Beauty

Miten arvioida kosmetiikkatuotteen laatua?

Beauty | 22.12.2016 | Katja Kokko

katjalle-4

Olen naputtanut teille näppis kuumana listoja vuoden parhaista kosmetiikkatuotteista (saatte kinkunsulatteluluettavaa joulupyhiksi). Tämän vuoden aikana on tullut testattua taas kymmeniä purnukoita ja moni niistä on päätynyt luottotuotteiksi, mutta osa on puolestaan jatkanut matkaansa ystävieni peilikaappeihin (myös sen vuoksi, etten ehdi käyttää niitä). Ennen listojeni julkaisemista, päätin kuitenkin kirjoittaa hieman siitä, miten kosmetiikkatuotteen laatua on mahdollista arvioida. Interwebin ihmeellinen maailma on nimittäin pullollaan jos jonkinlaista tuotearviota, jotka perustuvat usein pelkkään tuntumaan, ja näin luonnonkosmetiikan kukoistuskautena kasviraaka-aineiden bongailuun inci-luetteloista, koska ne kuulostavat tehokkaalta.

dsc_0017

Viime kädessä on kyse usein mielipiteistä ja näkemyksistä, siitä, miten kaikkea valtavaa tietoa yhdistelee kokonaisuudeksi, mutta syvällisen käsityksen muodostaminen tuotteen laadusta vaatii myös syvällistä ymmärrystä monista asioista, kuten ihon rakenteesta, sen kemiallisesta toiminnasta, erilaisista ihotyypeistä ja iho-ongelmista, kosmetiikkatuotteen kemiallisesta koostumuksesta, raaka-aineiden kemiallisesta koostumuksesta, aineiden imeytymisestä ja niiden vaikutuksesta ihoon. Siinä riittää opiskeltavaa yhden ihmiselämän ajaksi.

DSC_0029

Purnukan kyljestä inci-listaa lukiessa on mahdotonta tietää tuotteen täydellistä reseptiä (sen tietää, vain tuotteen reseptin luonut kemisti), sillä aineet, joiden pitoisuus on alle 1%, saadaan ilmoittaa missä järjestyksessä tahansa, eikä incissä suinkaan lue, kuinka paljon tuotteen painosta kutakin raaka-ainetta on käytetty. Tämän vuoksi tuotetta arvioitaessa täytyy olla ymmärrys, millaisista aineista erilaiset kosmetiikkatuotteet koostuvat ja mitä niiden formulointi vaatii? Millaisia määriä esimerkiksi emulgaattoreita, sakeuttajia, tuotetta stabiloivia aineita ja säilöntäaineita käytetään, ja kuinka esimerkiksi emulgaattorin määriä muuttamalla emulsion koostumus muuttuu? Jokaisen aineen funktio tulee ymmärtää: onko se ihonhoidollinen vai tuotteen koostumukseen vaikuttava? Onko tuotteen hintaa saatu laskettua edullisilla kasviöljyillä tai keinotekoisilla emollienteilla? Millaisia ominaisuuksia erilaisilla kasviöljyillä on?

Raaka-ainenyplääjänä olen oppinut tunnistamaan joidenkin emulgaattorien luoman tuntuman voiteelle. Erästä emulgaattoria kohtaan minulla on jopa herännyt epäilyt ihoa tukkivista vaikutuksista, mutta tästä pitäisi saada enemmän näyttöä. Kyseisellä aineella saadaan kuitenkin aikaan silkkistä emulsiota – eli sitä tuntumaa, mitä tavallinen kuluttaja pitää usein tehokkuuden mittarina. Luonnonkosmetiikastakin löytyy raaka-aineita, jotka eivät ole ihon kannalta parhaita, mutta sen ymmärtämiseen täytyy ymmärtää myös ihoa.

dsc_0134

Kasviuutteet saattavat antaa tuotteesta laadukkaan vaikutelman, mutta toimivatko raaka-aineet synergiassa ihon kannalta ja imeytyvätkö ne edes ihoon? Ja tärkeä kysymys edelleen on hahmottaa käytettävien raaka-aineiden määriä tuotteessa, jotta pystyisi muodostamaan edes jonkinlaisen, mahdollisimman lähelle menevän arvauksen siitä, kuinka paljon vaikuttavia aineita tuotteessa ylipäätään on.

Vaikka tätä kaikkea ymmärtäisikin, niin tuotteen vaikutuksen arvioiminen iholla ei ole yksiselitteistä puuhaa. Silmä saa olla melko harjaantunut, että muutoksia ihossa pystyy tunnistamaan ihan paljaalla silmällä (aina ei todellakaan tunnista), ihon rakennetta pitää osata tunnustella, ja lopulta tuntuma tuotteesta määrittää kuitenkin käsityksen muodostamista tuotteen laadusta, yhdessä sen ymmärryksen ja tiedon kanssa, mitä inci-listaa lukiessa kykenee muodostamaan.

Tämä voi olla monelle teistä yli ymmärryksen menevää rakettitiedettä, mutta tuli mieleeni kirjoittaa aiheesta, sillä nämä ovat niitä asioita, joita rakastan pohtia tuntikaupalla. Asioita, joihin suhtaudun melko nöyrästi, sillä edes yli 15 työvuotta kauneudenhoitoalalla, ei ole vielä tuonut minulle kaikkia vastauksia, koska en tiedä kaikkia kysymyksiä. Toivon kuitenkin, että tämä avasi hieman sitä, mitä kaikkea itse pohdin tuotteita arvioidessani.

dsc_0027

Kuvat Katja Kokko, paitsi kuva minusta Stella Harasek

Avainsanat: ,