Beauty

Aidosti kauniin kulisseissa

Beauty | 14.12.2016 | Katja Kokko

ak_dsc9093

Aidosti kaunis -kirjani toinen painos ilmestyi syksyllä. Alkuvuodesta on luvassa uusia tuulia kirjan suhteen, mutta kerron niistä lisää vähän myöhemmin. Toisen painoksen kunniaksi halusimme tehdä Kaapon kanssa kirjasta videon. Kurkistuksen kulisseihin. Kertoa kirjan sisällöstä, sanomasta ja koko prosessista omin sanoin. Projekti oli ainutlaatuinen meille molemmille, sillä saimme toteuttaa kaikki ideamme juuri niin kuin halusimme. Meillä oli vahva yhteinen visio siitä, miltä halusimme kirjan näyttävän ja miltä lukijasta tuntuvan sitä lukiessa tai kuvia katsellessa. Tästä kaikesta kerromme videolla omin sanoin.

Osa teistä onkin tavannut minut, mutta Kaapo on teille tuntematon, joten nyt saatte nähdä, millainen ihana persoona on kirjan kauniiden kuvien takana ja millainen visio tällä taitelijalla oli lähtiessään rakentamaan kirjan kuvamaailmaa.

Kirja on myynnissä suurimmissa kirjakaupoissa kautta maan sekä useissa luonnonkosmetiikkaa myyvissä verkkokaupoissa. Edullisimmillaan teos näyttäisi olevan Adlibriksessä. Toinen painoshan on muutenkin ystävällinen myös opiskelijan kukkarolle.

Lämmin kiitos videosta Kaapolle, Anssi Perttalalle, Amelie Drozzinille sekä kaikille upeille malleille. Lisäksi kiitos kirjan ulkoasusta Tuukka Koivistolle. Kiitos myös kirjan kustantaja Cozy Publishing.

Avainsanat: , , ,