110

Esse-kosmetologi – kokonaisvaltainen ihoterapeutti

Katja Kokko | 22.2.2016

DSC_0031

Yhteistyössä Natural Goods Company, sisältää arvonnan

Arvonta on suoritettu, onnetar suosi nimimerkkejä Jenna, Sari ja Merja.

Etelä-Afrikkalainen hoitolasarja Esse on avannut minulle ihonhoitoon aivan uudenlaisen maailman. Sarjan perustaja, kemisti ja tiedemies Trevor Steyn on omistautunut ihmisen mikrobiomin tutkimukselle ja päätynyt vahingossa luomaan sen myötä yhden maailman mielenkiintoisimmista ihonhoitosarjoista, joka on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, läpinäkyvä, eettinen, ekologinen, vegaaninen, beyond reilu kauppa ja kaiken lisäksi cosmeceutical-kosmetiikkaa, joka on suunnattu kauneushoitoloihin. Cosmeceutical-käsitteellä tarkoitetaan kosmetiikkaa, joka on lääkeaineen ja kosmetiikan ”välistä”. Lain mukaanhan kosmetiikalla ei saisi olla lääketieteellisiä vaikutuksia ja siksi termin käyttöä ei voida virallisesti valvoa. Essen kohdalla voidaan kuitenkin puhua rehellisesti cosmeceutical-kosmetiikasta.

Tulen perehtymään Esseen blogissani hyvin syvällisesti vielä monen monta kertaa, sillä juttua riittäisi vaikka kokonaisen kirjan verran. Tällä kertaa keskitymme kuitenkin Essen hoitolahoitoihin, sillä kuten sanottua, sarja on suunnattu vain ammattilaisten jälleenmyytäväksi. Tuotteita voi ostaa ainoastaan Esse-kosmetologilta tai tilata niitä kauneushoitolan yhteydessä toimivasta verkkokaupasta – ja aina normaalihinnoilla.

Olette kysyneet paljon Esseä käyttävistä hoitoloista. Niitä on tällä hetkellä Suomessa 13 ja lähimmän Esse-hoitolasi voit tarkistaa Essen suomalaisilta sivuilta. 

DSC_0040

Minä kävin ensimmäisessä Esse-hoidossani muutama viikko takaperin Fredan torin kupeessa sijaitsevassa Ihohoitola Lupauksessa. Jotain hoidosta kertonee se, että nukahdin jo alkupuhdistuksen aikana. Siis kesken rutiinitoimenpiteen. Yhteensä nukahdin hoidossa kolmesti. Se on minulle täysin ennenkuulumatonta. Lähdin hoidosta, kuin olisin nukkunut maailman makoisimmat päiväunet.

Essen hoidot ovatkin erittäin kokonaisvaltaisia ja pitkälle vietyjä. Niissä ei hoideta pelkästään ihoa, vaan ihmistä kokonaisuutena, jolloin suuressa roolissa on myös rentoutuminen. (Omalla kohdallani hoidolla oli miltei transsendentaalinen vaikutus!) Hoidoissa käytetään osittain omia hoitolatuotteita ja osittain samoja, kuin kotihoidossakin. Essen tuotteilla tehty hoito on hyvin miellyttävä myös tuoksujensa puolesta, sillä tuotteissa ei käytetä lainkaan pilkottuja hajusteita, vaan niissä tuoksuvat 100 % eteeriset öljyt sekä muut kasviraaka-aineet. Selvennyksenä siis, että mikäli eteerisiä öljyjä pilkotaan komponentteihin, menetetään lukuisia ihonhoidollisia sekä aromaterapeuttisia vaikutuksia. Tuoksumaailma on kuitenkin ihanan lempeä ja varmasti miellyttävä myös niille, jotka eivät ole tottuneet eteeristen öljyjen tuoksuihin. Tuotteissa on korvattu puhdistettu vesi rooibos-uutteella, joka jo itsessään luo tuotteille makean pohjatuoksun.

DSC_0064

Esse on sarjana samankaltainen, kuin monet lääketieteellisenä itseään mainostavat sarjat – sen taustalla oleva ihonhoitofilosofia ja tuotteiden vaikutukset ovat niin omaa luokkaansa ja pitkälle vietyjä, että parhaiden tulosten saavuttamiseksi erityisesti iho-ongelmien (kuten aknen, rosacean, pigmenttihäiriöiden, couperosan, atopian ja perioraalidermatiitin) sekä ikääntyvän ihon hoidossa, sarjan käyttöön sitoudutaan, eikä sitä sekoitella muiden kanssa, sillä muuten hoito ei toimi optimaalisesti.

DSC_0043

Essestä tekevät poikkeuksellisen tuotteiden pH-tasapaino, joka on hapan kaikilla tuotteilla, sillä on perusasia, että iho voi parhaiten, kun sen hydrolipidikalvo pysyy happamana (noin 3,5-5) ja näin ollen kaikki tuotteet on pH-tasapainotettu välille 4-5. Tämä luo ihanteellisen ympäristön ihon bakteerikannan monimuotoisuudelle, joka on puolestaan avainasemassa ihon hyvinvoinnin kannalta. Tuotteet sisältävät hyödyllisiä mikrobeja ruokkivia prebiootteja sekä eläviä probiootteja, joilla voidaan muuttaa ihon bakteerikantaa. Muut raaka-aineet ovat luomuviljeltyjä, erittäin ravinnetiheitä ja antioksidanttipitoisia kasviuutteita ja -öljyjä, joista suurin osa on afrikkalaisilta pieniltä tiloilta kotoisin, joiden viljelymenetelmät Esse tuntee perinpohjaisesti. Yritys myös maksaa heille suoraan hyvää hintaa ilman välikäsiä. Osa kasviöljyistä, kuten yangu- ja mankettiöljyt antavat tuotteille luonnollisen aurinkosuojakertoimen välillä 4-5 (tai jopa 6).

DSC_0048

Esse-kosmetologi on holistinen ihoterapeutti, joka tukee asiakasta kokonaisvaltaisesti ihonhoidossa. Hän antaa vinkkejä ihon kuntoa tukevaan ruokavalioon ja varmistaa, että kotona käytössä olevat tuotteet vastaavat ihon tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Hoidoissa käydään 1-2 kuukauden välein, jolloin tehdään tehokas ja kokonaisvaltainen hoito käyttäen tehokkaampia tuotteita, kuin kotona. Hoidot parantavat ihon aineenvaihduntaa ja vilkastuttavat sen pintaverenkiertoa. Hoitoa jatketaan itse kotihoitotuotteilla, mutta varsinaiset tehohoidot tapahtuvat aina kosmetologin käsittelyssä. Esse-hoidot eivät myöskään rajoitu pelkästään kasvoihin, vaan tarjolla on hoitoa myös jaloille ja vartalolle esimerkiksi selluliitin hoitoon tai nesteen poistoon.

Stressin vaikutusta ihon kuntoon vähätellään mielestäni yhä edelleen, vaikka se on yksi suurimmista tekijöistä iho-ongelmien taustalla. Iho on kuin peili, joka heijastaa fyysisen ja henkisen kehon kuntoa pinnalleen. Myös tämän vuoksi yksi tärkein osa Essen ihonhoitofilosofiaa on hermoston rauhoittaminen säännöllisessä hoitolahoidossa kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon perehtyneen ammattilaisen käsittelyssä. Hoidoilla on ratkaiseva merkitys ihon kunnon kehittymiselle: niiden teho kokonaispaketista on noin kolmasosa.

Esse-hoitoon mennessäsi voit olla varma siitä, että kosmetologi on saanut perusteellisen ja syväluotaavan koulutuksen ihonhoidosta Essen filosofialla – tietäisittepä vain millainen tietopankki Trevor on!

Lähimmän Esse-hoitolasi voit tarkistaa täältä – varaa aika jo tänään!

DSC_0057

Laitetaan lopuksi käyntiin pieni arvonta, jossa palkintona on kolme kappaletta Essen Omega kosteusvoiteita, joka valitaan juuri sinun ihotyypillesi sopivalla koostumuksella. Omega kosteusvoiteet on pakattu pieniin 10 ml purnukoihin, joilla voidaan varmistaa tärkeiden omega-rasvahappojen säilyvyys (yksi pakkaus sisältää siis viisi purnukkaa).

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttiboksissa kuinka usein käyt kasvohoidossa tai vartalohoidossa ja miksi käyt tai miksi et käy säännöllisesti? Vastausaikaa on maanantaihin 29.2.2016 saakka.

Oletko jo käynyt Esse-hoidossa?

DSC_0054

Kuvat Katja Kokko

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Jenna sanoo:

    Olen käynyt kasvohoidoissa säännöllisesti 15-vuotiaasta lähtien, nyt olen 27-vuotias. Nuorempana kävin ongelmaihon vuoksi, nykyään se on sellaista arjen hemmottelua ja luksusta josta en halua luopua:) plus en usko että ihoni voisi hyvin ellen kävisi säännöllisesti hoidossa!
    Mielelläni testaisin myös Essen hoitoa, kuulostaa ihanalta!

  2. Nina sanoo:

    En ole käynyt kosmetologilla sitten yläasteen, silloinki tehtiin ihon puhdistus ihomatoraudalla… Haaveilen kyllä aina käyväni hemmottelussa, mutta tuntuu oudolta sijoittaa niin suuria summia itseensä 😀

  3. Laura sanoo:

    Haluaisin kovasti käydä kasvohoidoissa enemmän, mutta opiskelijana panostaa mielummin arjessa käytettäviin aineisiin kuin hoitoihin… Käyntikertoja tulee vuodessa 1 tai harvemmin, mutta saattaisin harkita muutosta jos esse-kauneushoitolan saisi Keski-suomeenkin 😉

  4. sannami sanoo:

    Olen nyt käynyt kosmetologilla kerran ja suunnitelin käyväni jatkossa parin-kolmen kuukauden välein. Aikaisemmin opiskelijan tuloilla en raaskinut pistää kasvohoitoon rahaa, mutta nyt työssäkäyvänä pystyn satsaamaan tuon summan itseeni. 🙂

  5. JohannaK sanoo:

    Käyn kasvohoidossa pari kertaa vuodessa, mutta mieluusti kävisin useammin. Ja miksi en käy? Raha, ”saamattomuus” 🙂 ja se, että haluaisin löytää täyden kympin kosmetologin ja paikan.

  6. Ansku sanoo:

    En ole ikinä käynyt kosmetologilla säännöllisesti, silloin tällöin joitain kertoja. Suurin syy tähän ehkä on opiskelijan tulot, silloin ei tälläinen ”ylimääräinen luksus” ole ensimmäisenä mielessä tai edes välttämättä mahdollista – valitettavasti. Nykyään oma iho tuntuu koko ajan tärkeämmältä ja työelämään siirtyminen pikkuhiljaa helpottaa kasvohoitojen säännöllistämistä.

  7. Seija sanoo:

    Käyn kasvohoidossa, joka toinen kuukausi, koska se tekee minulle ja iholleni hyvää ja rentouttaa. Minulla on nyt Essen omegaa sisältäviä tuotteita ja olen niihin erittäin tyytyväinen.

  8. Kira sanoo:

    Oh, haluan tähän hoitoon! 31-vuotias yleensä ihanan kuulas ihoni on saanut pahasti siipeensä viimeaikoina, suurimpana syynä luulisin olevan stressi 🙁 Tällä hetkellä on kunnon acne päällä – enkä tiedä mitä tekisin… En muista milloin olisin viimeksi kosmetoligilla käynyt, tuntuu ettei tarvetta oikein ole ollut. Nyt aijon kokeilla Essen hoitoa.

    • Sari sanoo:

      Olen panostanut ihonhoitoon aina nuoresta pitäen ja käyny kasvohoidoissa jo murkkuikäisenä. Nyt parin viimeisimmän vuoden aikana hoidoissa käynti jäi vähemmälle kuormittavan elämänvaiheen vuoksi. Nyt ihoni on ollut erittäin vaativa, varmasti osin stressin seurauksena. +30 iän aknea myös tuppaa puskemaan päälle. Nyt olen päässyt tasapainottamaan elämäntilannettani ja Essen hoito kuulostaisi taivaalliselta 🙂

  9. Moona sanoo:

    Käyn kasvohoidossa tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään neljästi vuodessa. Viime aikoina ihon oikutellessa olen käynyt useammin. Esse-hoidoissa olen käynyt nyt kahdesti ja ensimmäisen hoidon jälkeen olin aivan myyty, ostin kotihoito-tuotteetkin. Toisen hoidon ja uuden hoitotuotteen (kosmetologin suosittelema repair oil) käyttöönoton jälkeen akneen taipuvainen ihoni villiintyi täysin, enkä ole enää täysin vakuuttunut sarjasta. Liekö repair oil yhdessä deep moistureiserin kanssa oli liikaa iholleni. Jälkimmäinen tosin jo loppui ja ihoni on jo hieman lähtenyt paranemaan, vaikka öljy edelleen käytössä toisen merkin kosteusvoiteen ja seerumin kanssa nyt. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen iho oli kyllä niin hyvinvoiva, että en vielä haluaisi luovuttaa sarjan suhteen. Lähimpään Esse-hoitolaan on uudessa kotimaassa matkaa, mutta Suomessa ollessa annan tuotteille vielä mahdollisuuden.

    Kiitos mahtavasta blogista! Luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen löysin blogiisi ja olen löytänyt täältä monia hyviä vinkkejä. Kuvia seerumimeikkivoiteesta odotellaan täällä Alppien keskellä kuumeisesti.

  10. Epäpuhtaan ihoni takia olen käynyt säännöllisesti noion kolmen-neljän kuukauden välein kasvohoidossa. Kokemukseni mukaan se on ollut ns. välttämätön paha, KUNNES päädyin viime kesänä Jolieen: en edes tiennyt että kasvohoito voi olla niin tehokas ja hemmotteleva! Olin aivan nirvanassa! Valitettavasti asun kuitenkin niin kaukana että Jolien hoitoon en ole päässyt sen koomin ja nyt ei enää kiinnosta palata entiseen paikkaan. Tuntuu että saman lopputuloksen saa aikaan kotihoidollakin… 😀

  11. Maarit sanoo:

    Kasvohoidossa käynti kuuluu ohjelmaan kuten kampaajalla käynti. Käyn siis säännöllisesti n 2 kk välein kasvohoidossa. Iho saa tehoboostauksen ja kotihoito on helpompaa. Uskon myös, että iho pysyy kunnossa kun ammattilainen on mukana auttamassa.

  12. Krista sanoo:

    Ihana kuulla että meille ongelmaihoisille on tullut enemmän ja enemmän hoitoja! Itse en käy säännöllisesti kasvohoidossa, suurin syy tähän on Rosacea, ja se että pelkään että saan vääränlaista hoitoa iholleni. Olen nyt vuoden aikana saanut ihoni hyvään kuntoon kiitokset luonnonkosmetiikan, tässä sinä olet toiminut innoittajana, ja en ole uskaltautunut mihinkään kasvohoitoon. Nyt kun luin tästä Essestä, voisin vihdoinkin ottaa kasvohoidon taas takaisin rutiiniksi.

  13. Ride sanoo:

    Hei! Käyn kasvonhoidossa muutaman kerran vuodessa, JolieSpa on ollut viimeisin suosikkini. Kiinnostuin heti Esse-hoidoista.

  14. Suvi sanoo:

    Hävettää myöntää, mutta en ole ikinä käynyt kosmetologilla! Olen aina päätynyt hoitamaan ihoa kotikonstein ja tuntui turhalta mennä kasvohoitoon ilman suurempia ”ongelmia”. Myös hinnat ovat vaikuttaneet päätökseen paljon.

    Ammattilaisen tekemä kasvohoito on kuitenkin korkealla To do -listallani, joten ehkä piakoin saisin sen aikaiseksi!

  15. Minna sanoo:

    Käyn kosmetologilla kerran tai kaksi vuodessa. Se miksi en käy useammin tai säännöllisemmin kosmetologilla on etten raaski tai koe tarvetta hoidolle useammin. Mielummin panostan hyviin kotihoitotuotteisiin ja hemmottelen itseäni kotioloissa. Esse tuotteita en ole vielä kokeillut, mutta ehdottomasti kokeilen, kun nykyiset purnukat tyhjenevät. Olisipa ihana päästä kokeilemaan Omega kosteusvoidetta!

  16. Henna sanoo:

    Kun on itse kosmetologi, hoitolahoidossa tulee käytyä aivan liian harvoin! Kotihoitotuotteet ja ”omat kasvohoidot” pitävät ihon kunnossa, mutta hoitolahoidon niin tärkeä henkinen puoli jää kokematta. Esse-hoidossa en ole käynyt, mutta sarja kiinnostaa kovasti ammatillisessa mielessäkin 🙂

  17. martta sanoo:

    ihonhoidossa tulee käytyä kerran tai kaksi vuodessa. tyyristä lystiä vaikkakin kovin hyödyllistä.

  18. Minna sanoo:

    Olen käynyt ihonhoidossa yhden kerran. Kerta jäi ainoaksi, sillä käynti oli itselleni traumaattinen. 😀
    Herkkää, aknesta kärsivää ihoani käsiteltiin liian voimakkaasti, mistä syystä ihollani on vielä nyt seitsemän vuoden jälkeenkin muutama arpi käsittelyn jäljiltä.

  19. Mari Vee sanoo:

    Käyn kasvohoidossa ihan liian harvoin ja syynä on hoitojen kalleus ja elämänmuutokset. Mutta onneksi teen säännöllisesti viikottain kotikasvo- ja vartalohoitoja vaikkei tietysti sama asia olekaan.

  20. Sini sanoo:

    Kävin jossain vaiheessa todella säännöllisesti hoidoissa kuukausittain. Mutta nyt en ole enää käynyt hoidoissa hetkeen. Niin ne elämäntilanteet vaikuttaa. Viime vuonna kävin jopa kerran. Opiskelijabudjetti pitää rahat sen verran tiukassa, että olen koittanut panostaa hyvään kotihoitoon. Essejä testasin pitkän harkinnan jälkeen jo jouluna ja vaikutti todella hyvältä. Silloin valitsin omega lightin..nyt ihoni kaipaisi kyllä kosteuttavampaa. Huomaan naamani kuivuvan paperiksi tässä säässä.

  21. Pirjo sanoo:

    Vähintään neljä kertaa vuodessa olisi hyvä tahti, jolloin pyrin ajoittamaan hoidon aina vuodenajan vaihtumisen yhteyteen. Useamminkin toki käyn, jos varat sallivat. Olen käynyt kerran ison kirkon reissullani Lupauksessa Hauskassa kasvohoidossa ja täytyy sanoa, että se oli yksi parhaimpia kokemuksiani ja uskokaa, olen kokeillut yhtä sun toista. Essen kasvohoito on ollut mielessä siitä lähtien kun näin se tulleen Lupaukseen, se täytyy mennä vielä kokeilemaan.

  22. Inkaliina sanoo:

    Olen pyrkinyt käymään kasvopuhdistuksessa kerran-pari vuodessa teini-iän epäpuhtausajoista lähtien. Viime vuosina en kuitenkaan ole käynyt edes joka vuosi, koska hoidot ovat kovin kalliita ja elän opiskelijabudjetilla. Lisäksi mekaaninen ihonpuhdistus on alkanut tuntua iholeni liian rankalta, enkä oikein tiedä, millaisiin hoitoihin minun kannattaisi hakeutua. Olen panostanut sen sijaan kuukausittaiseen sokerointiin sekä budjettini rajoissa mahdollisimman laadukkaaseen ja luonnolliseen kotikosmetiikkaan. Ihoni on voinut ilmankin säännöllisiä hoitolakäyntejä paremmin kuin nuorena. Nyt kolmekympin lähestyessä huomaan kuitenkin, että tarvetta hoidoille olisi etenkin vuodenaikojen taitoskohdissa ja stressaavina kausina. Essen ihonhoitofilosofia herätti kyllä nyt ehdottomasti kiinnostukseni! Olisi kiva tietää Essen ihonhoitojen hintataso (ei oikein selvinnyt parilta tsekkaamaltani hoitolasivulta). Mielelläni kokelisin niin Essen hoitoa kuin tuotteitakin. Lisäksi olen pitkään haaveillut mm. säännöllisiin jalkahoitoihin panostamisesta, koska olen huomannut, että jalkojen hoito vaikuttaa laajaltikin hyvinvointiini ja aineenvaihduntaani.

  23. Martsu sanoo:

    En käy koskaan. Yksinkertaisesti siitä syystä, että rahaa ei ole sellaiseen hemmotteluun… valitettavasti. Ensimmäisen, ja tähän mennessä myös viimeisen kerran, kävin ihonpuhdistuksessa n. 15-vuotiaana ja kokemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Iho höyrytettiin, kuorittiin todella kovakouraisesti kuin hiekkasoralla ja puristeltiin sieltä täältä epäpuhtauksia pois. Hoidon jälkeen yritettiin kovasti myydä sarjahoitoa, jossa olisin käynyt säännöllisesti. Sanoin, että mietin asiaa, koska en kehdannut sanoa suoraan että kokemus oli epämiellyttävä. Iho oli punaisen kukertava pitkään ja tuskinpa tuollainen kovakourainen käsittely auttoi ihoni kuntoon mitenkään.

  24. MillaVee sanoo:

    Käyn kosmetologilla aivan liian harvoin, työelämään siirryttyäni lupailin ryhdistysliikettä itseeni satsaamisessa, sitä odotellessa! Esse kiinnostaa kovin ja ”omakosmetologin” löytyminen

  25. Titityy sanoo:

    Voi, haluaisin käydä säännöllisesti mutta työttömyyteni/ taloustilanteeni ei anna tällä hetkellä myöten 🙁 Nautin kaikenlaisista (kasvohoito, hieronta, jalkahoito ym.) hulluna, ja kotona pyrinkin edes kerran viikossa panostamaan itseni hoitoon pitemmän kaavan mukaan. Tuolloin laitan savinaamion kasvoille, sheivailen ihokarvat, kuivaharjaan vartaloni huolella, öljyän kasvot, rasvaan jalat. Ja mikä parasta, hieromme mieheni kanssa toisiamme vuoron perään noin kerran viikossa 🙂 Pienia hemmotteluhetkiä <3

    Eli, olisin super onnellinen arvontavoitosta!

    Ihanaa alkanutta viikkoa!

  26. Eeva sanoo:

    En käy kasvohoidoissa enää kuin parin kolmen vuoden välein. Rosacea:sta kärsivä ihoni ”suuttuu” kasvohoidoissa käytettävistä seerumeista sekä hieronnoista. Siirryttyäni viime vuonna luonnonkosmetiikkaan, on tilanne hieman parempi ja haluaisin käydä kokeilemassa kauneushoitoa luonnonkosmetiikkaa käyttävässä hoitolassa. Iso Kiitos Katja sinulle Baeauty Guide:sta josta on ollut iso apu oikeiden tuotteiden löytämisessä !

  27. Anniii sanoo:

    Haluaisin käydä säännöllisesti kasvohoidossa, minulla on paljon miliumeja ja mustapäitä lähes aina, ja kosmetologikäynneistä olisi superpaljon hyötyä. Käyn kuitenkin vain 1-2 kertaa vuodessa, koska se on ainoa mihin opiskelijalla on varaa. Usein ajoitan myös kosmetologikäynnit siihen kun käyn kummitätini luona Pärnussa. Minulla on siellä yksi suosikkikosmetologi jonne palaan aina, hän on myös siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa muutama vuosi sitten! 🙂 Vartalohoidoissa en ole ikinä käynyt, olisi varmasti ihanaa luksusta! Tuo Esse-hoito kuulostaa ihanalta!

  28. Annu sanoo:

    Käyn kasvohoidossa säännöllisesti noin 4 kertaa vuodessa. Minulle hoidot ovat arjen luksusta ja hemmottelua, joihin mielelläni panostan. Kulutan rahani mielummin kotimaisiin palveluihin kuin tavaraan.

  29. Hedelmasalaatti sanoo:

    Käyn kasvohoidossa 1-2 kertaa vuodessa, koska hyvät hoidot on vähän turhan hinnakkaita minulle useammin käytäväksi. Vartalohoidossa en ole koskaan käynyt.

  30. Henna sanoo:

    Yleensä kerran vuodessa, kahdesti jos hyvin käy. 😀 Ei vaan tule varattua aikaa.

  31. Mimma sanoo:

    Kävin teini-ikäisenä säännöllisesti kasvohoidoissa hakemassa apua epäpuhtaaseen ihoon mutta hoidot ovat jotenkin jääneet sen jälkeen unholaan ja rehellisesti sanottuna olen viimeksi käynyt rentoutumassa kasvohoidossa 7 vuotta sitten. Essen hoidot kuulostavat ihanan kokonaisvaltaisilta ja aionkin ehdottomasti varata itselleni ajan hemmottelua varten! 🙂

  32. Suvilia sanoo:

    Olen pyrkinyt käymään edes puolen vuoden välein, mutta sekin on joskus vaikeaa kun kosmetologini on suosittu eikä aikoja aina ole tarjolla. Olen myös opiskelija, joten tiheään hoitoväliin ei nyt ole edes mahdollisuutta. Tutustuisin mielelläni esseen <3

  33. Ulpu sanoo:

    Hoidoissa ei tule käytyä säännöllisesti, syynä on aina ollut se, etten ole osannut arvostaa itseäni tarpeeksi laittaakseni itseeni rahaa. Eikä suutarin lapsella vissiin ole kenkiä… Nyt olisi tarkoitus varata EcoPharma hoito SKY-Opistolta ja hemmotella itseä opiskelun lomassa ensi viikolla. Harmi, ettei Pirkanmaan suunnalla ole (vielä) Esse-kosmetologia. Onneks muuten ekokosmetologeja alkaa jo olla. 🙂

    Olisi ihana päästä kokeilemaan Essen voidetta.

  34. carita sanoo:

    Kerran pari vuodessa käyn.Itsellä on niin hyvät kotituotteet että en ole nähnyt niin tarpeelliseksi maksaa hintavia hoitoja.Toki jos olisi enemmän rahaa niin kävisin useastikin.En ole käynyt Esse hoidossa…rasva kiinnostaisi kovastikkin!

  35. Esse….kuulostaa niin taivaalliselta. Itse pyrin käymään kasvohoidossa kerran vuodessa. Vartalohoidosta haaveilen. Jos taloudellisesti mahdollista kävisin useammin.

  36. Elle sanoo:

    En käy kasvohoidoissa ollenkaan säännöllisesti. Hoidoissa käyminen on vain jotenkin jäänyt, koska ihoni on niin vaikea ja pelkään, että se räjähtää jostakin tuotteesta, jota käytetään. Lisäksi pohjoissuomesta ei kauhean helposti löydy hoitolaa, jossa käytettäisiin luonnonkosmetiikkaa (voi toki olla, etten vain ole etsinyt tarpeeksi tarkkaan). Suurin osa näistäkinhän on vain tekosyitä ja aionkin kunnostautua tämän kanssa.. 😀

  37. Leeni sanoo:

    Tämä on ehdottomasti heikko kohtani, sillä en käy kasvohoidoissa oikeastaan koskaa. Syynä ilmeisesti se, ettei mitään selvää iho-ongelmaa ole koskaan ollut, joten olen kokenut pärjänneeni hyvin ilmankin. Nyt kuitenkin iän karttuessa huomaan, että hoidoissa olisi varmasti hyvä käydä (ja varmasti ne olisivat olleet hyödyllisiä aiemminkin). Siispä varasinkin ajan kasvohoitoon äskettäin ja odotan sitä innolla 🙂

    Esse-hoidot ja -tuotteet kuulostavat kyllä niin mahtavalta, että niitä olisi ilo kokeilla!

  38. tiita sanoo:

    Rakastan erilaisia vartalo- ja kasvohoitoja, mutta minulla on ollut hieman huono tapa yhdistää ne lomiin, vaikka kyseessähän olisi nimenomaan parasta arjen luksusta! Luonnonkosmetiikan myötä kuitenkaan ihan mikä tahansa paikka ei ole edes kelvannut ja tällä hetkellä onkin haussa joku hyvä ja kuitenkin kohtuuhintainen ammattilainen, jonka tuotteiden laatu vastaa omaa käsitystäni. Täytyykin katsastaa lähin Esse-hoitola. Kiitos!

  39. En ole päässyt käymään pitkiin aikoihin hoidoissa, koska taloudellinen tilanne ei ole sitä sallinut. Harmittaa kyllä kovasti…

  40. veera sanoo:

    Olen käynyt satunnaisesti, nyt jos menisin paikka olisi esse. Iho on alkanut kiukuttelemaan, en tiedä mistä.

  41. Anu Pulkkinen sanoo:

    Tämä osa-alue on mun kohdalla tosi retuperällä. Luultavasti olen viimeksi käynyt kosmetologilla naimisiin mennessäni. Yksi syy kosmetologilla käymättömyyteeni on kokemus, jossa joskus nuorempana kärsiessäni hiivasyndroomasta sain aknea leukaan ja hoidin ihoa kosmetologilla. Valitettavasti valitsin vähän huonon paikan, ja sen vuoksi leuassani on edelleenkin noista kerroista ja puristeluista jääneet arvet.

    Viime aikoina olen enemmän ja enemmän alkanut haaveilla ammattailaisen tekemästä ihonhoidosta stressaantuneen ihoni takia, ja vielä lahjaksi sellaista ei ole tullut 🙂 Essen tuotteen ovat superihania, ja niitä olen nyt Sukin jälkeen ruvennut käyttämään säännöllisesti. Kosteusvoide ja seerumi ovat suorastaan mannaa taivaasta. Plussana tuoksut, jotka ovat lempeitä ja kevyitä. Kiva kuulla, että Essellä on hoitoloita Suomessa – aion ehdottomasti tutustua johonkin niistä <3

  42. Susanna sanoo:

    Pääsen käymään kasvohoidossa/ihonpuhdistuksessa aivan liian harvoin, etenkin tällaisen vaativamman ihon tarpeisiin nähden. Syy on hyvin yksinkertainen, raha. Nuorena eläköityneellä tulot kun eivät ole kummoiset ja moni asia ajaa kauneudenhoidon edelle. Yleensä olen saanut kosmetologikäynnit lahjana läheisiltä, mikä onkin aivan ihana juttu 🙂 Pari vuotta on jo edellisestä kerrasta ja kyllähän se näkyy, etenkin epäpuhtauksien osalta 🙁 Esse-ihonhoito kuulostaa aivan upealta, omalla paikkakunnallani tai edes kovin lähellä, sellaista ei valitettavasti näy olevan. Toivottavasti tulisi!

  43. Käyn kasvohoidossa niin harvoin, että oikein hävettää. Teininä tuli käytyä useammin kun oli enemmän ongelmia ihon kunnon kanssa, ja nyt käyn ainoastaan jos satun saamaan lahjaksi kasvohoitolahjakortin. Ehkä syynä on siis hoitojen kalleus. Toisaalta nyt kun viime aikoina on alkanut kiinnostaa luonnonkosmetiikka, ei houkuttele mennä ”tavalliseen” hoitolaan, joka sitten suosittelisi kalliita, ja ”tavallisia” synteettisiä ihonhoitoaineita…

  44. Suvi sanoo:

    Silloin kun se oli taloudellisesti mahdollista, kävin sekä kasvo- että vartalohoidoissa tai niiden yhdistelmässä. Erityisesti vartalohoidot paransivat uneni laatua ja rentouttivat. Toki myös hankala pintakuiva ihoni nautti hoidosta ja hieronnasta. Nyt lähdettyäni uudelleen opiskelemaan on vain luotettava omaan kotihoitoon laadukkaalla luonnonkosmetiikalla sekä oikeanlaisen ruokavalion voimaan <3. Hoidossa on mahdollista käydä kerran vuodessa.

  45. Pinja sanoo:

    Käyn hävyttömän harvoin kasvohoidossa, mutta tähän on tulossa muutos kuluvan vuoden aikana.

    Aiemmin luonnonkosmetiikan hoitoloita oli vähemmän, mutta enää sekään ei sovi tekosyyksi. Hemmottelen kehoa sisältä käsin ruualla ja hoidan ihoa säännöllisesti kotona. Loppuvuodesta kävin viimeksi kasvohoidossa ja siinä maatessa sitä aina miettii, että miksi edellisestä kerrasta on niin paljon aikaa. Mutta, kuten jo aiemmin mainitsin, tähän on tulossa muutos! 🙂

    Esse- hoito ja sarja ylipäätään kiinnostaa kovasti!

  46. Mariel sanoo:

    Olen käynyt kasvohoidossa viimeksi teininä eli noin 10 vuotta sitten, kun äitini osti minulle lahjakortin pienen paikkakuntamme ainoaan kauneushoitolaan. Hoitolan miljöö sinänsä oli harmoninen, mutta itse hoito ei :D. Kärsin jo silloin mustapäistä ja muista tukkeumista, joten kasvoissa riitti työstettävää. Hoitaja oli melko kovakourainen ja tuotteet saivat kasvoni ärtymään. Hoitolasta ulos astuessani kasvoni olivat niin punaiset, etten olisi voinut kuvitellakaan meneväni sen jälkeen esim. ystävien kanssa kahville. Ei tuosta hoidosta nyt varsinaisia traumoja jäänyt, mutta jotenkin sellainen päähänpinttymä, että hoitojen jälkeen kasvot aina punoittavat voinakkaasti. Nyt olen kyllä jo pidemmän aikaa harkinnut kasvohoitoon menemistä, kun oma siskoni (joka käy kasvohoidoissa säännöllisesti) on todistanut, että hoitolasta voi lähteä myös ilman punaista naamaa 😀 Kasvohoitoon menemistä on varmasti estänyt myös se, että aikuisiän aknesta kärsivänä kasvoissa on niin paljon problematiikkaa ja iho todella herkkä reagoinaan milloin mihinkin, että kai sitä jotenkin pelkää, että hoito ärsyttää ihoa entisestään. Mutta eihän sitä mitään saa, jos ei uskalla. Joten ehkä olisi jo korkea aika rohkaistua ja käydä kokeilemassa hoitoa. Ainakin tämä Esse-hoitola vaikutti todella mielenkiintoiselta 🙂

  47. Päivi sanoo:

    Käyn kasvo- tai vartalohoidossa muutaman kerran vuodessa, lähinnä ex tempore silloin, kun alkaa iho nyppimään poikkeuksellisen paljon tai kaipaan jotain extrakivaa. Ainoa syy, miksi en käy säännöllisesti on raha. En ole vielä lopullisesti päässyt yli siitä (osin virheellisestä) ajatuksesta, että yli satanen kerralla johonkin ”ei-tavaraan” on paljon.

  48. Lumi sanoo:

    Käyn kasvohoidossa aivan liian harvoin. Viimeksi kaksi vuotta sitten. Olen innostunut lonnonkosmetiikasta blogisi kautta. Ja tätä lukiessaan myöskin kasvohoidot on alkaneet kiinnostamaan. En ole tähän asti kokenut niitä tarpeellisinä. Nyt 32 vuotiana huomaan että iho kaipaa huolenpitoa. Näin ensi alkuun olen panostanut kotona käytettäviin tuotteisiin. Essen tuotteita olen jo kokeillut, ja tykkään.

  49. Nuppu sanoo:

    Käyn kasvohoidossa säännöllisesti n. 3-4 kertaa vuodessa, ja omalle herkästi tukkeutuvaiselle iholleni kosmetologilla käynti on välttämättömyys, ja toki ihanaa hemmottelua. Opiskelijan budjetillakin pystyy satsaamaan (ihon)hyvinvointiin ja kunnon tuotteisiin. Se on vain priorisointikysymys ja tottumusten muuttamista, satsaan paljon mielummin hyvinvointiin, hemmotteluun ja elämyksiin, kuin materiaan. 🙂

    Essen hoito kuulostaa oikein ihanalta!

  50. Varsinaisessa kosmetologin toteuttamassa kasvohoidossa kävin viimeksi noin puoli vuotta sitten. Se oli ensimmäinen kertani moneen vuoteen. Vartalohoidoissa käyn työni puolesta lähes kuukausittain. Usein minulle toteutetaan vartalokuorintoja ja -naamioita sekä akupisteisiin perustuvaa öljyhierontaa!

  51. Riitta S sanoo:

    Aika harvoin tulee käytyä kosmetologilla. Vartalohoitoa en ole koskaan kokeillut. Syynä on se, että hoidot ovat aika kalliita.

  52. Katja Burakoff sanoo:

    Laiskuuttani olen käynyt tosi harvoin hoidoissa, mutta nyt päätin repäistä ja varasin ajan kahden tunnin hemmotteluun. Toivottavasti saan myös hyviä vinkkejä rosaceaiholleni Asia on itselleni hyvin tuore ja vaikka lääkehoito onkin auttanut, haluaisin myös lempeämpiä keinoja hoitaa herkistynyttä ihoani.

  53. Taru sanoo:

    Viimeisimmästä kasvohoidostani on aikaa kaksi vuotta. Silloin kävin puolen vuoden ajan Eila Helgrenin-hoitolassa kasvohoidoissa, mikä oli omalle ongelmaiselle iholleni täysin väärä osoite. Hoidot olivat hyvin kivuliaita ja hoitajan kosketuksessa lempeydestä ihan voiteiden levittelyssäkään ei voi puhua. Hoito oli siis ihan liian rajua minulle ja ihon punoitus vain paheni ja kesti viikkotolkulla. Tästä jäi kammo ja ajatus ettei mitkään kasvohoidot ehkä koskaan sovi minulle. Taustallani on teini-iässä paha akne Roacutan hoitoineen ja nykyään 39-vuotiaana POD-ja rosacea. Heidän käsittelystään jäi huono fiilis ja sen jälkeen olen hieman saanut tilannettani parannettua ihotautilääkärin avulla, mutta tämä sinun hehkutuksesi Essestä herättää mielenkiintoni, että voisiko tästä olla vihdoin apua juuri minun iho-ongelmilleni.

  54. Eija sanoo:

    Käyn kasvohoidossa noin kolmen kuukauden välein. Esse-tuotteet eivät ole vielä tuttuja, mutta kotikaupungistani löytyy hoitola. Ehkäpä sinne aika seuraavaksi.

  55. Niina sanoo:

    Nykyisin pyrin käymään noin 4 krt vuodessa. Kasvohoidoissa käyminen on osa normi ihonhoitorutiinia, mutta samalla hemmottelua ja joskus jopa luksusta. Hyvä kasvohoito on sekä fyysistä että henkistä hemmottelua – iho kiittää ja lähden aina kasvohoidosta rentoutuneena ja hymy huulilla. 🙂

  56. Johanna K sanoo:

    En käy näistä kummassakaan säännöllisesti. Kasvohoidossa olen käynyt muutaman kerran joskus vuosia sitten, mutten sittemmin enää pitkään aikaan. Vartalohoidossa en ole käynyt kertaakaan. Tosin käyn kyllä muunlaisissa kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäävissä hoidoissa kuten kalevalaisella jäsenkorjaajalla tms. muutaman kerran vuodessa. Sekä kasvo- että vartalohoidoissa kävisin kyllä mielelläni useinkin, ne olisivat varmasti ihanan rentouttavia hetkiä niin keholle kuin mielelle. Kun työkuviot tästä hieman selkiintyvät ja on taloudellisesti parempi tilanne, aion kyllä näin tehdäkin. Kiitos siis siinä mielessä muistutuksesta! Haluaisin ehdottomasti käydä sellaisessa hoidossa, jossa käytettäisiin luonnonkosmetiikkatuotteita En ole siis käynyt myöskään Esse-hoidossa, sellaista olisi kyllä tosi kiva kokeilla!

  57. Untuvaa sanoo:

    Käyn kasvohoidossa kahden kuukauden välein. Kävin vuosia (noin 8-vuotta) kerran kuukaudessa ihonpuhdistuksessa, koska tukkeutumaan taipuvainen ihoni pysyi ainoastaan tuolla tavalla kurissa. Vihdoin voin huokasta helpotuksesta ja ihoni on mennyt vihdoin hyvään kuntoon. Tämän hetkinen kosmetologikäyntitiheys on ihon kunnon ylläpitoa ja hemmottelua. Vartalohoidossa olen käynyt yhden ainoan kerran koko elämäni aikana.

    Esse-hoidossa en ol vielä käynyt, mutta kovasti houkuttelisi.

  58. Käyn kasvohoidossa muutaman kerran vuodessa. Toiveissa olisi käydä useammin, mutta en vielä ole löytänyt uudesta kaupungista sopivaa ja luonnonkosmetiikkaan keskittyvää hoitolaa. Käyn säännöllisesti Helsingissä, mutta reissut tulevat yleensä sen verran lyhyellä varoitusajalla, että ajan varaaminen esim. Jolieen harvoin onnistuu.

    Lisäksi toivoisin, että useampi hoitola (ja kampaamo!) tarjoasi ilta-/viikonloppuaikoja – tuntuu, että moni paikka tarjoaa vain kahdeksasta neljään aikoja, mikä tarkoittaa työssäkäyvälle erityisjärjestelyjä ja vaatii ekstrasumplimista 🙂

  59. Viivi sanoo:

    En ole käynyt pitkään aikaan mutta kasvohoidossa mutta lahjatoiveena se on aina ensimmäisenä. Kasvohoitoja on valitettavasti joutunut lykkäämään pakollisten menojen tieltä. Hieronta on toinen missä pyrin käymään kun rahatilanne antaa myöten.

  60. Katri sanoo:

    Pari viikkoa sitten kävin esse-kasvohoidossa ja kokemus oli super ihana! Minäkin nukahdin kolmesti ^_^ Kokemus oli taivaallinen ja menen kyllä uudelleenkin heti kun raskin!

  61. Anna sanoo:

    Pyrin käymään kasvohoidossa 4 kertaa vuodesta, mutta eipä tuo aina toteudu. Osittain aikataulu- osin rahakysymys. Viimeksi kävin syyskuussa Jolie Spassa, joten olisi jo korkea aika mennä hoitoon.

    Vuodenaikojen vaihtuessa olisi hyvä käydä kosmetologilla, mutta nyt on ollut marraskuusta saakka kestänyt järkyttävän kiireinen työputki (eikä loppua näy!) ja tuntuu, että haluaisin mennä hoitoon vasta tilanteen rauhoituttua. En pysty nauttimaan ja rentoutumaan, jos mielessä pyörii tekemättömät työt. Bongasin listalta suht lähellä sijaitsevan Esse- hoitolan, jota olisi kiva kokeilla.

  62. Ei vaan oo huvittanu, mikää muu säännöllinen kun ripsihuolto. Ehkä vielä joskus esseilen 🙂

  63. Sanni sanoo:

    Kävin kosmetologilla noin 3 kertaa vuodessa teiniaikoina, mutta nyt en ole käynyt pitkään aikaan. Suurimmat syyt varmaankin raha ja ihan niinkin turhamainen asia kuin se, että naama ihonpuhdistuksen jälkeen aivan punaisena en kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla ja kulkea julkisilla. Harmi ettei hyvää luonnonkosmetiikkaa käyttävää kosmetologia sijaitse naapurissa 😀

  64. Marjo sanoo:

    Aikaisemmin kävin säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa kasvohoidossa/ihonpuhdistuksessa, mutta viime vuosina se on jostain syystä jäänyt ehkä kerran kahdessa vuodessa johtuen saamattomuudesta. Pitääpä nyt yrittää jatkossa taas useammin käydä hemmotelussa.

  65. Outi Kokkonen sanoo:

    Voih, kävisin vaikka joka kuukausi jos olisi rahaa. Onneksi olen siirtynyt luonnonkosmetiikan jo vuosia sitten joten iho on ihan hyvässä kunnossa.Kerran vuodessa koitan käydä puhditamassa pahimmat tukkeumat pois.Olisi ihana käydä joskus ihan ”hellimishoidossa” ja nauttia! Ryppyjen ”ehkäisy”luonnollisesti kyllä kiinnostaisi 🙂 Kiitos ihanasta blogista Katja <3

  66. Katri sanoo:

    Kerran parissa vuodessa, kamalaa! Aikapula, saamattomuus… Vartalohoidoissa vielä harvemmin, tosin hieronnassa pakko käydä, jotta pysyy toimintakykyisenä!

  67. Inga sanoo:

    Käyn kasvohoidossa 0-3 kertaa vuodessa. Asia usein ikään kuin unohtuu pitkäksi aikaa. Sitten kun peiliin katsoessa tulee mileen, että ei tekisi pahaa, niin asiaan tulee tartuttua.

  68. elovena sanoo:

    Käyn pari kertaa vuodessa kasvohoidossa. Vakituinen hoitajani jää eläkkeelle syksyllä, joten hyvä hoitola on hakusessa. Hän on yksityisyrittäjä. Hoitolassa käynti on minusta kallista ja perheellisenä ei ole varaa käydä useammin. Esse-tuotteet kiinnostavat kovasti, olet niistä niin paljon hehkuttanut 🙂

  69. Joudun käymään aina välillä ”kuureittain” mekaanisessa ihonpuhdistuksessa mustapääröykkiöiden vuoksi, mutta koska mekaaninen ihonpuhdistus on aina kivuliasta ja ehkä vähän epämiellyttävää, eikä mukavaa luksusta, en ole juurikaan muuten kosmetologilla käynyt. Moni ystäväni käy säännöllisesti, vaikka heillä ei olekaan huono iho, muun muassa juurikin tuon hemmottelufiiliksen vuoksi, mutta itse en ole kyllä ikinä kosmetologikäynnistä nauttinut. Mutta ehkä jos kävisin useammin, aina ei olisikaan välttämättä mitään puhdistettavaa, ja pystyisi vain nauttimaan hoidosta! Itselleni on ihan hullu ajatus että joskus olisin niin rentoutunut, että nukahtaisin kosmetologille 😀

  70. Emmi sanoo:

    Käyn todella satunnaisesti, vaikka se niin ihanaa onkin. Suurin kynnys on varmasti raha ja nyt vauva-aikaan ajanpuute.

  71. Nunnu sanoo:

    Tervehdys! Olen petrannut tässä asiassa, ja siis ihan tietoisesti. Käyn paikkakuntani ainoassa ekohoitolassa 2-3kk välein. Ah mitä arjen luksusta! Jostain syystä keskityn vain kasvohoitoihin, en ole itse asiassa eläissäni käynyt vartalohoidossa. Varsinaista syytä tälle petraukselle ei ole ollut, ehkäpä iän myötä olen alkanut keskittymään enemmän ihon hoitoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tai sitten otsastani löytämäni ilmejuonteet saivat minut säikähtämään 😉

  72. Mia Lipsane sanoo:

    Käyn kasvohoidossa pari kertaa vuodessa, myös vartalohieronnassa tai hemmotteluhoidossa tulee käytyä muutaman kerran vuodessa, jälkimmäinen yleensä ulkomaanlomien yhteydessä. Mikäli laadukkaita hoitoja saisi edullisemmin kävisin varmasti useammin, toisaalta ymmärrän, että hlökohtainen palvelussa on monia kulutekijöitä

  73. Maria sanoo:

    Käyn kasvohoidossa 1-2 kertaa vuodessa. Haluaisin käydä useammin, mutta ehkä ei ole tarvetta useammin ja säästösyistä..:) Käyn kuitenkin siksi, että se on niin rentouttavaa ja onhan siitä hyötyä iholle! Ja ainakin pari päivää sen jälkeen iho näyttää yleensä paremmalta. Vartalohoidoissa en koskaan käy, vaikka sekin olisi varmaan ihanaa!

  74. Jenni sanoo:

    Aknesta kärsiessä kävin kasvohoidossa kuuriluontoisesti säännöllisemmin, mutta ihon tilanteen rauhoituttua kasvohoidot ovat jääneet opiskelijabudjetista johtuen lähes täysin.

    P.s. Luin juuri kirjasi, joka oli ulkoasultaan viehättävä ja tyylikäs, ja sisällöltään todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Olin juuri aloittanut vaihtamaan ihonhoitotuotteitani luonnonkosmetiikkaan ja kirjasi taitaa vauhdittaa puuhaa entisestään.

  75. Eliisa sanoo:

    Oivoi, en muista koska olen viimeksi käynyt! Vakipaikka puuttuu kun edellinen kosmetologini siirtyi ennenaikaisesti vehreämmille niityille, joten vastaukseksi pakko antaa: EN KÄY! Hui! Saamattomuutta siis ja kun pitkän ajan kuluttua katsoin hoitoja, olivat hinnat varmaan tuplaantuneet…

  76. Piret sanoo:

    Käyn muutaman kerran vuodessa hemmotellakseni itseäni, en käy kuitenkaan säännöllisesti koska en ole löytänyt täyden kympin kosmetologia josta jäisi niin ihana fiilis että haluaisi palata. Mielläni kävisin useammin 🙂

  77. Jennie sanoo:

    Syöksyin heti Essen sivuille kuikuilemaan missä lähin piste luuraa. En ole vuosiin käynyt kauneushoidoissa, viime vuoden lopulla sain lahjakortin ja ainoa ajatus siinä pötkötellessä oli, että miksi en tee tätä useammin. Olen käynyt toisessa lyhyessä hoidossa sen jälkeen tänä vuonna ja luulen, että tulen tässä asiassa ryhdistäytymään. No problem!

  78. iholla sanoo:

    Vielä on hemmottelevat kasvohoitokokemukset edessä päin. Ihonpuhdistuksessa säännöllisen epäsäännöllisesti käyden.

  79. Piritta Sillanpää sanoo:

    Kosmetologilla kävin viimeksi tammikuussa, ensimmäistä kertaa kosmetologilla, joka käyttää luonnonkosmetiikkaa. Ihoni meni tämän talven pakkasista aivan sekaisin, ikinä sekaihoni ei ole kärsinyt kuivuudesta, kuin nyt! Samalla iho oli todella herkkä. Ilmojen lämmetessä ja siirryttyäni luonnoskosketiikkaan ihoni on jo parempi. Luin Katja kirjasi ja innostuin luonnonkosmetiikasta aina vain enemmän! Kävisin kosmetologilla säännöllisemmin jos vain rahatilanne antaisi myöden. Toivon kovasti, että onni potkaisisi minua tässä arvonnassa, ihoni on se ansainnut!

  80. Niki sanoo:

    Olen elämäni aikana käynyt kosmetologilla alle 10 kertaa. Kasvohoidot ovat minulle hemmottelua, johon ei raaski laittaa hulluna rahaa. Olen kyllä tietoisesti koittanut muuttaa asennettani ja hokenut itselleni, että kasvohoidoissa olisi käytävä jos haluaa kirkkaan ja puhtaan ihon.

  81. Lora sanoo:

    Kasvohoidossa tulee käytyä kerran tai kaksi vuodessa. Vartalohoitoa en ole kokeillut ikinä – ihan vaan kotispa:n hemmottelun muodossa on sitä tullut hoidettua.
    Mielelläni kävisin useammin hoidoissa mutta korkeiden hintojen vuoksi käynnit ovat jääneet vähäisiksi. Jotenkin sitä laittaa mieluummin matkakassaan säästöön sen satasen 🙂

  82. Eena sanoo:

    Käyn n. 3 kuukauden välein kasvohoidossa. Tykkään tämänhetkisestä hoitolastani (ja kosmetologista), mutta siellä ei käytetä täysin luonnonkosmetiikkaa, joten kiinnostaisi kokeilla/vaihtaa luonnonmukaisempaan. Esseä olisi tosi kiva kokeilla 🙂

  83. Tarja sanoo:

    Käyn kasvohoidossa ehkä kerran vuodessa. Useamminkin haluaisin käydä, mutta pätkätyöläisenä ei ole varaa käydä vaikka haluaisinkin. Essen hoito olisi kyllä ihanaa luksusta arjen keskellä. Nyt tiedänkin mikä on synttärilahjatoiveeni 😉

  84. Tiia sanoo:

    Köyhänä opiskelijana ei ole varaa käydä kasvohoidossa. Edellisestä kerrasta alkaa olemaan jo kohta kaksi vuotta aikaa. Kasvohoito on mielestäni arjen pientä luksusta ja itsensä hemmottelua. Töissä ollessani tuli käytyä säännöllisesti kasvohoidossa joka toinen kuukausi. Mutta tosiaan rahan niukkuuden vuoksi en raski tällä hetkellä käydä kasvohoidossa. Itsellä tulee satsattua enemmän kotihoitotuotteisiin. Tuo Essen kasvohoito kuulostaa kyllä aivan taivaalliselta ja Essen tuotteet ovat muutenkin aivan mahtavia! Tuli tuossa vähän aikaa sitten tilattua netistä heidän matkasettinsä ja menetin kyllä sydämeni kyseisille tuotteille! 🙂

  85. Ninne sanoo:

    Minä käyn kosmetologilla kasvohoidossa keskimäärin 5-6vkon välein. Iho-ongelmani ovat lähes täysin poistuneet säännöllisillä kosmetologilla käynneillä sekä luonnonkosmetiikkaan siirtymisellä. En voisi olla tyytyväisempi.<3

  86. Mona Okwuosa sanoo:

    Omat köyntirutiini ovat yhtä vaihtelevat kuin ihon historiakin. Teiniä kävin aknen takia säännöllisesti kosmetologilla ja kotihoito Ella Bachen tuotteilla / Sitten aloitin Diane Novat, eli e-pillerit ja iho oli niiden myrkkyjen ansiosta vajaat tusina vuotta niin hyvässä kunnossa, että kävin vain satunnaisesti hoidoissa. / Lopetin pillerit ja iho myrskysi. Tuntui, että piti puhdistaa koko keho, joten kävin parantajalla, jonka avulla puhdistettiin eri keinoin niin ruumista kuin sieluakin -ihonhoitoon erityisesti kukkatippoja. Silloin en käynyt ollenkaan kosmetologihoidoissa, mutta iho kyllä (suuren kärsivällisyyden jälkeen) parani melko hyvään kuntoon. / Tulin raskaaksi, synnytin ja imetin, ja iho räjähti taas. Aloitin hurjan kalliit hoidot DMK:n (Danne Montaque King) linjalla, eli kuukauden välein kosmetologilla ja tiukat kotiruutinit. Ne toimivat 6-8kk kyllä hyvin, mutta koska olin raskaaksi tultuani alkanut suosia luontaiskosmetiikkaa -baby first, mommy next -meininki- , niin toivoin löytäväni niille vaihtoehdon. / Siinä vaiheessa kuulin Joliesta, jonne varasin ajan, ja kappas’ siellä sinä Katja teit minulle niin hyvän ihoanalyysin & suosittelit niin toimivat tuotteet, että sillä tiellä ollaan… Nykyään, 3 vuotta myöhemmin, koko perheemme käyttää vain luontaiskosmetiikkaa ja kaikki ovat onnellisia 🙂
    / Oma ihoni kesti toisen raskaus-synnytys-nyt päällä vielä imetyksen ällistyttävän hyvin! Jos vain muistan säännöllisen hoidon (joka kyllä tässä babies first-mommy next -meiningissä on välillä vähän turhankin next) niin ihoni on hyvinvoiva ja aivan ihmeellisen näpytön. Olen myös pyrkinyt käymään Jolien hoitolassa sen kaksi kertaa vuodessa.
    Olisi jännä testata Essen hoitoa nyt toisen lapsi-kokemuksen päälle!

  87. Jaana Iivanainen sanoo:

    Käyn kosmetologilla kasvo- ja vartalohoidoissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Nautin niistä ja haluaisin käydä molemmissa useammin, mutta en ole vielä löytänyt omaa ”täydellistä” kosmetologia ;).
    Esse-hoidosta en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan, mutta sitä olisi tosi ihana kokeilla.

  88. Minttu sanoo:

    Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti ja testaan mielelläni uusia hoitoja. Hinta kirpaisee, mutta rentoudun hoitolassa ihan eri tavalla kuin kotona, joten silloin tällöin maksan mielelläni. 🙂

  89. Anna sanoo:

    Olen käynyt viimeisen 5 vuoden aikana kasvohoidossa kahdesti. Paikkakunnallani ei tietääkseni ole kosmetologia, joka käyttäisi luonnonkosmetiikkaa ja monet hoidot on aivan liian tehokkaita omalle herkälle iholle. Haluan käydä useammin kasvohoidossa, mutta ajanvaraaminen jää tekemättä kun ei ole suurta ongelmaa ihon kanssa.

  90. Minulla on sen verran huono iho, että pitäisi käydä kasvohoidossa noin kolmen kuukauden välein tai vähintään neljä kertaa vuodessa. Aikaisemmin tuli käytyäkin mutta nyt väli on venähtänyt eikä ole tullut käytyä vähään aikaan, vaikka tarvetta kyllä olisi! Vartalohoidossa olen sen sijaan käynyt kerran Marokossa :D. Ja se olikin todella mukava kokemus! Esse-hoito kiinnostaa, omistan yhden Essen seerumin ja olen siihen täysin koukussa!

  91. Merja K sanoo:

    Hei , käyn ainakin joka kolmas kuu. ukausi kasvohoidossa, jossa tehdään mm ultraääni-ihonpuhdistus. Tämä raikastaa ja kirkastaa ihoa. Lisäksi kuukausittain kosmetologi ottaa viiksen alut pois ja muotoilee kulmakarvat. Pitää testate Esse-hoitola Oulussa, sattumalta olen siellä vielä jonkin aikaa töissä.

  92. Soil sanoo:

    Rrrrakastan kosmetologikäyntejä yli kaiken ja yritän käydä vuoden aikojen vaihteluiden mukaan kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa.

  93. Sara sanoo:

    Olen itseasiassa kosmetologi itse, mutta valmistumisen jälkeen en ole käynyt enää hoidossa. Olen tälläkin hetkellä opiskelija, joten taloudellisen tilanteen takia en ole päässyt käymään. Vartalohoidot tosin ovat kaikista ihanimpia!

  94. Katri Setälä sanoo:

    Käyn ihonhoidossa ehkä kerran vuodessa. Pitäisi käydä useammin, mutta tuntuu ettei kotiäidillä ole oikein varaa…

  95. Kaiss sanoo:

    Vartalohoidoissa (hieronta, kuorinta ym) juu mutta erittäin oikukkaan (mm rosacaea) kasvojen ihoni kanssa en ole ”uskaltanut” käydä missään vuosikausiin. Olen kirjoituksistasi inspiroituneena alkanut käyttämään Essen tuotteita ja nyt kiinnostaa myös hoitolahoidot kotisarjan lisäksi.

  96. Soikku sanoo:

    Yritän käydä kasvohoidossa parin kuukauden välein, koska sieltä saan tehohoitoa ja lisää motivaatiota kotihoitoon. Vartalohoidoissa ei tule hirveästi käytyä, kaikki kiinteyttävät hoidot vartalolle kiinnostavat.

  97. MerjaKoo sanoo:

    Olen haaveillut varmasti jo vuosia kasvohoitoon pääsemisestä, mutta etenkin nyt rakentaessani elämää uusiksi pienen tyttäreni kanssa. Raskausaikana ihoni voi varmasti paremmin kuin koskaan! Mutta palautui takaisin ’normaalitilaan’ kun tyttö syntyi. Ehkä tänä keväänä vain otan ja menen kasvohoitoon, maksoi mitä maksoi. 🙂

  98. Iida Santalahti sanoo:

    Olen käynyt kosmetologilla muutaman kerran elämäni aikana mutta ei rahat riitä käydä useammin. Avioeron ja yrittäjyyden jälkeen ei ole rahaa ollut senkään vertaa hemmotella itseäni. Ja kaiken tuon stressin jälkeen kaipaisin jotain apua tälle nahkalle 🙂 Olen vaihtanut kotituotteetkin luonnonkosmetiikkaan sitä mukaa kun rahaa on riittänyt ja mitä sisko on minulle kuskannut. Sisko on siis minut saanut lähtemään tähän luonnonmukaisuuteen 🙂 toivottavasti arpaonni suosii 🙂

  99. Elluliini sanoo:

    En ole käynyt kasvohoidossa häideni jälkeen. Viimeksi olen käynyt intialaisessa päähieronnassa kasvohoidon sijaan (sain lahjakortin ja valitsin näin). Yksi syy harvoihin väleihin on, että monet kasvohoidot ovat melko hintavia nykyään ja jotenkin on tuntunut, että se raha on mennyt eri tavalla itseen (kampaamo esim). Pitäisi kyllä koittaa säännöllisin ajoin olla itsekäs ja hemmotella itseä. Kasvohoidossa aika pysähtyy mukavasti ja stressi ym kiire unohtuu ensimmäisen 5 minuutin jälkeen.

  100. Iiris sanoo:

    Olen käynyt kasvohoidossa vain muutaman hassun kerran, vaikka kuvailemasi hemmotteluhetki kuulostaa kyllä ihanalta… Noina muutamina kertoina on hoito tuntunut niin voimakkaalta ja kovalta että ihon kunto on näyttänyt huononevan ja olo on hoidon jälkeen olut kaikkea muuta kuin rentoutunut ja puhdistunut, ja olen jopa alkanut hieman vieroksua ja pelätä kasvohoitoja kun ei oikein ole varma kuinka vahvoilla aineilla tai voimakkaasti kosmetologi ihoani käsittelee. Sopivan hoitolan etsintä siis jatkukoon!

  101. Sanna Koskinen sanoo:

    En ole koskaan käynyt kosmetologilla tai ihoanalyysissä,koska en vain tiedä miten paljon siitä olisi hyötyä.Kuitenkin hoidan ihoani säännöllisesti,minulla normaali iho eikä aknea.Suolainen hinta on myös osasyy sen ohella että asiaa pitäisi tutkia kenelle uskaltaisi lähteä.

  102. Heli sanoo:

    Käyn ihohoidossa noin muutaman kk:n välein, koska taistelen epäpuhtauksia ja järkyttävää ihon kuivuutta vastaan. Raha (tai sen puute) tietysti harventaa kosmetologi-käyntejä. Etsin edelleen kasvovoidetta, joka kosteuttaisi nassuani riittävästi ilman turhaa nassun kuormittamista aineilla, jotka ei iholle kuulu.

  103. Outi sanoo:

    Kasvohoidossa käyn pari kertaa vuodessa. Tulisi käydä useammin, mutta ei ole aina varaa… :/ Tämä hoitola Lupaus alkoi kyllä kiinnostaa. 🙂

  104. satu sanoo:

    Käyn tosi harvoin kasvo- tai vartalohoidossa, edellisestä kerrasta on kasvojen osalta pari vuotta ja vartalolla… noh, en kai ole käynyt koskaan vartalohoidossa. Itse kyllä teen kuorintaa ja naamioita kasvoille parin viikon välein. Haaveilen ottavani säännöllisesti tavaksi kasvohoidot, ehkä pitäisi ryhdistäytyä.

  105. Tanja Moring-Itkonen sanoo:

    Hei! Tulisin mielelläni kokeilemaan. Ihonpuhdistus ja joku rauhoittava hoito. Minulla on helposti ärtyvä ja tulehtuva iho.
    Otathan yhteyttä pian?

  106. Heidi Nikkinen sanoo:

    En käy säännöllisesti kasvohoidoissa. Viimeksi kävin demo kasvohoidossa, mutta en täysin vakuuttunut tuloksesta. Sitä ennen kävin varmaan kasvohoidossa Hairstorella kun se vielä sijaitsi Torniossa. Siitä on ikuisuus. En ole käynyt koska en ole ajatellut itseäni riittävästi ja myös osaksi siksi, että kasvohoidoilla on hintaa. Olen innostunut huolehtimaan ihostani paremmin ja minulla on Essen tuotteita käytössä.