Beauty

Skin issues? Here’s a solution

Beauty | 29.2.2016 | Katja Kokko

DSC_0156

Olen jo hyvän tovin ikävöinyt ranskalaista Absolutionia peilikaappiini, sillä sarjan tuotteet ovat tehokkaita, ulkoasu tuo mieleen Aesopin (paitsi että Absolution peittoaa sen mennen tullen) ja sarjan mittatilausihonhoitoon perustuva konsepti on koukuttava.

Absolutionista tulee aina väkisinkin mieleen, että se tekee vielä kosmetiikkabisneksessä Acnet. Ja nyt en suinkaan tarkoita akneihoa, vaan ruotsalaismerkki Acnea, joka singahti muotimaailman huipulle mainostoimistosta.

Absolutionin tarinaankin liittyy nimittäin mainostoimisto, sillä sarjan luoja, upea nainen Isabelle Carron on tehnyt pitkän uran AD:na ja työskennellyt myös kosmetiikkamaailman huippujen, kuten Diorin kanssa. Vuosien varrella Isabelle kypsyi siihen, että hänen kätensä olivat aina sidotut ja asiakkaat eivät olleet tarpeeksi rohkeita. Hän ryhtyi luomaan partnerinsa kanssa konseptia täydellisestä kosmetiikkasarjasta esimerkkinä asiakkailleen. Konseptista tuli kuitenkin niin huippu, ettei se jäänyt pelkäksi esimerkkicaseksi ja leikki muuttuikin todeksi. Syntyi Absolution, korkealaatuinen luonnonkosmetiikkasarja, jonka filosofia perustuu ihonhoidon suunnitteluun mittatilaustyönä.

DSC_0219

Ihomme ei ole samanlainen jokaisena vuodenaikana, kuukautena, viikkona tai edes päivänä. Hyvänä esimerkkinä tänään allekirjoittaneen sananmukaisesti väsyneen näköinen iho, kun takana on se kerran vuoteen mahtuva yö, jolloin ei ole nukkunut silmänräpäystäkään. Iho kaipaa aivan erilaista herättelyä ja energisointia, kuin tavallisesti. Sama tunne pätee kehoon, joka ei toimi aivan täydellä kapasiteetilla, vaan kaipaa virkistystä ja keveyttä väsyneen ja raskaan olon helpottamiseksi.

Absolutionin pohjimmainen ajatus siis on, että oppimisimme katsomaan ja kuuntelemaan ihoamme. Miltä se tänään näyttää? Mitä se tarvitsee? Ovatko huokoset tukkoisen näköiset, kaipaako iho kirkastusta, onko se ärtynyt, janoinen vai väsynyt? Näihin eri tarpeisiin sarjalla on valikoimassaan neljä erilaista ratkaisua, eli La Solution seerumia, jotka muodostavat hoidon koko kulmakiven. Tarkoitus ei suinkaan ole käyttää yhtä ja samaa seerumia jatkuvasti, vaan valita se joka aamu ja ilta ihon tarpeiden mukaan. Omasta repertuaarista voi löytyä esimerkiksi kolme erilaista seerumia (tai toki vaikka kaikki neljä).

DSC_0177

Seerumia on tarkoitus sekoittaa voiteeseen, joita on neljä erilaista: päivä- ja yövoide, täyteläinen voide sekä miesten voide (joka sopii myös rasvaiselle iholle). Voide annostellaan kätevästi sen pakkauksen päällä olevalle alustalle, johon seerumia sekoitetaan 1-2 painallusta. Joukkoon voi tipauttaa myös pari tippaa (ihanaa) riippuvuutta aiheuttavaa Addiction öljyseerumia tai lisätä se vasta viimeisenä voiteen ja seerumin päälle. Addiction sisältää 27 erilaista kasviöljyä ja kukkaisuutetta. Se on yksi parhaista öljyseerumeista kautta aikojen ja sopii kaikille ihotyypeille tuomaan elinvoimaa, parantamaan kosteustasapainoa ja antamaan hehkua.

Jolie ystävällisesti helpotti Absolution kaipuutani ja valitsin omaksi La Solutioniksi antioksidanttipommi Anti-Agen, joka on tehokas superfoodeihin pohjautuva hoito ikääntymisen merkkejä vastaan. C-vitamiinipitoinen acerola-marja parantaa kollageenin muodostusta kiinteyttäen ihoa. Spirulina puolestaan tuo iholle happea sekä suojaa kollageeni- ja elastiinisäikeitä rappeutumiselta. Maca elvyttää ihon aineenvaihduntaa ja pintaverenkiertoa sekä kiinteyttää. Mesiangervo kosteuttaa, rauhoittaa ja kirkastaa ihoa.

DSC_0223

Anti-Agen seuraksi valitsin tehokosteuttavan ja kirkastavan Anti-Soifin, joka on tarkoitettu käytettäväksi sellaisenaan tai voiteen alle. Anti-Soifia voi käyttää reilummalla kädellä, kuin muita seerumeita ja se sopii rasvaiselle iholle tai miehille myös sellaisenaan. Seerumi rauhoittaa ja viilentää ihoa ja se sopiikin hyvin erilaisten ihoärsytysten hoitoon tai tehokosteuttajaksi auringonoton jälkeen. Minttu-, salvia- ja sitruunaverbenavesi viilentää, tasapainottaa ja kirkastaa ihoa, aloe vera kosteuttaa, rauhoittaa ja korjaa. Kalottikukka sisältää runsaasti antioksidantteja, hamppuöljy välttämättömiä rasvahappoja ja kaunonpunahattu-uute rauhoittaa ihoa. Sokeriruoko- ja sokerivaahterauutteet sisältävät luonnollisia hedelmähappoja, jotka puhdistavat ja supistavat ihohuokosia sekä kirkastavat ihoa.

Pääsääntöisesti olen käyttänyt aamuisin Anti-Soifia, jonka päälle levitän La Créme du Jour päivävoiteen, johon sekoitan pari tippaa Addiction öljyseerumia. Iltaisin käytän puolestaan La Créme du Soir yövoidetta, johon sekoitan Anti-Age seerumia sekä Addictionia. Uimahallissa Anti-Soif on luottoseerumini, kun iho on kloorivesikäsittelyn jälkeen kuiva, kuin Saharan autiomaa.

DSC_0187

Le Soin Regard silmänympärysvoide on ollut yksi suosikeistani pitkään, sillä sen valoa heijastavat hippuset valaisevat tummat silmänaluset ja ohut koostumus virkistää ja kosteuttaa sopivasti. Vihreän kahvin uute laskee turvotusta silmien alta, sinilumme kosteuttaa ja hibiscus sisältää runsaasti korjaavia antioksidantteja.

Vielä pari vuotta sitten Absolutionilta ei löytynyt muita puhdistusaineita, kuin L’Eau Soir et Matin misellivesi, joka onkin ikisuosikkini kaikista kokeilemistani misellivesistä. Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen Isabelle kuitenkin laajensi kokoelmaa ja nyt putsareita löytyy peräti kaksi: suuren suosion saavuttanut Le Nettoyant Pureté puhdistusgeeli sekä Le Créme Douce Démaquillante puhdistusvoide. Arvaatte varmaankin, kumpi on allekirjoittaneen suosikki? Kermainen nerolin tuoksuinen puhdisvoide, joka sisältää rauhoittavaa mäkikuismaa sekä ihoa vahvistavaa ja suojaavaa pracaxi-öljyä. Erityisesti uimahallireissuilla puhdistusvoiteesta on tullut suosikkini, mutta muuten olen edelleen uskollinen puhdistusöljyjen rakastaja. Pakko antaa kyllä kunniamaininta putsarille sen pakkauksesta, joka on yksi kaikkien aikojen tyylikkäin taidonnäyte.

DSC_0158

Absolutionin kasvovesi La Brume Systémique on varsin mielenkiintoinen, kahden faasin monivaikutteinen kasvovesi. Pulloa pitää ravistaa, jotta vesi- ja öljyfaasi sekoittuvat toisiinsa ja kasvovedestä jää hentoisen öljyinen pinta iholle. Se suojaa ja vahvistaa ihoa sekä sitoo ihoon kosteutta. Tuote sopii erinomaisesti miehille parranajon jälkeen rauhoittamaan ihoa ja ehkäisemään karvatupentulehdusta. Itse pidän sarjan misellivedestä enemmän kasvovetenä, mutta pakkaisin La Brume Systémiquen mukaan aurinkolomalle tropiikkiin, jossa se auttaisi suojaamaan auringolta, mutta toimittaisi myös kasvoveden, seerumin ja ihoöljyn yhdistelmän komboa trooppisessa ilmastossa.

DSC_0173

Absolutionissa on kohdallaan kaikki, mitä odotan täydelliseltä ihonhoitosarjalta: ulkoasu on hiottu viimeistä piirtoa myöten eikä upeita pahvisia pakkauksia millään raaskisi heittää pois. Tuotteet ovat aidosti tehokkaita, sillä intohimoinen luomuruokaa, yrttejä, kasveja ja kokkaamista rakastava Isabelle on käyttänyt satoja tunteja aikaa harvinaisten raaka-aineiden metsästämiseen. Kemistit ovat usein pyöritelleet päätään naisen esitellessä heille uusimpia raaka-aineideoitaan, mutta lopulta hän on aina saanut tahtonsa läpi.

Absolutionin tuotteissa ei käytetä lainkaan lisättyjä hajusteita, vaan kasviuutteet ja muut vaikuttavat aineet tuoksuvat niissä sellaisenaan, mikä tekee tuoksumaailmasta mielipiteitä jakavan, mutta kumma kyllä, kun sarjaan tutustumisen aloittaa, yrttisistä ja jopa oudoista tuoksuista (kaikki La Brume Systémiquesta haistaneet tietävät mitä tarkoitan) alkaa pikkuhiljaa pitämään ja ennen pitkää huomaakin olevansa niihin koukussa.

Oletko sinä tutustunut Absolutionin tuotteisiin ja millaisen kombon olet rakentanut niistä ihollesi?

Ps. Vinkkinä muuten, että Jolie toimii Absolutionin maahantuojana ja sarja sopii loistavasti esimerkiksi hoitolakäyttöön.

DSC_0164

Kuvat Katja Kokko

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Tuotteet saatu Joliesta

Avainsanat: , , , , , , , ,