Sain käsiini Virpi Mikkosen uunituoreen Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjan tänä aamuna, suuntasin suin päin Strindbergille lukemaan kirjaa, jonka jälkeen pyyhälsin ruokakaupan kautta kotiin kokkaamaan.
Tiesin, että tämä kirja tulee kolahtamaan kuin lekalla päähän minulle, joka rakastaa hyvää ruokaa, mutta ei jaksa arjessa käyttää kokkailuun aikaa puolta tuntia enempää. Eikä liene tarpeen sanoa, että ruoan pitää olla myös hyvää tekevää ja terveellistä, varsinkin arjessa. Viikonloppuisin saatan pistää ihan ranttaliksi, mutta erittäin herkän vatsani vuoksi, teen arjessa itselleni kokonaisvaltaisen hyvinvointiteon valitsemalla kehoa ja mieltä helliviä raaka-aineita lautaselleni.
Virpi tarjoilee kirjassaan lukuisia reseptejä, jotka saavat veden herahtamaan kielelle ja mikä parasta, kaikki reseptit valmistuvat enintään puolessa tunnissa. Halleluja, arkeni on juuri pelastettu! Vaikka omasta takataskusta löytyykin hyviä arkiruokareseptejä, ikuisena makunautintomatkailijana uusi inspiraatio on tervetullutta – varsinkin niitä hetkiä varten, kun olisi kauppareissun aika, mutta pää on tyhjä tai tajutessaan jumittavansa kolmatta viikkoa samassa reseptissä.
Virpihän on kirjoittanut myös toisen kirjan: Kiitos hyvää ykkösosa tarjoilee makeita herkkuja ilman sokeria ja gluteenia. Kirja on aivan hurjan kaunis ja olen henkilökohtaisesti päässyt maistamaan superkokin itsensä valmistamana monia herkkuja sen sivuilta. Pidän kirjassa erityisesti siitä, että kaikki herkut eivät ole raakoja, sillä läheskään aina makeannälän iskiessä kypsentämättömät herkut eivät vain maistu. Mutta kuten kerroin viikko takaperin, ei omassa keittiössäni ole valmistunut reilusti yli vuoteen mitään makeita herkkuja (kunnes tapahtui käänne viikko sitten). Toffeeta lukuun ottamatta, ovat Virpin ensimmäisen kirjan reseptit jääneetkin osaltani testaamatta. Olin kuitenkin jo vuosi sitten kirjoittamassa bloggausta opuksesta, mutta se jäi puolitiehen, kun en ollut valmistanut kirjan reseptejä ja toffeekin meni parempiin suihin ennen kuin ennätin napata siitä kuvaa. Tässä lieneekin syy, miksei minusta tulisi koskaan keittokirjailijaa tai ruokabloggaajaa: en malta millään kuvata annoksia, koska on kiire syömään! (Minut läheisesti tuntevat tietävät, että nälkäinen Katja ja kärsivällisyys eivät varsinaisesti muodosta harmonista kokonaisuutta.)
Virpin tie kansainvälisesti menestyneeksi ruokakirjailijaksi ja -bloggaajaksi on niin ihana ja täynnä tähtipölyä, että tätä kirjoittaessa silmäni kostuvat väkisinkin. Tutustuimme nimittäin hänen kanssaan yli viisi vuotta takaperin Virpin osallistuessa minun järjestämälleni raakaruokakokkauskurssille. Elettiin aikaa, jolloin Virpi oli hurjan kiinnostunut raakaruoasta ja minä elin omaa kuherruskauttani reseptinikkarina ja raakaruokaintoilijana. Muistan elävästi, kun Virpi kertoi ettei ole koskaan ollut mikään keittiössä häärääjä. Omaan hyvinvointiinsa liittyvien seikkojen myötä terveellisemmät herkut saivat naisen kuitenkin innostumaan kokkauspuuhista ja Virpin ensimmäinen Kiitos hyvää –blogi, nykyinen sivusto Vanelja, kaksi keittokirjaa sekä kansainvälisen Saveur ruokablogigaalan voitto kertovat, että supernaisen luovuus on todella valloillaan keittiössä!
Tiemme siis menivät hauskalla tavalla päinvastoin: kauneustoimittajasta tulikin menestynyt ruokakirjailija ja terveysruokaintoilijasta kauneudenhoitokirjailija. Ennen kuin tajusin, että oma valoni ja ammattitaitoni loistaa kirkkaimmin siinä, mitä olen jo vuosikausia tehnyt työkseni, haaveilin nimittäin huumassani rakentavani jotain uutta ruoan ja ravinnon ympärille (johon luonnonkosmetiikkakin olisi toki yhdistynyt). Onneksi intuitioni on kuitenkin aina ollut pettämätön ja tuupannut minut oikeille raiteille vaikka väkisin.
Virpissä olen aina ihaillut hänen pähkähullua ja vilpitöntä uskoaan siihen, että kaikki on mahdollista. Jopa kenties isompaa, kuin itselläni. Ensimmäisen keittokirjansa kohdalla hänelle oli sanottu, ettei suomalaisten keittokirjojen oikeuksia ole koskaan myyty eikä myydä ulkomaille. Nainen sanoi ”watch me” – ja simsalabim, nyt hänellä on kourassaan kustannussopimus new yorkilaisen kustantajan kanssa!
Ennen kuin päädyin valitsemaan Cozy Publishingin oman kirjani kustantajaksi, olin solmimassa sopimusta erään ison kustantamon kanssa, mutta viime hetkellä intuitioni käski perääntyä. Kertoessani isolle kustantajalle unelmastani viedä kirjani ulkomaille, minulle sanottiin, että se on kyllä rasti seinään, jos suomalainen tietokirja lähtee kansainvälisille markkinoille. Minä sanoin ”no rasti seinään”. Nykyiseltä tiimiltämme ei puutu uskoa kirjan mahdollisuuksiin ulkomailla.
Nähtäväksi jää miten asiat menevät ja seuraammeko Kaapon kanssa Virpiä Atlantin toiselle puolelle, mutta olen sitä mieltä, että korkealle pitää tähdätä. Niin korkealle, kuin ikinä voi vaan kuvitella. Niin korkealle, että mahanpohjassa pyörähtää ympäri ja hampaat kalisevat. Sillä mitä sitten, jos ei onnistu? Ainakin voi seisoa täydellä sydämellä oman luomuksensa takana ja tietää tehneensä parhaansa ja yrittäneensä, vaikka unelma ei kantaisikaan niin pitkälle, kuin olisi toivonut. Kaikista tärkeintä on se, että toimii omasta sydämestä käsin todellista itseään toteuttaen. Ja sitä olen saanut tehdä Cozylla, toisin olisi ollut ison kustantamon kanssa.
Palatakseni Kiitos hyvää pikaruokaan. Päädyin valitsemaan kirjasta ensimmäisenä testiin herkullisimman ja nopeimman kuuloisen reseptin: munakoisopizzat. Näissä kolahti erityisesti se, ettei valmistukseen käytetä mitään jauhoja, sillä itselleni jopa monet gluteenittomat jauhot aiheuttavat epämiellyttävän olon. Vaati melkoista kärsivällisyyttä, että maltoin kuvata nämä törkeän herkulliset pizzaset tähän bloggaukseen (ja siltikään en saanut mitään taidonnäytettä aikaiseksi. Se on yksi räpsäytys ja sitten ruoan kimppuun!).
Minun ei varmasti tarvitse kehottaa hankkimaan teosta omaksi, sillä luulenpa, että moni teistä on tehnyt sen jo tai on suuntaamassa parhaillaan lähimpään kirjakauppaan. Myös tämä kirja nähdään taatusti rapakon takana, ihokarvani sen kertovat.
Joko Kiitos Hyvää Pikaruokaa on päätynyt kirjahyllyihinne?
Kuvat Katja Kokko
