Loppukesä taitaa olla virallisesti alkanut siitä päätellen, että vedin tällä viikolla nahkatakin päälleni ensimmäistä kertaa sitten jäätävän juhannuksen. Kuluva kesä on ollut ehdottomasti Helsingissä viettämistäni kesistä elämäni paras. Olen valmis vastaanottamaan loppukesän ja kauniin syksynkin, mutta olisin myös valmis jatkamaan kesää jossain muualla.
Kesän kauneimmat muistot ovat heinäkuun viimeiseltä viikolta. Paitsi että komea ja parrakas sinisilmä vei minut tuolloin ensitreffeille merenrantaan (vai meniköhän se toisinpäin), vietin koko viikon Florentinen kanssa vuokrauskurssilla Knaperbackassa.
Kurssi oli puolestaan kenties ihanin kokemus hevosten parissa sitten naismuistiin. Olin toivonut rauhallista olemista ja puuhastelua hevosen kanssa, pientä ja mukavaa ryhmää sekä maastoilua, pellolla laukkaamista ja kevyttä treeniä kentällä. Kurssi taisi olla unelmien täyttymys meille kaikille osallistujille, joita oli vain neljä. Ryhmämme oli todella lämminhenkinen ja toiveemme sisällöstä toteutui täydellisesti.
Hoidimme hevoset huolellisesti niiden viiden viikon laidunloman jälkeen. Nypimme harjat, siistimme vuohiskarvat, palautimme lempeästi takaisin treeniin. Pingoimme täyttä laukkaa pellolla koko keho kananlihalla, otimme laukkakisoja, seikkailimme pienillä metsäpoluilla ja ratsastimme ilman satulaa. En ollut ratsastanut ilman satulaa kuin viimeksi pikkutyttönä ja mielessäni oli kauhukuvat takapuolesta mustelmilla, mutta vielä mitä, kuinka upeaa olikaan tuntea hevonen suoraan omaa kehoa vasten, mustelmista viis! Useana päivänä silmäkulmastani valui pieni onnenkyynel ja veikkaan etten suinkaan ollut ainoa.
Kun viime syksynä aloitin yksityistunnit Knaperbackassa ja tapasin Florentinen ensimmäistä kertaa, se oli rakkautta ensi kosketuksella. Tamma on yksi ystävällisimmistä, viisaimmista ja lempeimmistä hevosista, jonka olen koskaan tavannut. Florentine on opettanut minulle todella paljon läsnäolosta, kehonkielestä ja ratsastuksesta ja olen sille valtavan kiitollinen.
Viettäessämme aikaa yhdessä ajantajuni katoaa täysin, unohdan koko muun maailman ja keskityn täydellisesti Florentineen ja yhteistyöhömme. Laadukkaan opetuksen ansiosta viidentoista vuoden tauosta huolimatta olemme edistyneet huimaa vauhtia ja kerta toisensa jälkeen rakkaus ja luottamus tuota eläintä kohtaa on vain syventynyt.
Vaikka joogaharjoitus on läsnä arkielämässäni huomattavasti syvemmin kuin ratsastus, koen hevosen selässä jotain mitä on lähes mahdotonta koittaa pukea sanoiksi. Ratsastaessa kehon tuntemukset ja yhteys johonkin kaikista syvimpään olemukseen sisimmässäni virittäytyy aivan äärimmilleen. Ja tuolloin se yhteys syntyy myös hevoseen, joka on ihmeellistä. Miettikää nyt kuinka huimaa on, että noin suuri eläin kulkee lähes ajatuksen voimalla. Kuinka pienistä nyansseista kaikki on silloin kiinni, yhteys on täydellisen puhdasta energiaa. Toki olen aivan amatööri huippuratsastajiin verrattuna, mutta helpoissakin harjoituksissa tuo yhteys silti toimii, se on uskomatonta. Eikä kehittyminen lakkaa koskaan ja jonkun toisen hevosen kanssa yhteyden muodostaminen kestää taas aikansa.
Suosittelen lämpimästi ratsastusta erityisesti niille, jotka ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita työssään tai elämässä on muuten meneillään suuria muutoksia. Eläinten ja luonnon parantava voima on valtava. En tiedä mitään parempaa tapaa saada yhteys omaan voimaansa ja keskittää ajatukset täydellisesti johonkin muuhun kuin arkielämään katkeamatta. Joogafilosofiankin mukaan vasta tuollaisessa hetkessä meditaatio voi tapahtua.
Ratsastuskoulu Knaperbacka on helppojen kulkuyhteyksien päässä Helsingistä ja koululla järjestetään säännöllisesti Takaisin satulaan -kursseja aiemmin ratsastaneille sekä aikuisaloitteljoille.
Kuvat Mikko Rasila
