BeautyInken purkkinurkka

Inken purkkinurkka: parfyymiöljyjen pauloissa

Beauty | Inken purkkinurkka | 3.11.2017 | Inke

Vieraileva kirjoittaja Inke lähtee kotoaan todennäköisemmin ilman kenkiä kuin ilman hajuvettä. 

Niin kovasti kun toivoisinkin, että minulla olisi oma nimikkotuoksuni, tiedän myös, ettei näin tule varmaan koskaan tapahtumaan. Kausittaisia lemppareita tulee ja menee, muutama tuoksu on pysynyt repertuaarissani pitkäänkin, paria ostan aina lisää pullonpohjan häämöttäessä… Ja silti olen aina valmis rakastumaan vielä yhteen uuteen tuoksuun.

Valitsen päivän tuoksun aina fiiliksen ja tiedossani olevien tulevien tapahtumien mukaan. Päivät ja fiilikset eivät ole samanlaisia – siksi tarvitsen vaihtoehtoja, jottei tuoksuvalinta koskaan tuntuisi täysin väärältä.

Jotain yhteistä kaikilla tuoksuillani kuitenkin on. Yksikään niistä ei ole imelä eikä todella kepeä vesituoksu. Useimmissa on tummia, puisia ja savuisia sävyjä. Jos tuoksussa on kukkaisia vivahteita, niiden takana on mitä todennäköisimmin ruusu. Ja niin – kaikissa on myös makuuni sopiva minimalistisen tyylikäs pullo.

Vaikka jokainen hajuvesistäni taitaakin yhdistyä jollain tasolla johonkin toiseen omistamaani, on jokainen niistä kuitenkin selvästi omanlaisensa yksilö. Testiin saamani Kahinan parfyymiöljyt Essaouira ja Fez eivät tee poikkeusta tähän kaavaan, mutta kumpainenkin onnistuu tuomaan suhteelliseen kattavaan tuoksukavalkadiini paljon uutta ja omaa.

Vaikka nämä kaksi Marokosta ammentavaa tuoksua ovat keskenään kovin erilaisia, täydentävät ne toisiaan mielestäni mainiosti. Tuoksut ovatkin kuin kortin kaksi puolta – antakaapas, kun kerron miksi.

Essaouira on tuoksuista kepeämpi: raikas ja hieman yrttinen. Jos tämä olisi väri, veikkaisin turkoosia tai valossa kylpevää veden sinistä. Tuoksuun on sekoitettu ainakin ruusua, santelipuuta, laventelia sekä geranium- ja petitgrain-öljyjä. Yhdistelmä on ihollani mielenkiintoinen ja kameleonttimainen. Kun nuuhkaisen rannettani, tunnen nenässäni toisinaan hivenen minttuisen, toisinaan taas selvästi kukkaisen tuoksun. Santelipuu viimeistelee tuoksusta pehmeän kokonaisuuden ja lisää siihen syvyyttä.

Itse olen huomannut nappaavani tämän tuoksun useimmiten vapaapäivien aamumenoihin: brunssille, kaupunkireissulle, sohvalla lojumiseen pitkän aamiaisen ja kuuman suihkun jälkeen. Minua tämä tuoksu ilmeisesti muistuttaa kepeydestä ja huolettomuudesta – siksi valitsen sen, kun oloni on rento ja haluan pitää kiinni tuosta tunteesta. Juuri tällaiset hetket vaativat mielestäni oman tuoksunsa: itse en haluaisi olla sunnuntaiaamuna sama tyyppi kuin keskellä kiireistä työviikkoa tai perjantai-illan humussa. Sama pätee myös toiseen suuntaan, vaikka muutoin toki kannustankin rentoon otteeseen ja pieneen paheelliseen glamouriin myös arjessa.

Fez on puolestaan mitä parhainta seuraa pimeneviin iltoihin. Tuoksu on eteerinen, lämmin ja sensuelli, hieman mausteinen ja jopa savuinen. Siihen on sekoitettu ruusua ja appelsiininkukkaa, joiden seuraksi on lisätty reilusti tummia sävyjä patsulista, ylang ylang- sekä vetiver-öljyistä. Koska tämäkin tuoksu on saanut inspiraationsa Marokosta, on sekaan heitetty vielä hyppyselliset kuminaa ja neilikkaa paikallisilta maustemarkkinoilta. Kokonaisuus on tummanpuhuva, lämmin ja utuinen – jopa hieman salaperäinen ja oikeastaan melko unisex. Jos kynttilänvaloa ja lämpöenergiaa voisi pullottaa, en yllättyisi, jos tulos olisi juuri tällainen.

Tämän tuoksun nappaan käyttöön aikaisintaan kello kuuden jälkeen, ravintolareissulle tai viini-iltaan, hyvässä seurassa käytäviin pitkiin keskusteluihin. Tuoksu on nappivalinta juuri tähän vuodenaikaan: juuri tällaista lämpöä ja hehkua tarvitaan silloin kun ympärillä pimenee ja kylmenee. Siinä on kuitenkin sopivasti särmää myös juhlavampiin iltamenoihinkin – ei siis syytä huoleen, jos suunnitelmat yllättäen kasvavat illan mittaan.

Eikä liene sattumaa, että juuri tämä sensuelli Fez on valikoitunut myös Kahinan täyteläisen käsi- ja vartalobalsamin hajusteeksi, sillä voiteen koostumus on yhtä runsas kuin tuoksukin. Muun muassa sheavoista ja mangonsiemenvoista, kookos-, porkkanansiemen- ja oliiviöljyistä sekä mehiläisvahasta rakentuva samettinen pohja sisältää myös runsaasti ihoa hellivää arganöljyä, aromaterapeuttisista tuoksuöljyistä puhumattakaan. Salva onkin omiaan paitsi kerrostamaan tuoksua ja parantamaan sen kestävyyttä, mutta myös kosteuttamaan käsiä ja vartalon kuivia kohtia tehokkaasti.

Kahina tuntuu ymmärtävän tuoksujen kerrostamisen päälle, mutta tajuaa myös, että parfyymien pariksi valmistettujen vartalovoiteiden täytyy olla aivan yhtä tehokkaita kuin tuoksusarjoihin kuulumattomien tuotteiden. Fez-tuoksua kantavan balsamin lisäksi molemmille tuoksuille on valmistettu myös vartaloseerumit, joita en ole testannut, mutta jotka vaikuttavat raaka-aineluettelonsa perusteella olevan ihan täyttä, hoitavaa ja hellivää tavaraa.

Molemmat tuoksut on valmistettu höyrytislatuista eteerisistä öljyistä jojobaöljypohjaan, joka tuntuu levittyvän ja imeytyvän iholle vaatteita rasvatahraamatta. Vaikka valtaosa tuoksuistani onkin suihkutettavaa mallia, tykästyin kovasti näihin öljyparfyymeihin. Öljytuoksut eivät välttämättä tuoksu (maltillisesti annosteltuja) sprayhajuvesiä miedompina, mutta leijuvat iholla mielestäni pehmeämpinä ja lempeämpinä. Ainakaan näin tyylikkäästi toteutettujen öljyparfyymien kanssa ei ole syytä pelätä, että hajuvesi ehtisi astua ovesta sisään ennen kantajaansa.

Erityisen mielenkiintoista ja onnistunutta näissä tuoksuissa on mielestäni se, että vaikka ne on rakennettu eteerisistä, aromaterapeuttisista öljyistä, ovat molemmat kokonaisuudet ehdottomasti suurempia kuin osiensa summa. Lopputulokset ovat mielestäni ehdottomasti hienostuneita parfyymejä eivätkä mitään hippikaupan hajusteita tai aromaterapiasekoituksia. En tiedä, voiko näin marraskuun alussa vielä dropata j-sanaa, mutta uskoisin näiden olevan myös varsin mieluisia yllätyksiä lahjapaketeista paljastuessaan.

Tunnustaako kukaan muu vaihtelevansa tuoksuja päivän, kellonajan tai fiiliksen mukaan, onko joukossa yhdelle tuoksulle uskollisia? Ja sitten vielä se mielestäni mielenkiintoisin ja tunteita herättävin kysymys: onko tuoksunne suuri salaisuus vai jaatteko sen brändin ja nimen kysyttäessä?

Tuotteet saatu testiin maahantuojalta.

Avainsanat: ,