Beauty

Genuine Beauty Awards – vuoden 2016 parhaat ihonhoitotuotteet

Beauty | 23.12.2016 | Katja Kokko

dsc_0003_sinetti_white

Paras aika vuodesta on taas täällä, nimittäin vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet! Tänä vuonna laajensin Genuine Beauty Awardsejani viiteen eri kategoriaan: ihonhoito, vartalonhoito, hiustenhoito, meikit ja Cheap & Chic pääsevät kaikki oikeuksiinsa omissa postauksissa.

Parhaiden tuotteiden listaaminen on lempipuuhaani, mutta myös haastavaa, sillä luonnonkosmetiikkamarkkinat ovat kasvaneet niin valtavasti, että loistavia tuotteita on tarjolla melkein runsauden pulaan asti, eikä niiden timanttien poimiminen olekaan enää yhtä helppoa hommaa, kuin vielä muutama vuosi sitten. Kirjoitinkin pari päivää sitten postauksen siitä, mitä seikkoja otan huomioon kosmetiikkatuotteen laatua arvioidessa.

Erityisesti ihonhoitotuotteissa tulette näkemään paljon samoja purnukoita, kuin aiempina vuosina, mutta päädyin pitämään tiukasti kiinni siitä, mitä oman ammattitaitoni valossa pidän tällä hetkeenä parhaana. Cheap & Chic -kategoriassa halusin puolestani tuoda esille selkästi edulliset, korkeintaan 25 € maksavat tuotteet, jotta mahdollisimman edullista kosmetiikkaa etsivät löytäisivät ne helmet.

Koska oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan paras ja tehokkain kosmetiikka sattuu olemaan hintaluokassaan usein sieltä korkeammasta päästä ja monet keskihintaiset helmet uhkaavat jäädä vaille ehdottomasti ansaitsemaansa hehkutusta, päädyin listaamaan timanttituotteiden kylkeen erityismaininnat keskihintaisten tuotteiden helmistä. Kenties ensi vuonna joudun laajentamaan näitä awardsejani entisestään ja luomaan keskihintaisille tuotteille kokonaan oman kategorian, jolloin jokainen voi napata talteen parhaat vinkit juuri siitä hintakategoriasta, joka on itselleen sopivin.

Mutta pidemmittä puheitta, Cheap & Chic -kategoriaa lukuunottamatta, palkitsemani tuotteet ovat juuri niitä, jotka ovat käytössäni aktiivisesti ja joihin tartun kaikista mieluiten – niitä, jotka päätyvät peilikaappiini yhä uudelleen ja uudelleen myös omalla rahalla ostettuna.

Ensimmäisenä vuorossa vuoden 2016 timanttisimmat ihonhoitotuotteet, olkaapa hyvät:

1. Putsari

Ihonhoito alkaa kasvojen puhdistamisesta. Puhdistus on ihonhoitorituaaleista oma suosikkini ja se luo pohjan koko ihonhoidolle. Ihon puhdistus ei ole pelkkää puhdistamista, se on jo ihonhoitoa ja vaikuttaa siihen, miten iho ottaa vastaan sille levitettävät tuotteet. Iho tulee puhdistaa hellien, ei pesevillä aineilla  jyystäen.

May Lindstrom The Honey Mud: oi May, ikuinen inspiraation lähteeni, universumin kosmetiikkagastronautti nro1! Hunajasilkki on niin taivaallinen ja tehokas ihonhoitonautinto, että joka kerta kaapiessani tätä kinuskin tuoksuista puhdistusvanukasta kiiltävästä purnukastaan, meinaan kuolla onnesta. Ihanuus ei kuitenkaan rajoitu vain täydelliseen tuoksuun ja tuntumaan, vaan tuotteella on myös täydellinen puhdistusteho ja taianomainen kyky pureutua tukkeumiin ja pikku näppyihin. Sen todisti taas loppuvuodesta kokemani yhtäkkinen ihon räjähdys, joka talttui muutamassa viikossa otettuani käyttöön Mayn ihotaiat. Tuotteen koostumus on muuttunut hieman aiemmasta, vaikka inci-listasta se ei käykään ilmi, mutta tuotetta pitkään käyttäneet kyllä huomaavat sen. Nykyisin se myös emulgoituu vedellä pois iholta hämmentävän hyvin, vaikka emulgaattoria se ei sisälläkään. Hämmentävää. Honey Mud toimii myös naamiona ja oma rituaalini meneekin niin, että hieron reilun nokareen sitä kuivalle iholle, annan vaikuttaa hetken, kostutan sormet ja emulgoin sen vähitellen pois iholta, tai pyyhin lämpimään veteen kastetulla musliiniliinalla.

Erityismaininta: Neal’s Yard Remedies Calendula Cleanser: edullisempien tuotteiden joukosta haluan nostaa esiin Englannin vanhimman luonnonkosmetiikkasarjan puhdistusvoiteen, jonka kermaiseen koostumukseen on yhdistetty raikas sitruunan eteerinen öljy sekä rauhoittava kehäkukkauute. Lempeää tehokkuutta ja aisteja hellivää ihanuutta samassa tuubissa, edullisesti.

2. Kasvovesi

Kosteutus on ihonhoidossa kaiken a ja o. Ihon kosteustasapainon ylläpitäminen alkaa jo ihon puhdistamisesta, mutta sitä seuraavalla kasvovedellä on erittäin tärkeä rooli ihon kosteuttamisessa, eikä kasvovettä tulisi koskaan skipata, vaan sillä saa lotrata. Aamuin illoin.

May Lindstrom The Jasmin Garden: May on tehnyt jasmiinipuutarhasuihkelleen täydellisen purnukkavalinnan, sillä uskomattoman hienojakoista ja tasaista sumua suihkiva spray vain korostaa tämän tuotteen nautinnollisuutta entisestään, joka putsarin tavoin ei rajoitu suinkaan aistinautintoon, vaan se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa uskomattoman tehokkaasti.

Erityismaininta: Neal’s Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Toner: keskihintaisista kasvovesistä on suhteellisen vaikeaa bongata timantteja, joten en voi jättää mainitsematta Neal’sin frankinsensi-kasvovettä, joka sisältää kosteuttavan ja ihoa korjaavan aloe veran lisäksi kollageenia buustaavia peptidejä sekä  uudistavia ja kirkastavia frankinsensin, bergamotin, mandariinin ja mirhan eteerisiä öljyjä. Täydellinen value for money -tuote!

3. Silmänympärysvoide

Tänä vuonna olen tykästynyt silmänympärysihon hoidossa hyvin ohuisiin silmänympärysseerumeihin, jotka poistavat tehokkaasti turvotusta. Vuosi on ollut kaikessa ihanuudessaan välillä raskas ja se näkyy itselläni ensimmäisenä silmien alla. Onneksi tähänkin on löytynyt tehokkaat aseet.

Kahina Eye Serum: marokkolaisiin raaka-aineisiin pohjautuva new yorkilainen Kahina on sarja, jonka tarinaa ei voi mielestäni kylliksi jakaa (jos et ole lukenut sitä, tee se nyt, postaus löytyy täältä). Sarjan valikoimasta löytyy mielettömiä tuotteita, mutta silmänympärysseerumista on tullut minulle erityisen rakas, sillä se todellakin toimii. Jos kärsit miliumeista silmien alla, tuotteen olisi jo syytä löytyä ostoskoristasi. Talven tullen ohut silmänympärysiho kaipaa hieman täyteläisempää tuotetta, jolloin kannattaa ottaa käyttöön sarjan kaktusviikunaöljy rollerball – tällä kaksikolla ajan haastavat energiat eivät käy ilmi ainakaan silmän aluksista.

4. Seerumi

Iho janoaa vesikosteutta ja sitä se saa kasvoveden lisäksi seerumista. Voisin nimetä helposti muutamankin seerumin, joita rakastan. Ne osuvat kaikki hintakategoriassaan tismalleen samaan: todella hyvä seerumi maksaa suunnilleen 70-80€. Päädyin valitsemaan tähän suosikkini, joka on mielestäni jokaiselle ihotyypille herkästä, kuivasta, rasvaisesta, epäpuhtaasta ja ikääntyvästä yksinkertaisesti loistava.

Kypris Antioxidant Dew: rakastan tuotteita, joita ei ole täytetty millään turhakkeilla, vaan niihin on pakattu ihon hyvinvoinnin kannalta pelkästään loistavia aineita. Kypriksen tuotteet ovat läpikotaisin muutenkin hyviä, mutta Antioxidant Dewn teho on ihon kosteuttajana sama, kuin pulahdus luonnonkirkkaaseen lähteeseen.

5. Ihoöljy

Toivottavasti lukijoistani ei löydy yhtäkään, jonka peilikaapista puuttuu ihoöljy (tai toivottavasti viimeistään tämän jälkeen sinne päätyy yksi), sillä jos ihmisihon pitäisi kolmella tuotteella elämästään selvitä, olisivat ne laadukas putsari, timanttinen kasvovesi sekä aidoista kasviöljyistä koostuva ihoöljy.

Kypris Beauty Elixir I 1000 Roses: kauneuseliksiiri vailla vertaansa. Kolme tippaa kämmenille ja upotan kasvoni hetkeksi nuuhkuttamaan tuhannen ruusun terälehtien tuoksua. Sivelen samettisen öljyn kasvoilleni, joka jättää jälkeensä tuulahduksen hennosta päivetyksestä ja tekee ihostani joka aamu, ja joka ilta niin kauniin, ettei se kaipaa meikkiä lainkaan. Rakastan nimetä tuotteita uudelleen, joten ristin Kyprisen öljyn tuhannen ruusun jumalatareliksiiriksi. Koska olen sen arvoinen.

Erityismaininta: Esse Repair Oil: aidosti laadukas kasvoöljycocktail ei ole halpaa valmistaa. Koska kyseessä on melkein tärkein tuote koko ihonhoidossa, on pakko vinkata keskihintaisesta timantista. Olen useastikin hehkuttanut, että Essen kasvoöljy on uskomattoman edullinen ravinnerikkaaseen sisältöönsä nähden. Yangu- ja mankettiöljyt tuovat iholle kevyen UV-suojan ja ruusunmarja-, kalaharin meloni- sekä marulaöljyt ovat kasviöljyjen kultaisinta joukkoa, joissa on runsaasti omega-rasvahappoja, ihon hyvien bakteerien ravintoa.

6. Kauneusbalsami

Balsamit ovat öljyä kiinteässä muodossa, mutta ihon lämmöstä ne sulavat öljyksi. Huoneenlämmössä ne pysyvät kiinteänä kasvivahojen avulla, joita kutsutaan yleensä voiksi. Kasvivahat toimivat okklusiiveina, eli ihon pinnalle muodostavana kevyenä suojana, joka ehkäisee kosteuden haihtumista. Tämän vuoksi balsamit ovat loistavia tehotuotteita talvisin, sekä kuivalle ja ohuelle iholle tai erilaisiin ihon ongelmatilanteisiin.

Mahalo Rare Indigo: hawaijilaisen Mahalon bambupakkauksiin pakatut purnukat vievät sydämen mennessään, mutta odotas vain, kun nuuhkaiset yhdenkään purnukan sisältöä, saatika annat niille pikkusormesi. Se on menoa se. Rare Indigo on heittämällä vuoden kiinnostavin kauneusbalsami mystisen aromaattisella tuoksullaan ja syvän violetilla värillään. Balsamin pitävät koossa murumuru- ja babassuvoit – saat siis tehdä matkan maapallon toiselle puolelle sivellessäsi näitä Amazonian sademetsän ihmeitä ihollesi, ja hämmästellä samalla sitä uskomatonta pehmeyttä ja sileyttä, mitä balsami taikoo hipiälle.

7. Kosteusvoide

Uskollisimmat lukijani tietävät äärimmäisen kriittisyyteni täydellistä kosteusvoidetta kohtaan. Kosteusvoide, jos jokin, on tuote, jota sorrutaan arvioimaan lähes aina tuntuman perusteella. Siten se on myös tuote, joiden hinnoissa on usein eniten ilmaa tai joiden hintaa on helppo laskea, sillä silkkisten emulsioiden formuloiminen ei ole nykyisin mikään haaste edes luonnonkosmetiikassa. Ei kannata kuitenkaan antaa tuntuman hämätä, vaan panostaa oikeasti laadukkaaseen voiteeseen.

Tata Harper Repairative Moisturizer: julistin hetki sitten Tatan korjaavan kosteusvoiteen maailman parhaaksi ja sanani pitää edelleen. Tässä on kyllä semmoinen kosteuttaja, että mielestäni on aivan turhaa koittaa luoda mitään innovaatioita silkkisille emusioille, joilla halutaan luoda pelkkää tuntumaa. Melkein tekisi mieli väittää, että tämä voide on täydellinen mille iholle tahansa, mutta eihän asia tietenkään näin ole. Mutta on tämä vain niin hyvä, sillä kosteus ja rasva ovat keskenään sellaisessa harmoniassa, että erityisesti näillä leveysasteilla kuivasta ilmasta kärsivä kosteusköyhä iho hyrisee onnesta tämän voiteen ansiosta. Vielä kun sivelee päälle ohuen kuorrutuksen balsamia tai öljyä, ei pakkanenkaan pääse tekemään hipiälle tuhojaan.

Erityismaininta: Pai Chamomile & Rosehip Calming Day Cream: koska kenenkään ei pitäisi sijoittaa huonoon kosteusvoiteeseen, tarjoilen vielä keskihintaisen tärpin. Pain kosteusvoiteet ovat turhakevapaita ja hyvyystäytteisiä. Kamomilla & Ruusunmarja -voide tasapainottaa, rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa – eikä tuki ihohuokosia.

8. Sävyttävä päivävoide

Tämän vuoden aikana olen löytänyt ensimmäistä kertaa vuosiin meikittömän ihon ihanuuden. Kaikki alkoi oikeastaan uintiharrastuksestani, kun en jaksanut meikata ihoa uintitreenien jälkeen, mutta kaipasin pientä freesausta. Joten tartuin sävyttävään päivävoiteeseen.

Dr. Hauschka Sävyttävä Päivävoide: luonnonkosmetiikan pioneeri, Dr. Hauschka, on tehnyt minuun erittäin syvän vaikutuksen tänä vuonna, ja toivon kyllä tämän suhteen syvenevän entisestään. Sarjan sävyttävä päivävoide ei ole rasvaiselle iholle paras valinta, mutta normaalille ja kuivalle iholle ihanteellinen tuote, joka freesaa ihon hetkessä. Voiteesta tulee täydellinen sävy ja täyteläinen koostumus jää mukavasti kiiltämään iholle antaen kunnon suojan ulkoapäin tulevia haittatekijöitä, kuten kylmyyttä ja tuulta vastaan.

9. Suojakertoimellinen voide kasvoille

Juice Beauty Stem Cellular CC-voide: vietin tänä vuonna polttavassa auringossa yhteensä yli kaksi kuukautta ja suojakertoimella varustettuja voiteita tuli testattua muutamia, yksi edelleen ylitse muiden. Juice Beautyn CC-voide on yksinkertaisesti täydellinen, sillä siinä on korkea, 30 suojakerroin ja lisäksi voide freesaa ihon väriä (antaa varaslähdön rusketukseen), peittää kevyesti pieniä epätasaisuuksia ja jättää iholle kauniin hehkun. Olen tullut siihen tulokseen, etten kaipaa tavallista suojakertoimellista voidetta kasvoille, kun voin saada samassa paketissa myös hennon tasoituksen iholle.

10. Huulivoide

Nuori Lip Treat: huulirasvoissa en ole kovin uskollista sorttia, mutta sitä inhoan, jos huulia pitää olla voitelemassa koko ajan. Tanskalainen Nuori on freesannut (luonnon)kosmetiikkamaailmaa todella mielenkiintoisella konseptillaan (josta voit lukea lisää tästä postauksesta) ja sarjan tuotteet ovat todella laadukkaita. Sarjan huulivoiteessa on loistava suhde öljyjen ja vahojen välillä, hienostuneen makea tuoksu, se pitää huulet pehmeinä sekä kosteutettuna pitkään aiheuttamatta jatkuvaa rasvauskierrettä.

11. Kuorinta 

Rouhearakeiset mekaaniset kuorinnat eivät kuulu omaan ihonhoitofilosofiaani, vaan olen mietojen hedelmähappojen sekä entsyymikuorintojen ystävä ja puolestapuhuja. Lempeä mekaaninen kuorinta on kuitenkin tänä vuonna lunastanut paikkansa viikottaisessa ihonhoitorituaalissani ja hedelmähapot ovat siirtyneet 1-2 kertaa kuukaudessa käytettäväksi tehotuotteeksi. Ihon kunnon seuraaminen ja ihon tarpeiden kuulostelu ovat ohjanneet tähän suuntaan.

Esse Cocoa Exfoliator: suklaakakkukuorinta on samanlainen elämys kuin täydellisen mud caken nauttiminen: hitaasti jokaisen suupalan sulamista suussa – paitsi että suklaakuorinnan sokerihiput sulavat suun sijaan iholle, kun niitä pyörittelee poskille nautinnollisesti vesitilkan kanssa. Rakastan sekoittaa kuorinnan Mayn Honey Mudin kanssa, jolloin ollaan jo semmoisessa jälkiruokataivaassa, ettei sisäisesti nautittavaa kakkuannosta enää kaivata. Niin ja myös iho kiittää siitä!

12. Naamio

Pohdin pitkään, kenelle parhaan naamion titteli kuuluu tänä vuonna. Päädyin valitsemaan tuhkimonaamion, jossa yhdistyvät hyvin mieto ihosoluja uudistava (kuoriva) vaikutus, runsas kosteutus, ryppyjen ja epätasaisuuksien siloitus sekä reilu annos antioksidantteja.

Mahalo The Petal Mask: ruusunpunainen naamio tuoksuu aivan yhtä huumaavalle, kuin se näyttääkin. Ihana, hyytelömäisen hyllyvä koostumus on hawaijilaisen raakahunajan ja manukahunajan ansiota, ja ruusunpunaisen värin lähde taisikin jo selvitä: se on peräisin ruusun lisäksi hibiscuksen kukkasista. Kuka muuten tiesi, että hibiscusta kutsutaan luonnon omaksi botoxiksi? Ei siis mikään ihme, että kasvot näyttävät kauttaaltaan siloittuneelta puolen tunnin ruusunaamiomeditaation jälkeen.

Erityismaininta: Orgaid Sheet Maskit: kauan saimmekin odotella luonnonkosmetiikkaan omia sheet maskeja, mutta kyllä hyvää kannatti odottaa. Universumille kiitos näistä naamioista, jotka ovat pitäneet ihoni kiinni kasvoissani vuorokauden lentomatkoilla, rauhoittaneet auringosta ärtynyttä ihoa ja pelastaneet katastrofilta liikaa viiniä -iltojen jälkeen. Naamioita voi ostaa myös yksittäispakattuna, joten pikkurahallakin pääsee kokeilemaan niiden uskomattoman tehon.

13. Vuoden paras ihonhoitosarja

Esse: etelä-afrikkalainen Esse on mullistanut koko kauneudenhoitoalaa vankalla ja syvällisellä tieteellisellä tutkimuksella ihmisen ja ihon mikrobiomista, johon pohjatuva ihonhoitosarja on saanut alan ammattilaiset ja kuluttajat kohisemaan ympäri maailman, eikä syyttä, sillä Esse on semmoisen tutkimuksen ytimessä, joka vaikuttaa paljon muuhunkin, kuin vain kauneudenhoitobisnekseen. Parasta Essessä on se, että koko yritys toimii eettisesti ja ekologisesti. Se tietää tarkasti raaka-aineidensa lähteet, viljely- ja keräystavat ja maksaa itse suoraan raaka-aineidensa tuottajille ilman välistä vetäviä tahoja. Esse välittää ihmisistä, eläimistä ja luonnosta. Tuotteet ovat todella laadukkaita ja tehokkaita, ja kosmetologilla tehtävät hoidot huolellisesti suunniteltuja. Olisin halunnut palkita joka ikisen Essen tuotteen, mutta päädyin sen sijaan palkitsemaan Essen kokonaisuutena, sillä sen, jos minkä, sarja todella ansaitsee. Siinä missä May Lindstrom on suuri inspiraationlähteeni, Essen perustaja Trevor Steyn on puolestaan pohjaton tietolähde, jota voisin kuunnella tuntikausia ja kysymykseni vain lisääntyvät. Raaka-ainenörtteilyni saavutti huippunsa, kun Trevor hämmästeli ettei kukaan muu ollut huomannut uusittujen tuotteiden inceistä kadonneen yksittäisiä aineita.

14. Vuoden tulokas

Kypris: Kypris on kreikkaa ja tarkoittaa rakkauden jumalatarta. Sarja on ylistys naisellisuudelle ja aistillisuudelle ja tuotteiden raaka-aineet tulevatkin pääosin naisten omistamilta tiloilta. Tämä kaikki suorastaan tihkuu Kyprisen uskomattoman kauniista pakkauksista. Totesinkin sarjaan ensimmäisen kerran törmätessäni, että maailma ei tarvitse enää yhtään kaunista purnukkaa, enkä ole varma, onnistuuko kukaan koskaan suunnittelemaan kauniimpia pakkauksia, kuin nämä kreikkalaista mytologiaa huokuvat tummat lasipullot. Sarjan valikoima on vielä vajaa, joten odotan todella innolla millaiseksi se tulevaisuudessa muotoutuu, mutta enpä usko, että pettymyksiin on aihetta.

Näin on vuoden 2016 purkkisambafinaalin ensimmäinen osa käyty läpi! Seuraavaksi ovat vuorossa vartalonhoitotuotteet, mutta nautitaan tässä välissä hieman jouluherkkuja ja käydään joulusaunassa. Kaunista joulua kaikille teille, rakkaat lukijat!

dsc_0003

Kuvat Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Avainsanat: , , , , , , , , , ,