BeautyInken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: sormivärit

Beauty | Inken purkkinurkka | 2.12.2017 | Inke

Vieraileva kirjoittaja Inke toivoo meikeiltään helppoutta ja huolettomuutta – ja hyvännäköisyyttä, tottakai.

”Haluaisitko olla meikkaaja?” Tuon kysymyksen kuulen miltei joka kerta, kun purkkihulluuteni paljastuu uudelle tuttavuudelle. Ja arvatkaapas mitä? En missään nimessä – sillä en nimittäin usko, että minusta edes olisi siihen!

YouTube ja Instagram ovat pullollaan teknisesti toinen toistaan taitavampia itseoppineita meikkitaiteilijoita, joiden kekseliäät luomukset saavat haukkomaan henkeä. Minä puolestaan käytän aamuisin 2-3 pumpulipuikkoa siivotakseni levitysvaiheessa ympäriinsä räjähtäneen ripsivärin pois luomiltani. Ehkäpä siis parasta, etten jätä päivätyötäni.

Purkkirakkaudessani ei ole varsinaisesti edes kyse meikkaamisesta: ihonhoito on ikuisesti se ykkösjuttu ja meikeissäkin eniten kiinnostavat sellaiset tuotteet, joilla ei tehdä suuria, näyttäviä muutoksia vaan puunataan pintaa. Olen aina valmis testaamaan uutta meikkivoidetta, poskipunaa tai kuultotuotetta, huulipuniakin löytyy yhden eliniän tarpeisiin, mutta varsinaisia luomiväripaletteja minulla taitaa olla vain kaksi. (Ja vain toinen niistä on oma hankintani – eikä sekään järin kuluneessa kunnossa.) Monimutkaiset korostus-varjostus-rajaus -meikit eivät yksinkertaisesti ole minun juttuni. En ole järin hyvä niitä tekemään, eikä hirmuisesti harmita – en tunne niitä omakseni muutenkaan.

Siksipä onkin hieman hassua, että olen yhtäkkiä lääpälläni luomiväreihin! Tämäkin genre alkoi kiinnostaa, kun vastaan tuli versiot, joita voin käyttää kuten niitä omaksi kokemiani tuotteita: helposti, huolettomasti ja itseltäni näyttäen.

Jillian Dempseyn Lid Tint -luomivärit olivat tulleet aiemminkin vastaan internetin ihmemaassa, mutta TÄNNE JA HETI -statuksen ne saavuttivat bongattuani ne kauneusraamattu Into the Glossin vuoden parhaiden tuotteiden listalta. Hyvällä tavalla eläneen näköistä jälkeä, sormin levitettävää koostumusta, vesivärimäistä lopputulosta – ja luonnonmukaisia ainesosia? Kummasti alkoi luomivärikammoistakin kiinnostaa!

Jillian Dempsey Lid Tint -sävyt ylhäältä alas: Ruby – Bronze – Glimmer – Dew

Lietsoin hetkessä Katjan mukaan Lid Tint -hysteriaan, ja sittenpä vierähtikin muutama hetki sävyjä valitessa ja näiden Suomeen saamista sumpliessa. Emme onnistuneet ankarasta googlailusta huolimatta löytämään netistä myyjää, joka toimittaisi Jillian Dempseyn tuotteita Suomeen, mutta kun jotain päähämme saamme, tällaiset pikkuseikathan eivät meitä enää pysäytä. (Välillä olisi kyllä hyvä, jos pysäyttäisivät – tai edes hidastaisivat.) 

Katja tilasi tuotteet (paristakin kaupasta, koska mistään ei löytynyt kerralla kaikkia tarvittavia sävyjä…) Jenkeissä sijaitsevaan ”virtuaalipostilaatikkoonsa”, jota ylläpitävä yritys laittoi purnukkamme eteenpäin kohti Pohjolaa. Muutenhan tämä sujui mitä mallikkaimmin, mutta taisimme innostuksissamme maksaa postikuluista ja tulleista vähintäänkin saman verran kuin itse luomiväreistä. Huppistakeikkaa!

Onneksi muutaman viikon odotus ja komeasti laukalle lähteneet postitussäädöt eivät päättyneet pettymykseen, sillä perille päässeestä paketista paljastui kovasti mieluisia ja jopa aika uudenlaisiakin tuotteita. Toivottavasti siis joku maahantuoja bongaa postauksen ja innostuu näistä, sillä tämä no makeup-makeup  -sarja saattaisi hyvinkin olla kuumaa kamaa luonnollisia, mutta viimeisteltyjä meikkilookeja havittelevien keskuudessa!

Kasviöljyistä (mm. auringonkukansiemen, risiini- ja seesaminsiemenöljy), kasvivahoista (mm. candelilla, auringonkukka) sekä esimerkiksi kaakao- ja sheavoista rakenneltu luomiväripohja on vegaaninen. Myös tuotteissa käytetyt väripigmentit ovat luonnollisia. Sarja on vegaaninen, mutta sillä ei ole luonnonkosmetiikan sertifikaattia. Sellaista kaikilta tuotteiltaan vaativien meikkipusseihin nämä eivät siis sujahda, mutta mielenkiintoisia meikkejä vaativien, luonnonmukaisia raaka-aineita arvostavien kyllä!

Jillian Dempseyn Lid Tint -luomivärejä on saatavilla kahdeksassa sävyssä, joista poimimme Katjan kanssa testattavaksemme neljä. Suosikkimme tuosta joukosta olivat – luojan kiitos – yhteisiä, joten päädyimme ilman suurempia vääntöjä tilaamaan seuraavat vaihtoehdot houkuttelevasta joukosta:

Glimmer: Mutkaton, kivasti kimmeltelevä ruusukultainen sävy, jonka uskoisi sopivan useimmille. Tämä ei ole koskaan ”too much” ja sopii todennäköisesti lookiin kuin lookiin. Juuri tällaista hennosti heijastelevaa lookia olen hakenut vuosien varrella monesta purkista, mutta lopputulos on jäänyt aina hieman liian metalliseksi ja meikatuksi. Tästä sen saan, vihdoin ja viimein! Jos otat vain yhden, tämä taitaa olla se varmin valinta.

Bronze: Tällä purkilla katseeseen saa hillittyä draamaa sekunneissa. Nimestään huolimatta tämä luomiväri ei kimmellä luomilla metallisena pronssina, vaan himmeästi hohtavana, kauniin tummanruskeanharmaana varjona. Hennon ja maailman helpoimman smoky eye -meikin loihdit juuri tällä purkilla. Iltamenoihin lookia voi tummentaa lisäämällä ripsirajaan ja alaluomelle hieman mustaa tai tummanruskeaa kajalia, jonka voi häivyttää utuisaksi luomiväriin sekoittaen ihan vain sormella kevyesti taputtelemalla. Ja arvaas mitä? Tämä look vain paranee hieman eläessään.

Dew: Väritön luomiväri? No mutta miksipäs ei! Tämän tarpeellisuudesta on varmasti monta mielipidettä, mutta uskon, että luomikiillolle löytyy lisäkseni muitakin faneja. Nude-lookista tulee astetta kiinnostavampi, kun luomille sipaisee kuultavan, kosteaksi jäävän voidepinnan. Ripsiväri valinnainen! Samankaltaisen tuloksen saisi varmaan aikaiseksi vaseliinillakin, mutta itse olen todennut tämän pysyvän paikoillaan perusrasvoja paremmin – eikä muuten valu silmiinkään. Pidä kuitenkin huoli, ettei luomilla ole puuteria tai meikkivoidetta, ne nimittäin sekoittuvat luomikuultoon sävyttäen sen ja aiheuttaen ikävän näköisiä meikkivoideraitoja.

Ruby: Oletko kokeilunhaluinen, kaipaatko rohkeampaa lookia? Punainen luomiväri kuulostaa pelottavalta, mutta näyttää kiinnostavalta – ainakin maltillisesti levitettynä. Erityisen imarteleva sävy on kuulemma sinisten ja vihreiden silmien luomilla, mutta toimii myös omien ruskeiden silmieni parina, kunhan pidän muun meikin käytännössä olemattomana. Purnukka toimii loistavasti myös poskipunana ja huulisävytteenä, joten tyhjän pantiksi tämä tuskin jää, jos punainen luomiväri nyt ei ihan jokapäiväiseen käyttöön päätyisikään.

Kaikkia sävyjä yhdistää äärimmäisen helppo käytettävyys: sormi on mielestäni oikeasti se paras levitys- ja häivytysväline näille luomiväreille. Jokaisen rasian kannesta löytyy myös pieni peili, joka ei tässä tapauksessa ole edes turhake: näitä luomivärejä kun voi ihan oikeasti lisätä lennossa vaikkapa töistä iltamenoihin siirtyessään. Voidemaisilla luomiväreillä on tapana kasaantua luomen vakoihin, eikä tämäkään tuote valitettavasti muodosta sääntöön poikkeusta. Sävyt ovat kuitenkin niin kevyitä, ettei meikki näytä hieman kasaantuneenakaan törkyiseltä – ja meikin saa palautettua ennalleen ihan vain sormella kevyesti taputtelemalla.

Vaikka minä fiilaan näitä luomivärejä, uskon, että taidokkaita ja näyttäviä silmämeikkilookeja suosivat lähinnä tuskastuvat näihin purnukoihin. Jos siis hallitset 12-sävyiset luomiväripaletit, sivellinsetit, erilaiset varjostustekniikat ja skarpit rajaukset etkä varsinaisesti kaipaa täysin erilaista lookia, suhtautuisin näihin sormiväreihin pienillä varauksella.

Jos puolestaan tykkäät mutkattomasta, suht naturellista lookista, jonka juju perustuu juuri siihen, että kaikki ei ole aivan tip-top -tällingissä, uskon, että nämä luomivärit voisivat olla sinunkin juttusi. Nappivalinta siis heille, jotka haluavat meikkiinsä jotain pientä vaihtelua ja ekstraa juuri enempää vaivaa kuitenkaan näkemättä!

Kiinnostavatko sormivärit? 

 

Avainsanat: , ,