Beauty

Hetki Mia Höydön kanssa

Beauty | 12.5.2015 | Katja Kokko

 mia_MG_0731

Yhteistyössä Biodelly.fi

Suomalainen ekosertifioitu luonnonkosmetiikkasarja Mia Höytö on varmasti tuttu monille lukijoilleni. Mian tuotteet valmistetaan Helsingissä ja ne perustuvat skandinaavisiin tehoraaka-aineisiin. Tuotteet ovat tunnettuja ihanista nimistään, vai miltä kuulostaa Kaunis nimininen puhdistusgeeli, Lumous seerumi tai Unelma kasvovoide?

Ihanien ja tehokkaiden tuotteiden takaa löytyy intohimoisesti luomuruokaan ja luonnon raaka-aineisiin suhtautuva nainen, joka on suunnitellut omaa kosmetiikkasarjaa jo vuosia ennen kuin yhtään tuotetta oli edes olemassa. Mia Höydön tuotekehitys tapahtuu äärimmäisen huolellisesti ja tarkkaan kutakin raaka-ainetta ja haluttua vaikutusta harkiten ennen varsinaisen tuotteen valmistamista näytteeksi, jonka jälkeen niitä hiotaan yksi kerrallaan ennen lopullisen tuotteen hyväksymistä valmistukseen.

Tässä kaksiosaisessa yhteistyössäni kurkistamme hieman syvemmälle Mia Höytö Cosmeticsin maailmaan, ensin tämän inspiroivan naisen haastattelulla ja sitten katsauksella omiin suosikkituotteisiini.

Biodelly hemmottelee lisäksi lukijoitani ja tarjoaa jokaiselle Mia Höydön tuotteen tilaajalle lahjaksi matkakokoisen 15 ml Ihana kasvovoiteen koodilla MIA15. Etu on voimassa 31.5.2015 saakka.

DSC_0004

Kerro hieman taustastasi. Mitä teit ennen oman kosmetiikkasarjan luomista? Miksi päätit perustaa oman kosmetiikkasarjan?

Olen suuri eläinten ystävä, jonka vuoksi jätin lihan pois ruokavaliostani reilu 15 vuotta sitten. Jo lapsuuden kodissani panostettiin paljon luomuun ja äitini söi raakaruokaa minun ollessani pieni. Muistan, että pidin sitä omituisena 🙂 Ruokavalion myötä kiinnostuin alunperin luomusta. Iho on suurin elimemme, jonka vuoksi on hyvin tärkeää valita luomutuotteet myös ihonhoitoon. Olen aina ollut kovin kiinnostunut kauneudesta ja taustani kauneudenhoidon parista on alunperin hiusten puolelta. Valmistuin kampaajaksi vuosituhannen alussa. Sen jälkeen olen opiskellut yhteiskuntatieteitä yliopistossa ja maisterin tutkinto oli jo loppusuoralla, mutta kauneusmaailma vei kuitenkin voiton. Myöhemmin olen opiskellut kasvohoitoja englantilaisessa kosmetologikoulussa ja tämä on johtanut siihen, että mietin kovasti laitehoitoja tuotteille. Etsin vuosikaudet sopivaa sarjaa ihonhoitoon ja koska en löytänyt sellaista päätin luoda sen itse. Tämä on vaatinut vuosien työn jo ennen kuin yhtään tuotetta oli edes olemassa.

Kerro Mia Höytö Cosmeticsin ihonhoito- ja tuotefilosofiasta?

Tehokasta, sertifioidusti luomua kauneudenhoitoa, jossa Skandinaaviset tehoaineemme tekevät ihmeitä iholle. Yhdistelemällä luonnon aarteita saamme erityisen hoitavaa ja tuloksia tuovaa ihonhoitoa. Emme tingi tuotteiden tehokkuudesta tai koostumuksista luonnonmukaisuuden vuoksi, vaan kaikki tuotteet kehitetään vastaamaan vaativimman asiakkaan tarpeita. Luonnollinen kauneudenhoito on ylellistä sekä tehokasta ja se saa myös näyttää siltä!

Sarja muuttuu käyttäjän tarpeiden mukaan ja kaikkia tuotteita voi sekoittaa keskenään, jolloin saat aina sinulle sopivan hoitotuotteen.

Mitä kauneus merkitsee sinulle?

Kauneus on tietysti tärkeää! Siksi halusin sarjani näyttävän kauniilta, sillä kauneudenhoidon tulee olla kaunista. Haluan varjella ja luoda kauneutta ympärilleni esimerkiksi valitsemalla kotiin kauniita kukkia ja harkittuja esineitä. Kauneus luo harmoniaa ja tuo iloa jokaiseen päivään.

DSC_0034

Mistä haet inspiraatiota sarjasi ja tuotteiden kehittämiseen?

Ajatus uudesta tuotteesta lähtee aina tarpeesta, eli millaista tuotetta kaipaisin, mitä markkinoilta ei löydy. Rakastan raaka-aineita, joten uuden tuotteen tullessa mieleeni alan heti pohtimaan mitkä raaka-aineet siihen sopisivat, jotta haluttu lopputulos saavutetaan. Toki kuuntelen myös yhteistökumppaneita ja tiimini jäseniä. Myös ystäväni ovat huippuja ja kertovat aina avuliaasti mitä kaipaavat.

Kerro hieman tuotekehitysprosessista. Teetkö itse raaka-aineista ehdotukset kemistille? Mistä ammennat inspiraation ja tiedon raaka-aineiden valinnassa?

Päätän aina raaka-aineet joiden pohjalta lähdemme tekemään tuotekehitystä. Siitä kaikki aina alkaa. Toki kemistit huippuammattilaisina sanovat omat kehitysehdotuksensa, mutta tämä koskee lähinnä raaka-aineiden pitoisuuksia tuotteessa, jotta koostumuksista saadaan halutunlainen.

Tällä hetkellä minulla on pöydällä uusi tuote, jota kemistit eivät ole vielä nähneet. Olen pyöritellyt tätä inciä edessäni jo pari kuukautta ja luulen, että minun on kohta luovuttava siitä ja annettava se kommentoitavaksi. Mietin tuotteen sisällön aina loppuun asti ja sen jälkeen keskustelen siitä kemistien kanssa.

Tuotekehityksessä mietin mitkä raaka-aineet tuovat tuotteelle mitäkin komponenttia ja mitä tavoitteita tuotteella halutaan saavuttaa. Sen jälkeen näytteitä lähdetään rakentamaan käsin ja lopullinen tuote syntyy näyte näytteeltä. Tuotekehitys vie aikaa, joten sen kanssa tulee mielestäni olla hyvin kärsivällinen.

Millaista oman työskentely kosmetiikkasarjan on? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Minulla ei ole tyypillistä työpäivää. Tällä hetkellä kirjoitan näitä vastauksia Ranskasta, jossa olen tapaamassa Ecocertiä vuosittaisen auditoinnin merkeissä. Eilen tein etikettejä uuteen tuotteeseen ja sitä ennen olin messuilla Tukholmassa. Työpäivät vaihtelevat hyvin paljon ja samanlaista päivää ei tässä työssä oikeastaan ole. Työpäivät vaihtevat aina käynnissä olevan projektin mukaan.

Mikä on ollut kaikista suurin kohtaamasi haaste sarjasi kanssa? Onko sinulla mentoria, jonka puoleen voit tarvittaessa kääntyä?

Haasteita tulee vastaan toki koko ajan. En osaa sanoa yhtä suurinta, mutta viimeisin haaste on ollut löytää uudelle tuotteelle pakkaus, jonka pumpun tiiviste on sopiva luomutuotteisiin. Pakkaukset ja tuoreen äidin väsymys eivät myöskään ole hyvä yhdistelmä. Kerran hyvin väsyneenä tilasin varastoon tuhansia kappaleita vääränlaisia pakkauksia. Tämä harmitti ja paljon.

Tähän ammattiin ei ole mentoria tarjolla, joten kaikista haasteista täytyy selvitä oman porukan voimin. Työ opettaa lähes joka päivä jotain uutta. Täytyy ottaa haasteet vastaan ja uskoa, että niistä selviää tavalla tai toisella.

DSC_0027

Mikä on ollut tähän mennessä suurin tähtihetkesi sarjasi kanssa?

Tähtihetkiä ovat ne kun joku tulee kertomaan, että käyttää tuotteita ja tykkää niistä todella paljon. Siitä tulee uskomattoman hyvä mieli! On ihana saada ihmisiltä kiitosta tuotteista ja kuulla, kuinka joku tuote on auttanut merkittävästi johonkin ongelmaan.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on sarjasi kanssa? Suunnitteletko tuotevalikoiman laajentamista?

Tuotevalikoima laajenee syksyllä ja uusia tuotteita tulee lisää jatkossakin. Tuotekehitys on hidasta puuhaa, jossa en halua kiirehtiä. Olen kovin innoissani uusista tuotteista ja tuotekehityksessä olevista uutuuksista. Tekisi mieli huudella koko ajan mitä ihanaa ja mullistavaa on tulossa! Syksyllä kuitenkin selviää lisää!

Mikä on suurin haaveesi sarjasi suhteen?

Rakentaa kaunis kokonaisuus, josta asiakkaat voivat valita kauniita ja toimivia hemmottelutuotteita itselleen. Tulevaisuudessa olisi ihana saada omia liikkeitä ja spa. Hoitolakokonaisuus sarjan ympärillä kasvaa ja sitä kehitetäänkin koko ajan. Tällä hetkellä tuotteilla tehtävät orgaaniset kasvohoidot ovat aivan ihania ja niiden tulokset ovat mielettömiä! Mietin paljon, kuinka saamme rakennettua tehokkaita antiage hoitoja luonnollisesti. Haluan laajentaa sarjaa harkiten ja luoda tehokkaan ja hemmottelevan kokonaisuuden. Olen hyvin iloinen, että Marbellassa sijaitseva luksushotelli aloitti juuri ihoa korjaavat after sun hoidot tuotteillamme!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe, ystävät ja työ. On ihanaa saada tehdä työtä, joka on niin palkitsevaa ja mielenkiintoista. Työn vastapainoksi onnellisuutta tuovat perhe, ystävät ja eläimet. Perheeseeni kuuluu Ines tytär, avomies ja kaksi koiraa. Rakastan puuhailla perheeni kanssa. Tyttäreni kävi viime viikolla ensimmäistä kertaa ratsastamassa, joten ehkä saamme hänen hieman kasvettuaan meille yhteisen harrastuksen.

Yhteiset illat ystävien kanssa tekevät minut hyvin onnelliseksi. Myös oma aika on tärkeää. Ratsastaminen, lenkkeily, sukeltaminen ja aamukahvi yksin ovat huippuja.

Oletteko te kokeilleen Mia Höydön tuotteita ja mitkä niistä ovat suosikkejanne?

mia_MG_0655

Mian kuvat  Mia Höytö Cosmetics

Tuotekuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , ,