Lifestyle

Annika kävi kylässä

Lifestyle | 4.2.2016 | Katja Kokko

_MG_8935

Viime syksynä alkaneen sisustusoperaation myötä kotini on vihdoin alkanut tuntua oikealta kodilta. Visioni sisustuksesta eivät ole vielä täysin toteutuneet, sillä varsinkin keittiö ja eteinen ovat keskeneräiset ja myös makuuhuone kaipaa seinilleen jotain.

Mielenkiintoista kuitenkin on se, kuinka eri tavalla toiset ihmiset näkevät oman kodin, esimerkiksi Vihreän talon Annika, jolta ostin ihastusta herättäneen astiakaapin. Kaapin roudausreissulla pettämättömän visuaalisen silmän omaava nainen ihastui kotiini ja kysyi myöhemmin saisiko tulla kuvaamaan sitä, koska siellä on niin ihanaa?

Onhan kotini ihana keskeneräisyydessäänkin, mutta en kuitenkaan itse näe sitä samojen linssien läpi, saatika saa ikuistettua siitä kovinkaan imartelevaa kuvamateriaalia. Haastavin osa kodissani on keittiö, jota kuvaa parhaiten sana boheemi – sanotaanko näin, että unelmien keittiöni ei näytä aivan tältä ja siksi vältän kuvaamasta koko köökkiä.

Annika kuitenkin todisti, että homma on kiinni linssin takana olevasta henkilöstä (ja hieman kyllä kamerastakin). Nainen kameroineen kävi eilen kylässä luonani ja melkein tunnin räpsittyään minä sain räpytellä silmiäni selatessani kuvia. Sanotaanko näin, että aloin nähdä kotini ja keittiöni uudessa valossa.

Kuvat ovat nähtävissä Annikan Vihreä talo -blogissa, jonne hän kirjoittaa postaussarjaa kauniista kodeista. Ja minun kotini on yksi niistä.

_MG_8952

Kuvat Annika/Vihreä talo

Avainsanat: ,