Beauty

100 % Pure – kulttisarja Jenkeistä

Beauty | 3.9.2017 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Luonnonkosmetiikkamarkkinoita Suomen rajojen ulkopuolella seuraavat varmasti tuntevatkin sarjan nimeltä 100 % Pure, joka on kotoisin Jenkeistä. Kulttimainetta nauttivan sarjan valikoimasta löytyy yli 700 tuotetta päästä varpaisiin mukaan lukien erittäin laaja meikkikattaus, varsinkin loistavien meikkivoiteiden suhteen. Sarja on saapunut noin sekunti sitten myyntiin House of Organiciin ja veikkaanpa, että purnukat eivät kauan ehdi hyllyjä lämmittää, kun saadaan jo odotella uutta kuormaa Jenkeistä.

Minulle 100 % Pure on ollut tuttu jo monta vuotta, mutta kokeilin sarjan tuotteita ensimmäistä kertaa vasta nyt. Suoraan sanottuna sarjan ulkoasu ei ole herättänyt kiinnostusta, vaikka olen jatkuvasti saanut lukea hehkutuksia niin meikeistä kuin ihonhoitotuotteistakin. Kun Inke sitten heitti sarjan nähtyään, että purnukathan näyttävät aivan korealaiselta kosmetiikalta, huomasin yhdennäköisyyden ja kappasta vaan, sarja alkoi heti näyttää kiinnostavammalta. Tätä ennen olin jo ehtinyt käyttää tuntitolkulla aikaa ihonhoitotuotteiden raaka-aineluetteloiden syynäämiseen ja tämän Korea-yhdennäköisyyden myötä ympyrä vihdoin sulkeutui: 100 % Pure on ihonhoitotuotteissaan korealaisten jalanjäljillä ja tuotteet ovat paitsi huippukiinnostavia, myös loistavia mitä tulee aktiivisiin raaka-aineisiin. Tässä postauksessa en mene sen syvemmin ihonhoitotuotteisiin, koska muuten kirjoitan tätä vielä ensi vuoden puolellakin. Huikkaan silti, että sarjan hydrogeelinaamiot ovat pakko saada -hankinta ja valikoimasta löytyy lisäksi korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluvia essence-tyylisiä kasvovesiä. Itseäni kiinnostaa kovasti myös Vegetable Detoxifying naamio, sillä pelkästään sen raaka-aineluettelo saa ihoni kirkastumaan (jos joku teistä testaa naamiota, kertokaa kokemuksenne minullekin!). Osa tuotteista on vasta matkalla House of Organiciin, joten kannattaa käydä kyttäämässä valikoiman täydentymistä lähiviikkoina. Ihonhoitotuotteista on tulossa kattava raportti blogiin myöhemmin.

100 % Puren meikkivalikoima on niin yltäkylläinen, että senkin läpikäymiseen saa kulutettua aikaa tuntikausia. Siksipä House of Organicin miehet kääntyivätkin minun puoleeni meikkivalikoimaa suunnitellessaan. Itseäni kiinnostivat erityisesti meikkivoiteet, koska niistä ei edelleenkään ole Suomessa liikaa tarjontaa. Ihotyypit ja mieltymykset erilaisiin koostumuksiin ja peittävyyksiin ovat niin yksilöllisiä, ettei yksi ja sama meikkivoide sovi mitenkään kaikille. Siksi ensimmäinen katsaukseni sarjaan keskittyy erityisesti  meikkivoiteisiin, joista voin heti kättelyssä todeta, että eivätpä ole olleet lukemani hehkutukset tuulesta temmattuja! Odotin, että vähintään yksi kokeilemistani meikkipohjista olisi ollut huono, mutta ei, jokainen niistä oli loistava! Meikkivoiteiden lisäksi seuloin suosittelemistani tuotteista vielä omaan käyttööni kiinnostavimmat ja loihdin niillä meikin tähän postaukseen.

Ennen meikkivoidetestiä en voinut vastustaa kiusausta kokeilla silmieni alle huonosti nukutun yön jälkeen Bright Eyes hydrogeeli-silmänaamiota – ja koukkuun jäin! Näitä on pakko saada lisää, sillä hiljalleen iholla ohenevat aloe vera- ja selluloosapohjaiset naamiot kosteuttavat todella tehokkaasti ja taikovat samalla samean silmänympärysihon tiehensä vihreän teen, vihreän kahvin, maten, kurkun, C-vitamiinin ja hyaluronihapon ansiosta. Tässä on pikapelastus juhlien jälkeisille tai väärällä jalalla noustuille aamuille!

100 % Puren meikkivoiteista ylivoimaisia tekee se, että ne eivät ole pelkkiä meikkipohjia, vaan samalla ihonhoitotuotteita. Jokaisesta meikkipohjasta löytyy reilu tujaus kasviöljyjä ja -uutteita, jotka sisältävät runsaasti antioksidantteja auttaen ihoa suojautumaan vapailta radikaaleilta ja neutraloimaan niiden vaikutuksia. 100 % Puren väripigmentit ovat täysin luonnollisia mineraaleja tai peräisin hedelmistä sekä muista kasveista. Lisäksi emulgaattorit ja muut tekniset raaka-aineet sekä säilyvyyttä parantavat aineet ovat mahdollisimman lempeästi prosessoituja ja luonnollisia. Tuotteissa on siis minimoitu myös sellaiset luonnolliset aineet, jotka on johdettu kokonaisista kasviraaka-aineista toiseksi aineiksi. Luonnonkosmetiikassa näkee hyvin usein sarjoja, jotka ovat kyllä 100 % luonnollisia, mutta suurin osa raaka-aineista on prosessoituja, eli ns. keinotekoisia. 100 % Purella on myös varmasti kaikki mahdolliset sertifikaatit eläinten suojeluun, eläinkokeettomuuteen ja lisäksi suurin osa tuotteista on vegaanisia.

Kirjoitin meikkivoiteista pienen oppaan, joka helpottaa omalle ihotyypille sopivan pohjan valintaa.

Meikinpohjustus

100 % Puren meikinpohjustusvoide Luminous Primer on paras pohjustusvoide, mitä olen ikinä kokeillut. Se tekee ihon täydellisen sileäksi tasoittaen juonteita, huokosia, arpia tai pintakuivaa röhelöistä ihoa. Lisäksi se heijastaa valoa hyvin huomaamattomasti, mutta jättää ihon kuulaaksi, ei kiiltäväksi. Pohjustaja parantaa meikin kestoa ja itse huomasin sen vaikutuksen selkeästi kokeiltuani meikkivoiteita sen kanssa ja ilman. Luminous Primer sisältää aloe veraa, C-vitamiinia, vihreää teetä ja resveratrolia, jotka kirkastavat ihoa ja ehkäisevät ikääntymisen merkkejä. Voidetta levitetään pieni nokare meikkipohjan alle ja sitä ennen käytetään ensin ihan normaalisti ihonhoitotuotteet kasvovedestä seerumiin, öljyyn ja kosteusvoiteeseen.

Sävyttävä päivävoide

Bamboo Blur Tinted Moisturizer on sävyttäväksi päivävoiteeksi melko peittävä. Sanoisin, että sillä saa puolipeittävää jälkeä ja voide jättää iholle mattapinnan, mutta ei kuivan näköistä ja sameaa pintaa. Voiteen sisältämä bambu-pii-yhdiste häivyttää ihohuokosia ja pieniä juonteita, jonka ansiosta ihosta tulee tuotteen nimen mukaisesti hieman ”blurrattu”. Voide levittyy iholle täydellisesti eikä pelkoa rullaavasta pinnasta ole. Granaattiomenansiemenöljy, avokadoöljy ja valkoisen teen uute hoitavat ja ravitsevat ihoa. Voide sisältää myös fysikaalisina aurinkosuojina käytettyjä titaanidioksidia ja sinkkioksidia, vaikka varsinaista suojakerrointa ei tuotteeseen olekaan merkitty. Se kuitenkin antaa varmasti kevyen suojan myös UV-säteitä vastaan. Sävyttävä päivävoide sopii kaikille ihotyypeille, mutta kuivaihoiselle suosittelen alle ihoöljyä, sillä mattapintaa voi olla kuivalle iholle aavistuksen liikaa. Rasvaiselle ja sekaiholle voide on täydellinen (mutta huomioi paljonko peittävyyttä tarvitset), sekä iholle joka kaipaa puolipeittävää ja erittäin kestävää meikkipohjaa. Minulla on käytössä sävy Peach Bisque, joka sulautuu ihooni juuri ja juuri vielä nyt, mutta on talvella asteen liian tumma.

BB-voide

Sarjan BB-voide oli todellinen yllättäjä, sillä vaaleanpunainen tuubi toi mieleen korealaisen teinitytön meikkipohjan. Tämä oli kuitenkin testijoukostani toiseksi paras ja tulen satavarmasti tarttumaan tähän tuubiin vielä monta kertaa. BB-voide peittää aavistuksen paremmin kuin Bamboo Blur sävyttävä päivävoide, mutta tekee sen todella luonnollisesti ja kauniisti valoa taittaen. Hovikuvaajani Mikko ihastui myös kauniisti kuultavaan pintaan. BB-voide levittyy iholle tasaisesti (ei pelkoa, että rullaisi iholla) ja sitä on helppo työstää iholla sormin, sienellä tai siveltimellä sekä säädellä peittävyyttä. Voiteessa on aurinkosuojakerroin 15. Minun voiteeni sävy on Aglow ja se sulautuu ihoon niin hyvin, että uskon saman sävyn sopivan iholleni myös talvella.

Auringolta suojaava peittävä meikkivoide

Healthy Foundation on ehdottomasti peittävyyttä kaipaavan meikkivoide. Se peittää täydellisesti ja voidetta on erittäin helppo työstää ja kerrostaa iholla lisäpeittävyyden saamiseksi sormin, sienellä tai siveltimellä. Tämä meikkivoide on täydellinen kuivarasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle, joka kaipaa runsaasti peittävyyttä, mutta jolle kiinteät kakkumeikkivoiteet ovat liian kuivia ja tanakoita. Healthy Foundation on koostumukseltaan kermaisen täyteläinen eikä se rullaa iholla. Granaattiomenansiemenöljy, vihreä tee ja vihreä kahvi sisältävät runsaasti antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja täydentävät sen sisältämää fysikaalista aurinkosuojaa. Pakkaukseen ei ole merkitty aurinkosuojakertoimen suuruutta, mutta veikkaan sen olevan noin 20 luokkaa, koska titaanidioksidin ja sinkkioksidin määrä on huomattavasti suurempi kuin BB-voiteessa (jonka suojakerroin on 15). Minä käytin meikkivoiteesta sävyn Peach Bisque, joka oli hitusen liian lämpöisen sävyinen nyt, kun päivetys alkaa jo kaikota iholta, mutta sain sen silti häivytettyä ihoon nätisti.

Ihoon sulautuva ohut meikkivoide

Sekä minä että hovikuvajaani Rasila menetimme sydämemme 2nd Skin Foundationille. Jo pelkästään tuotteen nimi kertoo siitä melkein kaiken olleellisen: meikkivoide on todella kuin toinen iho. Voiteen koostumus ja sisältö ovat kuin seerumia. Tuote on yhtä ohutta kuin kasvoseerumit ja se ei ole lainkaan öljyinen vaan skvalaanin ansiosta kuin… kuin loisi ihonsa uudelleen (kröhöm, no juu, mutta tiesittehän että ihotali eli sebum sisältää luonnostaan skvalaania?). 2nd Skin Foundation mukailee ihoa täydellisesti ja seitin ohuesti. Se on peittävyydeltään puolipeittävä, mutta voidetta voi halutessaan kerrostaa iholle lisäpeiton saamiseksi eikä tämänkään kohdalla ole pelkoa rullaavuudesta tai tippaakaan naamiomaisesta pinnasta. Itse en kaivannut tämän päälle puuteria lainkaan (kuten en muidenkaan sarjan meikkipohjien kanssa) ja se kestää iholla aamusta iltaan lähes iskemättömän näköisenä. Skvalaanin ansiosta 2nd Skin Foundationin alle ei tarvitse erikseen meikinpohjustusvoidetta, joskin sen voi käyttää varmuuden vuoksi mikäli tiedossa on pitkä ja aktiivinen päivä. Saan kaiketi todeta, että luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden uusin suosikkini on tässä! Minä valitsin sävyistä numeron 3, joka sulautuu iholleni taatusti talvellakin. 2nd Skin Foundation on täydellinen valinta myös iholle, joka tukkeutuu helposti, sillä tämä meikkivoide antaa ihon hengittää.

Alla näet kuvat eri meikkipohjat kasvoillani. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa kasvojeni alaosassa vasemmalla on BB-voide leuasta posken puoleen väliin.

Kahdessa seuraavassa kuvassa kasvojen vasemmalla puolella yläosassa, posken puolivälistä ylös hiusrajaan saakka on Healthy Foundation. Kuten näkyy, se peittää todella hyvin: pisamat ja otsassa olevat pari näppyä jäivät täysin piiloon.

Näissä kolmessa kuvassa kasvojen koko oikealla puolella on Bamboo Blur Tinted Moisturizer. Eron BB-voiteen ja Healthy Foundationin peittävyyteen näkee selkeästi. Sävystä huomaa myös, että se on hitusen liian lämpöinen, mutta häivyttyy kuitenkin hyvin. Levitin voidetta melko runsaalla kädellä, jonka vuoksi sävy tulee selkeämmin esiin.

Tämän jälkeen putsasin kasvot ja levitin koko kasvoille 2nd Skin Foundationin, jonka seuraksi loihdin kevyen meikkilookin alkusyksyyn sopivilla, hieman kupariin ja ruusukultaan taittavilla sävyillä.

Olen käyttänyt jo reilun vuoden ajan pelkästään voidemaisia poskipunia ja rakkauteni niihin ei vain näytä sammuvan. Kesällä rakastin kuultavia ja valoa heijastavia sävyä, mutta syksyn tullen on ajankohtaista päivittää sävyt mattapintaisiin – tai jos iholla on paljon epätasaisuuksia kuten arpia, epäpuhtauksia tai ryppyjä. 100 % Puren voidemaiset poskipunat ovat mattapintaisia ja kevyesti levittyviä. Väri ei ole liian rasvaista ja tanakkaa, vaan hyvin hienojakoista, jonka vuoksi siitä ei jää rasvasta kiiltävää pintaa, joka voi olla ongelma joidenkin voidemaisten poskipunien kanssa. Nykyisin omat suosikkisävyni ovat murrettuja, kun ennen rakastin raikkaita korallin sävyjä. 100 % Puren voidemaisista poskipunista suosikikseni nousi sävy Brandy ja sen rinnalle hieman kylmempi sävy Blush.

Tämän jälkeen sipaisin poskipäille ruusukultaista hentoa kuultoa Pretty Naked -paletista, jonka veikkaan nousevan yhdeksi 100 % Puren hittituotteeksi. Paletista löytyy hohtava korostusväri, matta poskipuna ja kolme täydellisen sävyistä luomiväriä luonnolliseen meikkiin. Pretty Naked 2 -paletista löytyy puolestaan kokoelma hieman tummempia klassisia sävyjä.

Yläluomille levitin Pretty Naked -paletin tummimman sävyn Chesnut, joka on erityisesti tämän syksyn värejä ajatellen täydellinen: se on yhtä aikaa neutraali ruskea, mutta taittaa aavistuksen kupariin ja joukossa on häivähdys ruusukultaa. Punertavat sävyt ovat tämän syksyn juttu niin pukeutumisessa kuin meikissäkin!

Rajasin yläripsen tyven Long Last Brows vahamaisella kulmakarvavärillä sävyllä Soft Brown. Tämä on täydellinen monitoimituote kulmakarvojen luonnolliseen huolitteluun ja se sopii myös loistavasti silmien rajaukseen kynän sijasta. Itse en käytä tällä hetkellä kulmakarvoissa väriä ollenkaan ja jos rajaan silmät, haluan ehdottomasti pehmeän ja utuisen lopputuloksen. Tämä nappi kestää käytössä taatusti vuodenpäivät, sillä väriä ei tarvitse kuin hipaista siveltimeen.

Ripsivärien suhteen tiedättekin jo mieltymykseni: ripset täytyy pysyä taivutettuina ja värin täytyy pysyä hyvin. Yleensä rakastan korostaa ripsiä runsaalla volyymilla, koska pidän muun meikin niin luonnollisena, mutta huideltuani koko kesän täysin ripsivärittä, tällä hetkellä kiinnostaa enemmän luonnolliset, mutta pitkät ja taipuisat ripset. Ultra Lengthening Mascara Black Tea piti taivutuksen kohtuullisesti, lopputuloksesta tuli kaunis ja värit eivät karisseet poskille. Äärimmäistä täydellisyyttä ripsiväriltäni vaativana en kuitenkaan nosta tätä(kään) ripsiväriä suosikikseni.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä ovat vuorossa huulet. Halusin neutraalin ja huolettoman sävyn ja valkattuani sopivaa sävyä varmaan puolen tunnin ajan (selasin kymmeniä Insta-kuvia vertaillessani eri sävyjä keskenään) päädyin Lip Glaze kiiltopunan sävyyn Sultry ja voilà! Valinta oli täysi napakymppi. Kiiltopunan koostumus on aivan ihana: väri liukuu huulille ihanan kostean tuntuisesti, mutta se ei ole rasvainen eikä liian kiiltävä, ja mikä tärkeintä, tämä sävy ei sisällä inhokkiani eli helmiäistä. Kiiltopuna kosteuttaa niin hyvin avokado-, kaakao-, mango- ja sheavoiden sekä ruusunmarjaöljyn ansiosta, että sillä korvaa ainakin osittain huulirasvan.

Ja kas tässä alla kuva lopputuloksesta, jossa näkyy myös 2nd Skin Foundationin luonnollisuus ja ihoon täydellisesti sulautuva sävy.

Toivottavasti rakastutte 100 % Pureen yhtä paljon kuin minä! Jatkan todella innokkaasti sarjan ihonhoitotuotteiden testailua ja meikkituotteistakin on kokeilematta vielä monia, joten juttua riittää tulevaisuudessakin. Esittäkää toiveita postauksista, jos teillä on mielessä tuotteita, jotka kiinnostavat sarjan valikoimasta erityisen paljon. Ja muistutan vielä, että tuotteista on vasta pieni murto-osa saatavilla, eli valikoima tulee täydentymään lukuisilla tuotteilla.

Onko teillä kokemuksia 100 % Puresta? Miltä tuotteet ja erityisesti meikkivoiteet vaikuttavat mielestänne?

Alekoodi

Koodilla 100%PURE saat 15 % alennuksen kaikista sarjan tuotteista House of Organicin verkkokaupasta.

Kuvat Mikko Rasila

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,