Beauty

Kulttituoteinspiraatio: wannabe Blue Cocoon

Beauty | 9.1.2018 | Katja Kokko

Instastoorejani seuraavat muistavat varmasti jo viime vuonna alkaneen videosarjani ”Making of wannabe Blue Cocoon”. Tarkoituksenani oli siis valmistaa DIY balsami, jonka inspiraationa toimi May Lindstromin kulttituote Blue Cocoon. Balmien valmistaminen ei sinänsä ole mitään rakettitiedettä, jos perusjutut ovat hallinnassa ja on tutkinut käyttämänsä raaka-aineet tarkasti. Balmithan ovat oikeasti öljyä, mutta ne sisältävät kasvivahoja, jotka ovat huoneenlämmössä kiinteää, mutta sulavat iholla öljyksi. Niiden ansiosta koostumuksesta saadaan siis kiinteää.

Minulla oli todella tarkka visio siitä, millaisen koostumuksen halusin balmiin – täydellisen tietenkin. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty, jos on tarkka visio koostumuksen tuntumasta, mutta ei täysin varma millaisilla kiinteiden vahojen pitoisuuksilla siihen päästään. Pienilläkin määrien muutoksilla on iso vaikutus ja jokaisella kasvivahalla on tietenkin oma yksilöllinen rasvahappokoostumuksensa, joten homma ei ole aivan suoraviivaista peliä.

Loppuviimein valmistin neljä balmia, joista vasta viimeinen onnistui täydellisesti. Sekoilua aiheutti tosin myös raaka-ainevaakani, jonka mittayksikön olin onnistunut jossain kohtaa huomaamattani muuttamaan grammoista unsseiksi. Tässä hommassa virheistä on kuitenkin pelkkää hyötyä ja epäonnistuessaan kannattaa aina kirjata ylös pitoisuudet, jolla kokeilun oli tehnyt (niin, tosin siitä ei ole hyötyä, jos grammat ja unssit menevät sekaisin kesken valmistamisen). Valmis balmi ei ole väriltään yhtä voimakasta kuin alkuperäinen Blue Cocoon, koska halusin pitää eteeristen öljyjen pitoisuuden 1 %:ssa, joka on kasvoille jätettävissä tuotteissa suositeltava määrä. Blue Cocoonin väristä voikin päätellä, että siinä pitoisuus on huomattavasti korkeampi. Sininen väri on peräisin blue tansyn eteerisen öljyn sisältämästä atsuleenista, jonka vuoksi blue tansy on lähes sinimustaa.

Sinnikkäiden kokeilujen jälkeen balmista tuli kyllä niin loistava, että resepti täytyisi melkein pitää liikesalaisuutena! Mutta laitetaan se teidän iloksenne jakoon, sillä inspiraatio lähti alunperinkin siitä, että halusin luoda Blue Cocoonista kotitekoisen ja edullisen version, sillä tällä kulttibalmilla on melkoisesti hintaa. Ilmaiseksi se ei toki tule DIY-versionakaan, sillä raaka-aineet maksavat jonkun verran. Lisäksi valmistamisen eteen pitää nähdä sen verran vaivaa, että hankkii raaka-aineet, joista moni täytyy tilata ulkomailta. Itse tilaan suurimman osan raaka-aineistani ranskalaisesta Aroma-Zonesta, jota oppii käyttämään myös ilman ranskankielentaitoa Google Translatorin ja päättelykyvyn avulla.

Tällä reseptillä koostumuksesta tulee juuri sopivan kiinteä, mutta helposti levittyvä ja iholle sulava. Täydellinen balmi on mielestäni selkeästi kiinteä, mutta ei kuitenkaan liian kova ja sen pitää sulaa iholle salamannopeasti.

Wannabe Blue Cocoon

Vahat 

20 % kaakaovoi

20 % cupuacuvoi

10 % sheavoi

Öljyt

12 % kalaharin meloniöljy

12 % baobaböljy

12 % yanguöljy

8 % marulaöljy

5 % cameliaöljy

Eteeriset öljyt

6 tippaa blue tansya

3 tippaa nerolia

2 tippaa jasmiinia

3 tippaa frankinsensia

2 tippaa laventelia

Aloita punnitsemalla aineet (eteerisiä öljyjä lukuunottamatta) tarkasti ja mittaamalla öljyt valmiiksi kulhoon. Annostele vahat omaan kulhoonsa. Sulata vahat kuumassa vesihauteessa nestemäiseksi koko ajan sekoittaen. Itse käytän sulattamiseen höyrytyskattilaa ja kun vahat alkavat sulamaan, otan sen pois liedeltä. Kun vahat ovat sulaneet nestemäiseksi, ota kulho pois vesihauteesta, kaada joukkoon öljyt samalla sekoittaen. Voit myös sekoittaa öljyt vahoihin vesihauteessa, mutta älä jatka raaka-aineiden lämmittämistä. Lisää lopuksi joukkoon eteeriset öljyt ja sekoita huolellisesti.

Kaada valmis seos puhtaaseen ja steriiliin lasipurkkiin. Siirrä seos jähmettymään huoneenlämpöön. Jähmettymisen aikana seosta on hyvä sekoittaa välillä, etenkin jos käyttää valmistamisessa runsaasti sheavoita. Tämä estää rakeisen koostumuksen, sillä sheavoi sisältää 45 % steariinihappoa ja 43 % oleiinihappoa. Steariinihappo sulaa 70 asteessa, mutta oleiinihappo on puolestaan huoneenlämmössä nestemäistä. Balmin jähmetyttyä koostumus jatkaa vielä tekeytymistään ja todellisen lopputuloksen näkee yleensä vasta kahden viikon kuluttua.

Tätä kauneusbalsamia voi käyttää ihoöljyn tavoin. Jos kosteusvoiteesi on ohut, levitä balmi vasta sen jälkeen. Balmin sisältämät vahat ehkäisevät kosteuden haihtumista iholta ja suojaavat ihoa. Balmi pehmittää ihoa, siloittaa ja tasoittaa ihon pintaa, tekee ihosta joustavan sekä rauhoittaa ihoa ja ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ja suojaa vapailta radikaaleilta.

Koskaan ei voi olla liian hyvä, joten omat balmikehittelyni jatkuvat edelleen.

Kokkaamisen iloa!

Kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , , ,