Takit ovat minulle vähän sama, kuin laukut. Montaa ei tarvita. Mutta vähän enemmän kuitenkin, kuin laukkuja. Siksipä alkoikin ahdistaa, kun tajusin ainoan pitkän kevättakkini olevan musta ja tosi skarppi. Olo on ollut jo pitkään vaalea ja rento.
Olen nähnyt päiväunia Marimekon beigestä trenssistä viimeiset pari kuukautta, mutta olen pihtaillut. Takki ei ole mistään halvimmasta päästä. Mutta kas vain, alehaukan pettämätön tuuri iski jälleen kohdalleni ja takki tuli mehevään alennukseen. Ajaton klassikko palvelee kaiken lisäksi monta vuotta. Haluaisikohan joku ostaa Filippa K:n skarpin takkini?
Rakkauteni valkoisiin puseroihin on epäkäytännöllinen ja ärsyttävin asia pukeutumisessani. Valkoiset puserot pinttyvät nopeasti. Olisi paljon kestävämpää viihtyä mustissa ja tummissa yläosissa. Mutta ei, ahdistaa. Pitää olla valoa yläpäässä (alan ymmärtää turbaanipäisiä kundaliinijoogeja). Tai vaalea alaosa, jotta voi käyttää tummaa yläosaa. Garderobini voisi olla puolet pienempi, jos viihtyisin tummissa puseroissa. Marimekon Agnes-paita on tosi kaunis, kangas ihanaa ja siinä on tilaa hengittää. Saisinpa pidettyä sen hyvänä.
Onko teillä jotain ärsyttäviä ja epäkäytännöllisiä vaaterakkauksia?
Kuvat Katja Kokko
