-rasvahappoja ja antioksidantteja, jota ehkäisevät ja korjaavat ikääntymisen merkkejä. Merileväuute ja hyaluronihappo parantavat ihon kosteuspitoisuutta, kurkumauute kirkastaa, frankinsensin eteerinen öljy siloittaa ja uudistaa ihoa ja peptidit kiinteyttävät ihoa.

Viimeisenä kesän kuningatartuotteeni yhdessä frankku-kasvoveden kanssa: Frankincense Facial Oil. Neal’s Yard Remediesin kaikki kasvoöljyt ovat huippulaatuisia, mutta frankku-öljy on omalle iholleni ja ikäiselleni napakymppi. Se ensinnäkin tuoksuu niin hyvälle, että aromaterapeuttiset vaikutukset pääsevät ainakin omassa käytössäni oikeuksiinsa, sillä hengitän tuoksua syvälle soluihini pitkään ja hartaasti. Öljyssä on silkkinen koostumus ja siitä jää iholle käsittämättömän sileä ja kimmoisa tunne. Levitän öljyä noin puolikkaan pipetillisen verran kasvovedestä kostealle iholle ja imeytän sen kasvoille ja kaulalle huolellisesti hieromalla. Öljyseerumi sisältää kylmäpuristettuja macadamia-, baobab-, aprikoosinkivi-, risiini-, iltahelokki-, hamppu- ja viinirypäleensiemenöljyjä, jotka jo itsessään riittävät tekemään tuotteesta todella hoitavan, mutta joukkoon on lisätty vielä kurkumauutetta sekä frankinsensin, bergamotin, mandariinin ja mirhan eteerisiä öljyjä, jotka tuovat viimeiset silauksen ihon uudistajina ja korjaajina.

Meikit

Lähes pari tuntia kestäneen kylpemisen jälkeen oli meikkilookien vuoro. Meikkipohjaksi valitsin meille kaikille Avrilin BB-voiteen, johon rakastuin taannoin sarjaa testatessani. Se jättää ihon kauniin kuultavaksi eikä päälle tarvitse välttämättä lainkaan puuteria, sillä pinta ei jää rasvaiseksi. Luomivärit valitsin puolestaan Lily Lololta, sillä halusin silmämeikkeihin säihkettä ja väriä. Viime kesän festarihitti oli glitter eikä hype ole ainakaan laantunut tänä kesänä. Vaikka kimalle näyttääkin ihanalta, niin halusin silti pitäytyä hillitymmässä kiillossa discopalloefektin sijasta. Halusin kaikkien lookien olevan helposti toteuttavat ja näiden loihtimiseksi ei todellakaan tarvitse olla syntynyt meikkisivellin kädessä.

Mian meikkilookiin halusin ehdottomasti jotain sinistä ja todella glossyt huulet. Turkoosinsininen värivalinta meni intuitiivisesti täysin nappiin, sillä Mia oli haaveillut sinisestä luomiväristä koko kesän. Koska luomiväri on niin voimakas, kannattaa silmämeikki tehdä ensin, jotta meikkipohja pysyy siistinä.

Ohjeet Mian meikkiin:

1. Ensin pohjustin luomet ja peitin silmänaluset Avrilin peitevoiteella ja puuteroin luomet kevyesti.

2. Tämän jälkeen töpötin luomelle sormella Inikan voidemaista vaaleaa luomiväriä, joka antaa erinomaisen tarttumapinnan jauhemaisille mineraaliluomiväreille, syventää sävyä ja auttaa luomiväriä pysymään paikoillaan.

3. Sitten levitin koko yläluomen liikkuvalle osalle tiiviistin painellen Lily Lolon Pixie Sparkle luomiväriä ja häivytin luomivärin aavistuksen luomivaon yläpuolelle.

4. Tämän jälkeen taivutin Mian ripset ja levitin sekä ylä- että alaripsiin pari kerrosta Avrilin Le Mascaraa.

5. Sitten levitin kasvoille Avrilin BB-voiteen. Käytin levittämiseen sivellintä, mutta itselleen levittäminen onnistuu mielestäni parhaiten sormilla.

6. Nyt seuraa lempituotteeni, nimittäin Lily Lolon Sculpt & Glow Contourduo varjostus- ja korostuspaletti. Tämä on hittituote, jossa yhdistyvät varjostukseen sopivan sävyinen aurinkopuuteri (ei tippaakaan liian pronssinen) ja nudensävyinen kuultava korostusväri. Varjostin Mian poskikuopat ja hiusrajan paletin varjostusvärillä ja sipaisin korostusväriä silmien sisänurkkiin, anamorinkaareen, poskiluun yläpuolelle ja nenänvarteen sekä vastoin kaikkia sääntöjä aavistuksen myös otsaan. Poskille levitin Lily Lolon Life’s A Peach poskipunaa.

7. Kulmakarvat ainoastaan harjasin ylöspäin, koska halusin pitää meikissä huolettoman fiiliksen.

8. Huulissa on Lily Lolon Whisper huulikiilto, jossa on ihanan purkkamainen, mutta todella hento sävy ja kiillostaa jää herkullisen kostea pinta ilman glitteriä.

Olen haaveillut Kirsikan meikkaamisesta todella kauan, sillä tiedän ettei Kirsikka tykkää käyttää meikkiä eikä luonnonkaunis nainen sitä tarvitsekaan. Mutta olen silti nähnyt mielessäni, miten ihanalta todella kevyt meikki näyttäisi hänellä. Kirsikan meikki on hyvin luonnollisen sävyinen ja sen väripilkku ovat persikkaiset posket.

Ohjeet Kirsikan meikkiin:

1. Ensin pohjustin luomet ja peitin silmänaluset Avrilin peitevoiteella ja puuteroin luomet kevyesti.

2. Tämän jälkeen töpötin luomelle sormella Inikan voidemaista vaaleaa luomiväriä.

3. Sitten levitin koko yläluomen liikkuvalle osalle Lily Lolon jauhemaista Sticky Toffee luomiväriä, joka on täydellisen neutraalin sävyinen ja super kiiltävä. Väri ei ole liian keltakultainen, ei liian pronssinen eikä liian valkoinen, vaan tismalleen sopiva sekoitus näitä kaikkia, jonka vuoksi se näyttää todella kauniilta auringonvalossa ja etenkin kesäillan valossa. Levitin väriä aavistuksen myös alaripsien tyveen. Häivytin luomivärin reilusti luomivaon yläpuolelle.

4. Tämän jälkeen levitin ripsiin pari kerrosta Avrilin Le Mascaraa.

5. Sitten levitin kasvoille Avrilin BB-voiteen. Meikkipohjan voi myös tehdä ensimmäisenä näin vaalean luomivärin kanssa, mutta itse teen pohjan aina viimeisenä toisia meikatessani.

6. En puuteroinut kasvoja lainkaan. Poskille levitin melko reilusti Lily Lolon Life’s A Peach poskipunaa. Varjostusväriä käytin aavistuksen ainoastaan hiusrajaan Lily Lolon hittipaletista. Korostusväriä levitin sen sijaan nenänvarteen, amorinkaareen, poskiluiden yläpuolelle sekä pienen sipaisun otsaan.

7. Myöskään Kirsikan kulmakarvoille en tehnyt muuta kuin kevyen harjauksen.

8. Huuliin käytin Lily Lolon persikan sävyisen Clean huulikiillon, josta tulee herkullisen glossy pinta aavistuksen lämpimässä sävyssä.

Omasta silmämeikistäni halusin sumuisen, lämpimän ja kauniisti ilta-auringossa hohtavan. Valitsin kuitenkin pitkästä aikaa luomiväriksi jotain muuta kuin ruskeaa, nimittäin khakin vihreää. Luomivärin kaveriksi halusin klassisen punaiset huulet. Yhdistelmä on pomminvarma ja elegantti.

Ohjeet omaan meikkiini:

1. Levitin kasvoilleni Avrilin BB-voiteen sormin. Itselleni tein meikkipohjan ensimmäisenä, mutta luomivärin varisemisen kanssa saa olla tässä tapauksessa varovainen. Jos et luota siihen, että väri ei karise hyppysistäsi, suosittelen noudattamaan samaa järjestystä kuin Mian ja Kirsikan meikissä.

2. Peitin tummat silmänaluset ja pohjustin luomet Avrilin peitevoiteella ja puuteroin luomet kevyesti.

3. Tämän jälkeen töpötin luomelle sormella Inikan voidemaista vaaleaa luomiväriä.

4. Taputtelin yläluomen liikkuvalle osalle Lily Lolon Khaki Sparkle luomiväriä ja häivytin luomivärin reilusti luomivaon yläpuolelle. Lisäksi levitin värin alaripsien tyveen yhdistäen sen ulkonurkasta yläpuoleen.

5. Taivutin ripset ja levitin ripsiin pari kerrosta Avrilin Le Mascaraa.

6. Kulmakarvoilleni en tehnyt muuta kuin kevyen harjauksen. Kaikkia meikkilookea yhdistää huolettomuus, ei liiallinen viimeistely.

7. Varjostin poskikuopat Lily Lolon varjostus & korostuspaletin varjostusvärillä ja häivytin värin poskipäille. Poskipunaa en sen sijaan käyttänyt ollenkaan. Lisäksi lämmitin kasvoja varjostamalla ne kevyesti myös hiusrajasta. Lopuksi sipaisin paletin korostusväriä silmien sisänurkkaan, nenänvarteen ja poskiluun yläpuolelle.

8. Huuliin käytin Avrilin huulipunakynän sävyn Rouge Franc, jonka sävy on intensiivinen ja matta. Kynämuodossa olevan värin ansiosta huultenrajauskynää ei tarvitse erikseen.

Piknik-drinkki

Pulikoinnin ja perusteellisten kauneussessioiden päätteeksi katoimme piknikin kuumille rantakallioille. Piknikeväämme eivät olleet aivan perinteisestä päästä. Kurkatkaa Mian ja Kirsikan blogeista herkulliset ohjeet shrimp cocktailiin ja kolmioleipiin, minä jaan teille puolestani reseptin ihanaan kesäjuomaan, rossiniin, joka on samanlainen kuin bellini, mutta mansikkaversiona.

Rossini

– Tarvitset rasiallisen luomumansikoita sekä pullon kuohuvaa. Minä valitsin Café de Paris Blanc luomukuohuvan.

– Mehusta mansikat mehustimella

– Kaada coctail-laseihin yksi osa mansikkamehua ja kaksi osaa kuohuvaa ja nauti kylmänä

Kuinka teidän ihot voivat tähän aikaan kesästä? Mikä meikkilookeista on suosikkinne? Entä mihin olette tehneet kesäretkiä ja missä aiotte vielä käydä? 

Kuvat Helen Korpak

Uikkarit Ohoyswim

Vaatteet Vuokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,