7

Sheavoi – raaka-aineiden jalokivi

Katja Kokko | 11.10.2017

Kaupallinen yhteistyö: Naturellement

Tänään sukellamme raaka-aineiden kiehtovaan maailmaan ja tutustumme syvällisemmin karite- eli sheavoihin, joka on kotoisin Afrikasta ja on ollut yksi luonnonkosmetiikan tärkeimmistä raaka-aineista jo kauan ennen kuin koko käsitettä luonnonkosmetiikka oli edes olemassa.

Olen aina sanonut, että luonnonkosmetiikka on yksi helpoimpia tapoja tehdä ekologisesti ja eettisesti kestäviä kulutusvalintoja ja samalla tulee hoitaneeksi ihoaankin paremmin. Harva meistä tulee ajatelleeksi rasvapurkin ostaessaan mitä kaikkea tuotteen elinkaareen on mahtunut ennen sen päätymistä kaupan hyllylle. Monelle ei tule mieleen, että ostamalla sen yhden rasvapurkin, on esimerkiksi mahdollistanut kehitysmaissa naisille ainoan itsenäisen toimeentulon, koska purnukka sisältää sieltä kotoisin olevaa sheavoita, jota naiset valmistavat.

Sheavoi on upea raaka-aine, jolla on todella monipuolisia käyttömahdollisuuksia kosmetiikassa. Sen tietää myös Naturellementin Liisa, joka on ensimmäisiä aidon luonnonkosmetiikan maahantuojia Suomessa. Liisa on tuonut yli 16 vuotta Suomeen ranskalaisia luonnonkosmetiikan helmiä, joista uusin tulokas Karethic: aitoon, raffinoimattomaan eli raakaan sheavoihin pohjautuva ihonhoitosarja, joka on palkittu kestävää kehitystä ja Reilua Kauppaa edistävää työstään.

Ennen kuin esittelen teille tarkemmin Karethicin ja lempituotteeni sarjasta, haluan tutustuttaa teidät kunnolla sheavoin saloihin.

Sheavoin historia 

Sheavoin INCI-nimi on Butyrospermum Parkii, johon liittyy tarina sen historiasta: marokkolainen maailmanmatkaaja Ibn Battuta oli ensimmäinen henkilö, joka alkoi levittämään sanaa sheavoista afrikkalaisessa kulttuurissa teoksessaan ”The Fabulous Journey of Ibn Battuta”. Eletiin 1400-lukua, jolloin sheavoita käytettiin terapeuttisiin ja kosmeettisiin tarkoituksiin ja se oli tärkeässä roolissa lähes jokaisen afrikkalaisen elämässä. 1900-luvulla skotlantilainen lääkäri ja tutkimusmatkailija Mungo Park käytti Ibn Battutan tarinaa tutkiessaan Afrikkaa ja tehdessään tunnetuksi sheavoin arvoa, jonka myötä syntyi INCI-nimi Butyrospermum Parkii tribuuttina Mungo Parkille – vaikka mies ei ollut alunperin löytänyt koko raaka-ainetta, joka on kaiken lisäksi naisten valmistamaa.

Sheapuita kasvaa ainoastaan Afrikassa (Senegalin, Guinean ja Sudanin rajalta läpi Malin, Burkina Fasossa, Pohjois-Ghanassa, Togossa, Beninissä ja Nigeriassa) ja yhden puun täytyy kasvaa 20-25 vuotta ennen kuin se alkaa tuottamaan pähkinöitä ja hedelmiä, joista sheavoita valmistetaan. Puu kasvaa 10-12 metriseksi ja voi elää jopa 300 vuotta. Yksi puu tuottaa 2-4 kg sheavoita vuodessa. Sheavoin tuotanto on täysin riippuvaista naistyövoimasta, jotka ovat kautta historian keränneet sheapuun pähkinät ja hedelmät valmistusta varten. Afrikassa sheavoita on käytetään aivan kaikkeen päästä varpaisiin ja vauvasta vaariin.

Sheavoin valmistustapa

Sheavoin kuuluisi aina olla raakaa eli raffinoimatonta, jolloin siinä ovat tallella kaikki tärkeät ravintoaineet ja terapeuttiset vaikutukset. Ikävä kyllä kosmetiikassa käytetään paljon raffinoitua sheavoita, jolloin voidaan jo puhua melkein eri raaka-aineesta. Tuotteen INCI-luettelosta ei myöskään käy ilmi onko kyseessä aito raffinoimaton vai raffinoitu sheavoi. Tämä selviää ainoastaan ottamalla asiasta selvää suoraan valmistajalta ja harkitsemalla antaako valmistaja oikeaa tietoa raaka-aineen alkuperästä.

Raffinoimattoman sheavoin valmistus alkaa ensin erottelemalla parhaat pähkinät, jotka jauhetaan sen jälkeen myllyssä. Tämän jälkeen ne paahdetaan matalassa lämpötilassa ravintoaineiden säilyttämiseksi ja puserretaan manuaalisesti. Lopuksi sheavoi suodatetaan musliinikankaan läpi (olen muuten joskus ostanut suodattamatonta sheavoita, joka tuoksuu melko karmaisevalle!).

Valitettavasti raffinoidun sheavoin käyttö kosmetiikassa on todella yleistä, koska se on tietenkin halpaa, mutta samalla kärsii myös raaka-aineen laatu. Raffinoimattoman sheavoin käyttö ja laadun varmistaminen edellyttää paikan päälle viljelmille menemistä yhdessä naistuottajien kanssa. Tämän vuoksi aitoa raffinoimatonta sheavoita tarjoavat ainoastaan pienet ja keskisuuret Reilun Kaupan brändit.

Sheavoin hyödyt iholle

Sheavoi parantaa ihon kosteuspitoisuutta, koska se ehkäisee kosteudenhaihtumista iholta. Se onkin erinomainen lisä kuivan ihon kosteusvoiteisiin tuomaan voiteelle täyteläisyyttä toimien samalla kosteudenhaihtumista ehkäisevänä oklusiivina antaen kuitenkin ihon hengittää. Se on myös loistava pakkassuoja! Sheavoi sisältää runsaasti A-vitamiinia, joka auttaa mm. ihottumien, atopian, psoriasiksen sekä vaurioituneen ihon hoidossa. Sheavoi pehmittää ihoa tehokkaasti sen sisältämän oleiinihapon ansiosta, joka auttaa vahvistamaan ihon omaa suojabarriääriä. Oleiinihappoa esiintyy ihon luonnostaan erittämässä sebumissa, jonka ansiosta sheavoi auttaa tasapainottamaan ihon omaa talineritystä. Vaikka sheavoi on koostumukseltaan kiinteää, se imeytyy hyvin ja auttaa myös muita aineita imeytymään ihoon paremmin. Sheavoi sisältää myös fytosteroleja, jotka auttavat stimuloimaan solujen muodostumista sekä E-vitamiinia, tehokasta antioksidanttia, joka parantaa solujen hapensaantia, suojaa ihosoluja sekä uudistaa ja kiinteyttää ihoa. Sheavoi sopii hyvin laajasti eri ihotyypeille kuivasta ikääntyvään ja pieninä määrinä myös rasvaiselle iholle.

Sheavoin käyttö ihonhoidossa

Sheavoita voi käyttää iholle sellaisenaan lukuisilla eri tavoilla, mutta tällöin kannattaa pitää mielessä sääntö less is more – sheavoi on uskomattoman riittoisaa. Raffinoimattomasta sheavoista voi valmistaa kotona itse erilaisia balsameja kasvoille, vartalolle ja ihon puhdistamiseen. Yksi ihanimpia kotitekoisia sheavoi-tuotteita on vatkattu sheavoi, josta tulee kuohkeaa kuin kermavaahto (Aidosti kaunis -kirjastani löytyy runsaasti sheavoita sisältäviä reseptejä). Lisää vinkkejä raffinoimattoman sheavoin käyttöön ihonhoidossa löytyy jutun lopusta.

Sheavoi toimii erinomaisesti myös saippuoiden raaka-aineena, huulivoiteissa, käsivoiteissa, vartalovoiteissa, kasvovoiteissa sekä hiusten tehohoidoissa. Emulsioissa, eli erilaisissa kosteusvoiteissa sopiva määrä sheavoille on yleensä maksimissaan 5 % ja balsameissa, salvoissa ja saippuoissa puolestaan 15 %:sta ylöspäin.

Karethic

Carole Tawema perusti vuonna 2005 ihonhoitosarja Karethicin, joka pohjautuu raffinoimattomaan sheavoihin. Yrityksen missio on välittää tietoa tästä afrikkalaisten pyhästä balsamista, luonnon suuresta lahjasta afrikkalaisille. Karethic arvostaa suuresti sheavoin ympärillä olevaa kulttuuria sekä sen tuottajia ja valmistajia. Yritys on sitoutunut pitkäaikaiseen yhteistyöhön 500 sheavoi-tuottajan ja 12 osuuskunnan kanssa Beninissä. Nämä naiset ovat afrikkalaisen sheavoin ja sen kulttuuriperinnön vartioita. Karethic tukee tuottajia ja sheavoin valmistajia aidon ja ensiluokkaisen raffinoimattoman sheavoin ympäristöystävällisen valmistusmenetelmän vaalimisessa ja tietotaidon jakamisessa sukupolvilta eteenpäin.

Karethicin valikoimaan kuuluu 25 perustuotetta ihonhoitoon. Minun lempituotteeni ovat raaka sheavoi, notkistettu versio raa’asta sheavoista, vartalon kuivaöljy, vartalokuorinta sekä palasaippua. Kaikki tuotteet eivät ole vielä Naturellementin verkkokaupassa, mutta tuotteita voi käydä hypistelemässä paikan päällä ensi viikolla I Love Me -messuilla, jossa sarjan sheavoit ovat messutarjouksessa.

Raaka sheavoi on pakattu 50 ml rasiaan, joka on erittäin riittoisa, koska tuotetta ei todellakaan tarvitse käyttää kuin aavistus. Sheavoita voi käyttää melkein miten vain, kuten huulivoiteena, pakkassuojana, talvella ihoöljyn sijasta tai siihen sekoitettuna ehkäisemään kosteudenhaihtumista iholta, uimahallissa ehkäisemään ihon kuivumista sekä rutikuiville kohdille ihossa kuten käsiin, kynsinauhoihin, kantapäihin ja kyynärpäihin. Kannattaa myös kokeilla pientä määrää sheavoita ennen ihokarvojen ajelua ehkäisemään ihovaurioita ja karvatupentulehdusta. Raaka sheavoi sopii myös DIY-kosmetiikan valmistamiseen.

Notkistettu versio sheavoista sisältää emollientin (Octyldodecanol), jolla koostumus on sileämpää ja helpommin levitettävää. Lisäksi tuote on hajustettu miedosti ja raikkaasti. Tämä versio voi olla miellyttävämpi käyttää sileämmän koostumuksen ja raikkaan tuoksun ansiosta. Tuotetta ei ole kuitenkaan lähdetty turhaan lantraamaan, vaan raffinoimaton sheavoi on kyllä tunnistettavissa sen kellertävästä väristä. Notkistettua sheavoita voi käyttää ihana samaan tapaa kuin 100 % sheavoisisartaan, joskin DIY-kosmetiikkaan kannattaa valita 100 % raaka sheavoi.

Karethicin palasaippua on puolestaan pelastus kuivalle iholle käsien pesuun. Saippua on valmistettu sheavoista (jota on tuotteessa 30 %), oliiviöljystä ja kookosöljystä kylmäsaippuointimenetelmällä. Saippua jättää ihon pehmeäksi ja joustavaksi, joten se sopii kuivallekin iholle käsien ja vartalon pesuun. Suosittelen päivittämään tähän saippuaan ilmojen viiletessä, sillä ainakin itselläni on heti ongelmana rutikuivat kädet, kun mittarissa alkaa olla lämpöasteita vähemmän kuin kymmenen.

Karethicin vartalokuorinnan mekaanisesti kuorivat rakeet ovat jauhettua aprikoosinkiveä ja sheapähkinän kuorta. Rakeet ovat rouheat ja tehokkaat, kuollut ihosolukko saa todellakin kyytiä niillä ja ihon pintaverenkierto lähtee luistamaan. Kaiken lisäksi kuorinta ei ole öljypohjainen, joka ilahduttaa taatusti niitä, jotka eivät välitä öljyisen tunteen iholle jättävistä vartalokuorinnoista. Tällaisia hyviä ja supertehokkaita vartalokuorintoja ei ole montaa, joten tämä tuote oli löytö!

Tykästyin lisäksi kuivaöljyyn, joka sisältää sheaöljyn lisäksi arganöljyä, baobaböljyä, moringaöljyä sekä annattoöljyä – afrikkalaisten öljyjen jalokiviä, jotka uudistavat, kiinteyttävät ja ravitsevat ihoa sekä parantavat ihon elastisuutta. Kuivaöljythän ovat aina kasviöljyistä toiseksi aineeksi johdetuilla emollienteilla ohennettuja, jonka ansiosta tuotteeseen saadaan erittäin silkkinen, seitinohut ja nopeasti imeytyvä koostumus. Tällöin myös öljyn hoitavuus hieman kärsii, mutta kuivaöljy onkin ihan oma juttunsa, joten annettakoon tämä ominaisuus anteeksi. Kasvoille karsastan kuivaöljyjen käyttöä, mutta vartalon iholle ne toimivat ihanasti ympäri vuoden: kesällä tuomaan iholle kuultavan ja kostean näköisen glown ja talvella täydentämään vartalvoidetta. Öljy kannattaa suihkuttaa hieman kostealle iholle, jolloin se jättää ihon erityisen silkkiseksi ja pehmeäksi.

Kuivaöljyä voi hölvätä päästä varpaisiin. Kuivaöljyt toimivat mielettömän hyvin hiuksissa, koska ne eivät tee hiuksista rasvaisia, kuten kokonaisilla kasviöljyillä saattaa käydä helposti. Voit hieroa pienen määrän öljyä suoraan kuiviin tai kosteisiin suortuviin tai käyttää öljyä kuivan hiuspohjan hoitoon tai ennen shampoopesua tehohoitona.

Karethicin kuivaöljyn tuoksu tuo mieleeni tuulahduksen vuoden takaiselta Kenian reissulta (olikohan minulla siellä mukana joku saman tuoksuinen tuote?) ja se taitaakin olla ensimmäinen tuote, joka sujahtaa matkalaukkuuni kuukauden päästä, kun hurautan Etelä-Afrikkaan!

Luonnonkosmetiikan raaka-aineet aiheuttavat minulle aina sydämentykytyksiä. Minusta on ihana kuulla raaka-aineiden alkuperästä ja historiasta sen lisäksi, että intohimoni on oppia niiden vaikutuksista ihonhoidossa. On myös ihanaa, että voi omilla valinnoillaan tukea ja edistää jonkun toisen hyvinvointia. Karitevoi on ehdottomasti parhaiden raaka-aineiden kärjessä.

Tämän jutun 100 % sheavoi sekä notkea sheavoi ovat I Love Me -messuilla tarjouksessa hintaan 20 € Naturellementin osastolla 7G110. Messut ovat siis ensi viikolla 20.-22.10 Helsingin Messukeskuksessa. Käykää tutustumassa!

Joko olet ehtinyt kokeilemaan Karethicin tuotteita? Käytätkö sinä aitoa sheavoita ihonhoidossa tai DIY-kosmetiikan valmistamisessa?

Tutustu DIY-resepteihin, joihin olen käyttänyt sheavoita. Löydät kaikki reseptit täältä.

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Maria sanoo:

    Omalle herkälle sekaiholle sheavoi on toiminut hyvin kosteusvoiteen sijasta ja ilokseni olen huomannut ihon rasvoittumisenkin vähentyneen! Kosmetologini mukaan sheavoi on liian tuhtia iholleni, mutten ole löytänyt kosteusvoidetta, joka ei tukkisi ihoani. Sheavoin kanssa en ole pahenemista huomannut. Uskon, että hedelmähappokuorinta kahdesti viikossa auttanee tähä. Hakusessa olisi kuorinnan jälkeen käytettävä naamio, joka ei tukkisi ihohuokosia ja rauhoittaisi. Onko sinulla Katja tähän suositusta?

    • Jos huomaat ihosi vain parantuneen, niin jatka ehdottomasti käyttöä. Sheavoi sopii myös sekaiholle aivan hyvin, kun pitää määrän maltillisena ja ihonhoitotuotteiden kokonaisuus on kunnossa. Hedelmähappokuorinnan jälkeen toimii esim. Essen Clay Mask, Kahinan Moisture Mask tai Absolutionin Le Soin Purifiant.

  2. Heippa katja ja kiitos ihanasta blogista! Olen itseasiassa tänään menossa ostamaan sun kirjaa myöskin, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa (luulin että saan sen synttärilahjaksi, mutta kun en saanut niin sitten itse ostoksille:P)

    Sheavoista puheen ollen niin minua ihmetyttää yksi juttu. Ostin raakaa sheavoita muutama viikko sitten ja käytin sitä yöllä kasvoille kasvoveden, hyaloriinihapposeerumin sekä arganöljyn jälkeen. Iho alkoi tuntua vähän pintakuivalta vähän ajan päästä. Jotenkin myöskin tuntuu ettei sheavoi oikein imeydy kunnolla minulla. Voiko sekoittaa sheavoin sekaan jotain joka saisi sen imeytymään paremmin?

    Minulla on erittäin vaikea iho. Noin 7 vuotta sitten kävin valohoidossa pahan atooppisen ihottuman vuoksi ja sen jälkeen iho oli kuin paperia. Niin ohut. Vaikka olen nuori (29) niin minulla on paljon juonteita, ja iho ei pysy kosteana helposti. On myös suurentuneet ihohuokoset ja epäpuhtauksia. Iho on Poskipäistä vähän couperoottinen ja ruusufinni taipumusta. Minulla on siis todella hankala iho, ohut, kuiva, epäpuhdas, herkkä ja kaikki vaivat mitä voi olla. Miten sä suosittelisit että hoitaisin ihoani? Ja mitä mieltä olen the oil cleansing methodista?

    Ja sitten vielä yksi kysymys, onko sinulla joku ehdotus ihonhoitosarjasta joka todella auttaisi ja vahvistaisi ihoani?
    Essen kosmetologi suositteli essen sensitive sarjaa joka vaikutti kyllä lupaavalta mutta hän ei tietystikään voinut suositella minulle mitään muita kun esseä, siksi kysyn sinulta kun olet niin sanotusti puolueetton!
    Kiitos katja!

  3. Mons sanoo:

    Ah, rakastan näitä raaka-aine postauksia, kiitos!
    Rakastan myös sheavoita, kaikkinensa, se toimii juuri niin kuin kuvailitkin -ja vauvasta mammaan- ja tuoksuu vielä kaiken kukkuraksi taivaalliselle <3
    Mutta: mitä sitten on raffinoitu sheavoi, eli mitä on se "raffinoiminen?" Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun se jäi mielestäni yo. mainitsematta, enkä itse tunne tällaisia asioita ollenkaan. Kiva oppia aina uutta.
    Ja hei, kivoja messuja!

    • Hei ihana kuulla, että tykkäät näistä! Raffinointi tarkoittaa puhdistamista. Tällöin tärkeät ravinteet kuolevat, väri muuttuu sheavoin tapauksessa valkoiseksi ja raaka-aineesta katoaa haju. Sama kuin suolassa, kannattaa aina valita raffinoimaton versio, jossa on tärkeät hivenaineet tallella ja värikin on harmahtava (jos kyseessä merisuola).

  4. tuike sanoo:

    Mielenkiintoista asiaa! Olen käyttänyt L’Occitanen Shea Butteria, joka on kyllä 100% sheaa, luomua ja reilua kauppaa, mutta ilmeisesti juuri tuota raffinoitua, koska se on väriltään valkoista ja tuoksutonta. Toimii kyllä hyvin mm. huulirasvana. Olisipa kiva kokeilla seuraavaksi raffinoimatonta sheaa 🙂

  5. Pauline sanoo:

    Kiitos tästä kiintoisasta postauksesta, sillä minäkään en tiennyt tästä raffinoidun ja raffinoimaytoman eroista. Sheavoita olen kyllä vartalovoiteena käyttänyt hyvin tuloksin. Samoin pari vuotta sitten ollessani sädehoidossa käytin sheavoita sädetettävälle alueelle hyvin tuloksin. Mielenkiintoista vain oli kun yksi sairaanhoitajista otti elämäntehtäväkseen taivutella mut vaihtamaan sheavoi apteekin ”tutkittuihin” perusvoiteisiin, hän ei edes tiennyt mitä sheavoi on mutta silti hän sen käyttöä karsasti. Kyllä mua vähän nauratti kun pari viikkoa sädehoitojeni jälkeen julkisuudessa kerrottiin apteekissa myytävän Apobasen aiheuttavan allergisia reaktioita- se niistä ”tutkituista” tuotteista.