Cheap & Chic

Hyvästit epäpuhtauksille – edullisesti

Cheap & Chic | 1.9.2015 | Katja Kokko

DSC_2150

Yhteistyössä Biodelly.fi

Viime keväinen juttuni heleytystä kaipaavan ihon hoitoon edullisilla tuotteilla on yksi vuoden luetuimpia postauksiani. Päätimmekin koota Biodellyn Tanjan kanssa samanlaisen kattavan paketin myös epäpuhtaalle iholle.

DSC_2098

Minulle näiden edullisten tuotteiden metsästys on varsin mielenkiintoista puuhaa. Joukosta löytyy aina todellisia yllättäjiä – niin tälläkin kertaa. Kun rahaa on käytössä vain rajallisesti, tuotteiden eri käyttötarkoituksiin alkaa kummasti löytyä mielikuvitusta. Vaikka edullisissa tuotteissa joutuukin tinkimään usein pakkauksen ulkoasusta ja vaikuttavien raaka-aineiden määrästä ja laadusta, voi ihoaan hoitaa silti tehokkaasti. Avain siihen ovat tietenkin oikeanlaiset ihonhoitorutiinit sekä huolella valitut tuotteet.

Purnukkusalapoliisinne on täten suorittanut tutkimuksensa ja tämän kertaiset suositukseni tulevat tässä:

DSC_2084

Kasvot

Puhdistusaine

Valitsin tähän joukkoon Laveran puhdistusmaidon. Se on paitsi edullinen, myös erittäin lempeä. Oman ihonhoitofilosofiani mukaan en suosittele edes rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle puhdistukseen geelejä tai vaahtoja, vaan mahdollisimman hyvin ihon suojakalvon säilyttävää putsaria. Laveran puhdistusmaito sisältää luomumanteliöljyä, merantipuun voita ja sheavoita, jotka hoitavat ja hellivät ihoa. Tyrni-, ruusunmarja-, malva- ja lakritsinjuuriuutteet rauhoittavat ärsytyksiä ja tulehduksia. Suosittelen maidon kanssa käytettäväksi Neal’s Yard Remediesin hellävaraista musliiniliinaa. Tosin mainittakoon poikkeuksena tulehtunut epäpuhdas iho. Tulehtuneita finnejä ei saa milloinkaan hangata mekaanisesti ja se koskee niin mekaanisia kuorinta-aineita, kuin kasvoharjoja sekä musliiniliinoja. Liinalla voi sen sijaan painella ihoa, mutta mekaaninen hankaus on käsittelyjen mustalla listalla.

Mitä tulee mielikuvituksen käyttöön, se pääsi valloilleen jo puhdistusaineen kanssa: kokeilujeni lomassa keksin nimittäin sekoittaa maitoon Flow Kosmetiikan jauhemaista Hilla-Minttu kasvonaamiota ja tästäkös se riemu ratkesi – lopputuloksena hellävarainen ja syväpuhdistava savikreemi. Olen viime aikoina innostunut yhtä enemmän nimenomaan saven hyödyntämisestä puhdistuksen täydentäjänä. Puhdistusmaitoon sekoitettuna kombinaatiosta saa optimaalisen epäpuhtaalle iholle. Homma toimii näin: ota kädelle noin puolikas teelusikallinen Flown naamiota, sekoita joukkoon saman verran puhdistusmaitoa ja käytä normaalin puhdistusaineen tapaan. Voit huuhtoa kreemin vedellä pois.

Tätä suosittelen kokeilemaan, vaikkei tarkoituksena olisikaan metsästää edullisia tuotteita!

DSC_2108

Kasvovesi

Tähän valitsin kaksi vaihtoehtoa: Dabban Siankärsämöveden sekä Laveran supistavan kasvoveden.

Dabban Siankärsämövesi sopii sekaiholle, rasvaiselle sekä epäpuhtaalle iholle, jolla esiintyy pintakuivuutta. Siankärsämö puhdistaa ihoa ja rauhoittaa epäpuhtauksia. Lisäksi se parantaa ihon mikroverenkiertoa sekä vähentää tulehdusta ja punoitusta. Tuoksu on sitä itseään eli aitoa siankärsämöä: tujakka ja yrttinen, joten tämä kannattaa huomioida, mikäli kukkaisvedet eivät ole entuudestaan tuttuja.

Laveran supistava kasvovesi sopii öljyrasvaiselle iholle sekä iholle, jonka epäpuhtaudet ovat tulehtuneita ja kipeitä. Raaka-aineluettelon perusteella kasvoveden sisältämät kasviuutteet on uutettu alkoholiin, jonka vuoksi alkoholi on inci-listassa toisena aineena. Ginkgo biloba sisältää tunnetusti huikean paljon antioksidantteja ja rauhoittaa ärsytyksiä. Aloe vera-mehu kosteuttaa, hamamelisuute supistaa huokosia sekä säätelee ihon talineritystä. Viinirypäleuute kirkastaa ja tasoittaa ihoa luonnollisten hedelmähappojen ansiosta ja kehäkukkauute rauhoittaa sekä parantaa näppylöiden jälkiä.

Näitä kahta kasvovettä voi käyttää myös vuorotellen.

DSC_2079

Silmänympärysvoide

Santen silmänympärysvoiteessa on erinomainen hinta-laatusuhde. Edullinen tuubi onkin reilun kokoinen ja sisältää muutamia loistavia raaka-aineita silmänympärysihon virkistykseen ja kiinteytykseen, kuten antioksidanttipitoista granaattiomenansiemenuutetta, tattariuutetta sekä marulaöljyä ja viinirypäleensiemenöljyä.

Silmänympärysvoiteessa moni haluaa pihistellä (tai jopa luistaa kokonaan, mikä on ehdoton nou nou), joten tästä vahva suositus, vaikka hajusteista tuleekin pieni miinus. Ne ovat kuitenkin eteeristen öljyjen komponentteja, joka on syytä muistaa, kun puhutaan luonnonkosmetiikasta.

DSC_2102

Ihoöljy

Kokosin tähänkin eri vaihtoehtoja. Jos haluaa vetää mutkat suoriksi ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, niin Khadin Pink Lotus öljy sopii sekä kasvoille että vartalolle. Ei tällä nyt kannata käydä aivan lotraamaan vartalon iholle, mutta kevyeen sivelyyn ennen talven kuivan ilman tuloa tämä riittää mainiosti.

Kasvoille öljy on omiaan: vaaleanpunainen lootus ja banyanpuun kuori säätelevät talineritystä. Mimosa supistaa ihohuokosia, gotu kola nopeuttaa arpien parantumista ja rauhoittaa tulehduksia. Intialainen madder juuri (tälle en löytänyt mitään suomenkielistä nimeä) kirkastaa ja tasoittaa ihoa sekä vilkastuttaa ihon mikroverenkiertoa. Öljyn tuoksu on huumaava sekoitus kukkia ja yrttejä ja nykyään Khadin öljyt on pakattu ylellisiin lasipulloihin, joista annostelu käy kätevästi pumpun ansiosta. Nämä kylpyhuoneen kaunokaiset tuovat ihanan itämaisen tuulahduksen purnukoiden sekä tuoksujen joukkoon!

DSC_2062

Lisäksi valitsin Ekovistalta kaksi hyvää öljyä: jojobaöljyn sekä moringaöljyn. Paras ja tehokkain lopputulos tulisi näiden kahden sekoituksella sekä muutamalla tipalla eteerisiä öljyjä (kuten rosmariinia, piparminttua ja teepuuta), mutta pihistellä voi tässäkin. Jojobaöljy on loistava kaikkien ihotyyppien hoidossa, mutta erityisesti epäpuhtaalla iholla se toimii erinomaisesti, sillä öljy on kevyttä ja hyvin imeytyvää. Se säätelee ihon talineritystä, auttaa ihoa säilyttämään kosteutta ja pitää ihon pehmeänä ja joustavana.

Moringaöljyllä on puolestaan antiseptinen vaikutus sen lisäksi, että se sisältää ihoa kirkastavia antioksidantteja – se sopiikin erittäin hyvin epäpuhtaan ihon hoitoon. Öljyn koostumus on täydellisen kevyt ja se imeytyy nopeasti jojoban tapaan. Moringaöljy auttaa korjaamaan pieniä ihovaurioita ja siloittaa ihon pintaa. Tuoksu on jopa ruohoinen ja itselleni tuleekin tästä todella tehokas detox-vaikutelma.

DSC_2072

Täsmätuote näpyille

Cattierin finnigeeli oli todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja erittäin tehokas semmoinen (oikeasti tämä ei kyllä ole geeliä, vaan öljyä). Teepuuöljy on tunnettu niksi finnien hoidossa, mutta sellaisenaan sitä ei tule iholle levitellä, sillä se on aivan liian tujakkaa ja voi jättää jälkeensä ikävän kuivan arven. Cattier on sekoittanut täsmätuotteensa teepuu-, rosmariini- ja piparminttuöljyjä auringonkukkaöljyyn, jolloin seos toimii optimaalisesti: nujertaa näpyt jättämättä jälkeensä arpea.

Finnigeeli toimii parhaiten valkopäisiin sekä tulehtuneisiin finneihin. Tukkeumiin ja mustapäihin tätä ei kannata hieroa. Tässä tuotteessa arvostan sitä, ettei se sisällä mitään koostumusta liiaksi muokkaavia turhakkeita, vaan on silkkaa tehokkuutta. Itselleni sattui ilmestymään juuri testiaikana poskeen mehevä valkopäinen hormonipimpula ja tulipa tällä hoideltua jalassa olevaa haavaakin, joka rauhoittuikin yhdessä yössä finnigeeli käsittelyllä (onnistuin potkaisemaan itseäni jalkaan fudista pelatessani seurauksena märkivä haava juuri mätäkuun aikaan. Kyllä, luitte oikein; fudista pelatessani).

Kosteusvoide

Nyt on vuorossa tämän postauksen tähtituote: Cattierin kosteuttava ja rauhoittava geeli. Mistähän aloittaisin? Tässä tuotteessa toimii kaikki.  Appelsiininkukkavesi, aloe vera sekä glyseriini kosteuttavat ihoa. Piparminttu-uute säätelee talineritystä, supistaa ihohuokosia ja puhdistaa. Raaka-aineluettelo on yksinkertainen eikä vaikuttavia aineita ole kovin montaa, mutta ei tällä hinnalla voi ollakaan. Silti on osattu valmistaa epäpuhtaalle iholle tuote, joka kosteuttaa kunnolla, mutta ei tuki ihohuokosia. Tämä tuntuu olevan aivan rakettitiedettä monelle merkille. Ja vaikka tuotekuvauksessa sanotaan, että geeli jättää mattapinnan, ei ihosta tule kuitenkaan nahkean mattaa, vaan pehmeä. Tämä geeli yhdessä jonkun suosittelemani ihoöljyn kanssa sekä hellävarainen puhdistus ovat varmasti tehokkain paketti epäpuhtauksille, mitä pikkurahalla voi purnukoista koota.

DSC_2094

Kuorinta/puhdistuksen täydentäjä

Koska Cattierin minttusavikuorinta on jo mainittu, halusin valita tähän juttuun jonkin toisen tuotteen. Hyvän kuorinnan löytäminen edullisesti ei ole helppoa, sillä monet mekaaniset kuorinnat ovat ihmeellistä geeliä, jotka itse asiassa vain pesevät ihoa. Emmekä nyt tässäkään vaiheessa lähde pesemään sitä ihon suojakalvoa pois. Hedelmähappokuorinnat eivät puolestaan ole niin edullisia, kuin olen tähän juttuun koittanut metsästää. Siispä päädyin luovaan ratkaisuun, mutta en suinkaan huonoon: Flow Kosmetiikan Hilla-Minttu kasvonaamio saa luvan toimittaa monitoimituotteen virkaa. Eli viimeistään tässä vaiheessa tartun tähän jauhemaiseen naamioon puhdistuksen jälkeen, sekoitan sen veden kanssa tahnaksi ja teen puhdistuksen täydennyksen/hellävaraisen kuorinnan sillä. Kas näin!

Naamio

Naamiovaihtoehtoja on kaksi, joista toisen unohdin kuvata, koska se on niin pieni, että putosi vahingossa kyydistä. Hilla-Minttu kasvonaamio on toki myös oivallinen naamio. Vihreä savi sekä rhassoul-savi sisältävät ihoa kirkastavia mineraaleja ja ne imevät iholta epäpuhtauksia, uudistavat ihosoluja ja tasapainottavat talineritystä. Piparminttu virkistää ja supistaa ihohuokosia, hillan C- ja E-vitamiinit kirkastavat sekä edistävät ihon kollageenintuotantoa ja nokkonen rauhoittaa tulehduksia sekä ärsytyksiä, puhdistaa ja korjaa ihoa. Naamio kannattaa sekoittaa veden sijasta kukkaisveteen tai tehdä supernaamio hunajan, aloe veran ja jojoba- tai moringaöljyn kanssa sekä lisäämällä joukkoon pari tippaa esimerkiksi piparmintun eteeristä öljyä. Variaatiomahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat!

Laveran mininaamioiden puhdistava hoitonaamio jäi pois valokuvista, mutta myös sille vahva suositus! Yhdestä pussista riittää noin kolmeen käyttökertaan ja se on helppo napata vaikka matkalle mukaan. Minttu viilentää ihoa ihanasti, Kuolleen meren suola rauhoittaa näppylöitä ja tulehduksia, hamamelisvesi supistaa ihohuokosia ja säätelee talineritystä, Sodium PCA sitoo kosteutta ihoon ja lakritsinjuuri rauhoittaa. Loistava pika-apu heleyttä kaipaavalle iholle sekä epäpuhtauksien nujerrukseen säännöllisesti käytettynä.

DSC_2116

Vartalo 

Suihkugeeli

Vartalotuotteissa pisimmän korren veti tällä kertaa Sante. Hoitava suihkuvoide on niin hyvä, että tämä liittyi välittömästi suosikkieni joukkoon. En pidä liian pesevistä tuotteista myöskään vartalon iholla ja haluan sheivailla sekä sääret että kainalot suhkugeelillä – tai siis tässä tapauksessa voiteella. Vaihdettuani suihkuvoiteisiin, ei säärissä ole ollut tietoakaan tulehtuneista karvatupista ja ihon kiristäminen suihkun jälkeen on vähentynyt roimasti. Santen suihkuvoide sisältää mm. sheavoita, manteli- ja makadamiaöljyjä.

Vartalovoide

Vartalovoiteissa vaihtoehtoja piisaa myös edullisissa tuotteissa. Luotin valinnassani puhtaasti esteettiseen silmääni sekä tuoksunystyröihini, joten Santen sitruunan ja papaijan tuoksuinen vartalovoide oli tämän kertainen suosikkini. Voide on erittäin kevyttä, mutta hyvin kosteuttavaa. Kookosöljyn lisäksi mainittakoon hieman kallisarvoisemmista ja harvinaisemmista kasviöljyistä kamelliaöljy sekä cupuacuvoi. Tuoksuvaihtoehtoja on useita, mutta minä olen tunnetusti sitrusten perään ja pieleen ei mennyt tälläkään kertaa.

DSC_2134

Hiukset

Shampoo

Vihdoinkin tuli testattua Santen Lava Power Shampoo, jonka halusin ehdottomasti nostaa tähän juttuun. Loistava, edullinen ja sulfaattivapaa shampoo. Tämä sopii erinomaisesti kutisevalle, hilseilevälle ja rasvoittuvalle päänahalle. Itselleni tämä toimii viikottaisena syväpuhdistuksena. Raaka-aineet ovat kerrassaan mahtavia: rhassoul-savea ja valkoista savea voi itse asiassa käyttää sellaisenaankin hiusten pesuun, mutta tässä tuubissa ne ovat hieman käytännöllisemmässä muodossa. Savi puhdistaa ja rauhoittaa hiuspohjaa, pajunkuoriuute hillitsee talineritystä ja katajaöljy sekä koivunlehtiuute rauhoittavat kutinaa ja ärsytystä sekä auttavat vähentämään hilsettä. Kokeilin myös Santen Velvet Rose shampoon ja pelkästään hyvää sanottavaa on siitäkin. Edullinen merkki yllätti toden teolla.

Hoitoaine

Hoitoaine edullisesti onkin sitten se vaikeampi (jollei koko joukon vaikein) tapaus. Halusin löytää oikeasti edullisen hoitoaineen, joka täyttäisi luonnonkosmetiikan vaatimukset (Santen Brilliant Care kun ei täytä sisältämänsä silikonin vuoksi), mutta joka toimisi silti niin, ettei hiuksista tule aivan purkkaa. Hoitoaineessa en itse pihistelisi, mutta jos täytyy, on valintani ja suositukseni Benecosin Melissa hoitoaine. Sain tämän toimimaan kahdella kikalla: harjaamalla hiukset levityksen jälkeen Tangle Teezer -harjalla, jolloin sen saa levitettyä kunnolla jokaiseen hiussuortuvaan ja antamalla hoitoaineen vaikuttaa samalla, kun sheivailin sääret. Hiuksista tuli pehmeät ja sileät, vaikka kymmentä pistettä tämä ei saakaan. Melissan tuoksu on koukuttavan ihana, josta tulee kuitenkin ihanuuspisteitä.

DSC_2144

Toivottavasti löydätte tästä joukosta uusia edullisia suosikkeja ja toivon, että mahdollisimman moni ongelmaihoinen saa näistä apua, mikäli syystä tai toisesta ei ole mahdollista investoida kalliimman hintaluokan tuotteisiin.

Mitäs tuumitte tämän kertaisista löydöksistäni? Oletteko kokeilleet jotain näistä tuotteista? Mistä itse pihistäisit, jos iholla esiintyy paljon epäpuhtauksia?

Lopuksi vinkkinä, että Laveran kasvotuotteet ovat -20 % alennuksessa Biodellyssä 13.9.2015 asti!

Ps. Muistakaa käydä äänestämässä The Blog Awards Finlandissa! Kaunis kiitos, mikäli äänenne päätyy minulle!

DSC_2070

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,