Lifestyle

Keidas hiljentymiselle

Lifestyle | 8.12.2017 | Katja Kokko

Saatte lukea Etelä-Afrikan matkan loppuhuipentuman blogista sunnuntaina. Sitä ennen vieraillaan aivan ihanassa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja hiljentymisen keitaassa, Brookdalessa, joka sijaitsee täysin luonnonrauhassa KwaZulu-Natalissa, noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Durbanista sisämaahan.

Brookdale on legendaarinen paikka hyvinvointilomille, joiden teema, sisältö ja pituus on mahdollista räätälöidä omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Tarjolla on kahdesta yöstä viikon mittaisia lomia hiljentymiselle ja hyvinvoinnille. Teemoina ovat mm. Detox & Yoga, Mother & Daughter, Money & Meaning, Gut Rehab ja Art Therapy – todella kiinnostavia kokonaisuuksia!

Olisi ollut ihanaa viettää Brookdalessa muutama yö ja normaalisti paikkaan ei pääsekään pelkästään päivävierailulle, mutta meidän kohdalla tehtiin poikkeus, sillä Brookdalen kauneushoitolassa käytetään Essen tuotteita ja Esse järjesti meille ihanat parin tunnin hemmotteluhoidot.

Kauneushoitolan lisäksi puitteista löytyy ihanat uima-altaat sisällä ja ulkona, erilaisia puutarhoja, kuten japanilainen puutarha ja perinteinen labyrinttipuutarha, kaunis joogastudio, rauhallinen kirjasto sekä saunoja. Paikka on aivan täydellinen pysähtymiselle ja läsnäololle. Tilan ja etäisyyden ottamiselle arjesta ja hektisyydestä, tulevaisuuden suunnitelmien avaamiselle ja selkiyttämiselle – tai mitä nyt kukin sisimmässään tuntuukaan kaipaavan, kenties vain pelkkää rauhassa olemista ja luontoa.

Brookdalessa on esteettisesti ihana, perinteinen englantilaistyylinen tunnelma. Paikka on ylellinen ja kaunis yksityiskohtia myöten, mutta ei liian kiillotettu vaan erittäin kotoisa. Ruoka on luomua, herkullista ja ravitsevaa ja Brookdale onkin julkaissut kaksi ihanaa keittokirjaa, joista löytyy herkullisen kuuloisia, simppeleitä ja ravitsevia reseptejä. Myynnissä on myös mm. laadukkaita lisäravinteita, superfoodeja ja kombuchaa. Brookdale ei ole vain hieman sinne päin rakennettu hyvinvointikeidas, vaan oikeasti viimeisen päälle suunniteltu ja taustalla vaikuttaa aito ymmärrys kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Olen merkinnyt kalenteriin itselleni ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon talviloman, helmikuun viimeisen ja maaliskuun ensimmäisen viikon. Pohdin parhaillaan mihin matkustaisin. Olen tunnetusti huono yksinmatkustaja, mutta Etelä-Afrikka huutelee kovasti takaisin. Viikko luonnonhelmassa Brookdalessa ei ole lainkaan pois suljettu vaihtoehto – etenkin, kun ihan naapurissa on hevostalli.

Jos omat talvilomasuunnitelmasi ovat vielä auki, suosittelen lämpimästi harkitsemaan Etelä-Afrikkaa. Sinne lentää vaivattomimmin Istanbulin kautta ja vaikka lentomatka on pitkä, säästyy aikaeron tuomalta rasitukselta.

Kuvat Katja Kokko ja Brookdale

Avainsanat: , , , ,