#

Beauty

John Mastersin uutuuksia ja ihana kesäale

John Masters Organics haastaa synteettiset hiustenmuotoilutuotteet lanseeraamalla 100 % luonnollisen hiuslakan ja muotovaahdon. Lisäksi sarjalta löytyy muitakin ihania uutuuksia ja kaiken lisäksi maahantuojan verkkokaupassa on lukijoilleni suunnattu kesäale.

>>
Lifestyle

Kolme yötä ja ikävä

Kolmen yön kuluttua suuntaan päiväntasaajan toiselle puolelle. Sitä varten on hankittu maailman paras matkalaukku (jonka arvo kasvaa kolhujen ja naarmujen myötä) ja viety perheen nelijalkainen lomalle lempipaikkaansa, mutta ikävä on häntä jo nyt.

>>
Lifestyle

Clog clog – tarina puukengistä

Puukengät olivat 80-luvun Crocsit. Meidänkin perheestä löytyi monta puukenkäparia monessa eri värissä ja isäni aloitti koko työuransa puukenkien pohjien tekijänä. Nyt puukkarit tekevät maailmanvalloitusta Terhi Pölkin ansiosta ja minulla on kunnia arpoa teidän kesken yksi pari Terhin suunnittelemia puukenkiä, jotka ovat aitoa suomalaista käsityötä.

>>
Beauty

Parhaat vartalokuorinnat TOP 6

Hyvä vartalokuorinta on parhaimmillaan aisteja hivelevä kokonaisvaltainen nautinto. Lisäksi se on kesällä yksi tärkeimmistä ihonhoitotuotteista – lue tästä miksi ja löydä itsellesi sopiva vartalokuorinta.

>>
Lifestyle

Näkemiin Sisilia!

Loma Sisiliassa oli täydellinen yhdistelmä upeita maisemia, aurinkoa ja taivaallista ruokaa. Tässä kooste matkastani sekä muutama ravintolasuositus.

>>
2024 Katja Kokko
Info
WordPress Video Lightbox