Beauty

Hehkuvien pikkujouluposkien salaisuus

Beauty | 16.10.2014 | Katja Kokko

DSC_0024

Koska blogeissa ei saa käyttää enää sanaa v***i, päätin tehdä jutun konjakista.

Ja koska  alkoholikonjakistakaan tuskin saa kirjoittaa, haluankin esitellä teille toisen pikkujouluposket hehkuviksi saavan ihmetuotteen: konjakkiSIENEN.

DSC_0033

Sataprosenttisesti konjac-kasvin juuresta valmistettuja sieniä on nähty jo muutama vuosi sitten kosmetiikkamarkkinoilla ja se on saavuttanut melkoisen ihmesienen maineen. Kun ranskalainen Absolution lanseerasi oman konjakkisienensä*, oli minunkin pakko ottaa selvää sen saloista, muistin nimittäin, että sarjan perustaja Isabelle Carron oli kertonut sienen toimivan täydellisesti yhdessä Absolutionin miselliveden* kanssa.

DSC_0014

Konjakkisieni on ihanan pehmeä ja sileä, hyvin hellävarainen iholle, mutta siinä on rakennetta kuitenkin sen verran, että se stimuloi ihon mikroverenkiertoa heleyttäen kasvoja ja antaa kuolleille ihosolukoille lempeästi kyytiä. Sientä voi käyttää kuorintojen ja naamioiden putsaamiseen, mutta ehdottomasti parhaiten se toimii puhdistusaineen kanssa tehostamaan putsauksen vaikutusta. Sieni sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle, ohuelle ja rosacea-iholle.

Käytännössä putsausrituaali toimii siis siten, että putsari levitetään kasvoille, jonka jälkeen kostealla konjakkisienellä hierotaan kasvoja poistaen samalla puhdistusaine iholta. Erityisesti herkälle iholle, jolle en suosittele minkäänlaista kuorintaa, tämä on lempeä tapa tehostaa puhdistusta pari kertaa viikossa. Muut ihotyypit voivat huoletta hieroa kasvojaan tällä vaikka joka ilta ja aamu, mutta erityisesti ennen ja jälkeen pikkujoulujen suosittelen konjakkikäsittelyä heleyttäväksi hoidoksi.

DSC_0021

Absolutionin miselliveden* kanssa sieni on todellinen must have ja tämä on myös kombo, jota suosittelen erityisesti kaikille miehille, sillä se ehkäisee parranajon aiheuttamaa karvatupentulehdusta. Ja kuten Isabelle mainostikin, kun kosteaan sieneen pumppaa misellivettä ja sitä hieroo iholle, tuote muodostaa hentoisen vaahdon.

Tämä kombo tulee taatusti reissaamaan mukanani tulevalle lämpimän maan reissulle (joka on toistaiseksi siirtynyt toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan) sekä kaikille mahdollisille viikonloppu- ja mökkireissuille. Loistava parivaljakko myös treenikassiin ja nerokkaan pakkauksensa ansiosta misellivesi ei vuoda vaikka keikkuisi ympäri vuoristoradassa.

DSC_0095 16.57.05

Misellivesi on aivan huikean hoitava ja sitä kuvaakin paremmin nimitys puhdistava hoitoneste. Viime helmikuisella Goan reissulla se toimitti aamuisin myös kosteusvoiteen virkaa, sillä trooppisessa ilmastossa sen kosteutusteho oli aivan riittävä. Misellivesi sisältääkin runsaasti kosteuttavaa ja rauhoittavaa aloe vera-mehua, kirkastavaa ja kosteuttavaa sitruunamelissa- ja lehmuksenkukkavettä, ihon pintaverenkiertoa ja epätasaisuuksia silottavaa italianolkikukkavettä sekä talineritystä tasapainottavaa ja ihohuokosia supistavaa hamamelisvettä. Potassium parantaa solujen aineenvaihduntaa ja sinkki ehkäisee epäpuhtauksien syntymistä.

Hellävaraisesti hehkuvat pikkujouluposket – ennen ja jälkeen tonttuleikkien!

DSC_0082

Pikkujoulurientojen jälkeen saattaa kaivata virkistystä kasvojen lisäksi koko keholle ja mielelle. Siihen suosittelen pitkän tauon jälkeen viimeinkin varastoon palannutta lempisuihkugeeliäni Patykalta*, jonka piparminttuinen tuoksu herättää synkeimmänkin kaamoksen keskellä tai aamuun asti jatkuneiden juhlien jälkeen.

Piparmintun ja eucalyptuksen eteeriset öljyt ovat miedon antiseptisiä ja suihkugeeli onkin hyvä valinta, jos selän ihossa on tukkeumia tai epäpuhtauksia.

Oletteko te jo testanneet konjakkisientä ja mitäs olette pitäneet?

DSC_0060

DSC_0023

*Affiliate-linkki

Korvakorut Lily & Rose, Sofinah Shop, Uudenmaankatu 17

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , ,